HALLOO HALLITUS ! Enemmistön mielestä suunta on väärä !

Enemmistö suomalaisista (63 %) katsoo, ettei maamme poliittisilla päättäjillä ole todellista tahtoa työttömyyden alentamiseksi. Lisäksi kuusi kymmenestä (60 %) arvioi, että yhteiskuntarauha rikkoontuu ja maassamme alkaa syntyä levottomuutta, ellei kauan kestänyttä suurtyöttömyyttä saada pikaisesti alentumaan.

– Suomalaisten arvio maan suunnasta on synkentynyt selvästi. Hallituksen kannalta erityisen huomionarvoista on, että usko oikeaan suuntaan horjuu nyt myös kokoomuksen äänestäjissä.
Työttömyys ja kokemus pienituloisten aseman kohtuuttomasta heikentämisestä näyttävät painavan vahvasti kansalaisten arvioita, analyysin kirjoittanut Evan toimituspäällikkö Sami Metelinen toteaa tiedotteessa.
11124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hallitus menee kuin sopuliparvi väärään suuntaan.

Äänestä

Persut mahdollisti Kokoomuksen valtavan vallankäytön.

Mutta onko Persu syyllinen, ei.

Persun piti mennä kokoomuksen kautta hallitukseen,
kun vasemmisto , Vihreät ei hyöky.

Eli syy on vasemmiston ja vihreiden. Persun on pakko alistua Kokoomus Politiikkaan, jos haluaa hallitukseen.

4Äänestä

Oikeesti persu on nykyaikainen työväenpuolue. Ensin työllistetään suomalaiset, kun he on työllistetty sitten muut.

Jos järki ei riitä, pitää kilauttaa kaverille ja pyytää ulkomailta erikoisosaajia,
tiheällä seulalla.

Onhan persulaisetkin tavallisia tallaajia, eikä maata hallitsevia tavalla tai toisella.

Äänestä

PS on aikaansaanut massatyöttömyyden Suomeen.
Se petti duunariäänestäjänsä, jotka hylkäsivät persut,
jonka seurauksena persujen kannatus romahti.

Miksi duunari ylipäätänsä äänesstää äärioikeistopuolue PS:ää ?
Ei oikeista aja duunarin etuja vaan työnantajan etua, minkä PS
on todistanutkin.

Äänestä

Hallituksen suunta oli alunperin ajaa velkalaiva pohjaan ja koko Suomi
rikkaita lukuunottamatta.

Äänestä

Kuusessa ollaan eikä käy syyttäminen kuin nykyistä hallitusta.

Äänestä

Tuhannen ihmisen otos on yhtä tyhjän kanssa

1Äänestä
  • Mutta jos tulos olisi PS:lle suopea persun mielestä se olisi oikea tulos.

    Äänestä

Perskokkareet tappelee nyt keskenään, ei ne kerkii vastata.

Äänestä

Se on kohta marraskuu. Hallituksella vähenee hiekka tiimalasissa.
Ihanaa.

Äänestä

Huomionarvoista on, että usko oikeaan suuntaan horjuu nyt myös kokoomuksen äänestäjissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Enemmistö suomalaisista (63 %) katsoo, ettei maamme poliittisilla päättäjillä ole todellista tahtoa työttömyyden alentamiseksi. Lisäksi kuusi kymmenestä (60 %) arvioi, että yhteiskuntarauha rikkoontuu ja maassamme alkaa syntyä levottomuutta, ellei kauan kestänyttä suurtyöttömyyttä saada pikaisesti alentumaan.

– Suomalaisten arvio maan suunnasta on synkentynyt selvästi. Hallituksen kannalta erityisen huomionarvoista on, että usko oikeaan suuntaan horjuu nyt myös kokoomuksen äänestäjissä.
Työttömyys ja kokemus pienituloisten aseman kohtuuttomasta heikentämisestä näyttävät painavan vahvasti kansalaisten arvioita, analyysin kirjoittanut Evan toimituspäällikkö Sami Metelinen toteaa tiedotteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu