Stubb on fanaattinen fedealisti eli Stubbhan vihaa itsenäisiä valtioita. Hän kyllä puhuu itsenäisyys sitä ja tätä mutta kaikki hänen toimintansa, puhumatta sitten vaikkapa Petteri Orposta joka on samanlainen niin tähtää tavallaan Suomen lakkautamiseen itsenäisenä valtiona.
Globalistipellet myy kaiken Suomesta pois.
Anonyymi-ap
2100
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Arto Satonen kävi henkilökohtaisesti hakemassa Filippiineiltä kielitaidottomia hoitajia, vaikka Suomessa on hoitajia työttömänä. Tällä Kokoomus osoittaa, että suomen kielellä ei ole merkitystä terveydenhoidossa eikä asiakaspalvelussa.
Kokoomus haluaa laskea suomalaisten palkkoja ja tehdä suomalaisista turhia ja työttömiä.
Sellainen koti, kirkko ja isänmaa-puolue meidän Kokoomus!
Ankeen näköiset sivut mutta tuossa kapinassa on ajatusta.
"Kaksi edellistä hallitusta ovat laittaneet Suomen talouden todella huonoon kuntoon. Marinin katastrofihallitus aloitti talouden alamäen, eikä nykyisellä hallituksella ole ollut rohkeutta alkaa suuntaa muuttamaan, vaan Suomi on jatkanut EU:n kuuliaisena vasallina.
Tulevat eduskuntavaalit todennäköisesti menevät vanhan käsikirjoituksen mukaan ja vaalikarja taas äänestää samoja puolueita kuin aiemmin, ja mikään ei muutu.
SDP todennäköisesti voittaa tulevat vaalit ja mitään käännöstä parempaan ei ole luvassa, vaan päälinjoiltaan jatketaan samalla EU-alisteisella tyylillä, kuten kaksi aiempaakin hallitusta.
Mutta entä jos äänestäjillä olisikin tullut mitta täyteen vuosia kestäneistä tyhjistä lupauksista ja äänestäjät nousisivat kapinaan valtapuolueita vastaan? Mitä tapahtuisi, jos äänestäjät äänestäisivätkin niitä eduskunnan ulkopuolisia puolueita, jotka vastustavat globalismia ja Euvostoliittoa?
Entä jos äänestäjille Suomi ja Suomen pelastaminen olisikin se ykkösasia, eikä ne tyhjät lupaukset, joita valtapuolueet ennen vaaleja antavat? Jos politiikan kautta halutaan muuttaa Suomen suunta parempaan, niin kapina systeemiä ja valtapuolueita vastaan on lähes ainoa vaihtoehto.
Kaksi edellistä hallitusta on todistanut valtapuolueiden kyvyttömyyden tehdä isänmaallista politiikkaa, joten on hulluutta äänestää valtapuolueita, kun todisteet niiden toiminnasta ovat niin selvät. Työttömyys ja konkurssit sekä maahanmuutto ovat huippulukemissa Suomessa, mutta taas seuraavissa vaaleissa äänestäjät menevät äänestämään samoja puolueita kuin aiemmin."
https://www.tampereensanomat.fi/uutiset.html?257835