Koronan aikana ei olisi pitänyt jakaa yhtään miljoonaa!

Se kansalainen joka ymmärtää ihmetteli että koronan aikana valtio levitti rahaa peristeettomasti. Yhtään miljoonaa ei olisi pitänyt jakaa ilmaista rahaa joka oli kerätty kansalta veroina ja valtion ottamaa velkaa.
7175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Millä perustelet?

Äänestä

Sdp teki suuren mokan nyt pyrkii pääministeri puolueeksi sitten on suomen asiat päin persettä ja jos nazinasta tehdään ministeri niin afgaani alkaa haalia mamuja suomeen kaksij käsin ei afgaani terroristi saa tehdä mitään kuin palata kotimaahansa

Äänestä

Tämän hallituksen kannattajien on vaikea ymmärtää sitä että Marinin hallitus tuki yrityksiä 4 mrd €:lla jotta yritykset ja työpaikat säilysivät. Tämä hallitus on taas lisännyt työttömiä 100 000 :lla ei vähentänyt vaikka Orpo niin väittää!

Äänestä
  • Periaatehan oli hyvä että tuki yrityksiä jotka tarvitsi apua. Mutta paljonko tukia jaettiin yrityksille vaikkei tarvinnut yhtään. En tiedä mutta Wahlruus kertoi että hänen yrityksille jaettiin rahaa vaikkei tarvinnut,noo fiksuhan olisi kieltäytynyt. Todellakin rahaa meni vääriin paikkoihin ja sekin on nyt velkataakkana.

    Äänestä

Tässä on koronatuesta lista. Käsittämätöntä, että rahaa suorastaan tyrkytettiin yrityksille. Eräs tuttavani sanoi että hänen pojalleen oli soitettu, että miten paljon haluat rahaa. Poika oli kieltäytynyt ottamasta mitään. Hän on harvinaisen rehellinen yrittäjä. Varmasti 99 % yrittäjistä jotka hakivat/saivat hakematta rahaa, eivät olisi sitä tarvinneet. Ahneus on nykyisin vallalla.

https://kuopassa.net/koronatuki/2#sisalto

Äänestä

Nykyinen hallitus antaa velka rahalla miljardien edeltä ministeritason tulon saajalle vero helpotuksia. Joten kyllä suur levittäjä on kokoomus ja perus suomalainen parivaljakko Orpo -Purra. Suomen tuhoon vievät. Ek tahtipuikko heiluu ennätysten kirjoihin eri sektoreilla. Työttömyys,konkurssit, soten huonontaminen, aikuiskoulutus poisto ym.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Se kansalainen joka ymmärtää ihmetteli että koronan aikana valtio levitti rahaa peristeettomasti. Yhtään miljoonaa ei olisi pitänyt jakaa ilmaista rahaa joka oli kerätty kansalta veroina ja valtion ottamaa velkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu