Itä-suomessa ei vaan pysty eikä kykene asumaan. Käsittämätön luonne nii monilla

Minä ( en sano mie koska en ole mie-alueelta) en käsitä itä-suomalaista mentaliteettia. Täysi mysteeri että miksi täällä oikein on kerätty itselle niin monet vastenmieliset piirteet. Ihan kuin jotain paholaista haluaisivat seurata.

-kateus on suunnaton
-kyttäys
-tarkkailu
-selkään puukotus
-juoruilu
-ahneus
-kierous
-pahantajtoisuus
- vainoharhaisuus
-epäluotettavuus

Mahtoiko listalle tulla edes kaikki. Silti uskovat ite olevansa mukavia ihmisiä. Ei pysty käsittämään miksi niin monissa, siis suurimmassa osassa itse asiassa tuntuu olevan nuo samat piirteet. muualla ihmiset on erilaisia ja yksilöitä. Täällä idässä melkein tietää etukäteen että nuo piirteet on useimmissa jos on yksikin noista piirteistä.
451204
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Leprassa on paljon aloituspaikkoja opiskelijoille. Tänne muuttaa moni opiskelemaan. Ihmetystä herättää runsas poismuutto. Väkimäärä nimittäin pysyy vakiona vaikka tänne tulee paljon uusia asukkaita opiskelijoina.

Äänestä
  • No eihän kukaan lukenut ja fiksuihminen tänne jää, kun tää nyt on mitä on Lappeenrannassa asuminen.

    Äänestä

  • Ei ole töitä. Ei siinä sen enempää ihmettelemistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei ole töitä. Ei siinä sen enempää ihmettelemistä.

    Mene töihin vaikka kauppaan kun tavaraa olisi saatava tiskiin ja liikaa te kaikki tuijotatte tilinauhaa ja kun olette olleet liikaa työttömänä näätte että rahaa ei ole ja vaikka olisit kaupassa vaan töitä pikkupalkalla niin voit olla hyvin plussalla jos sijoituksetkin onnistuu ja jää käteen muuhunkin elämiseen kun vaan alkoholiin

    Eli summasummarum menkää töihin ja tehkää rahaa vaikka pienellä palkalla ja sitten eikun sijoitus salkku laulamaan

    Äänestä

Listasta unohtui v*ittumaisuus. Kuuluisi ihan kärkeen.

Äänestä
  • valitettavasti

    Äänestä

  • v*ttumaisuus on välittämistä.

    Äänestä

  • Toistakymmentä vuotta sitten kävin kirjoittamassa nimeni Linnoituksessa olleen kahvilan vieraskirjaan. Syynä oli se, että synnyin sillä paikalla kuten sadat muutkin. Paikalla oli silloin synnytyssairaala. Vieraskirjaa pidettiin siinä syntyneille. Nimen jatkoksi laitettiin nykyinen asuinpaikka. Niitä oli ympäri maapalloa, Australiaa ja Kanadaa myöten.
    Koulut kävin Lappeenrannassa ja armeijan Rakuunoissa. Mitään kaipuutta minulla ei ole syntymäkaupunkiini. Olen aloittajan kanssa harvinaisen samaa mieltä. Hänen listansa pitää paikkansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Toistakymmentä vuotta sitten kävin kirjoittamassa nimeni Linnoituksessa olleen kahvilan vieraskirjaan. Syynä oli se, että synnyin sillä paikalla kuten sadat muutkin. Paikalla oli silloin synnytyssairaala. Vieraskirjaa pidettiin siinä syntyneille. Nimen jatkoksi laitettiin nykyinen asuinpaikka. Niitä oli ympäri maapalloa, Australiaa ja Kanadaa myöten.
    Koulut kävin Lappeenrannassa ja armeijan Rakuunoissa. Mitään kaipuutta minulla ei ole syntymäkaupunkiini. Olen aloittajan kanssa harvinaisen samaa mieltä. Hänen listansa pitää paikkansa.

    Haluatko kertoa omista luonteenpiirteistäsi?

    1Äänestä

Synnyin kauan sitten Laappeenrannassa. Jo nuorena miehenä minut karkotettiin kaupungista. Silloin tällöin, mutta aika harvakseen olen kaupungissa pistäytynyt ja todennut, etten mistään hinnasta muuttaisi takaisin.

Äänestä
  • Onnenpekka näin jälkeenpäin harmittaa helvetisti kun ei älynnyt lähteä täältä varmasti olisi elämä ollut parempaa jossain muualla vaikka Lemillä, no ei nyt sentään.

    Äänestä

  • Oliko sinulla positiivisia piirteitä kuten empatiaa ja et juoruillut tai kadehtinut? nuo voisi tässä sairaassa yhteisössä olla jo perusteita monille karkoittamiseen

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onnenpekka näin jälkeenpäin harmittaa helvetisti kun ei älynnyt lähteä täältä varmasti olisi elämä ollut parempaa jossain muualla vaikka Lemillä, no ei nyt sentään.

    Läksin aikoinaan Lappeenrannasta, eikä takaisin tee mieli. Kerron esimerkin, joka sai minut nostamaan kytkintä. Meitä oli kolme lasta. äitini oli yksinhuoltaja. Isämme oli kuollut. Minä olin lapsista vanhin. Jouduttuani armeijaan anoin perheen huonon taloudellisen tilanteen vuoksi sotilasavustusta. Sitä ei myönnetty. Syynä olivat kyttäävät ja kateelliset naapurit. Minua nuorempi veljeni oli päässyt erääseen leipomoon tsuppariksi. Toimitti kolmipyöräisellä polkupyörällä leipomon tilauksia ihmisten koteihin. Naapurit menivät kertomaan asiasta sossuun, jostain heille oli vuotanut tieto, että olin armeijassa hakenut sotilasavustusta, sekä veljeni työpaikasta.
    Armeijan jälkeen minä läksin.

    Äänestä

En tunne suomen heimoja, onko mitä eroja, mutta aloittajan toteamus on täyttä totta.

Äänestä

Ei mikään lupsakoiden ihmisten paikka se Lappeenranta. Kamalan tylyä meininkiä,

Äänestä
  • Niinhän se on, mutta mistä se johtuu että joka vuosi vaan töykeämmäksi menee.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Niinhän se on, mutta mistä se johtuu että joka vuosi vaan töykeämmäksi menee.

    Entäs kaakkoissuomessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Entäs kaakkoissuomessa?

    Kaakossakin on käyty ja ainakaan kaupoissa ei ole sellaisia ruttunaamoja töissä kun Lappenrannassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kaakossakin on käyty ja ainakaan kaupoissa ei ole sellaisia ruttunaamoja töissä kun Lappenrannassa.

    Eiks Lpr. oo Kaakossa?

    Äänestä

Toedän karjalaisena että omat perheenjäsenetkin ja jopa mummi on kateellinen vaikkei ole mitään kadehdittavaa

Äänestä

Osaatte niin hyvin haukkua toisia kateellisiksi, että kateeksi käy 😆😆😆

Äänestä
  • Eihän myö tääl Lappeenrannassa muuta osatakkaan täähän on meidän tavaramerkki.

    Äänestä

Onko aloittaja itse omasta mielestään mukava ihminen?

Äänestä

Huono provo aloittaja reppanalta

1Äänestä

"Olekkos koskaan aatellu jos vika oliskin sinussa?”

Äänestä
  • Aina silloin jos tarve on eli jos olen toiminut väärin jossain. Pyrin asian korjaamaan. Mutta nuo aloituksessani kertomat asiat on itä-suomessa aivan tosia ja paikallistenkin tuntemia

    Narsisteja tuntuu olevan erityisen paljon itä-suomessa. Savolaisiahan täällä "karjalassa" on väki mutta teeskentelevät karjaista.

    Äänestä

Nyt Lepra pääsi ylen uutisiin. Uutisessa uutisoitiin suomeen tulevien ja suomesta lähtivien määrää.
Uutisen mukaan Leprasta muutetaan eniten muualle Suomeen. Paras esimerkki paikkakunnasta jossa ei haluta asua kun halutaan kuitenkin asua suomessa ;) Hyvä me!

Äänestä
  • Kukahan täällä nyt haluaisi olla, mutta kun on pakko olosuhteiden pakosta.

    Äänestä

Siis tarkoitat koko Suomea. Helsingissä nuo kaikki piirteet ovat vieläkin korostuneempia.

Äänestä

Ole vain oma itsesi ja elä elämääsi.Kyllä huomaat sitten kenelle voi
puhua mitäkin ja keneen voi luottaa.Tuhat ja sata tarinaa maailmassa.

Äänestä

Pidä matalaa profiilia niin ei kaikki kyttäile tai no taitaa ne koko ajan kyttäillä kuin varkaat jotka miettii milloin iskeä

Tsemppiä sulle ja älä valita stalkkaajista toki jokuhan on voinut ihastua suhun ja aina kurkistaa kun paikka koska hänellä on huono olo ja häntä ärsyttää ja itkettää moni asia ja hän välillä menee vessaan itkemään ja tykkää joka asiasta valittaa jopa SaiPan hopea sai hänet vihaiseksi ja otti kaulimen käteen ja hakkasi sitä ettei hän hyväksy SM Liiga hopeaa sellaisena kun se on ja kultakin olisi saanut hänen liekit kiehumaan

Äänestä
  • Kenet hänet.? Eihän täällä mistään nimistä puhuta.?

    Äänestä

Roosa on varmaan vaan kade ja hänen lempivärinsä siellä on keltainen

Äänestä

Moni kateellisuus on rikkautta

Äänestä

Mutta positiivista se että auton saa laitettua helpommin paikkoihin kun Helsingissä jossa se on välillä kunnon työmaa ja välimatkat auton ja paikan välillä voi jopa olla kilometrejä eli positiivista tuo ainakin jossain päin itää on ja pystyyhän matkustella että ei ole pakko koko aikaa olla samassa paikassa ja julkisilla pääsee hyvin etenkin Etelä Suomessa Itä Suomessa se on toinen juttu esimerkiksi Savonlinna jossa pääse muualle kuin Mikkeliin ja Parikkalaan ja joskus Helsinkiin tai Lahteen.
Mutta voisi Jyväskyläänkin päästä jos VR antaisi sen mahdollisuuden eikä ajattele vaan että raiteet Helsinkiin vaan tulisi mennä ja kohta 15 raidetta vierekkäin joista 3 VR raiteita koska pienemmistä kaupungeista ei junalla voi päästä kun korkeintaan Parikkalaan joka on paratiisi VR mielestä toisin kuin vaikka Savonlinna.

Parikkalan pallourheilu pesee Savonlinnan urheilua jo niin kovaa että HBA HJK HIFK Muki ja Jokerit laittaa hirmuisen määrän rahaa jotta Parikkalan poikia ja naisia Helsingin seurat saa ja Parikkala luo Korisliiga NHL ja Veikkausliiga pelaajia toisin kuin Savonlinna ja Tuukka Rask Ville Leino ja Ville Mäkäläinen esim ovat Parikkalasta eikä Savonlinnasta ja Raskhan alunperin Mätkiläinen ja Leino Hellanpeltolainen

Äänestä
  • "Parikkalaan joka on paratiisi VR mielestä toisin kuin vaikka Savonlinna"

    Joo se järvi on hieno junan ikkunasta katsottuna varsinkin auringonlaskun aikaan.

    Äänestä

Se on oikeasti aivan käsittämättömöntä että VR Päättäjät ja Savonlinnan jotkut päättäjistä jätti junaraiteen kesken joka menisi Pieksämäelle ja sieltä ei juna kulke...

Luulen ettei Helsingissä tai pääkaupunki seudun lähettyvillä kaikki junat joka päivä ole kannattavaa VR:lle niin ihme kun tuo piti sulkea ja esim Kesällä tai vaikka syksyllä voisi olla kunnon kuhina vaikka Pieksämäelle ja siitä moni pääsisi vaikka Juväskylään kun Savonlinnassa on kumminkin SaPKo on kumminkin Markkasen koripallo leirejä ja vaikka Huuhkajien leirejä mikä vaikka Parikkalassa olisi ihmeellistä niin miksi tänne ei voi juna yhteyksiä tulla Pieksämäelle jos sieltäpäinkin olisi tulijoita tänne ja helpottaisi menoa vaikka Punkaharjulle Kerimäelle Rantasalmelle ja Enonkoskelle

Äänestä

VR mielestä varmaan pitäisi junan alapuolella mennä todella iso suolakaivos vaikka joka olisi maailmassa iso juttu jos haluaa tehdä sen kulkuyhteyden eli siis 200 km Suola Kulta Rauta timantti kaivos on oltava Savonlinna Pieksämäki reitin ala puolella jotta voidaan edes jollain tavalla harkita sitä reittiä muuten VR hylkää ja sanol Helsinki Sipoo välille tulisi tulla viisi eri junareittiä ja kaikki VR reittejä jotta HIFK fanit ovat tyytyväisiä ja kerkeevät hypätä pois ennen kehä 2

Äänestä

Olet ollut väärässä seurassa MOT. Ilmeisesti jyväskyläläisten tai hesslaisten?

Äänestä

No, jokainen tuntee sisällään mitä tuntee, Itse asunut näillä kulmilla yli 50v. ei valittamista.

Äänestä

Minä joka asun Kouvolassa olen huomannut seuraavaa: Kouvolassa on tunnetusti ”hieman” nuivaa porukkaa. Lappeenrannassa käyn silloin tällöin ja siellä tuntee itsensä tervetulleeksi. Baareissa, kaduilla, kaikkialla on todella ystävällistä ja helposti lähestyttävää väkeä. Siksi saavun sinne aina uudestaan. Suomen paras kaupunki.

Äänestä
  • Taidat kuitenkin asua pysyvästi Lappeenrannassa on sen verran hyvä mainospuhe, tosin ei sitä taida kovin moni kuitenkaan uskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Taidat kuitenkin asua pysyvästi Lappeenrannassa on sen verran hyvä mainospuhe, tosin ei sitä taida kovin moni kuitenkaan uskoa.

    En asu mutta olen kyllä harkinnut muuttaa sinne.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    En asu mutta olen kyllä harkinnut muuttaa sinne.

    Mieti nyt kuitenkin useamman kerran oli virhe muuttaa tänne, mutta hölmö kun olin.

    Äänestä

Hallitusta ei kiinnosta noi asiat pätkääkään, koska heidän uskontonsa on ateismi. Näin ollen he käyttäytyy ihmisiä kohtaan kuten karjaa kohtaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minä ( en sano mie koska en ole mie-alueelta) en käsitä itä-suomalaista mentaliteettia. Täysi mysteeri että miksi täällä oikein on kerätty itselle niin monet vastenmieliset piirteet. Ihan kuin jotain paholaista haluaisivat seurata.

-kateus on suunnaton
-kyttäys
-tarkkailu
-selkään puukotus
-juoruilu
-ahneus
-kierous
-pahantajtoisuus
- vainoharhaisuus
-epäluotettavuus

Mahtoiko listalle tulla edes kaikki. Silti uskovat ite olevansa mukavia ihmisiä. Ei pysty käsittämään miksi niin monissa, siis suurimmassa osassa itse asiassa tuntuu olevan nuo samat piirteet. muualla ihmiset on erilaisia ja yksilöitä. Täällä idässä melkein tietää etukäteen että nuo piirteet on useimmissa jos on yksikin noista piirteistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu