Peräsuolen laskeuma ja isojen määrien mustikoiden syönti

Minulle tänä vuonna todettu peräsuolen laskeuma ja siksi joudun ainakin ennen virallista tutkimusta ja toivottavasti myöhemmin tulevaa leikkausta käyttämään hieman makrokolia. Tosin työterverveyden kautta viestittelyn kanssa totesimme että nyt makrokolia on liikaa ja alan sitä hiljalleen vähentämään. Kuinka paljon sitä voi päivittäin vähentää kerralla. Aiemmin syön suolen epävarmuuden takia suht paljon 3 pussia mutta ilmeisesti parempi olisi 2 pussia niin kuinka nopeasti sitä voi vähentää kerralla. Ja sitten toinen kysymys. Haittaako liikaa mustikka syönti peräsuolen laskeuman ja aiheuttaako se ummetusta. Aiheutin tämän itse tänä vuonna väärillä d-vitameilla banaaneilla, vaikka yritin löytää kypsiä banaaneja sekäänmei auttanut vaan aiheutti tämän ja kun bruksismin takia hetkeksi luovuin kahvista, kun suoli oli riippuvainen siitä.
16521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mustikat tai mikään muukaan ruoka-aine ei paranna jo syntynyttä fyysistä laskeumaa tai vahvista lantionpohjan lihaksia.Laskeuman ensisijainen hoito on lantionpohjan lihasten vahvistaminen (Kegel-harjoitukset) ja tarvittaessa leikkaushoito. Mustikat ovat terveellinen osa ruokavaliota, joka auttaa ehkäisemään suolen liiallista ponnistelua, mutta ne eivät poista itse laskeumaa.

Mustikoiden syöminen ei siis paranna peräsuolen laskeumaa,

Äänestä

Mustikat sisältävät tanniineja (parkkiaineita), jotka voivat kiinteyttää ulostetta ja jopa aiheuttaa ummetusta, jos niitä syö suuria määriä. Koska laskeumaan liittyy usein tarve ponnistella ulostaessa, liian kiinteä uloste (jota runsas mustikoiden syöminen voi edesauttaa) voi vaikeuttaa tilannetta ja lisätä ponnistelun tarvetta, mikä on haitallista laskeumalle.

1Äänestä
  • Tästä on nyt siis ristiriitaista tietoa internetissä ja monissa paikoissa. Aiheuttaako mustikan syönti siis ummetusta vai ei vai aiheuttaako se suolen löysyyttä. Ennen tämän toteamista mustikat eivät mitenkään aiheuttaneet ummetusta ja suoli toimi 3-4 kertaa päivässä ja silloin mustat banaanitkin olivat ok, mutta tänä tarvellla erityisesti banaanit vaikka yritin löytää mustia banaaneja aiheuttivat tämän tilan.
    Suoli toimii nyt n. 5 kertaa ja siksi olisi ehkä hyvä hallitusti vähentää makrokolia ja duplalacia mutta kuinka paljon kerralla. Olen ehkä totuttanut suoleni liialliseen kuituun ja lääkitykseen. Saanko jatkaanjulkiseen proktoskopiaan asti fruxtolaxia n. 2, 5 pussia tai myöhemmin 2 pussia ja pieni 5ml duplalacia sekä laksativista d-vitamiinia siihen asti kunnes julkisessa todetaan tämä ja mietitään leikkausta tai saako yleensä ennen leikkausta tai proktoskopiaa näitä käyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tästä on nyt siis ristiriitaista tietoa internetissä ja monissa paikoissa. Aiheuttaako mustikan syönti siis ummetusta vai ei vai aiheuttaako se suolen löysyyttä. Ennen tämän toteamista mustikat eivät mitenkään aiheuttaneet ummetusta ja suoli toimi 3-4 kertaa päivässä ja silloin mustat banaanitkin olivat ok, mutta tänä tarvellla erityisesti banaanit vaikka yritin löytää mustia banaaneja aiheuttivat tämän tilan.
    Suoli toimii nyt n. 5 kertaa ja siksi olisi ehkä hyvä hallitusti vähentää makrokolia ja duplalacia mutta kuinka paljon kerralla. Olen ehkä totuttanut suoleni liialliseen kuituun ja lääkitykseen. Saanko jatkaanjulkiseen proktoskopiaan asti fruxtolaxia n. 2, 5 pussia tai myöhemmin 2 pussia ja pieni 5ml duplalacia sekä laksativista d-vitamiinia siihen asti kunnes julkisessa todetaan tämä ja mietitään leikkausta tai saako yleensä ennen leikkausta tai proktoskopiaa näitä käyttää.

    Terveen suolen ei tarvitse toimia 4-5 kertaa päivässä. Yksi tai kaksi kertaa riittää. Kysy asiaa lääkäriltä. Olen sanonut sinulle aikasemmissa ketjuissa että liika kuidun saanti voi aiheuttaa ummetusta. Minä en jatka enää tätä koska sinä et kuuntele.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Terveen suolen ei tarvitse toimia 4-5 kertaa päivässä. Yksi tai kaksi kertaa riittää. Kysy asiaa lääkäriltä. Olen sanonut sinulle aikasemmissa ketjuissa että liika kuidun saanti voi aiheuttaa ummetusta. Minä en jatka enää tätä koska sinä et kuuntele.

    Ei niin kun minulla peräsuolen laskeuma ja syön ehkä liikaa vatsaa löydyttävä lääkkeitä ja odotan kutsua defekografiaan ja siellä tarkemmin tulosten perusteella kerrotaan minkälainen lääkitys on paras.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ja paljonko makrogolka ja mitä muuta mahdollisesti. Niissä voidaan tarkasti kertoa asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei niin kun minulla peräsuolen laskeuma ja syön ehkä liikaa vatsaa löydyttävä lääkkeitä ja odotan kutsua defekografiaan ja siellä tarkemmin tulosten perusteella kerrotaan minkälainen lääkitys on paras.

    Miksi sitten syöt jos tiedät syöväsi niitä liikaa ja eivät auta sua. Koita ymmärtää ettet se uummetuslääkkeiden ja kuidun syöminen paranna sua. Se ummetus olis jo parantunut.

    Äänestä

Et sitten osannut lääkäriltä kysyä kuinka paljon täytyy vähentää. Sinähän syöt muutakin kuitupitoista kuin pelkkiä mustikoita., Eli liika kuidun saanti aiheuttaa ummetusta. Sinä syöt hirmu määrän kuitupitoista ravintoa ja useampaa ummetuslääkettä ja ihmettelet kun ei suoli toimi.

Äänestä

Suoli toimii ehkä liiankin hyvä mutta olen lukenut internetistä että kun laskeumatutkimus on tehty jorvissq pystytään määrittämään tarkka makrokoliannos mitä kuuluu käyttää ja sitten sitä säädetään.

Äänestä
  • Jos suoli toimii hyvin niin miksi ihmeessä käytät ummetuslääkkeitä kuitupitoisen ravinnon lisäksi. Meinaatko loppuikäsi syödä ummetuslääkkeitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Jos suoli toimii hyvin niin miksi ihmeessä käytät ummetuslääkkeitä kuitupitoisen ravinnon lisäksi. Meinaatko loppuikäsi syödä ummetuslääkkeitä?

    Pienellä googletuksellakin selviää, että ummetuslääkkeet on tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön; viikko tai kaksi. Suoli tottuu niihin, eikä enää osaa toimia ilman lääkkeitä.
    Eikä se suoli tykkää siitäkään, että käydään sormin kaivamassa.
    Vaiva tuntuu ainakin osittain itseaiheutetulta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Hänelle on sanottu tästä muissa hänen tekemissään ketjuissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Hänelle on sanottu tästä muissa hänen tekemissään ketjuissa.

    Niin on ja moneen kertaan sanottu.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Jos suoli toimii hyvin niin miksi ihmeessä käytät ummetuslääkkeitä kuitupitoisen ravinnon lisäksi. Meinaatko loppuikäsi syödä ummetuslääkkeitä?

    Hänestä en tiedä, mutta vaimoni on syönyt 40 vuotiaasta, on nyt 92 vuotias.
    Peräsuolen laskeumasta ei ole tietoinen, mutta tuttavapiirinsäkin on monta peräsuolen ulos luiskahtamista ollut , kun on ollut jatkuva kova uloste. kovaan ulosteeseen tottuu ja sitten se tapahtuu.

    Leikkausjonot olleet julkisella, tuntemilla henkilöillä 2-5 kk, se on pahaa aikaa odotella.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Pienellä googletuksellakin selviää, että ummetuslääkkeet on tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön; viikko tai kaksi. Suoli tottuu niihin, eikä enää osaa toimia ilman lääkkeitä.
    Eikä se suoli tykkää siitäkään, että käydään sormin kaivamassa.
    Vaiva tuntuu ainakin osittain itseaiheutetulta.

    "Pienellä googletuksellakin selviää, että ummetuslääkkeet on tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön"

    Joo, mutta todellinen elämä on arvaamatonta.
    Vaimoni on syönyt ulostuslääkkeitä 40 vuotiaasta, on nyt 92 vuotias.
    Itse olen syönyt lyhytaikaiseen käyttöön tarkoitettua unilääkkeettä yli 40 vuotta , olen 91 vuotias. Hyvin pyyhkii, ajokortti on ja uusinta ennen kuin 92 täytän ensi vuoden toukokuussa.

    Toki ongelmia pitää hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kaikkiin ongelmiin ei ole ratkaisuja, kuin purkista.

    Tuskin kumpikaan meistä eläisi viikkoa ilman 3 ja 5 pilleriä, joka päivä. Onneksi ovat halpoja, 6e ja eikä mikään kai 15 e 100 kpl.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Pienellä googletuksellakin selviää, että ummetuslääkkeet on tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön; viikko tai kaksi. Suoli tottuu niihin, eikä enää osaa toimia ilman lääkkeitä.
    Eikä se suoli tykkää siitäkään, että käydään sormin kaivamassa.
    Vaiva tuntuu ainakin osittain itseaiheutetulta.

    "Eikä se suoli tykkää siitäkään, että käydään sormin kaivamassa."

    Ei varmaan tykkää kaivamisesta, mutta pahinta on ponnistelu, siinä suoli venyy ja sitten ulos luiskahtaminen,.

    Tunnen useita tapauksia, lähes kaikki ovat laihtuneet yli 20 % sen odotusajan aikana pääsyssä leikkaukseen.

    Korkeimmat lääkäritkin totesi, se ei pahenne, ei aiheuta mitään uusia tilanteita tai syöpää.
    Ei voida luokitella kiireelliseksi. viimeinen tapaus tosi vuodelta 2019, tilanne on voinut muutttua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Minulle tänä vuonna todettu peräsuolen laskeuma ja siksi joudun ainakin ennen virallista tutkimusta ja toivottavasti myöhemmin tulevaa leikkausta käyttämään hieman makrokolia. Tosin työterverveyden kautta viestittelyn kanssa totesimme että nyt makrokolia on liikaa ja alan sitä hiljalleen vähentämään. Kuinka paljon sitä voi päivittäin vähentää kerralla. Aiemmin syön suolen epävarmuuden takia suht paljon 3 pussia mutta ilmeisesti parempi olisi 2 pussia niin kuinka nopeasti sitä voi vähentää kerralla. Ja sitten toinen kysymys. Haittaako liikaa mustikka syönti peräsuolen laskeuman ja aiheuttaako se ummetusta. Aiheutin tämän itse tänä vuonna väärillä d-vitameilla banaaneilla, vaikka yritin löytää kypsiä banaaneja sekäänmei auttanut vaan aiheutti tämän ja kun bruksismin takia hetkeksi luovuin kahvista, kun suoli oli riippuvainen siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu