Lieksassa näkyy vaikuttavan metsänharvennustyötä tekevä joku henkilö tai tekeviä joitakin henkilöitä, pentu tai pentuja, jolla tai joilla on vielä paljon opittavaa: olemaan kaatamatta puita naapurien kiinteistöille, vaan kaatamaan jokainen puu ainoastaan sille kiinteistölle, jossa puu on kasvanutkin. Naapurit eivät halua niitä risuja omille kiinteistöilleen.
Metsänharvennusta
Anonyymi-ap
3342
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Menepäs Sinä pennun tai pentujen luo kun kaatavat puita (kyttää milloin kaatavat) ja ohjeista tekemään työ oikein. Turha somessa vinkua.
Menisi liian vaikeaksi. Voivat harventaa sen verran kaukana.
Vähintään yhtä tärkeä, kuin aloituksena oleva kirjoitus, on tämä kirjoitus:
Lieksassa näkyy olevan metsänomistajia, pentuja, joilla on vielä paljon opittavaa: olemaan kaatamatta ja kaadattamatta puita naapurien kiinteistöille. Nuo metsänomistajat ovat kaataneet puita naapurien kiinteistöille, jopa poluille tai ajourille, tai eivät ole ohjeistaneet urakoitsijoita eivätkä muita työkyreitään, pentuja, jättämään kaadettuja puita vain niille kiinteistöille, joilla puut ovat kasvaneetkin.