Mikään hävittäjä ei voi tunnistaa. Omat havainnot perustuu ilmailutaustaan.
Hävittäjän toiminta ympäristö korkealla, esteenä mastot ja tuulimyllyt, lapissa vaarat ja tunturit.
Hävittäjästä katsottuna droonit lentää alhaalla hissukseen kuin paperilennokki maan pinnassa.
Seuraaminen on mahdotonta nopeuserosta johtuen. Ylhäältä ammutaan alas ja oheisvauriot suuret.
Laukauksen hinta on miljoona euroa.
Kyllä Hornetilla päsee alas ja hitaasti jopa 300km/h mutta silloin kone pystyssä eikä ohjaaja näe mitään. Sensorit ei toimi. Melu käsittämätön rauhanaikaan.
Nyt lööpeissä juttua väärästä dronetyypin tunnistuksesta, se on käsittämätöntä.
Väitän että pudonnutta dronea ei ole edes havaittu Hornetista tuskin edes sensoreilla.
Hitaasti lentäviä droneja on mahdollista havaita vain esim. Dimonan tyyppisellä koneella ja tuhota on asevarustus siinä. Siinä vinkki!!
Yksinkertaisesti armeijan uusi hävittäjäkalusto 35 ei sovellu tähän uuteen aikaan. Sillä ei ole paljoa käyttöä. Sodan aikanakin sen toiminta on tapahduttava Ruotsin ja Norjan alueelta käsin.
Dronesotaan on hankittava täysin uusi kalusto ja siihen menee tovi.
Ihmettelen uusinta haupitsien hankintaa Koreasta myös, milloinkahan hankkitapäätös tehty. Sillä ei pärjää edes ohjautuvilla tykinkuulilla.
Nyt lopetettava hävittäkeskustelu, se on vain huonojen hankintapäätösten puolustelu.
Uudessa sodankäynnissä ritsakin on tehokkaampi. Panoksen hinta kymmenissä euroissa ja hävittäjän laakin hinta miljoonia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.