Olen huomannut miten hyvä ilmapiiri ja meininki täällä on. Ihmisten kesken vallitsee aika selvä enemmistö sen suhteen miten kuntaa pitäisi kehittää. Eri mieltä olevia on vain joitakin kymmeniä. Se ei ole paljon 2 000 asukkaan kunnassa.
Kuhmoisissa on hyvä ilmapiiri
Anonyymi-ap
7502
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vaikuttaa ihan luotettavalta mu-tu-tutkimukselta.
No miten?
Niin että kuinka suuri oli ns. tutkimuksesi otanta, montako haastateltu, kysymystä, mitä kysyttiin, haastattelut tehty kirkonkylällä, ruolahdella, kylämällä. Virhemarginaali. Haiskahtaa tekijälleen tutulta puolue-politiikalta jossa puolueet on yhtä poikaa samaa mieltä ja aina itse oikeassa kun on kyseessä ainoa puolueisiin kuulumaton. Puolue-politikointia koko avaus. Asetelma muistuttaa maailman politiikkaa Trump vs. muu maailma, erityisesti Suomen vasemmisto-valemediassa eli valtamediassa. Taisi olla aprilli-juttu koko puolueellinen avaus.
Mielestäni Trumpin epätotuudet eivät vertaudu siihen, kun Kuhmoisissa aito kuntalaisten etu toteutuu.
Häh?
Kenen etu, mikä etu?
"Haiskahtaa tekijälleen tutulta puolue-politiikalta jossa puolueet on yhtä poikaa samaa mieltä ja aina itse oikeassa kun on kyseessä"
Jo on mahdottoman älytöntä kuvitella / väittää tietävänsä kirjoittajat.
Nyt syyllistyn ajattelemaan tämän 'tietäjän' olevan sama henkilö, joka yrittää aktiivisesti politikoida väittämällä määrätynlaiset kirjoitukset säännön mukaisesti yhden nimetyn politikon tuotokseksi.
Harrastat juuri sitä, mistä AK:ta syytät!
Riippuu varmaan mihin vertaa?