Hämmästyttävää epäjohdomukaisuutta Kepun ja Persun ravintotottumuksissa

Keskustapuolueen piirissä on pitäydytty vahoissa varmoissa ravintotottumuksissa huolimatta heidän SUURMIEHENSÄ tuottamista tieteen vahvistamista ravintosuosituksista.

Kuka on tämä Suurmies? Se ei ollut Saneri Alkio, se ei ollut Lauri Kr. Relander, eikä hän ollut Kyösti Kallio, eikä edes Urho Kekkonen, eikä Paavo Väyrynen, eikä Arvo Korsimo. Hän on Pekka Puska, joka on työllään tehnyt keskustalaisista maamme kansan hyväksi yli puoluerajojen kaikkein eninten.

Pekka Puskan ohje on:
Suomalaiset siirykää naudanlihan syömisestä sianlihan syömjiksi, sianlihan syömisestä broilerin syöjiksi, broilerin syömisestä kalan syöjiksi ja kalan syöjistä kasvispohjaisten proteiini- ja hiilihydraattilähteiden syöjiksi. Näin terveen elämän pituus lisääntyy huomattavasti jokaisella suomalaisella.

Kaikesta huolimatta perussuomalaiset ovat omaksuneet keskustalaisen Pekka Puskan ohjeet syvällisemmin kuin itse keskustalaiset! Onhan Perussuomalaisten ylin johto jo siirtynyt täysin kasvisyöjiksi. Näitä ovat mm. puolueen ex-puheenjohta ja eduskunnan puhemiesJussi Halla-aho ja puolueen puheenjohtaja Riikka Purra.
8263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

*
*
________ - Pitää Myös Muistaa -että - Keskustaa - Ei Enää Ole ;

On Vain LaitaVasemmiston -RÄKYTTÄVÄ- Rakki-Koira -VasemmistoKEPU ry .

*

Äänestä

Keskustalaiset elävät edelleen Maalaisliiton 1950 - 1960 lukuja.
Vaikka Perussuomalaiset ovat syntyneet samasta Maalaisliitosta, niin silti ovat omaksuneet terveemmät elintavat ravinnon suhteen kuin sisarpuolueensa edustajat, keput. Keput ovat jääneet stagnaatiotilaan luottaen enemmän salaliittoteorioihin kuin tutkittuun tietoon.

Äänestä

Aloituksessa on taas niin paljon kirjoitusvirheitä että ihan hirvittää.

Äänestä

Eläinten syömistä ei pidä jatkaa hetkeäkään enää lisää. Tuon päätöksen tekemiseksi on niin monta hyvin painavaa syytä. Olet sitten persu, tai kepu niin molemmille se on tärkeätä.

Äänestä

Suuri osa persuista on punaasen maidon, makkaran, leikkeleiden ym. epäterveellisen ruuan suurkuluttajia, ylipainoisia ja terveydenhuoltoa kuormittavia äijiä. Suuremmissa kaupungeissa joku saattaa salaattia lautaselleen hairaasta.

Äänestä
  • Tässäkin kohdassa Persun johtajat haluavat erottua rahvaspersusta. He kun eivät syö lihatuotteita lainkaan. Koska valistus ei mene koko puoluerakenteen läpi, vaan äänestäjäjoukko kurittaa itseään hengiltä ymmärtämättä lainkaan miten myrkyllistä ruokaa pistelvät poskiinsa. Tuonkaltainen epähomogeenisuus ja kerrostautuminen tullee aiheuttamaan äänestäjissä ennenaikaisen kadon ja katastrofin myös oikeata ruokaa syövälle puolueen nykyiselle kärkikaarttille. Purran tyypillinen ulostulo puolueensa tilanteestakin on, että "emme saaneet sanomaamme läpi".

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tässäkin kohdassa Persun johtajat haluavat erottua rahvaspersusta. He kun eivät syö lihatuotteita lainkaan. Koska valistus ei mene koko puoluerakenteen läpi, vaan äänestäjäjoukko kurittaa itseään hengiltä ymmärtämättä lainkaan miten myrkyllistä ruokaa pistelvät poskiinsa. Tuonkaltainen epähomogeenisuus ja kerrostautuminen tullee aiheuttamaan äänestäjissä ennenaikaisen kadon ja katastrofin myös oikeata ruokaa syövälle puolueen nykyiselle kärkikaarttille. Purran tyypillinen ulostulo puolueensa tilanteestakin on, että "emme saaneet sanomaamme läpi".

    Puoluejohtomme ei ole saanut viestiään perille. Kantasuomimaalaispersu elää vastoin puoluejohdon esimerkkiä ja on habitukseltaan pahimman luokan kepulaisen eläintensyöjän kaltainen. Miten tämä puolejohto pystyisi pitämään tuonkaltaisen äänestäjänsä pidempään äänestyskykyisenä? Tämä on se johdon tärkein tavoite kuitenkin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Keskustapuolueen piirissä on pitäydytty vahoissa varmoissa ravintotottumuksissa huolimatta heidän SUURMIEHENSÄ tuottamista tieteen vahvistamista ravintosuosituksista.

Kuka on tämä Suurmies? Se ei ollut Saneri Alkio, se ei ollut Lauri Kr. Relander, eikä hän ollut Kyösti Kallio, eikä edes Urho Kekkonen, eikä Paavo Väyrynen, eikä Arvo Korsimo. Hän on Pekka Puska, joka on työllään tehnyt keskustalaisista maamme kansan hyväksi yli puoluerajojen kaikkein eninten.

Pekka Puskan ohje on:
Suomalaiset siirykää naudanlihan syömisestä sianlihan syömjiksi, sianlihan syömisestä broilerin syöjiksi, broilerin syömisestä kalan syöjiksi ja kalan syöjistä kasvispohjaisten proteiini- ja hiilihydraattilähteiden syöjiksi. Näin terveen elämän pituus lisääntyy huomattavasti jokaisella suomalaisella.

Kaikesta huolimatta perussuomalaiset ovat omaksuneet keskustalaisen Pekka Puskan ohjeet syvällisemmin kuin itse keskustalaiset! Onhan Perussuomalaisten ylin johto jo siirtynyt täysin kasvisyöjiksi. Näitä ovat mm. puolueen ex-puheenjohta ja eduskunnan puhemiesJussi Halla-aho ja puolueen puheenjohtaja Riikka Purra.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu