Olen joutunut kohtaamaan ghostausta kaveri ja ihmissuhteissa. Koen tämän asian raskaana. Olen jäänyt pitkälti yksin eikä minulla ole ketään kenelle soittaisi tai laittaisi viestiä.
Uusi kavereita pitäisi löytää, mutta yli 40 vuotiaana tuntuu vaikealta ystävystyä uusiin ihmisiin. Suomessa on sisäänpäin kääntynyt kulttuuri ja jotenkin tullut varoivaiseksi ihmissuhteissa.
Miten muut ovat hoitaneet näitä asioita?
Uusi kavereita pitäisi löytää, mutta yli 40 vuotiaana tuntuu vaikealta ystävystyä uusiin ihmisiin. Suomessa on sisäänpäin kääntynyt kulttuuri ja jotenkin tullut varoivaiseksi ihmissuhteissa.
Miten muut ovat hoitaneet näitä asioita?
Vastaukset 6
Vanhimmat
En tiedä, mutta tää sisään päin suuntautunu kulttuuri pitää murtaa. Mä aloittaisin siitä, että kun hyvällä ei oo muututtu. Niin laitetaan ensin, että jokaista vastaantulijaa pitäs tervehtiä. Ja siviili asusia poliiseja kaduille ja jokainen joka ei tervehdi, niin tonnin sakko. Niin johan oppis nää juntit.
Tässä kulttuurissa on välinpitämättömyyden ja puhumattomuuden kulttuuri. Ihmiset eivät välitä toisistaan. Heti kun jollain ihmisellä menee huonommin niin hänet jätetään yksin. Kun ihmisellä menee hyvin niin sitten on "joka lähtöön" kavereita.
Suomessa on yksinpärjäämisen kulttuuri, joka juontanee juurensa toisen maailman sodan traumoista. Suomessa myös kotitaloasuminen ja pitkät välimatkat aiheuttaneet näitä ongelmia. Ongelmat pidetään mielummin sisällä, kun niistä uskallettaisiin puhua.
Henkilökohtaisesti olen pettynyt ihmisten välinpitämättömyyteen eli siihen, että ihmisistä ei välitetä. Suomessa pitäisi olla enemmän välittämisen kulttuuria.
Työpaikoilla ja vapaa-ajalla: https://valte.fi/wiki/tyoyhteiso/tyokulttuuri.html
Oletko kokeillut kaverinhakusivuston kautta etsiä kavereita?
Itsellä samanlaisia ongelmia, ettei ole ketään jolle soittaa tai laittaisi viestiä, kun kaipaan juttelukaveria vaan aivan yksin joudun elämässä tarpomaan.
Välillä tulee sellainen olo, että on tosi sietämätön olo kun olen niin yksinäinen, mutta suurimman osan ajasta olen aivan fine sen kanssa että olen yksinäinen ja yksinäisyydestä on tullut tietyllä tapaa osa minun identiteettiä. 😞
Itse olen kokenut kuinka ystäväni laittoi välit poikki ja se oli hyvin rankkaa aikaa. Luotin häneen todella paljon ja pidin ystävänä.
Ei hän ollutkaan ystävä, kun vaikean elämäni tilanteessa hänellä ei ollut ikinä aikaa minulle tai nähdä minut. Hänellä oli aina muuta tekemistä ja hän suuttui kun en valinnut vain häntä.
Hän käski valitsemaan joko hän tai muut ystävät.
En valinnut häntä kun olisi halunnut että hylkään kaikki minulle rakkaat ihmiset ja harrastukset ja työni.
Valitsin työn ja muut ihmiset.
Todella kauan olin surullinen ja mietin millainen ystävä pakottaa valitsemaan ihmiset, jotka on tärkeitä ja rakkaita.
Edelleen välillä muistan kuinka kivaa meillä oli, mutta sitten tajuan ettei hän oikeasti minusta välittänyt vaan halusi että olen sätkynukke joka hänen mukaan elää ja tekee asioita.
Itse olen tottunut siihen että hyviä ystäviä ei ole. Eikä sellaisia joiden kanssa kaikista asioista voisi jutella.
Olen tyytynyt siihen, että joskus joku juttelee minun kanssani.