Savonlinnalaisten murskaava arvio päättäjistä

https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9344891#kommentit

Aika paskainen palaute asukkailta kaupungin päättäjille. Viime syksyn jättikorotukset sähkö-, vesi-, jäte- ja muihin taksoihin oli paha virhe päättäjiltä. Savonlinna nousi Suomen kalleimmaksi asumiskunnaksi.
1891989
59Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 189

Vanhimmat

No eikös tuolla jo yksi idiootti päättäjä selittele miten mielellään maksaa nämä Suomen kalleimmat maksut, Helppohan se on kun korottelevat palkkioitaan kun korottelevat maksuja.

22Äänestä
  • Näinpä juuri.

    Äänestä

Tuo luontoperustelu sille että on vastinetta kalliille maksuille Savonlinnassa on todella typerä. Suomessa on upeita järvimaisemia esimerkiksi Tampereella, Kuopiossa ja Lappeenrannassa. Tai hulppeita merimaisemia on vaikkapa Turun, Espoon, Helsingin ja Porvoon seuduilla. Näissä palvelut kasvavat ja asuntojen arvot nousevat.

22Äänestä
  • Esimerkiksi Tampere on upea kasvukaupunki järvimaisemineen.

    3Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Esimerkiksi Tampere on upea kasvukaupunki järvimaisemineen.

    Samoin Espoo upeine merimaisemineen. Täällä sitä kelpaa asustella. Ja Helsingin ilot kaikki lähellä. Lentokenttä maailmalle.

    Äänestä

  • Onko sinilevää vielä Puruvedellä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Esimerkiksi Tampere on upea kasvukaupunki järvimaisemineen.

    Jo vain.

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Onko sinilevää vielä Puruvedellä ?

    Viime kesänä oli paljon taas.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Esimerkiksi Tampere on upea kasvukaupunki järvimaisemineen.

    Näin on Tampere ja Kuopio on hienoja kasvavia kaupunkeja.

    Äänestä

Vaihtoon kaikki nämä tupeksijat !!!!

22Äänestä
  • Mistä löytyy tilalle 43 parempaa ja vastuuseen lupautuvaa henkilöä?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mistä löytyy tilalle 43 parempaa ja vastuuseen lupautuvaa henkilöä?

    Tyhmä kysymys, tietenkin täältä suomi24 palstalta, täällä on kaikki viisaimmat päättäjät ketkä tietää kaiken kaikesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mistä löytyy tilalle 43 parempaa ja vastuuseen lupautuvaa henkilöä?

    Vähennetään valtuutettujen määrää.

    14Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Vähennetään valtuutettujen määrää.

    Jep, laatu voisi nousta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mistä löytyy tilalle 43 parempaa ja vastuuseen lupautuvaa henkilöä?

    arvotaan 18 vuotta täyttäneistä ja maksimissaan 70 vuotiaista savonlinnalaisista jotka eivät kuulu mihinkään puolueeseen 43 päättäjää.
    Varmasti toimisi paljon paremmin kuin nykyinen lammaslauma ja sätkynukke pelleilijät

    13Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    arvotaan 18 vuotta täyttäneistä ja maksimissaan 70 vuotiaista savonlinnalaisista jotka eivät kuulu mihinkään puolueeseen 43 päättäjää.
    Varmasti toimisi paljon paremmin kuin nykyinen lammaslauma ja sätkynukke pelleilijät

    Hyvä idea

    Äänestä

  • Ilman muuta vaihtoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mistä löytyy tilalle 43 parempaa ja vastuuseen lupautuvaa henkilöä?

    Mistä vaan, sen verran surkeita ovat

    1Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Ilman muuta vaihtoon.

    Mutta mistäpä ammennat parempia ?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mistä löytyy tilalle 43 parempaa ja vastuuseen lupautuvaa henkilöä?

    Toivoton tilanne.

    Äänestä

Mistä tekisitte itse leikkauksia tai hinnan nostoja että saisitte kaupungin menot katettua? Elkääkä sanoko kaupungin virkamiesten palkoista koska ne eivät näyttele mitään osaa kokonaiskuluista.

1Äänestä
  • Oopperan tuen ja Retretin tuet pois !

    18Äänestä

  • Onhan palkkamenot yli puolet kaupungin menoista. Sieltä voi hallinnosta vähentää turhia paperinpyörittäjiä. Suunnittelijoita ja koordinaattoreita ja päälliköitä.

    18Äänestä

  • Menot pitää sopeuttaa tuloihin ei karjatilallinenkaan voi säästää lehmien ruokinnasta siinä toivossa, että saa tulevaisuudessa enemmän siitä mitä sitten tuottaakin, on tyhmää kuvitella hyvinvoivan eläimen tuottavan vähemmän ja sama koskee ihmisiäkin. Kokonaisuus on osiensa summa ja sen pitää olla tasapainossa kunnolla toimiakseen.

    15Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Oopperan tuen ja Retretin tuet pois !

    Paljon on tuloja oopperajuhlista kaupungille, taitaa vielä kummiskin olla plussa tulos kaupungille kun laskee kaikki epäsuorat tulot mitä oopperat tuo.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onhan palkkamenot yli puolet kaupungin menoista. Sieltä voi hallinnosta vähentää turhia paperinpyörittäjiä. Suunnittelijoita ja koordinaattoreita ja päälliköitä.

    Nyt kyllä vähän liioittelet että puolet olisi, se pitää muistaa että eine pelkät kaupungintalolla istuvat ole nettosaajia, sielä on monta työntekijää, onhan savonlinnan kaupunki alueen suurin työllistäjä. Ja miten se näkyy kaupungin palveluissa jos sieltä vähennetään? Vanhusten hyysääminen vähennettävä, turhat koulu/päiväkoti remontit laitettava jäihin, kiinteistöveroon korotuksia, jos ei jollain ole varaa maksaa 20e enemmän kiinteistöveroa vuodessa niin kannattaa asua teltassa. Teollisuutta pitäisi saada vaikka jakamalla tontteja niille ilmaiseksi, muutama norelcon kokoinen teollisuus yritys piristäisi kummasti savonlinnan työmarkkinoita.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Oopperan tuen ja Retretin tuet pois !

    Samoin lentoliikenne on turhaa. Bussit ja junat kulkee.

    7Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Samoin lentoliikenne on turhaa. Bussit ja junat kulkee.

    Lentoliikenteeseen menee 1,3 miljoonaa plus valtiolta eli meiltä veronmaksajilta 1 miljoona ja lentokenttätuki vielä reilu miljoona. Savonlinnan lentoliikenne maksaa noin 3,5 miljoonaa euroa joka vuosi veronmaksajille. Noin 8000 ihmistä eli tuki on noin 440 euroa per henkilö. Järjetöntä touhua !!!

    7Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Lentoliikenteeseen menee 1,3 miljoonaa plus valtiolta eli meiltä veronmaksajilta 1 miljoona ja lentokenttätuki vielä reilu miljoona. Savonlinnan lentoliikenne maksaa noin 3,5 miljoonaa euroa joka vuosi veronmaksajille. Noin 8000 ihmistä eli tuki on noin 440 euroa per henkilö. Järjetöntä touhua !!!

    Huh huh, hölmöt maksa

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Lentoliikenteeseen menee 1,3 miljoonaa plus valtiolta eli meiltä veronmaksajilta 1 miljoona ja lentokenttätuki vielä reilu miljoona. Savonlinnan lentoliikenne maksaa noin 3,5 miljoonaa euroa joka vuosi veronmaksajille. Noin 8000 ihmistä eli tuki on noin 440 euroa per henkilö. Järjetöntä touhua !!!

    Voi lakkauttaa tuen. Maksakoon itse lippunsa.

    Äänestä

  • Laine takaisin laittamaan talous kuntoon. Muista ole mihinkään.

    Äänestä

  • Potkut vaan

    Äänestä

No kuten täälläkin on monien mielipiteet olleet niin kaikki mihin tämä kaupunginhallituksen puheenjohtaja tuukka suomalainen koskee menee romuksi. Toi tuholainen vetää yli 30.000 euroa sähköyhtiöstä ja lähivakuutuksesta vuodessa ja naureskelee typerä naamataulunsa muikeana kun korottelee meidän maksuja !!!

17Äänestä
  • Onhan toi apukoululainen rohmunnut noita isopalkkioisia tehtäviä. Siihen päälle vielä maakuntahallitus, aluevaltuusto ja kaupunginvaltuusto sekä kaupunginhallitus ja niistä tulevat isot palkkkiot ja muut edut. Taitaa mennä yli 50.000 euron tuonkin veronmaksajien maksamat palkkiot ?

    https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9336787

    17Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Onhan toi apukoululainen rohmunnut noita isopalkkioisia tehtäviä. Siihen päälle vielä maakuntahallitus, aluevaltuusto ja kaupunginvaltuusto sekä kaupunginhallitus ja niistä tulevat isot palkkkiot ja muut edut. Taitaa mennä yli 50.000 euron tuonkin veronmaksajien maksamat palkkiot ?

    https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9336787

    Ilmankos täällä on Suomen korkeimmat asumiskustannukset kun on Suomen korkeimmat palkkiotkin. Päättäjien laatu ei sitten olekkaan.

    16Äänestä

  • Ilmankos pitää Tuukan mielistellä Mikkelin päättäjiä ja antaa sairaalan mennä alas, jotta saa sieltä tukea rahakkaisiin maakunnallisiin virkoihinsa.

    14Äänestä

Näitä kyselyitä lisää. Näitä vallanpitäjiä pitää valvoa. Ja kriittisyyttä. Miksi esimerkiksi veronmaksajien rahaa lapattiin svop-sijoituksena 1.400.000 euroa jota ei ikinä makseta takaisin ja josta ei peritä korkoa ? Käytännössä veronmaksajien rahoilla tuetaan yhden talon asukkaiden vuokria. En ymmärrä miten tuollaiset talouspäätökset menee sukkana läpi. Samaan aikaan jo ylitarjontaa asunnoista. Pilaa myös vuokramarkkinoita.

16Äänestä
  • Mistä tiedät ettei makseta takaisin? Eihän suomi maksa muutenkaan mitään lainoja takaisin, kokoajan vaan pyydetään käsiojossa lisää kun ei voida tehdä mitään leikkauksia, nyt vaan saksikäsi kunnolla leikkaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mistä tiedät ettei makseta takaisin? Eihän suomi maksa muutenkaan mitään lainoja takaisin, kokoajan vaan pyydetään käsiojossa lisää kun ei voida tehdä mitään leikkauksia, nyt vaan saksikäsi kunnolla leikkaamaan.

    Ihan vain yksinkertaisella matikkalaskulla tuota 1.400.000 euroa ei ikinä pystytä noilla vuokrilla maksamaan veronmaksajille takaisin. Eli subventoimme näitä vuokralaisia tuolla summalla plus korot siitä.

    11Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ihan vain yksinkertaisella matikkalaskulla tuota 1.400.000 euroa ei ikinä pystytä noilla vuokrilla maksamaan veronmaksajille takaisin. Eli subventoimme näitä vuokralaisia tuolla summalla plus korot siitä.

    No jos lasketaan sitten monimutkaisesti eikä niin yksinkertaisesti, jos joka vuokran osuudesta maksetaan 200e lainan lyhennystä, 200e x30asuntoa(en muista monta kämppää siinä nyt oli)x12kuukautta per vuosi x25vuotta niin saadaan jo ihan sievonen summa voittoa lainalle. Kokeile jotain muuta kun yksinkertaista matematiikkaa vai eikö muut laskut onnistu?

    Äänestä

  • Kysyin yhdeltä valtuutetulta. Ei edes ymmärtänyt mikä on svop. Pelletouhua. 🤡

    2Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Kysyin yhdeltä valtuutetulta. Ei edes ymmärtänyt mikä on svop. Pelletouhua. 🤡

    😂😂😂

    Äänestä

Kuinka monta ilmaslippua oopperajuhlat jakaa paikallispoliitikoille tänä vuonna?

4Äänestä

Nauraa kippurassa!!!
PalstaPerseilijät eivät näköjään huomanneet että Itä-Savon lukijakyselyyn osallistui vain 28 vastaajaa elikkä alle prosentin kymmenyksen Savonlinnaan asukkaista ja tästähän voikin tehdä luotettavia päätelmiä, äly hoi älä jätä,,,

Äänestä
  • Komee nauru varmasti ilman proteeseita😁😂

    10Äänestä

  • Johtuneeko Itä-Savon tilaajamäärästä...
    Asuttu Savonlinnassa kohta 10 vuotta ilman Itukkaa. On niin mitätön lehti, ettei todellakaan haluta maksaa siitä yhtään mitään.

    14Äänestä

  • Tämä sama kaupungin hallinnon edustaja, liekö valtuutettu tai kaupunginhallituksen jäsen täällä kommentoi ? Kuvastaa hyvin miten päättäjät täällä suhtautuvat asukkaisiin. Ylimielistä ja törkeää käytöstä eikä minkäänlaista kritiikin käsittelykykyä. Onko pissi noussut päähäsi ?

    14Äänestä

  • Vastausluukku oli kaikille avoin eli kyllähän tuo palaute kertoo huonoa Savonlinnan päätöksenteolle. Ei kannata sitten ihmetellä kun ihmiset muuttavat täältä joukoittain pois. Voivat päättäjät olla keskenään hehkuttamassa miten hienoa täällä on. 😂😂😂

    14Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Johtuneeko Itä-Savon tilaajamäärästä...
    Asuttu Savonlinnassa kohta 10 vuotta ilman Itukkaa. On niin mitätön lehti, ettei todellakaan haluta maksaa siitä yhtään mitään.

    Kallis ja surkea lehti. En ole tilannut. Joskus luen kahvilassa, jos sattuu pöydällä olemaan ja totean eipä tuota lehteä tarvitse lukea.

    15Äänestä

https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9347749

Eikä näytä yrittäjätkään olevan kovin tyytyväisiä kaupungin päättäjiin ja hallintoon. Aikamoinen palaute yrittäjältä kaupungin hallinnon toimimattomuudelle. Täältä muuttaa yrittäjätkin tätä myötä pois.

14Äänestä
  • Ehkä ei tämä kylä yhteen kalakukko kauppiaaseen kaadu, tulijoita tuolle paikalle on. Ehkä saadaan uusi yrittäjä kuka palkkaa enemmän suomea puhuvia.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ehkä ei tämä kylä yhteen kalakukko kauppiaaseen kaadu, tulijoita tuolle paikalle on. Ehkä saadaan uusi yrittäjä kuka palkkaa enemmän suomea puhuvia.

    No niin kommenttisi kuvastaa kyllä aika paskamaista asennetta yrittäjiin.

    15Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ehkä ei tämä kylä yhteen kalakukko kauppiaaseen kaadu, tulijoita tuolle paikalle on. Ehkä saadaan uusi yrittäjä kuka palkkaa enemmän suomea puhuvia.

    Oletko kateellinen yrittäjälle, joka tuon paikan keksi ja kehitti siihen toimivan liiketoiminnan ? Hävettää tämän kaupungin negatiivinen ja kateellinen ilmapiiri.

    15Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Oletko kateellinen yrittäjälle, joka tuon paikan keksi ja kehitti siihen toimivan liiketoiminnan ? Hävettää tämän kaupungin negatiivinen ja kateellinen ilmapiiri.

    On kuulemma lähdössä tämäkin yrittäjä Savonlinnssta.

    5Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    On kuulemma lähdössä tämäkin yrittäjä Savonlinnssta.

    Kateellisten kommunistien touhuja.

    Äänestä

Laine liplattaja koulutti hyvin virkamiehet, ainoastaan ryssän yritykset kelpasivat!!!

Äänestä
  • Jaa. Näin yrittäjänä olen kyllä sitä mieltä, että Laine oli hyvin yrittäjämyönteinen ja piti hyvin yhteyksiä yrityksiin. Sen sijaan tiedän kyllä monta päättäjää täällä, joilla on asenneongelma yrittäjiin. Tämä näkyy nyt, miten tuota Ovaskalaakin täällä kohdellaan.

    15Äänestä

Ihan on hyvin perusteltua palautetta annettu. Mutta kuulin tuossa juuri yhden kaupungin ylimpiin päättäjiin kuuluvan väheksyvän palautetta ja pitävän tätä marginaalien antamana. Eipä ihme sitten kun asenne on tuo, että syvälle on lähdetty menemään.

13Äänestä
  • Eipä sitä strategian laatimisessakaan asukkaita kuunneltu. Taisi joku valtuutettukin tästä huomauttaa kaupunginhallitusta. No kun ei kuunnella niin jälki on sitten tätä. Helvetinmoinen on tyytymättömyys kun luki asukkaiden antamaa palautetta itukasta.

    13Äänestä

Siellä ei ymmärretty tehdä vertailua muihin kuntiin kun lähtivät taksoja nostelemaan.

12Äänestä

Pitäisi laittaa jokin maksimiraja valtuustokausille. Kolme kautta eli 12-vuotta olisi hyvä raja. Kyllä siinä ajassa on jo ideansa käyttänyt. Nythän tuolla on monia, jotka on neljättä tai viidettä kautta.

11Äänestä
  • Hyvä ajatus. Ikiylioppilas Jouni Backmanni lienee ollut jo kohta 30-vuotta valtuustossa.

    14Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Hyvä ajatus. Ikiylioppilas Jouni Backmanni lienee ollut jo kohta 30-vuotta valtuustossa.

    Ja taitaa tuo luottamustehtäviä ja palkkioita imuroiva kaupunginhallituksen puheenjohtaja ollut jo 16 vuotta valtuustossa, tämän kauden jälkeen 20-vuotta ! Mutta mikäs siinä, kymmenkunta luottamustehtävää ja kymmenien tuhansien euron tulot palkkioista. Mitään ideoita ei ole ikinä tullut.

    13Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ja taitaa tuo luottamustehtäviä ja palkkioita imuroiva kaupunginhallituksen puheenjohtaja ollut jo 16 vuotta valtuustossa, tämän kauden jälkeen 20-vuotta ! Mutta mikäs siinä, kymmenkunta luottamustehtävää ja kymmenien tuhansien euron tulot palkkioista. Mitään ideoita ei ole ikinä tullut.

    No tätä minäkin mietin. Miten toteutuu riippumattomuus, kun yksi henkilö on noin monissa tehtävissä ? Ja miten aika riittää edes kaikkeen ? Ja onko osaamista ja koulutusta noihin kaikkiin tehtäviin joita on ahnehtinut ?

    11Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    No tätä minäkin mietin. Miten toteutuu riippumattomuus, kun yksi henkilö on noin monissa tehtävissä ? Ja miten aika riittää edes kaikkeen ? Ja onko osaamista ja koulutusta noihin kaikkiin tehtäviin joita on ahnehtinut ?

    Juoksee vain kokouksista toiseen kuulemma. Ei ole mielipiteitä eikä puheenvuoroja. Nappaa sillä isot rahat itselleen. Eihän tuolla ole mitään kunnon koulutustukaan.

    13Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Juoksee vain kokouksista toiseen kuulemma. Ei ole mielipiteitä eikä puheenvuoroja. Nappaa sillä isot rahat itselleen. Eihän tuolla ole mitään kunnon koulutustukaan.

    Ei ole edes ylioppilas niin kuin Bäckmanni on sentään. 😂😂😂😂

    13Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Hyvä ajatus. Ikiylioppilas Jouni Backmanni lienee ollut jo kohta 30-vuotta valtuustossa.

    Ja nimenomaan vain ollut saamatta mitään kaupunkilaisia hyödyttävää aikaan

    14Äänestä

Isukki, päättäjät ovat siihen asti hyviä, kunhan saan vain löpönkirahaa, saanhan, saanhan! nyt on taas leskenlehti nähty Mertalassa, heti huristeltava paikalla, isungiiiiiiiiii!!

2Äänestä

Eihän nämä päättäjät täällä osaa kuin töppäillä. Nyt meni nurin johtajan erottaminen. Oikeudessa ei perustelut toimineet. Laiton päätös. Laskua tuli maksettavaksi. Korotetaan maksuja. Saatanan tunarit !

13Äänestä
  • 700.000 euron lasku tuli töppäilystä.

    12Äänestä

Onko tämä ihme kun katot miten nämä hälmöilee ?

12Äänestä

Mie luulen että seuraavissa iso luuta lakaisee.

12Äänestä
  • Paljon pahaa ehtivät tätä menoa saamaan aikaan vielä. Voi olla viisampi muuttaa pois kuin jäädä näitten pöljien laskuja tänne maksamaan. Kaupunginjohtajan laiton erottaminen, Retretin konkurssipesän tukeminen, Suomen kalleimmat taksat, yrittäjien ala-arvoinen kampittaminen, sairaalan menettäminen jne.

    12Äänestä

Kuulin, että Kosonen määrää vaalikarjansa uurnille Suomalaisen puolesta ensi keväänä. Tuukasta junttaa kepu nyt kansanedustajan. Leppä painaa päälle Kososen niskaan. Kaskiset hierovat käsiään.

Kepulit ovat puolueuskossaan täysin sokeita. Äänestävät varmasti häntä, ketä koneisto käskee, vaikka taivas putoaisi niskaan.

Kosonen on tietääkseni luvannut Suomalaisen kanssa kiertää vaalien alla vanhusten hoitolaitoksiakin tiuhaan.

Tuukasta juntataan messiasta Savonlinnaan.

4Äänestä
  • Kepu pettää aina, mutta voittaa aina.
    Ainakin Savonlinnassa!

    Äänestä

  • Kyllä Tuukassa on ihan selvää ministeriainesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kyllä Tuukassa on ihan selvää ministeriainesta.

    Ja mitkä oli hänen näyttönsä ? Eihän se ole pystynyt edes varusmiespalvelusta suorittamaan.

    14Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kyllä Tuukassa on ihan selvää ministeriainesta.

    😂😂😂 Savonlinnan keskussairaalan menettäjä, taksat ja maksut Suomen kalleimmaksi asumiskunnaksi, Itä-Suomi-ohjelmasta ei mitään tänne. Siinä sitä on kepulilla näyttöjä.

    12Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Ja mitkä oli hänen näyttönsä ? Eihän se ole pystynyt edes varusmiespalvelusta suorittamaan.

    Näyttöinä riittää sopiva ja mukava, kenellä kepun jäsenkirja.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    😂😂😂 Savonlinnan keskussairaalan menettäjä, taksat ja maksut Suomen kalleimmaksi asumiskunnaksi, Itä-Suomi-ohjelmasta ei mitään tänne. Siinä sitä on kepulilla näyttöjä.

    Mutta Leppä kiittää.

    1Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Mutta Leppä kiittää.

    Leppä ajaa nyt sairaalaamme alas ja keskittää palvelut mikkeliin. Ja tuukka suomalainen tukee. On hiljaa kuin kusi sukassa.

    15Äänestä

Tätä menoa täältä lähtee kaikki. Ei täällä pysty kukaan näin kalliissa kaupungissa asumaan.

15Äänestä
  • Retretti imee muutaman miljoonan savonlinnalaisten verotuloja, joten varautukaa vaan reiluin kaupungin ja kaupungin omistamien yhtiöiden maksujen ja tariffien korotuksiin.

    13Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Retretti imee muutaman miljoonan savonlinnalaisten verotuloja, joten varautukaa vaan reiluin kaupungin ja kaupungin omistamien yhtiöiden maksujen ja tariffien korotuksiin.

    Näin tulee olemaan. Eihän tuolla ole ketään laskutaitoista. Retretti tulee vaatimaan 10-15 miljoonan euron investoinnit. Lisäksi sen ylläpito ja pyörittäminen vie 3-4 miljoonaa vuodessa. Yleisöä se ei vedä, kun koko Itä-Suomi kuihtuu, väki vähenee ja Venäläiset turistit ovat poissa. Retretin ajoista Itä-Suomessa on väestö vähentynyt noin 100.000 asukkaalla. Miten voi olla näin epärealistista päätöksentekoa ?

    14Äänestä

Montakohan kerkiää muuttaa pois vuoden loppuun mennessä? 🤔

15Äänestä
  • Väestötappio on noin - 500 asukasta vuiden lopussa. Nyt jo noin 250.

    Äänestä

Joko on kaupungin hallitus vaatinut Laineen jupakan "juridisilta neuvonantajilta" vahingon korvauksia?

Aika vahva veikkaus, ettei mitään tämän eteen edes aiota tehdäkään.

Sitten voikin kysyä miksi.

16Äänestä
  • Koska ei haluta myöntää että oltiin väärässä ja toimittiin väärin?

    16Äänestä

  • Ehkä "juridisten neuvonantajien" rooli ei ollutkaan niin merkittävä kuin annetaan ymmärtää?

    15Äänestä

  • Paljastuisi että luottamushenkilöllä on myös oma vastuu eikä se voi piiloutua "juridisten neuvonantajien" selän taakse?

    15Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Paljastuisi että luottamushenkilöllä on myös oma vastuu eikä se voi piiloutua "juridisten neuvonantajien" selän taakse?

    Päättäjä vastaa päätöksistään myös virkavastuullisesti.

    8Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Päättäjä vastaa päätöksistään myös virkavastuullisesti.

    Joo mutta ei toteudu jos kukaan ei puutu laittomuuksiin.

    5Äänestä

Uusia luottamushenkilöitä viedään kuin pässiä narussa. Saa nähdä mihin lauma kulkee, Mikä on määränpää.

18Äänestä

Missä kepu, siellä ongelma.
Lehmänkauppoja, suhmurointia, salaamista, vääristelyä, vastuunpakoilua, suoranaista tyhmyyttä ja osaamattomuutta.

17Äänestä
  • Mikään ei kuitenkaan Savonlinnassa tule muuttumaan.
    Kepun vaalikarja on puolueelle sokean uskollinen. Hautaan saakka.

    9Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Mikään ei kuitenkaan Savonlinnassa tule muuttumaan.
    Kepun vaalikarja on puolueelle sokean uskollinen. Hautaan saakka.

    Savonlinnalaiset saa sitä mitä äänestävät. Kepun ja demareiden äänestäminen on tuonut kurjuutta.

    3Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Savonlinnalaiset saa sitä mitä äänestävät. Kepun ja demareiden äänestäminen on tuonut kurjuutta.

    Jep. KVL, OKL, sairaala menetetty. Ja hanna kosonen ja jouni bäckmanni kansanedustajina noina aikoina. Pääministereinä kepulaiset. Ja sairaala kepun maakuntasuhmuroinnissa.

    Äänestä

Kyllähän kaupunginjohto on lyhyessä ajassa ”onnistunut” epäonnistumaan monissa asioissa. Sairaala ollaan menettämässä, talous menossa kuralle, taksat nostettu Suomen kalleimmiksi, Itä-Suomi-ohjelmasta ei saatu mitään, työttömyys kasvussa, saatu aikaan muuttotappio, erotettu laittomasti kaupunginjohtaja ja talouspäällikkö jne.

17Äänestä

Ansionsa mukaan päättäjät saavat kuraa niskaansa.

15Äänestä

Huonot päättäjät johtaa kaupungin huonoon tilaan.

19Äänestä
  • Vaan onko mistä ammentaa ? Parhaimmat muuttaa pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Vaan onko mistä ammentaa ? Parhaimmat muuttaa pois.

    Eihän tuonne enää kukaan järkevä halua mukaan.

    6Äänestä

  • Epäpätevät päättäjät tulee todella kalliiksi meille. Tämä Laineen ajojahtaaminen on vain yksi esimerkki epäpätevyydestä. Toki hyvin kallis esimerkki.

    16Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Epäpätevät päättäjät tulee todella kalliiksi meille. Tämä Laineen ajojahtaaminen on vain yksi esimerkki epäpätevyydestä. Toki hyvin kallis esimerkki.

    Kyllä

    12Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Epäpätevät päättäjät tulee todella kalliiksi meille. Tämä Laineen ajojahtaaminen on vain yksi esimerkki epäpätevyydestä. Toki hyvin kallis esimerkki.

    Juuri näin!

    10Äänestä

Pahinta on edunvalvonnan toimimattomuus. Sairaalaa ajetaan Mikkeliin ja täällä ollaan hiljaa.

13Äänestä

Sopivat ja mukavat esittävät näytelmiä vanhassa poikalyseossa...

Äänestä

Laittomuuksia, mokia, salailua, maksujen korotuksia. Ei noilla muuta saa kuin huonot arvoistelut.

9Äänestä
  • Unohdit listasta kaverikapitalismin. Retrettituet ja virkajärjestelyt pahimpina esimerkkeinä.

    9Äänestä

Täällä on kaverikapitalismi tyyliin Retretti ja virkajunailut tyyliin Peitsaro, joten kannattaako ihmetellä miksi ei luoteta poliitikkohin.

7Äänestä

Sitä saavat mitä ovat tehneet.

5Äänestä

Onhan tämä karmeaa seurattavaa.

Äänestä

Jos edes vaivautuisivat puolustamaan sairaalaamme mutta Mikkelistä jaellaan kivoja luottamuspaikkoja niin motovaatio suuntautuu näiden perään ja kansanedustajapyrkyriiksiin.

1Äänestä
  • Savonlinnalaisten tulee esittää protesti seuraavissa vaaleissa: mennään äänestämään ja jätetään tyhjä äänestyslippu!

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Savonlinnalaisten tulee esittää protesti seuraavissa vaaleissa: mennään äänestämään ja jätetään tyhjä äänestyslippu!

    kuka se siellä yrttää pitää kiinni hillotolpasta, pelottaako jo nyt että ett muuten tule valituksi kuin että sisäsiittoinen kaveriporukkasi äänestää sinua

    parempi vaihtohto on käydä äänestämässä pelkästään kaikkia sitoutumattomia jotka ei ole minkään puolueen listoilla,, kärventyy näin ollen kaikki puolueklikit ja salakähminnät oletettavasti vähenee

    Äänestä

Kaupunki aloittaa syyskuun alussa kyselyn uuden uimahallin tarpeesta. Milloin tulee kysely uusitun tai uuden kilpajäähallin tarpeesta?

Äänestä
  • Jäähalli ei ole taloussuunnittelukauden investoinneissa. Jäähallille ei ole tarvetta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Jäähalli ei ole taloussuunnittelukauden investoinneissa. Jäähallille ei ole tarvetta.

    Luultavasti kilpajäähallin täyremppa tai uuden monitoimihallin aika on 2030.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Luultavasti kilpajäähallin täyremppa tai uuden monitoimihallin aika on 2030.

    Ei ole. Edustusjoukkue on ulkopaikkakuntalaisia harrastajia ja junnujoukkueita ei ole kohta edes joka toiseen ikäluokkaan. Mitään käyttöä millekään monitoimihalliksi nimitettävälle jäähallille ei ole. Harjoitushalli pienellä katsomon laajennuksella ja Tanhuvaara riittävät. Jääkiekkomiljonäärit voi omalla rahallaan maksaa monitoimihallinsa osakeyhtiö SaPKolle.

    1Äänestä

No huomaahan sen täälläkin miten öykkäröivä suhtautuminen paikallispoliitikoilla on. Tehdään salassa päätöksiä ja aiheutetaan vahinkoja. Ja kun joku kyselee niin saat täyslaidallisen.

5Äänestä
  • Näkihän tämän itukan tekemässä palautekyselyssäkin. Itse olen tänne muuttanut muutama vuosi sitten ja harkitsen kyllä tämän huonon ilmapiirin takia poismuuttoa. Ja tuntuu että aika moni muukin. Ainakin yksi tuttuni juuri muutti pois ja sanoi tämän huonon ilmapiirin syyksi.

    4Äänestä

  • Itseään täynnä, kritiikinsietokykyä ei ole.

    2Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Näkihän tämän itukan tekemässä palautekyselyssäkin. Itse olen tänne muuttanut muutama vuosi sitten ja harkitsen kyllä tämän huonon ilmapiirin takia poismuuttoa. Ja tuntuu että aika moni muukin. Ainakin yksi tuttuni juuri muutti pois ja sanoi tämän huonon ilmapiirin syyksi.

    Mekin mutettiin tänne jokunen vuosi sitten, mutta eipä kaupunginjohtajariidat yms. vaikuta omaan elämiseen ja olemiseen mitenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Mekin mutettiin tänne jokunen vuosi sitten, mutta eipä kaupunginjohtajariidat yms. vaikuta omaan elämiseen ja olemiseen mitenkään.

    Juurikin näin. Nämä vaan kitisee, joka asiasta. Kun ei muuta elämää ole. Vaikka nämä asiat, ei heidän elämään vaikuta millään tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Mekin mutettiin tänne jokunen vuosi sitten, mutta eipä kaupunginjohtajariidat yms. vaikuta omaan elämiseen ja olemiseen mitenkään.

    Vaikuttaa kun maksat laskut.

    Äänestä

Näkyyhän tämä nyt: ihmiset äänestää jaloillaan. Tänä vuonna muuttotappio jo -250 asukasta.

3Äänestä
  • On näkynyt jo vuosikymmenet ja kiihtyy vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    On näkynyt jo vuosikymmenet ja kiihtyy vaan.

    Savonlinnan väestöstä yli 65-vuotiaita on jo noin 36 %. Parinkymmenen vuoden päästä he ovat valtaosin siirtyneet Talvisalon mäelle. Muuttotappio on nyt vuositasolla 150-200 asukasta. Parinkymmenen vuoden päästä väkeä on jäljellä noin 16.000-18.000. Lähes koko Itä-Suomi samassa ja osin huonommassakin tilassa. Rantasalnella lähes puolet on yli 65-vuotiaita. 20-v päästä väkiluku alle puolet tämänpäivän.

    Äänestä

  • No ei kukaan jää lopulta huonosti toimivaan kaupunkiin. Päättäjillä on iso vastuu.

    Äänestä

Nyt on hyvä veto johtajalta korvata päättäjät senior advisoryllä. 👍

Äänestä
  • 👍👍👏👏 nyt valtuuston voi lakkauttaa

    1Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    👍👍👏👏 nyt valtuuston voi lakkauttaa

    👎👎

    Äänestä

  • Paljonko tämä luottamushenkilömäärä mikä nyt kaupungilla häärää maksaa meille ? Pelkästään valtuustossa 43, hallituksessa 11, lautakunnat ja jaostot sekä työryhmät päälle. Lienee helposti parisataa luottamushenkilöä sohlaamassa. Kokouspalkkiot, matkakulut, tarjoilut jne. Tästä olisi hyvä saada selvitys.

    3Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Paljonko tämä luottamushenkilömäärä mikä nyt kaupungilla häärää maksaa meille ? Pelkästään valtuustossa 43, hallituksessa 11, lautakunnat ja jaostot sekä työryhmät päälle. Lienee helposti parisataa luottamushenkilöä sohlaamassa. Kokouspalkkiot, matkakulut, tarjoilut jne. Tästä olisi hyvä saada selvitys.

    Demokratia maksaa. Puutteistaan huolimatta se on edelleen aivan ylivoimainen järjestelmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Demokratia maksaa. Puutteistaan huolimatta se on edelleen aivan ylivoimainen järjestelmä.

    Ei tarvihe noin montaa sataa demokratiaan. Riittää valtuusto ja hallitus. Näidenkin koon voisi puolittaa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Ei tarvihe noin montaa sataa demokratiaan. Riittää valtuusto ja hallitus. Näidenkin koon voisi puolittaa.

    Määrän puolittaminen tiputtaisi käytännössä pienryhmät pois. Edustavuus kärsisi muutenkin aika paljon. Ihan pöhkö idea.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Määrän puolittaminen tiputtaisi käytännössä pienryhmät pois. Edustavuus kärsisi muutenkin aika paljon. Ihan pöhkö idea.

    Lisätään, että ennemmin lähtisin liikkeelle legimititeetin vahvistamisesta deliberatiivisella demokratialla ja nykyaikaisin osallistavin menetelmin myös luottamushenkilöiden kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Paljonko tämä luottamushenkilömäärä mikä nyt kaupungilla häärää maksaa meille ? Pelkästään valtuustossa 43, hallituksessa 11, lautakunnat ja jaostot sekä työryhmät päälle. Lienee helposti parisataa luottamushenkilöä sohlaamassa. Kokouspalkkiot, matkakulut, tarjoilut jne. Tästä olisi hyvä saada selvitys.

    Kyllä ilmaiset lounaat kelpaa🫵

    Äänestä

Kelvollisten päättäjien määrä on harvalukuista.

4Äänestä

Liian vähän on järkeviä ja perehtyvviä päättäjiä. Iso osa menee kuin lauma.

3Äänestä

No on siellä muutama päteväkin omilla aivoillaan ajatteleva päättäjä.

Äänestä
  • Mutta ei ole saaneet mitään aikaan.

    Miksi änkeytyä valtuustoon, kun ei ole saatu omassa henkilökohtaisessa elämässäkään juuri mitään aikaiseksi? Epäonnistuttu epäonnistumisen jälkeen ja sitten mennään epäonnistumaan vielä muidenkin puolesta.

    8Äänestä

  • Kerro kuka?

    Äänestä

Kaupunginvaltuustoon on valittu kylän tyhmimmät. Päätökset joita päättäjät tekee tulee heidän edustamiltaan piireiltä. Piiri pieni pyörii, päättäjä siinä hyörii. Keskustelehan vaaliteltalla hetki vaikka yhden kepulaisen kanssa. Ensinmäinen lause opeteltua ulkoa ja sen jälkeen alkaa ääni sönköttämään.

6Äänestä
  • Samaa mieltä. Mutta sama demareilla. Idiootteja kaikki...

    5Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Samaa mieltä. Mutta sama demareilla. Idiootteja kaikki...

    Alkaen Minnasta

    6Äänestä

En kirjaudu, enkä luo maksutonta tunnusta.
Tämä ihan periaatteen vuoksi, sillä Itä-Savo on täyttä roskaa ja pientä sellaista.

3Äänestä

Itä-Savon päätoimittaja on ainakin ihan sekaisin. Wokea ja kommunismiä vuorotellen.

6Äänestä
  • Jep, vastenmielinen kommunistituuttaaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Jep, vastenmielinen kommunistituuttaaja.

    Paska lehti.

    Äänestä

Mitä luulette? Lukevatko meidän päättäjät näitä palstoja?

3Äänestä
  • Viisaampi muuttaa täältä pois. Maksakoon itse.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Viisaampi muuttaa täältä pois. Maksakoon itse.

    Minä jo muutin. Ja hyvin tyytyväinen kun katsoo siellä tapahtuvaa sekoilua.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Minä jo muutin. Ja hyvin tyytyväinen kun katsoo siellä tapahtuvaa sekoilua.

    Sama juttu.

    1Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Minä jo muutin. Ja hyvin tyytyväinen kun katsoo siellä tapahtuvaa sekoilua.

    Sekoilu loppui kun muutit!

    Äänestä

Arvioinnin tulos tulee olemaan vielä huonompi.

Äänestä

Kiitostako odotitte töppäilyjenne jälkeen.

Äänestä

En ihmettele palautetta kun seuraa näitten toilailuja.

Äänestä

Tätä vauhtia arvosanat tulee vain laskemaan.

Äänestä

Kuoleva kaupunki korahtelee kalleimpiin maksuihin ja veroihin.

Äänestä

Ulkopuolinen selvitysmies tänne tarvittaisiin ratkomaan nämä umpisolmut mitä on tehty.

Äänestä

Sitä saavat mitä tilaavat.

Äänestä

No kun näitä suhmurointeja katsoo niin ei ihme että ihmiset tympääntyneitä tähän meininkiin.

Äänestä

Jaksaa naurattaa vinkuminen tällä palstalla. Itse toimun, enkä inise! Vuokrataloilla sauna oli ollut "remontissa" huumehörhöjen jäljiltä isännöitdijän mukaan yli 3 vuotta, kun muutin kyseiseen taloon, nostin heti kissan pöydälle. Isännöitsijä miespuolinen täysi mulkku. Laitoin viestiä sen jälkeen toimitusjohtajalle ja ilmoitin, mikäli saunaa ei korjata ja asukkaille saada äkkiä niitä saunavuoroja, otan seuraavaksi yhteyttä ksupunginjohtajaan! Alkoi tapahtua ja parin kuukauden kuluttua pääsimme uudistettuun saunaan. Mikä helvetti teitä nössöjä vaivaa, kun ette oikeassa elämässä kykene yhtään mihinkään?

1Äänestä
  • Laitappa alapeukkula korkki kiinni. Niin paljon kirjoitus virheitä taas😂Pahin hörhö taas unohtanut lääkkeet ottaa🫵

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Laitappa alapeukkula korkki kiinni. Niin paljon kirjoitus virheitä taas😂Pahin hörhö taas unohtanut lääkkeet ottaa🫵

    Eihän se meidän muiden vika ole, että olet imbesilli 😁😁😁

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Eihän se meidän muiden vika ole, että olet imbesilli 😁😁😁

    Sinä olet, kyllä sen tuonut esille näillä palstoilla, että olet 2vuotiaan tasolla😂

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Sinä olet, kyllä sen tuonut esille näillä palstoilla, että olet 2vuotiaan tasolla😂

    Aina yhtä jännää, että hullu TIETÄÄ täällä joka vitun kerta anonyymien henkilöllisyyden 🤣🤣🤣. No poliisi tietää SINUN henkilöllisyyden 😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Aina yhtä jännää, että hullu TIETÄÄ täällä joka vitun kerta anonyymien henkilöllisyyden 🤣🤣🤣. No poliisi tietää SINUN henkilöllisyyden 😂😂😂

    On taas jutut, ja mielikuvitus laukkaa😂 Sinun kirjoittelut kyllä tunnistaa aina🤡😁

    Äänestä

  • Hyvä sinä! Näin omistusasujana kiinteistön ylläpito on omalla kontolla. Omaan saunaan pääsen kerran viikossa, kun pörssisähkön hinta on alimmillaan. Välillä on herätty perheen kanssa saunaan viikonloppuyönä. Vaimo valitti alkuun, mutta kunnon niskahieronnalla saadaan hänenkin alapohjaan kosteat löylyt!

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    On taas jutut, ja mielikuvitus laukkaa😂 Sinun kirjoittelut kyllä tunnistaa aina🤡😁

    Koppavika ollut syntymästä saakka, pthyi saatana tätä kuuluisaa Ssvonlinnan persereikää 😆

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Koppavika ollut syntymästä saakka, pthyi saatana tätä kuuluisaa Ssvonlinnan persereikää 😆

    Sinä olet kuuluisa, niinkuin tiedät😂apinan tuntee kaikki. Apina ei tunne ketään😂

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Sinä olet kuuluisa, niinkuin tiedät😂apinan tuntee kaikki. Apina ei tunne ketään😂

    Kuuluisa kylähullu jäänyt kiinni TÄÄLLÄ jo 2 vuotta sitten puliakka 😁

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Kuuluisa kylähullu jäänyt kiinni TÄÄLLÄ jo 2 vuotta sitten puliakka 😁

    Puliakka nimenomaan

    Äänestä

  • Näinhän se on. Menettelytapapoliisit, puhelimenhinkkaajat ja tyhjänhohottelijat ovat vankeina omassa elämässään, koska tekemisen ja pärjäämisen syyseurausyhteys on kateissa. Itse tarinan todenperäisyydestä on varmaan yhtä monta mielipidettä kuin lukijaakin..?

    Äänestä

Kepu vie Savonlinnan kohti tuhoa. Katsokaa nyt missä tilassa tällä hetkellä olemme ? Kaikki mittarit osoittaa kaakkoon.

Äänestä
  • Ei lupaa Leppä puuttua asiaan. Kaksonen komentaa Suomalaista ja kiinalaista pysymään kurissa ja nuhteessa Etelä-Savon kepuleille.

    Äänestä

  • Kepu haluaa pelastaa maakunnan. Etelä-Savon maakunta pystyy pitämään vain yhden sairaalan. Siksi sairaalapalvelut keskitetään Mikkeliin.

    2Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Kepu haluaa pelastaa maakunnan. Etelä-Savon maakunta pystyy pitämään vain yhden sairaalan. Siksi sairaalapalvelut keskitetään Mikkeliin.

    Maakuntajohtaja Utunen lähdössä eduskuntavaaleihin. Nyt sitten saadaan lisää maakunnan puolustajia. Ei ollut yllätys. Ei ole hyvä juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Kepu haluaa pelastaa maakunnan. Etelä-Savon maakunta pystyy pitämään vain yhden sairaalan. Siksi sairaalapalvelut keskitetään Mikkeliin.

    Kuulisin mielelläni esimerkkejä siitä, että Kepu on pelastanut jotain kansalaisen tai veronmaksajan edun mukaista!

    Äänestä

Päättäjien pitäisi alentaa taksat ja verot kuntien keskiarvoon.

Äänestä

Retretti ja Punkaharju hotellikin munattu kun myytiin Zilliakukselle. Eikö kellään tullut mieleen selvitellä vähän tuon tyypin taustoja ?

Äänestä

Katsoin väestömuutostilastoja, niin jättimäinen väestötappio tulossa tänä vuonna, noin - 500 asukasta lähtenyt.

Äänestä

Uudet vaalit täällä pitäisi pitää liike nytin loikkausten jälkeen.

Äänestä

No kaupunkiamme johtaa muutama tunari Tuukka Suomalaisen ja kepun johdolla. Paskaksihan tämä menee. Väestötappio on ennätyssuuri. - 500 asukasta. Kaikki lähtee jotka pystyy

Äänestä

Maksut pitäisi alentaa ja verot. Tyhjäntoimittajille ja epäpäteville potkut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.ita-savo.fi/paikalliset/9344891#kommentit

Aika paskainen palaute asukkailta kaupungin päättäjille. Viime syksyn jättikorotukset sähkö-, vesi-, jäte- ja muihin taksoihin oli paha virhe päättäjiltä. Savonlinna nousi Suomen kalleimmaksi asumiskunnaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu