Mediassa kerrotaan, että drooni on löytynyt Pyhäjärveltä tänään.
Löytöpaikka on noin 30 kilometriä Kiteen taajamasta etelään.
Jos drooni on ukrainalainen, on se lentänyt tänne yli 1 100 kilometriä.
Ukrainalaiset osaavat tehdä hyviä lentäviä laitteita, kun ne tänne asti jaksavat. Tärkeintä on, että suuri osa iskeytyy maaleihinsa Venäjän puolella. Hyvä niin.
Löytöpaikka on noin 30 kilometriä Kiteen taajamasta etelään.
Jos drooni on ukrainalainen, on se lentänyt tänne yli 1 100 kilometriä.
Ukrainalaiset osaavat tehdä hyviä lentäviä laitteita, kun ne tänne asti jaksavat. Tärkeintä on, että suuri osa iskeytyy maaleihinsa Venäjän puolella. Hyvä niin.
Vastaukset 86
Vanhimmat
Mediassa näin:
"Pohjois-Karjalan rajavartiosto on eristänyt tapahtuma-alueen tutkinnan turvaamiseksi. Tilanteesta ei aiheudu vaaraa sivullisille, rajavartiolaitos kertoo tiedotteessaan.
Poliisi on ottanut laitteen tutkinnasta johtovastuun.
Keskusrikospoliisi tukee paikalla olevia viranomaisia.
Poliisi kertoi myöhemmin iltapäivällä, että eristetyn alueen sisäpuolella on asuinrakennuksia, joissa majoittuvia henkilöitä on varotoimena ohjeistettu poistumaan alueelta tutkinnan ajaksi. Tämänhetkisen tiedon perusteella ilma-alus ei ole aiheuttanut henkilö- tai omaisuusvahinkoja.
Poliisi kertoo saaneensa ilmoituksen miehittämättömästä ilma-aluksesta Pyhäjärven jäällä tiistaina iltapäivällä. Poliisi ei voi tässä vaiheessa vahvistaa, milloin alus on pudonnut jäälle.
Toistaiseksi viranomaiset eivät ole myöskään kertoneet, minkä tyyppisestä ilma-aluksesta on kyse."
Droonihälytys kuulemma tulee suomalaisten kännyköihin vuonna 2027. Parhaillaan siis kehitetään Ukrainan mallin mukaista varoitusjärjestelmää ilmauhista.
Drooneista varoittava sovellus on kaikkien ukrainalaisten puhelimissa.
Mutta Virossa tämä on jo käytössä. Miksi täällä kestää taas liian kauan?
Kannattaa lukea uutiset ajatusten kanssa, kyseessä on ukrainalaiset droonit. Asiastahan pitäisi nostaa samanlainen haloo, kuin että jos tänne alkaisi tippumaan venäläisdroonit.
Voihan velivenäläinenkin käyttää sotasaaliinaan saamia muiden maiden valmistamia droneja eskalaatiotarkoituksessa. Ei olisi ensimmäinen kerta.
Pudonneen droonin mallia ei ole vielä vahvistettu.
Ei tänne putoaisi Ukrainalaisia drooneja ellei imperialistinen terroristivaltio venäjä olisi aloittanut turhaa sotaa.
Isolla ja pienellä kirjoitetut valtioihin liittyvät sanat ovat tarkoituksella kirjoitettu väärin.
Kuulemma poliisi ei ole toistaiseksi päässyt tutkimaan järven jäältä löytynyttä droonia.
Vahvasti epäilen että venäjä aikaan saama. Niin pysyvää ollut kautta aikojen venäjän rajahäirintä
Venäjän syy tämäkin. Jos ei olisi suoritettu häirintää, niin drooni olisi osunut kohdalleen. Ehkä Putinin skiittaan Valamossa?
Vuonna 2022 Putinhan luuli, että ulkoinen vihollinen ja "sotilaallinen erikoisoperaatio" nostavat hänen kannatustaan Venäjän ikuisena presidenttinä, mutta kaveri ei ymmärtänyt, että hän tuhoaa samalla koko Venäjän, joka tullaan siis hajottamaan pieniksi valtioiksi.
Tiedä vaikka Sortavalan jalostamoalue olisi tuli linjalla.
Droonin putoamispaikalta on etäisyyttä 70 kilometriä Putin skiitalle Valamoon.
Kaikki suomalaisten ja Suomen epäonnistumiset ovat Putinin syytä, ei suinkaan meidän omaa syytä 😄
Русский хуй.
Lainaus tuntemattomasta sotilaasta;
Kuka täällä ryssää puhuu?
Suomeksi: eiprilliä niet
Lisää rahaa ukrainalle että voivat pommittaa suomea drooniloilla.
Ihan sama, jos tänne harhautuu drooni sinne, toinen tänne.
Pääasia, että häikäilemätöntä ja raakaa hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan käyvän Venäjän öljyterminaalit, -satamat ja -jalostamot saadaan tuleen ja pois pelistä. Kaikki vaan palamaan!
Olikos jossain tuolla päin (Kesälahdella, Pyhäjärvellä) jokin venäläisten oma mökkikylä myös? Minkä tien varrella se sijaitsee?
Kone on löytyny Kiteen Närsäkkälästä, n km rajalta. Faktat tarkastamatta uutisessa.
Pikkupietari taitaa olla Vääränmäen tien varressa. Ihan kotimaisin voimin haalittuna.
Kiitti infosta. Eli Pikkupietari on 6-tien pohjoispuolella ja Puruveden rantamailla.
Venäjän Suomenlahden pohjukan satamien öljynvienti on pysähtynyt Ukrainan drooni-iskujen jälkeen. Tyhjät tankkerit odottavat merellä.
Ukrainan asettamat "pakotteet" Venäjän öljynviennille ovat TEHOKKAAT. Tehokkaammat kuin Lännen asettamat. Tuota ukrainalaista pakotelinjaa on yhä vaan kiristettävä.
Taitaa olla autiona venäläisten mökkikylät. Suuret suunnitelmat alussa. Sitten kaikki lässähtää, mökit lahoaa tyhjillään.
Onn3ksi ei osunut vartion päälle. Tai jo kun muun päälle.
Syy tähän lienee Suomessa joka laittoi rajan kiinni ja esti mökkiomistajien tulemisen tänne?
Yksi aikaisemmin venäläisten omistama mökkikylä on Pyhäjärvellä Pajarinhovin pohjois puolella.
Kiteen puolta 6 tien varrella.
Nykyisin on Suomalaisen perheen omistuksessa.
Hyökkäykset öljysatamiin ovat vaurioittaneet pahasti Venäjän satamien infrastruktuuria.
Ukrainalaiset on kuulleet Kiteellä olevien venäläisten suuresta määrästä
Jep. FSB:n agentteja aika monessa torpassa morsiamena.
Noitahan on solutettu Suomeen naisenkippeitten ukonmölliköitten mukana pitkin Putinin matkaa Venäjän johtoon. Pitkä ja hidas prosessi mutta näyttää toimineen. Niinkuin kiinteistöjenkin haaliminen venäläisten omistukseen strategisesti tärkeiden kohteiden liepeiltä.
Uskoisin ettei ole ukrainalaisilla mitään tekoa tämän kanssa.
Itse veli venäläinen pistänyt droonin tulemaan.
Niinhän ne ohjuksetkin jotka harhautuivat Puolan puolelle piti olla heti venäläisten vaan olivatkin ukrainalaisten 😁
Kiteen Teboilin parlamentissakin on
Tuo on hyvin mahdollista.
Eli: Venäjä on järjestänyt pienen episodin rajalle toimittamalla droonin tai sellaista muistuttavan laitteen rajan yli Pyhäjärven kohdalta. Tarkoitus on aiheuttaa hämmennystä nyt, kun droonien suhteen ollaan herkkinä ja keskustelua niistä käydään Suomessa.
Venäjä käyttää elektronisen sodankäynnin menetelmiä droonien reitin häiritsemiseen ja ohjaamiseen Suomeen. Tarkoitus on kääntää suomalaisten suopea Ukraina-tuki negatiiviseksi suhtautumiseksi.
Uskossa on hyvä elää.
Tuossa näkee hyvin, miten iltalehden propaganda ja heidän teininaamainen ”sota-asiantuntija” on saanut russofobian iskoistettua kansaamme, ei nähdä mitään muuta kuin venäläisiä ja Putinia joka nurkan takana 😄
Paikka on Pyhäjärvellä Parikkalan kunnan puolella.
Tarkemmmin: Kalattomanselän ja Suitsansaaren liepeillä.
Normaalia valvontatehtävää suorittava Rajavartioston partio näki kiikarilla droonin järven jäällä 10.20 tänään aamulla.
Sijainti on kilometrin verran rajalinjalta.
Lähimpään rantaan on matkaa samoin kilometri.
Ilmeisesti paras paikka tähystää droonin sijaintia on Närsäkkälän Louhiniemestä. Sinne pääsee huomaamattomasti metsien kautta, jos Niementie olisi katkaistu liikenteeltä.
Varoitus Kiteetä lähestyvästä sotilasdroonista, jossa on siis esim. 50-100 kilogramman taistelukärki, olisi mukava saada puhelimeen tekstimuodossa, varoitusäänellä sekä värinätoiminnolla.
Tavan tallaajia ei näistä asioista tietodeta eikä ole tarvettakaan.
Niin tai näin, olisi mukava tietää, jos taistelukärjellä varustettu drooni lähestyy omaa torppaa. Jos osuu ja torppa räjähtää palasiksi, se voi masentaa mielen.
Kotivakuutus kannattaa pitää voimassa näinä lopunaikoina.
Drooni voi tulla huonolla tuurilla lähellekin, jopa kohti.
Ja asialle ei mahda mitään, Ukraina on pyhä ja sen vahinkoja ei lasketa.
Onko täällä väestön suojia, muille kuin kunnan pampuille. Ei taida olla mitään suojaa taviksille.
Vakuutus - tai mikään muukaan taho - ei uutisten mukaan korvaa sodasta joko suoraan tai välillisesti aiheutuvia vahinkoja omaisuudelle tms.
Sote/ Pelastuslaitos ehkä tietää niistä, mutta asukkaat eivät pikkukylissä. Maaseudulla on kai suojauduttava kotosalla.
Joko meidän tukkirikkaat alkavat myymään pylväsmetsiä. Arvo laskee kun on tikattu metalliromulla.
On koskematon risumetsä tällä menolla arvokas materiaali.
Ai että joku urpo kadehtii pylväsmetsiäni.
Yle raportoi tänään kello 11, että drooni on Ukrainasta ja siinä oli taistelukärki.
Tuskin nää on mitään paperi lennokkeja. Jos tuhoavat öljy satamia ym. Iso lasti räjäytys aineita.
Drooni tehtiin vaarattomaksi hallitulla räjäytyksellä tänään aamupäivällä.
Melko huteralla pohjalla on Suomen ilmatorjunta, kun näinkin monta sota-droonia on päässyt Suomeen tunkeutumaan eikä ainuttakaan pudotettu alas. Tässä on ”hyvä” viesti Venäjälle, Suomen puolustusvoimat eivät tee mitään vaikka ilmatilaan ja maahan tunkeutuu vieraan maan taistelukärjellä varustettuja drooneja.
Eihän ennen sotia uskallettu evakoida, Hyrsylän mutkan azukkaita, ettei venäjä provosoidu. Asukkaat jäivät vangeiksi. Vastasyntyneet vauvat kovassa pakkasessa, vanhukset naiset ja lapset. Olivat vankeina kaksi kuukautta. Monilmta meni henki, loput palasivat eritgäin huonossa kunnossa.
Täällä saa ootella millon Ukrainan lennokki iskeytyy katon rajaan. Idästä ei oo ennekään tullut muuta kuin harmia ja hyökkäyksiä. Pitäis Suomen Hornettien käydä ampumassa muutama ohjus Ukrainaan tästä hyvästä kun iskevät NATO-maahan.
Kaikki tuet pois.
Ukrainalle lisää rahallista tukea ja sotilaallisia resursseja + kyvykkyyksiä, jotta maa voittaisi Venäjän itsenäisyystaistelussaan. Tuo 38-miljoonainen Ukrainan kansa on osoittanut ryssille jo, ettei maahan ole tulemista ilomarssilla.
Kyllä Kiova olisi jo otettu jos Venäjä ei piittaisi kansainvälisistä sopimuksista ja laskisi pommeja Ukrainaan piittaamatta siviileistä. Ukrainalaiset pelkurit linnoittautuvat tarkoituksella sairaaloihin ja kouluihin jotta venäläissotilailla olisi korkeampi kynnys avata tuli.
Höpönlöpön. 😊 Täyttä puppua! ✅
Mikä tuossa oli sinusta ”täyttä puppua”?
....Venäjä ei piittaisi kansainvälisistä sopimuksista..
Hahaa, ampuu lasten sairaaloita sekä varastaa ja kuskaa Ukranalaisia lapsia tuhansittain venäjälle aivopesuun.
Eikö ne muka erota karvaista sotilasta ja pientä lasta. Älä sinä höpöttele.
Ainoa mikä on faktaa, ettei venäjä etene ja tapattaa omia miehiään tuhansittain viikossa.
Venäjä ei välitä mistään sopimuksista, venäjään ei voi luottaa.
Suat kuule ootella vielä tovin.
Ei se kuule Ukraina viikkotolkulla tännepöin ammu, kun on vaan venjällä kaksi satamaa ja nekin jo tulessa.
Kiteellä on savuja niin harvassa, että ei niihin osu vaikka tähtäisvät.
Mitä sopimuksia nyky Venäjä on rikkonut koskien Suomea?
Mennyt yli viikko eikä ainuttakaan vastausta, siinä nähdään näiden sotakiihkoilijoiden ajatusmaailma. Ilmaan heitellään väitteitä ja herjoja naapurista mutta mitään konkreettista ei kuitenkaan ole tapahtunut eikä tapahdu. Osa on jo kerennyt siirtyä tuonpuoleiseen odotuksentuskissaan, että milloin se Venäjä oikein hyökkää? Odotusaika on ollut pitkä, yli 80 vuotta eikä edelleenkään tapahdu mitään 😁
Tekoälyn avulla ohjautuva drooni oli luullut puhelinliittymien datatietojen perusteella että Kitee ja Kesälahti on Venäjällä. Ukrainassa ei otettu huomioon dronea matkaan lähettäessä että täälläkin on paljon Venäjän kieltä käyttäviä.
Ryssiä on suomessa yli 20 000. Jokaisen vakoilijan koulutukseen käytetään jopa 25 vuotta. Vanhojen poikien auttajat. Mietippä ite !
Ilman näitä sinun ryssiä mitään Suomea ei olisi edes olemassa vaan oltaisiin osa Ruotsia.
Ja se olisi varmaan kyllä Suomelle ihan hyvä asia. Ainakin parempi kuin että oltaisiin jouduttu osaksi: Novgorodia, Venäjää tai Neuvostoliittoa.
Lue historiaa, Ruotsin vallan alla oltiin lähinä orjista seuraavia. Venäjä antoi meille autonomian ja lopulta itsenäisyyden, mitä saatiin Ruotsilta?
Sillä aikaa kun Kiteellä parta pärisee, Ukrainan droonit lentävöt jo ihan muualla. Venäjän satama Suomea lähellö on jo tulessa, turhaa enää sitä pommittaa.
Venäjän satamat eivät ole vielä täysin kaputt. Pommituksia on kiihdytettävä satama-, lentokenttä- ja energiainfrastruktuuriin. Tulee iskeä kovaa Venäjää ja venäläisiä vastaan tulevina kuukausina. Siinähän oppivat olemaan.
Odoteltiin Venäjän hyökkäävän Suomeen mutta se onkin Ukraina jonka hyökkäysdroonit vyöryy tänne. Sama hyökkääjä oli vuonna 1939 - Ukrainalaiset!
Kauan on monet kalu kovana odottaneet milloin Neuvostoliiton ja milloin Venäjän hyökkäävän tänne perähikiään, mitään ei ole yli 80 vuoteen kuitenkaan tapahtunut eikä tapahdu. Ei ketään kiinnosta tänne hyökätä, täällä ei ole mitään otettavaa.
Mitä henkilökohtaista sinulla on ukrainalaisia vastaan? Mitä pahaa he ovat sinulle tehneet?
Kerro toki tänne, mutta älä toistele kremlin propagandalauseita kuin papukaija.
Ei mitään ole ukrainalaisia vastaan, tavan ihmisiä ja kulttuuriltaan slaaveja siinä missä venäläisetkin. Ukrainan johdossa se ongelma oli ja on, länsi käytti hyväkseen ja nyt nähdään seuraukset.
Russakoiden jatkuvan GPS- häirinnän takia pari dronea yksyy väärään suuntaan, ja siitä täytyy nyt jauhaa koko ajan.
Neljä vuotta ollaan jo oltu sodassa Venäjää vastaan mutta vieläkään ei olla saatu mitään toimintaohjeita esimerkiksi droonihyökkäyksen varalta. Ei tule edes puhelimeen varoitusta.
Missä on lähin väestönsuoja, mistä saa vettä, missä voi ladata puhelimia ja muita laitteita, tarvitseeko ajoneuvoja luovuttaa viranomaisten käyttöön, mihin päin Suomea sopii lähteä evakkoon, mihin maahan turvapaikanhakijaksi? Ei mitään suunnitelmaa, ei mitään ohjeita.
Joskus oon kuullu että kannattaa siirtyä kantavien seinien lähelle kun pommitus alkaa.
natsikyy ei hallitse droneja.
Kannattaa katsoa sinunkin!👍 https://www.youtube.com/watch?v=wfPVeHsaeI4
Länsipropagandaa videolla 😁
No, kerro mikä kohta tuossa ei ole totta? Propagandanhan tunnistaa siitä että se on valhetta.
Kiteeläisvanhuksille tulee selkeät PTSD oireet kun ukkien kertomat sotaseikkailut ja fantasiat realisoituvat vihdoinkin kun tänne alkaa tippumaan vieraan valtion sotakalustoa taivaalta. Senverran vaan sotahullujen veteraanien ennusteet petti, että uhka ei tulekaan Venäjältä vaan Ukrainasta 🤣
Droonien lentoradat voidaan laskea, samoin toimintaetäisyydet. Entäpä, jos ne onkin ammuttu usan tukikohdista
Ja niitä voidaan myös häiritä niin että ne lentää minne sattuu..
Tuleeko mieleen tahoa joka voisi häiritä?