Ylen soivassa arkistossa julkaistava musiikki

Miksei Ylen soivassa arkistossa julkaista hienoa ja korkealentoista taidemusiikkia kuten esim. puolitoista kuukautta sitten toivomaani Bengt von Törnen sinfonisia runoja, vaan jatkuvasti saman vanhan viihdetaiteilijan musiikkia?
1219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuuntelin Ringbomin saksalaisvaikutteista ja mm. Paul Hindemithiin ja miksei jopa Schönbergiinkin assosioituvaa sinfoniaa esim. presto osassa, vaikka ensiosassa uumoilin aluksi jopa Sibban 4. sinfonia sävelmaisemaa siinä kuultavine tritonuksineen kaikessa jousikudoksen karuudessaan ja staattisuudessaan, mutta myös Marttinen johtui hetkeksi mieleen juuri tästä syystä ja vaikka jälkimmäiset osat ovat rikkaammin soitinnettuja ja tapahtumiltaan avausta monipolvisempia ja vaihtelevuudessaan runsaammin detaljoituja, niin kaikessa säveltäjän viljelemässä uudenlaisessa musiikillisen materiaalin käsittelyssä ja akordin muodostamistavassa ilmenneestä omintakeisuudessa mainituista esikuvista huolimatta ja johon ehkä voisi vielä lisätä varsinkin aiemmin säveltäjälle vaikutteita antaneen Brucknerin musiikissa soivan ja joskus mainitun "pyhyyden" tunteen, joka kuuluu mm. viimeisessä osassa, musiikki ei ole niin " hiukan liian teoretisoivaa" , ajateltakoon vain dodekafonista musiikkia, kuin Salmenhaara väittää Suomalaisia säveltäjiä, vaan aidon säveltäjäkyvyn luomaa inspiroitunutta säveltaidetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksei Ylen soivassa arkistossa julkaista hienoa ja korkealentoista taidemusiikkia kuten esim. puolitoista kuukautta sitten toivomaani Bengt von Törnen sinfonisia runoja, vaan jatkuvasti saman vanhan viihdetaiteilijan musiikkia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu