https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/7689640a-fbf1-4cf3-b415-f69d5b5bd4dd
Onneksi ajatellaan pientä ihmistä ja laitetaan isommille harteille tuo homma.
Onneksi ajatellaan pientä ihmistä ja laitetaan isommille harteille tuo homma.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
300-metrisen myllyn purkaminen perustuksiaan myöten ja paikan ennallistaminen voi maksaa millin.
Mutta kerkeää se elinkaarensa aikana tuottamaankin.
Kuhmoisissa yhden 10 MW tuulivoimalan 30 vuoden kiinteistöverokertymä on nykyisillä säännöillä noin 45,34 % sen veronalaisista rakennuskustannuksista. Jos veronalaiset rakennuskustannukset olisivat esimerkiksi 4 miljoonaa euroa, kunta saisi noin 1,81 miljoonaa euroa kiinteistöveroa 30 vuodessa.
Ja purkaminen kunnan taholta maksaa ? Meniskö ihan päikseen eli plus miinus nolla 🤷♂️
Tottakai maksaa ja sattuessa jotain ennakoimatonta kokonaisuus olisi jo miinusmerkkinen.
Kannattaako varmasti kokeilla ?
Ei koskaan pääse eteen päin, jos ei yhtään ota riskiä.
Ai niinku lockwood.
Tai se jota ei saisi mainita, siinhän pelättiin peräti kuntatalouden sortumista !
Niin juu, se kunnan verkko-bisnes.
"Ai niinku lockwood."
Kunnan tehtävä ei ole toimia yrittäjänä. Se on todistettu miten siinä käy.
Kunnalla oli kolme LW toimintaan liittyvää yhtiötä ja kaikista häipyi varat taivaan tuuliin.
Kaikissa kunnan omistamissa yhtiöissä olivat kunnan omat päättäjät yhtiöiden hallituksissa.
Verkkobisnes riski otettiin ja maksellaan.
Se "ei saisi mainita" on
(kauppamuseon kiinteistö) "siinhän pelättiin peräti kuntatalouden sortumista" jos kiinteistö jätetään myymättä (25.000 € ) eräälle itselleen ja nuorikolleen kodiksi
halajavalle puoluetoverivaltuutetulle.
Pelko poistettiin!
Miten taas sattukin tuo onneton museo jostain pumpsahtamaan esille, ehkä 10.000 kerran näillä palstoilla. Taas samaa tarkoitushakuista p-skaa.
Eikö kaikella pidäkin olla tarkoitus?
Vastaus löytyy blogin asiakirjoista.
https://korhosenkauppamuseo.blogspot.com/2012/11/tapahtumaketju-tiivistettyna.html?m=1
"Toimenpiteen syy: "kun Jukka (Mäkinen, kunnanhallituksen jäsen) ilmaisi ostohalukkuutensa, päätettiin laittaa myyntiin". Tämä oli valtuuston p.j. Minna Tapanilan vastaus kysyessäni syytä yllätystoimenpiteelle.
Toimenpiteiden seuraus: Jukka Mäkinen sai yksityiskodikseen kaikille kuhmoislaisille tarkoitetun ja hartaasti käyttöönottoa odotetun, korvaamattoman arvokkaan kulttuurihistoriallisen kauppamuseokiinteistön.
Edes rahaa siitä ei tarvinnut kunnalle maksaa kuin nimellinen 25.000.
Mikään kuntalaisten vastarinta ja harkinta-ajan ottaminen ei käynyt.
Homma hoidettiin muutaman valtuutetun sopimuksen mukaisesti, mitään ketkukonstia kaihtamatta.
* * *
Sama suomeksi: Äänestäjien valtuuttama yhteisen omaisuutemme vartijaksi asetettu hallituksen jäsen himoitsi arvokiinteistöämme ja myös sen otti !!!!!
Tätä vääryyttä ja muiden kuntalaisten tarpeiden ja toiveiden ylimielistä mitätöintiä kotiseutuaan ja historiaansa arvostavat kuhmoislaiset eivät tule koskaan hyväksymään, eikä mikään heitä siihen voi pakottaakaan! "
.
Ei j-lauta enää sanaakaan. Tuo on aivan sairasta.
Hyvä, että valtio on ottanut huomioon senkin, että purkaminen jää helposti tekemättä, jos ei siitä ole lailla säädetty.
Hollolan seurakunta ei allekirjoittanut vuokrasopimusta Myrsky Energian kanssa Velisjärvellä, kun ei saanut varmuutta siitä, että tuulivoimaoperaattori huolehtii myös myllynsä aikanaan pois.
Nyt on käytetty järkeä, kun ei otettu riskiä tulevista tappioista ja luontokin säästyy.