VM Riikka Purra suorastaan raivostui Sosten eli sosiaali ja terveysalan kattojärjestön julkaisemasta Köyhyysraportista. Raportissa todetaan köyhyyden lisääntyvän nykyisen hallituksen päätösten takia. Rajuimmin kärsivät lapset, jotka elävät vähävaraisissa perheissä. Heidän määränsä tulee lisääntymään, koska säästöt kohdistuvat tiettyihin perheisiin.
Tämän totuuden kertominen EI Purralle sopinut.
Hän haukkui järjestön vasemmistolaiseksi ja verorahoilla ylläpidetyksi. Tyhjänpäiväiseksi toimijaksi, joka vain valehtelee ja ” kiusaa ” Orpo-Purran hallitusta. Purran mielestä moiset totuuden torvet pitäisi tietysti vaientaa eli lakkauttaa heti, nyt, välittömästi.
Onhan se noloa , kun VM Purra uhosi laittavansa Suomen asiat kuntoon omalla hallituskaudellaan. Mutta toisin kävi . KAIKKI on mennyt pieleen. Purra persuineen on ollut Kokoomuksen politiikan apupuolue, nöyrääkin nöyrempi piika / renki joukkio, joka EI ole osannut mitään muuta kuin huutaa, ivata ja hokea ” meillä on hyvä hallitusohjelma”. Noloa , niin noloa !
Tämän totuuden kertominen EI Purralle sopinut.
Hän haukkui järjestön vasemmistolaiseksi ja verorahoilla ylläpidetyksi. Tyhjänpäiväiseksi toimijaksi, joka vain valehtelee ja ” kiusaa ” Orpo-Purran hallitusta. Purran mielestä moiset totuuden torvet pitäisi tietysti vaientaa eli lakkauttaa heti, nyt, välittömästi.
Onhan se noloa , kun VM Purra uhosi laittavansa Suomen asiat kuntoon omalla hallituskaudellaan. Mutta toisin kävi . KAIKKI on mennyt pieleen. Purra persuineen on ollut Kokoomuksen politiikan apupuolue, nöyrääkin nöyrempi piika / renki joukkio, joka EI ole osannut mitään muuta kuin huutaa, ivata ja hokea ” meillä on hyvä hallitusohjelma”. Noloa , niin noloa !
Vastaukset 14
Vanhimmat
Purralle voisi sanoa , että kun olet soutamaan lähtenyt, niin perseesi pitää kestää myös merivettä.
Eli itse halusi Valtiovarain ministeriksi, oikein kehuen kykyjään. Mitään EI osannut hoitaa , eikä tehdä ja nyt Suomi rypee persupaskassa jo polviaan myöten. Eikä loppua uppoamiselle näy.
Purra olikin vain tyhjän puhuja. Todellista osaamista ei yhtään.
Ainakin valehdella osaa. "Meille ei Kokoomuksen leikkaukset käy". Kuuluuko tällainen äänestäjille valehtelu sananvapauteen ja demokratiaan. Osaa Purra ainakin velkaa tehdä ja varakkaille veroaleja.
Sananvapauteen ei kuulu kenenkään yksityisasiat ja sukupuolinen suuntaus. On väärin tuomita tai edes puhua homoista tai lesboista tois arvoisina ihmisinä. Purra muistakoon muiden arvostelijoiden kanssa yhdenvertaisuus lain olemassa olosta.
Äänestäjän kuluttajasuoja petti persujen kohdalla RAAKASTI
Olisitte kylähullut käyneet ahkerammin demareja äänestämässä.
Sanotaan nyt vaikka köyhyyden olevan paljon. Jeesus tuli köyhääkin enemmäksi.
Ifiwas
Purra On aivan oikeassa. Soste ja kaikki muutkin verorahoilla ylläpidetyt järjestöt valehtelevat kaikki asiat. He valehtelevat että kaikki on huonosti ja huono-osaisuus lisääntyy, Valehtelevat korvat punaisena siksi, että saisivat järjestölleen lisää "resursseja" eli lisää rahaa itselleen ja kavereilleen korkeisiin palkkoihin aivan tyhjästä työstään.
Minä olen sitä mieltä, että Purraa vielä kiitetään isosti tulevissa vaaleissa, kun tiedetään miten paljon hän on tehnyt töitä suomen paremman tulevaisuuden hyväksi. Kyllä ihmisten silmät ovat nyt auenneet katsomaan totuutta kun tiedetään, että suomen taloudellinen tilanne on huono ja suurin osa verorahoista on mennyt aikaisempina vaalikausina aivan turhuuteen. Nyt on hyysäämisessä täyskäännöksen aika.
Mutta kun se on "edellisen hallituksen syy".
Niinhän se on. Huonoja päätöksiä on varmasti tehty nykyisen hallituksen toimesta mutta lähtökohdat olivat jo surkeat kiitos marinin ym.
Eihän vallassa oleva hallitus, olisi se millä kokoonpanolla tahansa, voisi saada suomen taloutta näin huonoon kuntoon. Asia on niin että jo kymmeniä vuosia, kaikenlaisten hallitusten johdolla ollaan eletty velkarahalla. Suomen talous ei ole noussut melkein 20 vuoteen. Ei tästä nykytilasta kukaan syytä pelkästään edellistä vaan montaa aikaisempaa hallitusta löyhästä ja vastuuttomasta rahankäytöstä.
Nykytilanteeseen vaikuttaa edelleen sota Ukrainassa ja sota Irakissa, koronapandemiasta tulleet lisämenot, korkojen nousu, työpaikkojen vähentyminen, puolustusmenojen raju kasvu ym. ym. Syitä on paljon ja sen vuoksi jokainen veroeuro pitäisi käyttää järkevästi. Ei ole oikein, että valtion verovaroin ylläpidettävät järjestöt ovat koko ajan vaatimassa lisää rahaa, vaikka saavat jo nyt aivan liikaa. Tekisivät hekin oikeita töitä palkkansa eteen.
Hallitus alas!
Mieluummin löysät housussa kuin herne nenässä
Wanha Savolainen Viisaus.
Odotamme edelleen euron bensaa ja 100000 uutta työpaikkaa ja velkalaivan kääntymistä. Vuoden päästä on vaalit ja silloin kansa saa päättää tuleeko makkaranmyyjästä vielä ministeri.
Kummako ei halakohaaruun .
Poliitikot elävät omassa kuplassaan.