Onko alue pysynyt turvallisena myös öisin, vaikka pelkkiä vuokrataloja rakennetaan?
Joko sieltä työmaiden alta alkaa kohta tulla jotain asiallista kuten koulua, päiväkotia, kauppaa?
Joko sieltä työmaiden alta alkaa kohta tulla jotain asiallista kuten koulua, päiväkotia, kauppaa?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tietenkin kirkko ja seurakuntatalo. Tärkeät paikat onnellisen tulevaisuuden kannalta.
Lisäksi posti, terveyskeskus, poliisi, apteekki, elintarvikekauppa, ravintola, vanhustenpalvelutalo- ja nuoriso. Kioski, kirjasto.
Keksikää itse lisää.
Toivottavasti kaikki Finnoon asukkaat kuuluvat johonkin kristilliseen seurakuntaan.
Finnoo on turvallinen paikka asua. Matut rauhattomine perheineen ja sukulaisineen muuttavat vain sellaisiin paikkoihin jotka ovat juna- tai metroyhteyden varrella. Finnoon onneksi näin ei ole.
Finnoon uutta metroasemaa ei ilmeisesti sitten kukaan käytä, jos ulkomaalaiset välttelee yhä aluetta.
Uutta tietoa minulle. Kunnollisena espoolaisena ajan kaikki ajoni farmarimallisella Volvolla, eikä julkinen liikenen ole tuttua ollenkaan.
Onneksi olkoon kaikille finnoolaisille, jos olette saaneet sinne metropysäkin itsellenne. Tosin ne afrikkalasimatut tulevat juuri sitä samaa väylää pitkin, ja asettuvat pysyvästi paikalle.
Media piti täydellisesti huolen siitä, että Finnooseen ei muuta ikinä ketään.
Paikkaa haukuttiin parisen vuotta putkeen Länsiväylässä, jolloin kaikki myynnissä olevat kerrostalot muutettiin suoraan vuokrataloiksi.
Finnoo on malliesimerkki miten Suomessa kukoistaa nykyään lynkkaus/woke/canselointi -kulttuuri...
Kyllä sinne ketään muuttaa. Afrikkalaiset ja Lähi-Idän väki muuttaa kaikkialle, minne pääsee raidekulkuneuvoilla.
Se Finnoon metroasema takaa että maisema ja väki hiukan tummuu, mutta kyllä siellä Finnoossa asukaskuntaa on edelleenkin.
Eikö Kelan tukijärjestelmät muutettu nyt sellaiseksi, että kaikkien köyhien on muutettava halvempaan asuntoon väkisin. Siksi tyhjiä asuntoja on jatkuvasti tarjolla myös Finnoossa. Toisaalta se pitäisi olla hyvä asia, jos köyhät joutuu lähtemään omille alueilleen asumaan. Silloin alueen turvallisuus säilyy paremmin, jos naapurustot ovat pääasiassa vain työssäkäyviä.
Finnoosta luvattiin luxus-alue merenrannalla ja luxus-saari rikkaille kylkeen. Ilmeisesti peruuntui jotenkin. 20 000 henkeä piti tulla, mutta tuleekin näköjään 20 000 asuntoa tyhjillään, jos ei ala luvattua koulua tai kauppakeskusta ilmestyä...
Finnoosta rakennetaan samainen betonilähiö kuin Suurpellosta.
Espoon kuningasajatus kaavoituksessa on tiivistäminen, jossa kaikki luontokohteet virkistys-/viheralueineen hävitetään. Nyt jo rakennetaan kohteita, joissa lasten leikkialue talon katolla!!!???
Palveluita alueille saa odottaa 10 vuotta, kuten Saunalahdessa (S kauppa, koulu, kirjasto....).
Espoo kyllä hoitaa nopeiten ilmaisten parkkipaikkojen hävittämisen muotoon 3€/h ....!
Espoo EI ole asuinpaikka enää autoileville?
Ihmetystä mihin tällä kiusanteolla pyritään??????
Kotona voi esimerkiksi lukea Raamattua ja kuunnella Sanaa ja virsiä.
Olisi sääli, jos tulee uusi Suurpelto. Sehän oli järkyttävä epäonnistuminen. Paljon ainakin vakavia rikoksia tapahtunut siellä. Ei kovin onnellisia ne asukkaat voi olla.
Miten köyhyys ja rikollisuus ovat sama asia?
Juurihan se yksi kokoomusherra vaatii, että Espooseen pitää rakentaa vain korkeakoulutetuille ja lapsiperheille kalliita asuntoja.
Ulos köyhät, työttömät ja köyhät eläkeläiset. Varakkaat eläkeläiset saa jäädä, jos omistavat ison ok-talon.
Mikä tyypin nimi?
Espoo, kristityille.
ihan hirveä
Muuten kiva paikka, mutta ei mitään palveluja vielä. En tiedä tuleeko edes koskaan. Ostoskeskusta luvattiin metroasemalle aikoinaan.
Finnoossa en ole tavannut yhtään huumejengiä vielä. Luultavasti rakentavat niin hitaasti palveluja asukkaille, ettei edes päihdekäyttäjiä kiinnosta tulla Finnoon työmaiden pölyn keskelle asumaan. Finnoota lisäksi suojelee, kun vuokrat ovat hyvin korkeita.
Ulkomaalaisia on Finnoossa paljon kuten kaikkialla muuallakin PK-seudulla, mutta niitä Lähi-Idästä tulleiden jengitappeluita ei ole vielä tullut vastaan toisin kuin Finnoon vieressä Matinkylässä, jossa jatkuvasti saa pelätä, että joku käy jonkun päälle.
Kylmillä ilmoilla päihdekäyttäjät pysyy sisällä omissa porukoissaan, mutta lämpimillä ilmoilla nämä laumat viihtyvät pysäkeillä, puistoissa, asemilla, ostareilla siis ihan kaikilla asuinalueilla tulee vastaan vähintään satunnaisesti ja ovathan he oma heimonsa, jotka eivät koe enää kuuluvan tähän yhteiskuntaan.