Profetia Iranille, Israelille ja Euroopalle

Iran, sinä olet kääntynyt minusta pois, et ole palvellut Jumalaa ja ottanut vastaan minun poikaani Jeesusta Kristusta pelastajana ja armahtajana. Sinä olet antautunut palvelemaan paholaista ja halunnut jo vuosikymmeniä tuhota minun kansani Israelin, jonka minä toin turvaan Euroopan surmapaikoilta heille annettuun maahan. Sinä Iran olet lähettänyt murhamiehiä yhä uudelleen ja uudelleen surmataksesi nuo pakoon päässeet, jotka minä toin turvaan Israelin maahan. Minua vastaan sinä olet taistellut ja minä teen siitä lopun. Iranin johto ja hallitusmiehet, teidät siirretään syrjään ja minä tulen asettamaan tilalle hallinnon, joka kuulee minun sanani ja tekee minun sanani mukaan ja joka saa Iranin kansan kääntymään minun puoleeni ja yhdessä Israelin kansan kanssa rukoilee elävää Jumalaa ja luopuu pahuudestaan ja synnistään. Tämän minä teen tietääksenne, että minä olen Herra ja minä itse tulen asettamaan istuimeni Israelin maalle ja hallitsemaan kaikkia maailman kansoja tahtoni mukaan. Minun lakini tulee olemaan kaikkien maailman kansojen lakina, kun minä tulen perustamaan valtakuntani maan päälle pyhieni kanssa.

Israel, Israel, minä olen kutsunut sinua monesti, etsinyt sinun keskeltäni niitä, jotka antautuisivat palvelemaan Jumalaa ja ottaisivat vastaan minut, pelastajana ja Herrana ja kuninkaana, mutta sinä et ole halunnut kääntyä, vain muutamat ovat ottaneet minut vastaan, minut, joka kerran Golgatan ristillä uhrasin vereni teidän syntienne puolesta. Myös sinun tekosi ovat pahoja, en minä hyväksy lihan tekoja. Tee siis parannus ja käänny pahuudestasi, minä olen tarjonnut sinulle pelastusta ja odottanut, että sinä tulet minun luokseni etsien minua vilpittömällä sydämellä ja parannusta tehden. Minä halusin sinusta evankeliumini julistajan, mutta sinä et ole tahtonut ottaa sitä tehtävää vastaan. Minä joudun asettamaan sinutkin ahjoon ja koetuksiin, jotta sinä tietäisit, että lihan käsivarsi on liian lyhyt pelastamaan sinua vihollisen voimilta. Riennä minun tyköni, minä kutsun sinua, jokaista kansani jäsentä minä kutsun – tule pian, ennen kuin koetuksen ajat tulevat kansasi kohdalle. Vaikka minä pelastan sinut Iranin käsistä Iranin pahuuden tähden, tulee toinen, jonka käsistä minä en sinua pelasta, ellet tee parannusta.

Voi sinua Eurooppa, mitä olet tehnyt. Sinä surmasit minun lapsiani, minun kansani lapsia miljoonittain. Vaikka sinä sallit heidän tulla Israelin maahan, sinä sittenkin käänsit selkäsi, kun viholliset, kansat Israelin ympäriltä halusivat tuhota minun kansani. Sinä et ole rientänyt minun kansani avuksi, et ole tullut auttamaan, vaikka olet nähnyt, kuinka monesti vihollinen on halunnut tuhota ja hävittää minun kansani. Koska sinä olet kääntänyt selkäsi minun kansani hädässä, minä tulen kääntämään selkäni teille Euroopan kansat, kun teidän hätänne päivät tulevat. Turhaan te silloin enää rukoilette, silloin ei apua tule ja te saatte kokea samaa, mitä minun kansani on joutunut kokemaan teidän keskellänne ja sen jälkeen Israelin maassa.
Luuletteko, etten minä muista teidän tekojanne, luuletteko, että minä en antaisi teidän joutua kärsimyksiin tekojenne tähden. Te olette hyljänneet minut, elävän Jumalan, joka annoin teidän puolestanne uhrin, veriuhrin Golgatan ristillä. Minua te pilkkaatte ja häväisette. Minä muistan teidän tekonne, enkä unohda. Tehkää parannus ja tehkää se pian, ennen kuin tekin saatte kokea niitä kärsimyksiä, joita minun kansani on syntinsä tähden saanut kokea. Tekö asetutte tuomariksi, tekö osaisitte tuomita oikein? Hävetkää, minä en siedä teitä silmissäni, menkää pois minun edestäni Euroopan kansakunnat.
Teidät, jotka otatte sanoistani vaarin ja otatte vastaan minut, Jeesuksen Kristuksen, teidät minä otan syliini ja teistä minä pidän huolta. Älkää te minun omani olko murheissani. Minä hallitsen, minun on valta taivaassa ja maan päällä.
14677
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Iranissa on miljoonien maanalainen kristittyjen yhteisö.
Israelissa on Messiaaninen seurakunta, ja Jumalan suunnitelma on pelastaa koko kansa.
Euroopassa on oma Jumalan seurakunta.

Äänestä
  • Missä päin Eurooppaa semmonen seurakunta sijaitsee? Oletko paikalla? Lähetä kuva!

    Äänestä

Iranissa vasta jumalaa palvotaankin. Melkein 100 miljoonaa uskovaista ja rukoilevatkin viidesti päivässä.

Äänestä
  • Epäjumala.

    Äänestä

Profetiat ovat aina kutsu rukoukseen.

Jumala siis varoittaa ja antaa haasteen omilleen käydä rukoilemaan Jumalan tahdon tapahtumista ihmisten ja kansakuntien elämässä.

Ota siis haaste vastaan!

Äänestä

Tämän aloituksen profetia on hyvin Raamatun profetioiden kanssa linjassa.

Äänestä

Hoijakkaa

Evankeliumin vapaus pitää siis tulla Iraniin ensin.

Sitten kansa voi alkaa etsiä pelastusta Jeesuksessa.

Jumala tahtoo kaikkien kansojen olevan vapaita evankeliumin julistukseen.

Sen asian Jumala tulee kyllä itse hoitamaan.

Äänestä

VANHAT PROFETIAT TOTTA - ISRAEL TUHOUTUU OMAAN PAHAANSA MITÄ ON TEHNYT VUOSIKYMMENET - HE TIETÄVÄT TÄMÄN JA OVAT TOISAALTA MONET EPÄTOIVOISIA TEOISSAN - LOPUN AIKA ON TULLUT - HE TIETÄVÄT SEN ITSE AINAKIN...
https://www.youtube.com/watch?v=BJAab5bH_6Y

Äänestä
  • Koettelee,vaan ei hylkää Herra.

    Isael onJumalan valittu kansa ,jolla on erikoisasema Jumalan suunnitelmissa.

    Ihmisten ja kansojen kohtalot riippuvat lopulta siitä. miten he suhtautuvat Juutalaisiin ja Israelin valtioon.

    Sak. 2:12

    Herra Sebaot on oman kunniansa tähden lähettänyt minut niiden kansojen luo, jotka ovat ryöstäneet teitä. Hän sanoo niille näin: -- Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni. [5. Moos. 32:10; Ps. 17:8]

    Äänestä

Nykyisin profetioita ja rukouksia voidaan valmistaa tekoälyllä.

1Äänestä

Raamatun ilmoitus
Isaelista tulee kaikkien muiden valtioiden juhtaja kun Jeesus palaa kuninkaiden kuninkaaksi uuteen Jerusalemin temppeliin. Kristinnusko häviää pois ja tilalle palaa Juutalaisuus temppelimeninoineen.

Ilm. 21:12

Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]

Ilm. 21:14

Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]

Äänestä

Raamattu varoittaa pakanoiden uskontouhuista.

Matt. 6:7

"Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. [Saarn. 5:1,2; Sir. 7:14]

Mark. 12:40

mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa." [Matt. 6:5]

Äänestä

Täytyy ihan ihmetellä miten taitavasti Trump käsittelee sanoin Islamia, vastaa samalla mitalla kuin Iran.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Iran, sinä olet kääntynyt minusta pois, et ole palvellut Jumalaa ja ottanut vastaan minun poikaani Jeesusta Kristusta pelastajana ja armahtajana. Sinä olet antautunut palvelemaan paholaista ja halunnut jo vuosikymmeniä tuhota minun kansani Israelin, jonka minä toin turvaan Euroopan surmapaikoilta heille annettuun maahan. Sinä Iran olet lähettänyt murhamiehiä yhä uudelleen ja uudelleen surmataksesi nuo pakoon päässeet, jotka minä toin turvaan Israelin maahan. Minua vastaan sinä olet taistellut ja minä teen siitä lopun. Iranin johto ja hallitusmiehet, teidät siirretään syrjään ja minä tulen asettamaan tilalle hallinnon, joka kuulee minun sanani ja tekee minun sanani mukaan ja joka saa Iranin kansan kääntymään minun puoleeni ja yhdessä Israelin kansan kanssa rukoilee elävää Jumalaa ja luopuu pahuudestaan ja synnistään. Tämän minä teen tietääksenne, että minä olen Herra ja minä itse tulen asettamaan istuimeni Israelin maalle ja hallitsemaan kaikkia maailman kansoja tahtoni mukaan. Minun lakini tulee olemaan kaikkien maailman kansojen lakina, kun minä tulen perustamaan valtakuntani maan päälle pyhieni kanssa.

Israel, Israel, minä olen kutsunut sinua monesti, etsinyt sinun keskeltäni niitä, jotka antautuisivat palvelemaan Jumalaa ja ottaisivat vastaan minut, pelastajana ja Herrana ja kuninkaana, mutta sinä et ole halunnut kääntyä, vain muutamat ovat ottaneet minut vastaan, minut, joka kerran Golgatan ristillä uhrasin vereni teidän syntienne puolesta. Myös sinun tekosi ovat pahoja, en minä hyväksy lihan tekoja. Tee siis parannus ja käänny pahuudestasi, minä olen tarjonnut sinulle pelastusta ja odottanut, että sinä tulet minun luokseni etsien minua vilpittömällä sydämellä ja parannusta tehden. Minä halusin sinusta evankeliumini julistajan, mutta sinä et ole tahtonut ottaa sitä tehtävää vastaan. Minä joudun asettamaan sinutkin ahjoon ja koetuksiin, jotta sinä tietäisit, että lihan käsivarsi on liian lyhyt pelastamaan sinua vihollisen voimilta. Riennä minun tyköni, minä kutsun sinua, jokaista kansani jäsentä minä kutsun – tule pian, ennen kuin koetuksen ajat tulevat kansasi kohdalle. Vaikka minä pelastan sinut Iranin käsistä Iranin pahuuden tähden, tulee toinen, jonka käsistä minä en sinua pelasta, ellet tee parannusta.

Voi sinua Eurooppa, mitä olet tehnyt. Sinä surmasit minun lapsiani, minun kansani lapsia miljoonittain. Vaikka sinä sallit heidän tulla Israelin maahan, sinä sittenkin käänsit selkäsi, kun viholliset, kansat Israelin ympäriltä halusivat tuhota minun kansani. Sinä et ole rientänyt minun kansani avuksi, et ole tullut auttamaan, vaikka olet nähnyt, kuinka monesti vihollinen on halunnut tuhota ja hävittää minun kansani. Koska sinä olet kääntänyt selkäsi minun kansani hädässä, minä tulen kääntämään selkäni teille Euroopan kansat, kun teidän hätänne päivät tulevat. Turhaan te silloin enää rukoilette, silloin ei apua tule ja te saatte kokea samaa, mitä minun kansani on joutunut kokemaan teidän keskellänne ja sen jälkeen Israelin maassa.
Luuletteko, etten minä muista teidän tekojanne, luuletteko, että minä en antaisi teidän joutua kärsimyksiin tekojenne tähden. Te olette hyljänneet minut, elävän Jumalan, joka annoin teidän puolestanne uhrin, veriuhrin Golgatan ristillä. Minua te pilkkaatte ja häväisette. Minä muistan teidän tekonne, enkä unohda. Tehkää parannus ja tehkää se pian, ennen kuin tekin saatte kokea niitä kärsimyksiä, joita minun kansani on syntinsä tähden saanut kokea. Tekö asetutte tuomariksi, tekö osaisitte tuomita oikein? Hävetkää, minä en siedä teitä silmissäni, menkää pois minun edestäni Euroopan kansakunnat.
Teidät, jotka otatte sanoistani vaarin ja otatte vastaan minut, Jeesuksen Kristuksen, teidät minä otan syliini ja teistä minä pidän huolta. Älkää te minun omani olko murheissani. Minä hallitsen, minun on valta taivaassa ja maan päällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu