Huomenna olisi lounastarjous 8€ Kanafilee, paahdetut perunat, Chilimajoneesi, salaattipöytä ja jälkiruokabuffa, kun muuten lounas on 10€.
Ei vaan ole tuokaan halpa hinta tulottomalle.
8 eurolla saa ruokatarpeet, joista tekee tonnikalapastaa viideksi päiväksi ja on
älyttömän herkullista.
Harmi vain, kun joskus tekisi mieli lounaalle syömään valmista ruokaa edes pari kertaa kuukaudessa tai kerran kuukaudessa.
Ei vaan ole tuokaan halpa hinta tulottomalle.
8 eurolla saa ruokatarpeet, joista tekee tonnikalapastaa viideksi päiväksi ja on
älyttömän herkullista.
Harmi vain, kun joskus tekisi mieli lounaalle syömään valmista ruokaa edes pari kertaa kuukaudessa tai kerran kuukaudessa.
Vastaukset 46
Vanhimmat
8 eurolla saisi 2 päivän ruuat vaikka lidlin paistopisteeltä. Karjalanpiirakoita, pizzaa saisi, perunaa saisi ja lenkkimakkaralla.
En ole käynyt syömässä hampurilaisia ravintolassa moneen kymmeneen vuoteen, että 90 luvun alussa muistan yhden kerran ja 80 luvulla olin harjoittelussa, niin silloin kävin hampurilaispaikassa ruokailemassa.
Tämähän johtuu vähistä rahoista joita pitkäaikaistyöttömänä jää käteen.
Vuosi sitten voitin veikkauksen pelissä kymmeniä tuhansia, niin kolme kertaa kävin viime vuoden aikana hampurilaisaterian tilaamassa, mutta nehän on hintavia yli 10 euroo ja tuloni on edelleen takuueläke, niin eipä ole niin enää hinkua käydä noin kalliissa paikoissa syömässä, että koti ruoilla ja ruokakauppojen valmisruoilla aion jatkaa.
Apina
Käy Biltemassa kun siellä saa ison burgerin hintaan 5 €.
Tarjous ON halpa mutta kirkonrotalle kaikki muu paitsi halvimmat puurohiutaleet&makaron tmsi on liian kallista.
Eikös toimeentulotuen perusosa oli 600eur niin kyllä tuollakin rahalla sillon tällöin käy 8eur lounaalla. Aamulla ensin kauravelliä sitten toi 8eur lounas ja loppupäivän syömiset leipää niin ei mahdoton kulu.Persaukisilla kuitenki varaa ostaa 20eurolla kaljaa mutta vastenmielistä ostaa ruokaa.Jukoliste hän säästää kun syö pelkkää makaronia. Rautalanka loppuu kun joutuu vääntään asioita joillekki.
Ei ihan joka paikassa nykypäivänä lounasta saa millään 8eurolla jossei muuten niin syömään buffet jossa pizzaa,kebabbia.-rahapäivänä.
Tolla rahalla saa jo monta X-Tran pikakaura hiutale pakettia, kun 0,39€ maksaa sellanen, et 12 pakettia taitaa saada ja siitä syö varmana ainakin 4 kuukautta.
Köyhät pysykööt kotona järsien makaronia kun muutenki vaan sotkevat paikkoja ja ovat yhteiskunnan reisa.
Niin, useat heistä tuovatkin vielä lisäksi vain hiekkaa pankin eteiseen.
Onneksi kyseinen ongelma on lähes selätetty konttorien määrän karsinnalla.
Täällä itä-Euroopassa niinkuin Virossakin saa ala-arvoista
työttömyyskorvausta vaikka on tehnyt töitä ja
maksanut paljon veroja, sitten kun ei olekkaan töitä
korvaus on noin €600/kk,
Kun esim Tanskassa se on €1.600/kk!
Kannattaa Suomessa lopettaa se paskan puhuminen että
tämä maa on muka osa Pohjoismaita kun on
monin tavoin ihan kuin Viro ja Latvia,
tämä maa on osa Balttiaa!
Eihän tänne eu'n länsimaistakaan muuteta ihan kuin
ei Viroonkaan tai Latviaan, kuka niihin tai tänne haluaisi
Saksasta tai Englannista??!!
Mutta on tuolla nyky-mamu-perheitä jotka saavat
jopa +€4.000/kk Suomen verokannasta.
+€50.000 vuodessa.
älä valehtele kun mamut saa 5000euroa ja auton ja asunnon parhailta paikoilta. ja siks niitä ei näy ruokajonoissa mutta ne notkuu housut kintussa kauppakeskuksissa ja niitä on nii paljon ettei tämmöne yksittäine natsi uskalla enää siellä käydä
Jos ei viihdy jossain valtiossa niin muuttaa pois.
Moni Suomalainen lähtisi pois nyky-paska-Suomesta jos olisi mahdollista.
Osa Suomalaisista gangstereista majailee Espanjan lämmössä eikä Thaimaa varm mikään kallis maa ole mutta rahaa täytyy olla.
Tästä maasta on tullut ihan sikala!
Sen takia täällä tehdään nykyään paljon rikoksia näiden mamujen toimesta,
ja siis todella paljon jatkuvasti enemmän ja enemmän
koska tämä mätä maa on oikeesti niin heikko ja seuraaja sielu,
ei koskaan johda muita maita, tätä maata aina johdetaan!
EU'n painostamana, käskyttämänä on jo satoja tuhansia
viime vuosien kaltaisia tyyppejä joka paikassa!
Tällänen maa joka puhuu hienoja ja kovia, on suuret reservit ja tykistöt ym
kauheeta paskan puhumista ja sitten on hiiren hiljaa ja tekee miten käsketään!
Joskus fasistit, joskus yya-kommunistit, joskus eu ym mutta aina jotain
mielistelemässä ja tottelemassa!
Ja nyt on sitten tällänen mätä-maa!
Jos olisi mahdollista niin muuttaisin pois täältä
itä-Euroopasta!
toisinaan olisi tosiaan kiva käydä puhveteissa..pari kertaa olen onnekas ollut kun en maailmassa ihan yksin ole..täytyy vaan korvata omilla edullisilla kokkauksilla joka on hyvin mahdollista.. tarkemmat laskelmat pitäisi tehdä mutta ruoka-ala ei ole helppo ravintsijoilla..
Mitkä laskelmat?
ravintoloilla pitää olla hyvät laskelmat että homma toimii..ravintola-ala eri muodoissaan on mielestäni tärkeä..ahneus erikseen puhvetit erikseen pikaruokalat erikseen mutta niissäkin.. jos olet jossain määrin tehnyt kirjanpitoa laskelmat ovat tärkeitä..niin kuin luulisin että muissakin bisneksissä..
Menen Bilteman aamupalalle. Kahvi, sämpylä, mehu, ja makuisa ohrapuuro maksaa vain euro, viisikymmentä. Hinta on niin alhainen, ettei mistään saa edes kahvikupillista tuohon hintaan. Ohrapuuroon voi silmä, ja mansikkahilloa, ja santsata saa.
Mitäpä sitä muuta päivässä tarvitsee.
"Hinta on niin alhainen, ettei mistään saa edes kahvikupillista tuohon hintaan."
Inte sant
Mikä estää muuttamasta pois Suomesta kun täällä on niin huono olla? Mene töihin ulkomailla ja elätä itsesi älä roiku kurjassa Suomessa Kelatukien varassa.
Apinan ajattelumalli aloituksessa kun vertaa ravintolan lounaan hintaa siihen mitä kotio voi ostaa ruoka aineksia.Mää teen itte heti kommentti.Apinalla kuitenkaan ole kuin makaronia niin toi touhu on sitä kun puolukka kieppuu persreijässä.
Mihin sinä aasi laitat rahasi jos putjetti ei anna myöten yhteen ravintolaruokaan kuukaudessa
Aasi on just hyvä kuvaus.
Murkinaa halvalla
https://www.youtube.com/watch?v=ukggYMJ9bkU
0,67 egee
annos
Melko tarkkaan varmaan noi buffet syömiset laskettu että kannattavaa,raavas äijä voi syödä kuin hevonen niin tulee pian ruokapaikalle takkiin.Osassa paikoissa punnitaan.
Lounassetelin arvo taitaa olla jotakin 14 € luokkaa nykyään. Siihen verrattuna 8 € on edullinen.
Niimpä ja lounaiden hinta taitaa muodostua noiden seteleiden myötä.Melko harvoin nykyään pizzaa ta kebabbia ni kyllähän noikin maksaa sen n,13eur.Jos toimeentulotuella niin laskentavaiheessa on huomioitu ravintomenot. Tosi köyhä kitisee ruoan hinnasta mutta silti on varaa ostaa kaljaa,käryyttämis tarvikkeita.
Juopoilla on oma ajattelutapansa. Frendi viime kesänä kauhisteli valion mehujen hintoja ääsmarketissa ja toisessa kädessä mehuhyllyllä oli kaljasalkku.
Lounaiden hinta kuppiloissa muodostuu takuulla suoraan lonunasseteleiden arvoon.
Hain take-away -lounaan buffetista. Rasian täyteen. Erityisesti salaateissa on niin monia aineita etten raaskisi ostaa ja kotona tehdä ja kastikettakin päälle! Toki otin neljä kaalikäärylettä, perunan ja puolukkahilloa. Toinen puoli jäi seuaavaksi päiväksi.
Tuloton?
Kana ja kala eivät ole ihmisenruokaa.
Kana ja kala ois just ok ja ettei söis sianlihaa-nautaa.
Apina!
On aika aloittaa oikeistolaisten metsästäminen ravinnoksi!!
Yhtä nerokas idea kuin lypsylehmän lahtaaminen. Tyypillistä vasemmistolaista järjettömyyttä😆
Eihän 8eur lounas nyt mikään kallis ole ja aikas hyvin että yrittäjä tuohon hintaan pystyy myymään,näköjään normihinta aloituksessa 10eur. Se on sitten aivan eri asia mitä syötävää kotio ostaa.
Köyhälle kaikki on kallista.
Tonnikalan kilohinta on aika kova. Lohta saa halvemmalla.
Joissain ravintoloissa on nk. Hävikki ruokaa,
joskus painon mukaan hinta,
joskus taas sama hinta pariin astiaan noin 50% lounaasta.
Myydään yleensä just lounaan lopussa noin 13.30-14.30?
Kysykää ravintoloita tai etsi netistä!
Kyllä nyt 8€ pitää saada ruoka vähintään kuukaudeksi! Puoli vuotta menee helposti kun vähän kiristää vyötä.
Näinhän palstalla kuuluu sanoa kuinka syö olemattomia määriä.
Tonnikala on kallista. Näyttää olevan 15-20kg.
En tiedä mitä tarkoitat tuloton? Kela arvioi päivän ruuan hinnaksi 9€/päivä joka sinun annoksilla pitäisi säästyä helposti, että voisit vähintään kerran kuussa nauttia tämän edullisemman aterian. Jos et osaa hakea tukia kelasta, niin ihan syystäkin saat kärsiä.