Vuosia ja vuosia lavatanssit oli tärkein harrastukseni. Kuvittelin, etten koskaan voisi kyllästyä! Olin energinen ja innostunut. Kuitenkin se sitten tuli, jonkinlainen kyllästyminen. En jaksa vaivautua mihinkään kursseille enää ollenkaan. Useimmiten jään mieluummin kotiin kuin lähden viikonloppuna tanssimaan. Kaipaan sitä kun olin innostunut! Jotenkin outoa, koska jos johonkin asiaan kyllästyy niin miksi se silti harmittaa? En ole oikein keksinyt tilalle mitään muutakaan, josta tulisi yhtä hyvä fiilis kuin tanssimisesta silloin joskus. Vähän allapäinkin olen. Tuntuu, että olen menettänyt jotain! Mutta en vain saa pakotettuakaan sitä tunnetta enää esille, kun tanssi oli maailman paras asia. Aikansa kutakin sitten kai. Onko täällä muilla millaisia tuntemuksia tanssiharrastuksen suhteen? Joskus kun juttelee tanssin vasta aloittaneiden kanssa niin näkee ja kuulee heissä sen "hurmoksen". He ovat "tanssikuplassa". Tulee haikea olo itselle. Minulta se on kai ohi sitten.
Tanssi-innostukseni on laantunut ja se jotenkin surettaa
Anonyymi-ap
39856
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Ota itseäsi niskasta kiinni ja mene.
Jos et ole keksinyt muutakaan harrastusta niin jatka tanssimista. Kesälavat ovat auki tuossa tuokiossa. Tanssimatkat lyhenee ja aurinko paistaa.
Sama juttu mulla ja kannattaa pitää pitempiä taukoja ja odottaa kesää.
Minäkin olen pitänyt pitkää taukoa kun on ollut muuta puuhastelua. Tosin huonot ajokelit ja pakkanen on ollut hyvä syy jäädä kotiin.
Parit huonot tanssit viimeisillä kerroilla ei myöskään ole inspiroinut. Samoin bändit jotka eivät kiinnosta.
Kai sitä nyt kevään tultua alkaa tanssijalkaa vipattamaan. Tosin keväällä ja kesällä on niin paljon muutakin puuhaa. Saas nähdä ...
🤷 eihän tansseissa aina edes tanssita.
Itse menen viihtymään musiikin äärelle.
Hyvät syötävät kahviossa tai juotavat baarissa.
🫦 sit katellaan paikan tarjontaa 😋
Aika muuttaa omaa käyttäytymistä.
Kursseilla en ole käynyt vuosiin ...
Nää kuviot on jo hallinnassa. Huvittaa kun yksi
tanssija sanoikin et kun käyt harkoissa niin pääset paremmin tanssimaan. 😄
Ei oo mitään kiinnostusta lähtee harkkoihin jos käy tansseissa 2-3 kertaa viikossa jo .
Muuta harrastusta en ole vielä keksinyt korvata tanssipaikoissa hengailua , fanitusta 😍
Työt vielä häiritsee menemisiä.
Ja autolla on mukava ajella joskin sekin menee jo harrastuksena kun vkon loppuna ajot paukkuu 500 - 700 km .🚘
Ja joka paikassa on tuttuja vaihtaa kuulumisia..
Elämä on 🫠
Eipä kiinnosta enää mennä seisoskelemaan kun ei ka-tanssit kiinnosta pätkääkään. Usein tuli käytyä vielä silloin kun oli perinteiset tanssit, mutta ka-tanssien yleistyttyä alkoi hiipuminen. Nykyään enää harvakseen käyn ja lähinnä lähilavalla pari kertaa kesässä lähinnä kannatuksen vuoksi, mutta porukkaa ei siellä yleensä ole kun pariskuntia. Muulloin laivalla alkuviikon lähdöllä muutaman kerran talvella.
Olen jo eläkkeellä, mutta täällä ei eläkeläistanssit kiinnosta mennä istumaan kun ei siellä hae kukaan, se on jo nähty.
Itse 60 v viejänä yleensä kysyn vanhemmalta väeltä että mennäänkö buggia/fuskua vai foksia. Moni silti jättää päätöksen asiasta minulle, jolloin yritän ulkonäöstä ja iästä arvata kumpaa mieluummin hän haluaisi. Nuoremmat yleensä ka-lajeja. Itsellä eniten harjoitusta ja taitoakin fuskuun ja buggiin mutta silti lavalla tanssin foksia kun vaan siihen mahdollisuus.
Ka-tansseja en ole edes viitsinyt alkaa harjoittelemaan kun vaatisi tunteja lähes päivittäin tasapainoaistin vuoksi, pyörimiset ilman tukea ei onnistu joten liikaa vaivaa mokomien buggien ja fuskujen takia.
Onneksi on muita harrastuksia joissa aika hurahtaa jopa paremmin kuin tansseissa istuen.
Kaipa jokainen kyllästyy johonkin joskus.
Viimeistään sitten kun kunto tai jokin sairaus iskee.
Joku uusi harrastus niin sitten ehkä myöhemmin tanssit taas kiinnostavat.
Onko tuo ihme jos kyllästyy. Samat esiintyjät.-Samat paikat -Samat ihmiset ,jotka kiertävät lavoja vuodesta toiseen. Ei sitä uusintoja jaksa loputtomasti teeveestäkään katsoa.
Tässä yksi syy miksi ei tanssit
NAISIA kiinnosta 🪺
"Munat ovat lopussa koko Suomessa"
Tanssivia miehiä on kovin vähän.
Pitäis tehrä jotain.
Nää netissä seuranhakua hakevat miehet
laittaisvat netin kiinni
ja
lähtisvät ulos viihteelle tanssipaikkoihin.
Ei baareihin juomaan ja örventämään 🤑
Niitä miehiä ei 🫣
Tässäpä se syy saattaa olla nyt kun oikein mietin. Kyllästyminen juontaa liioista toistoista. Samat paikat, samat kasvot, samat musat. Ehkä se on vaan niin nähty. T. Aloittaja
Juurikin näin , tämä se suurin syy miksi hiipui. Tuolla jo aiemmin kerroin laivalla käynneistä ja siellä mukava just siksi kun ei ole aina ne samat naamat. Laivalla en ole kertaakaan nähnyt kotipuolen tansseista tuttua. Mukava olla ihan ventovieraiden seurassa :)
t.Anonyymi00004
2026-03-19 10:37:48
Vaikka tekee kipeää ja surettaa .niin ei haittaa!
Nämä samat naamat ovat siellä lavoilla kiertämässä, vaikka pitäisit vuosien tauon.
Porukka ei kovin paljon vaihdu.Tanssiharrastus ei ole nykyään koko kansan huvi -tanssiseurojen kurssien jatketta ja kokoontumista enimmäkseen.
Tanssiseurojen kurssien jatkeiden kokoontuminen on varsin pientä lavoilla. Itse en ole käynyt kursseilla 10 vuoteen kun kaikki se mitä halua tanssia kulkee. Minulle riittää nämä vajaa 10 eri tanssia mitä halua tanssia ja mitkä osaan viejän kun viejän kanssa.
Turha luulotella itselleen että lavatanssit ovat täyttyneet tanssiseuroista. Näin ei oikeasti ole.
"Turha luulotella itselleen että lavatanssit ovat täyttyneet tanssiseuroista. Näin ei oikeasti ole."
Tää on hyvä 👄
Takarivissä on yleensä ne "pelinaiset"
ja miehet 🫡
Siis ihan perustanssit sujuu 🫂
Ja silmät auki etsitään seuraa 👄
Eivät ehkä ole kaikki aktiiveja tanssiseuralaisia ,mutta samaa tanssiporukkaa .tai eri porukoita pyörii jatkuvasti eri lavoilla vuosesta toiseen- Muut kuin nämä saattavat käydä muutaman kerran kesässä.
Mitään laajaa kansansuosiota lavatanssiharrastuksella eiole.
En tiedä millä laivalla sinä käyt jos siellä ei porukka vaihdu, mutta kuten jo tuolla aiemmin mainitsin niin tuttuja ei näy niillä millä itse käyn.
t. Anonyymi00014
2026-03-21 10:26:12
Näinhän siinä on käynyt että varsinkin koronan jälkeen kävijämäärät putosivat entisestä . Väkeä ei riitä kuin muutamalle isommalle tanssipaikalle .eikä niillekään kuin suosituimmalle esiintyjien illoille Kesällä asia voi olla toinen , mutta harventuneet talvipaikat eivät täyty samaan malliin kuin ennen. Hyvin myyviä artisteja ei ole montaa. Sen lisäksi ihmiset ,jotka ennen kävivät tansseissa ovat löytäneet koronan jälkeen muuta
Itsellä on yli 30 vuoden kokemus tanssipaikoista -Pitkältu siellä kiertää samat ihmiset jotka ajavat
satojakin kilometrejä - jotkut jonkun artistin perässä. Jotkut yksin - toiset porukoissa.
Lavatanssit on todellakin melko marginaalknen harrastus nykyään. Aniharvoin tulee muussa elämässä vastaan henkilöitä, jotka kävisivät tanssimassa. T. Aloittaja
Se on se uutuuden viehätys joka kuluu pois ja tilalle tulee tavallaan velvollisuuden täyttäminen.
Vanhemmalla iällä useimmilla ei ole edes parinhaku mielessä joten lavalle mennään tunnelmoimaan ja miksei tietysti seurustelun ja vähän liikunnankin takia.
Mutta kun kuvio toistuu ja toistuu, orkesterit on aina joku niistä viidestä hyvästä, tuttavat häviää kuvioista, iän myötä vähän laiskistuu ja lopulta olet jumppaamassa tavallaan yksin ilman sen suurempaa päämäärää samoja kappaleita tuntemattomien kanssa niin joku raja tulee vastaan.
Siinä pitäisi osata perustella itselleen ja kehittää motivaatiota, muistella miksi se oli hauskaa ja koettaa lähestyä asiaa hieman samaa hauskuutta muutellen.
Jos on vilkas persoona niin aina löytää uutta näkökulmaa ja uusia tuttavuuksia mutta vanhemmalla iällä tosiaan voi sairaudet viedä ykskaks tanssijoita lavoilta.
https://www.youtube.com/shorts/0TZetpbFrfg
Eiköhän kuhnarit lähdetä viikonloppuna kaikki tanssimaan. Lavat ovat täynnä näin ennen pääsiäistä ja sää on mitä parhain ajelle pidemmällekin.
Nyt miehet lavoille katsomaan miltä naiset näyttävät keväälä.
Niinku mitkä lavat? Kesälavat aukeaa vasta toukokuulla. Melko. vähän on paikkoja mihin mennä - jos ei sitten halua ajella satoja kilometrejä.
Jep ja autottomat ei pääse ollenkaan kun nykyään ei enää kuljetuksiakaan mihinkään.
Autottomat pyytäkää kimppakyytejä.
Autolliset, tarjotkaa tekin autottomalle tai pimeäajoa pelkäävälle kyytiä tansseihin.
Eipä sitä kehtaa enää näillä kymmenillä tuntemattomilta kyytejä pyydellä. Yli 50 vuotta tansseissakäyntiä alkaa riittää kun oman asuinpaikkakunnan tansseihin turha mennä istuksimaan.
Parempi kulkea yksin jos sattuu
löytymään 🔥 seuraa👄
Kai sulla joitakin tanssituttuja on kertynyt 50 vuodessa joilta voi kyytiä kysäistä.
Ei ole mitään yhteyksiä tanssien ulkopuolella. Sellaiset joihin oli on jo pois tanssikuvioista.
Kaikkeen kyllästyy, keksi jotain muuta puuhaa, ei kannata väkisin yrittää.
Mutta kun kuvio toistuu ja toistuu, orkesterit on aina joku niistä viidestä hyvästä, lopulta olet jumppaamassa tavallaan yksin ilman sen suurempaa päämäärää samoja kappaleita tuntemattomien kanssa niin joku raja tulee vastaan.
Tuo on totta. Aivot tottuu. Viehätys häviää. Osa jaksaa toistoa ja kehittää sisäisesti fantasioitaan. Mutta lopulta käteen tai jalkoihin jää juurikin tuo: jumppaat yksin toisen kanssa ilman suurempaa päämäärää. Kuviot hallussa. Dopamiinit valjuina. Ja seuraavalla kerralla menet taas, koska välillä saat muistutuksen vanhasta joka ei enää palaa.
Tanssi ei ole mitään normia jumppaa. Se on hauskaa ja ihanaa.
Pienen tauon jälkeen tosi ihanaa.
Enpäs ole saanut palattua lavoille. Koko kesäkin meni vailla mitään haluja tanssimaan. Aihe sinällään kiinnostaa eli välillä luen tanssiaiheista keskustelua. No mikäänhän ei paluutani sinällään estä, voin mennä vaikka vuoden päästä takaisin jos haluan! Voipi olla, että tutut ovat minut sitten jo unhoittaneet, enkä enää pääae tanssimaan. Mutta se on sen ajan murhe se. Onkohan lavoilla ollut vilkasta tänä kesänä? T. Aloittaja
Kuluneena kesänä 3 kertaa paikallisella lähilavalla, väkeä tosi vähän. Ihmeitä pitää tapahtua että enää ensi kesänä menen edes kannatuksen vuoksi.
Mikään ei kestä, joka pohjautuu dopamiiniharhalle. Kun ilon korvaa ”pakko mennä” kun ei ole muutakaan tai muu ei kiinnosta, on jo huteralla pohjalla. Hetken nosteen voi saada, mutta kauhean pitkälle parkkipaikan yli ei kanna vaan levoton tyhjä olo palaa. Vasta hetken tanssineet on taivaissa ja heidän seurassaan voi saada promillen sitä jotakin.
Kannattaa pitää taukoa. Jos joskus tapaa jonkun järjessä olevan tanssimiehen niin siitä sitten yhdessä uudelleen tanssiharrastuksen pariin.
Ole tyytyväinen. Moni ei pääse irti ja jatkaa vaan samaa illasta toiseen.