En saanut. Antavat kuulema heikoimmassa asemassa oleville. Itse olen pian kaksi vuotta ollut työtön. Elämässä vaikeuksia,ei päihde vaan muita . No mutta kyllä mä pärjään kiitos.
SPR ruoka apu
Anonyymi-ap
31311
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Lopeta pelaaminen niin rahaa jää ruokaan.
En pelaa.
Ympyrä sulkeutuu. Punalappu tulee punalaputettujen luokse.
Antaako SPR eniten apua Ukrainasta tulleille ja muille maahanmuuttajille? Sellaistakin on joskus kuultu. Suomalaisten törkeää syrjintää.
Parhaat palat toimijoille itselleen ja omille tutuille, seuraavaksi parhaat palat ulkomaalaisille. Sen jälkeen kotimaan köyhille loput, mitkä ei ole kelvannut muille.
SPR saa verovaroista rahansa. Nyt he leikkivät päättäjää. Tyypillinen sdp vasemmistolainen kiimamiesten ja -naisten pesäke. Verenluovutus ilman korvausta ei tule kysymykseenkään enää.
Veripalvelu tarvitsee kilpailua. Tippuu tuollaiset SPR ät pois likaamasta yhteiskuntaa.
SPR on paisunut liian suureksi organisaatioksi. Erilaisia pääliköitä on ihan vilisemällä.
Kun porukkaa on kuin kimalaisia niin saadut varat hukkuvat porukan palkkoihin ja
toimitilojen vuokriin ja todellinen eli se auttava toiminta supistuu minimitasolle.
Se on ongelma näissä valtiolta jättisummia saavissa järjestöissä.
Ruokajakelut pyörivät palkattomien vapaaehtoistyöläisten voimin ja ruoka joka jaetaan tulee SPR: lle ilmaiseksi myymälöiden lahjoittamasta hävikistä.
Ruokajakelut eivät aiheuta siis SPR:lle lähes mitään kuluja. Samaan aikaan hyväntekeväisyyteen ja hädänalaisten auttamiseen pyhittäytynyt järjestö saa miljoonaluokan valtion avustuksia ja maksaa hallinnolleen suolaisia palkkoja.
Vaan ruokaa ei riitä hädänalaisille ja kohta puoliin alkavat varmaan pistää pillit pussiin ja lakkauttaa nämäkin jakelut. Ei kato auttamiseen pyhittäytynyt lahjoitusten ja valtion avustusten varassa toimiva ökyjärjestö voi tulla omakustanteisesti vastaan kun ilmaiseksi saadut lahjoitukset hupenevat ja palkaton työvoima ei keksi enää syytä tehdä ilmaiseksi töitä.
En edes verta luovuta niille. Eikä tipu kolikkoakaan keräyshaaviin.
Jokainen tarvitsee ruokaa. Hävytöntä että miljonäärien maassa toisilla ei ole leipää!
On ahneus huipussaan.
Tämä heikommassa asemassa olevien - lässytys saisi jo loppua. Tätä kuulee jatkuvasti päättäjiltä ja auttajilta. Heikommassa asemassa ovat tavalliset pienipalkkaiset suomalaiset, ei suinkaan toimeentulotukiasiakkaat, humanitaariset maahanmuuttajat ja sotapakolaiset. Heitä varten on valjastettu auttamaan koko Suomen iso ja raskas moniammatillinen järjestelmä. Kela, sosiaalitoimi, työllisyyspalvelut, seurakunnat, tuhannet ja tuhannet järjestöt ym. ym. Ja me pienipalkkaiset veronmaksajat maksamme kaiken tuon!!
"Heikommassa asemassa ovat tavalliset pienipalkkaiset suomalaiset, ei suinkaan toimeentulotukiasiakkaat"
Jos noin on miksipä et irtisanoudu työstäsi heti tänään ja heittäydy kokonaan toimeentulotuen varaan?
On se ihmeellistä että nämä tietäväiset opettavat yleisöä kuinka ihanaa on elämä toimeentulotukikerjäläisenä. Mutta jostain syystä heille itselleen se helppo ja mukava toimeentulotukielämä ei kelpaa.
Tietenkin tiedämme että jos palkka on tarpeeksi pieni voi työssäkäyväkin joutua turvautumaan toimeentulotukeen. Kumpi hän siinä tapauksessa on, se heikommassa asemassa oleva pienipalkkainen vai hyväosainen toimeentulotukikerjäläinen?
On tt-tuki elämä helppoa kun asuu kohtuullisen vuokran asunnossa, hoitaa ne vähät työkkärin velvoitteet eikä omalla töpeksimisellään vaikeuta elämäänsä. Eli laskujen maksut ajallaan ja ainoat + merkkiset tilitapahtumat ovat kelalta.
Ai on helppoa. Vain 500€ kk jää ja siitä ei saisi ostaa temusta? Ei minulla ole varaa ostaa kalliita kenkiä yms. Kyllä tilaan ne temusta. Ja nyt ennen tulleja tilaan paljon.
Tuskin sinä kenkiä kuukausittain ostat. Mahdatko edes vuosittain.
Aloittaja valehtelee. Ruokajakelut eivät valikoi asiakkaitaan. Jonoissa on tietty määrä ruokaa. Kun ruoka loppuu ei sitä vain riitä kaikille.
En äspeeärrästä tiedä mutta pelastusarmeija valitsee asiakkaansa.
Spr n jakelussa voi olla 700 hakijaa mutta 300 jaettavaa kassia niin tuosta voi sitten päätellä.Sössii itse asiansa ja sitten syyttää muita.Onhan toimeentulotuki.
Paljonkohan SPR;llä on palkallisia työntekijöitä jakamassa sitä valtiolta saatua
miljoonapottia. Onnistumisprosenttikin on siinä arvonnassa lottoa parempi.
Sössön sössi voisi vetää itsensä jojoon.
Suomen Punaisen Ristin (SPR) Veripalvelu
vastaa koko Suomen verihuollosta, toimittaen verivalmisteita sairaaloille ympäri vuorokauden. Sen ydintoimintoja ovat vapaaehtoisen verenluovutuksen järjestäminen, veren käsittely, laboratoriotutkimukset sekä elin- ja kantasolusiirtoihin liittyvät kudossopivuustutkimukset. Toiminta on voittoa tavoittelematonta ja sitä valvoo Fimea.
Muiden toimintojen ohessa.
Suomen Punainen Risti
(SPR) auttaa haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä Suomessa ja maailmalla, täydentäen viranomaisten apua. Keskeisiä toimintoja ovat ensiaputoiminta, valmius onnettomuuksiin, ystävätoiminta, kotoutumisen tuki, terveyden edistäminen sekä SPR-kirpputorit. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja inhimillisyyden puolustamiseen.
"Aloittaja valehtelee. Ruokajakelut eivät valikoi asiakkaitaan. Jonoissa on tietty määrä ruokaa. Kun ruoka loppuu ei sitä vain riitä kaikille."
Jakaako ne tuonjälkeen rahaa vaikko ohjeita miten saa ruukaa vaikkei rahaa olisikaan?
Vasemmistoliiton mukaan nälkäinen saa varastaa ja nykylainsäädännöllä sakkoja ei tarvitse edes "istua".
Eli ihan toimiva systeemi Kenenkään ei tarvi nukkumaan mennä nälkäisenä. Vittuako köyhät valittaa.
Apina
SPR:n Kontti-myymälät ovat Suomen kannattavin vähittäiskauppaketju. Myytävä tavara saadaan ilmaiseksi ja työntekijät ovat tukityöllistettyjä tai muita harjoittelijoita joille ei tarvitse maksaa palkkaa. Ison kaupungin Kontti myymälässä voi olla yksi palkkaa saava työntekijä ja muut ovat ilmaistyövoimaa.
En mäkään saanut tukea polkupyörään joka on rikki. Olisin saanut työkokeilupaikan mutta sinne on matkaa 8 km yhteen suuntaan. Ei ole fillaria joten en ala ainakaan kävelee koska hikoilen paljon muutenkin. Säästössä ei ole rahaa koska on kaikenlaista maksua ollut kuten hammaslääkäriin 300 euroa.
Karenssia kehiin ja alennettu toimeentulotuki. Mitenkä luulet työpaikan saavan tuolla asenteella.Kaljaa sulla on varaa ostaa,sauhutella,pelata.