Joskus ennen neuroleptien syöjät tunnisti siitä, että olivat poikkeuksellisen lihavia.Tiedettiin, mitkä lääkkeistä nostivat painon nopeasti. - Miten tämä nykyään tapahtuu. Lapsissa jo lihavuus näkyy.
Nyt varsinkin tietyn lihavuus eli laihdutuslääkkeen käyttä on vuodessa noussut hurjasti. Viime vuonna jo yli satatuhatta ihmistä söi jotakin lihavuuslääkettä. Sitä saa helposti tietyiltä lääkäreiltä ja vaikka netistä parissa tunnissakin. Ihmiset maksavat itse sen lääkkeen.
Tidetään jo ennestään, että kun lopettaa lihavuuslääkkeen, paino nousee piankin entisiin lukemiin. NYT IHAN TV:SSÄKIN ASIANTUNTIJA KERTOI, lääkettä joutuu syömään koko loppuelämänsä. Sitten esitti laskelman, paljonko tulee maksamaan. (Lääkkeensyönnin pitköaikaisvaikutuksista ei vielä tietoa.)
OVATKO SUOMALAISET OLLEET KOEKANIINEJA. Ensin lihotettu, On saatu lääketehtaalle pysyvät maksajat.
Nyt varsinkin tietyn lihavuus eli laihdutuslääkkeen käyttä on vuodessa noussut hurjasti. Viime vuonna jo yli satatuhatta ihmistä söi jotakin lihavuuslääkettä. Sitä saa helposti tietyiltä lääkäreiltä ja vaikka netistä parissa tunnissakin. Ihmiset maksavat itse sen lääkkeen.
Tidetään jo ennestään, että kun lopettaa lihavuuslääkkeen, paino nousee piankin entisiin lukemiin. NYT IHAN TV:SSÄKIN ASIANTUNTIJA KERTOI, lääkettä joutuu syömään koko loppuelämänsä. Sitten esitti laskelman, paljonko tulee maksamaan. (Lääkkeensyönnin pitköaikaisvaikutuksista ei vielä tietoa.)
OVATKO SUOMALAISET OLLEET KOEKANIINEJA. Ensin lihotettu, On saatu lääketehtaalle pysyvät maksajat.
Vastaukset 95
Vanhimmat
Tuota.
Ei se neurolepti sitä läskiä tuota kehoon.
VAAN SE ETTÄ SYÖ MERKITTÄVÄSTI ENEMMÄN KUIN KULUTTAA!
Liikkukaa laiskat paskat. Syökää joskus myös salaattia.
syö enemmän kuin keho kuluttaa. Neuroleptit hidastaa ihmisen aineenvaihduntaa, kulutusta.Liikunta on hankalaa.
Ruumiillinen työ on vähentynyt, On paljon töitä, jossa istutaan paikallaan.
Kyllä vapaa ajan liikuntaa on enemmän kuin ennen.
MUTTA MIKSI SUOMI ON ERILAINEN MAA LIHAVUUSASIASSA ELI LIHAVIN KANSA.
Ei Suomi ole lihavin kansa, vaan maailman maista vasta sijalla 96 lihavuudessa (noin neljäs osa aikuisista). Euroopan maista Suomea lihavampia on suurin osa Itä-Euroopan maista ja Iso-Britannia, Portugali ja Saksa, mutta Pohjoismaista Suomi on lihavin ja Tanskassa on paljon vähemmän lihavuutta.
Vertailun vuoksi USA:ssa lihavia on yli 40% aikuisista ja maailma lihavimmissa maissa Tongassa ja Naurussa 70%.
Luin mediasta tiedon, että Suomi on Euroopan lihavin. Siksi rupesi kysymysmerkkejä nousemaan mieleen.
SEURAAVA KYSYMYS: MITENKÄS LÄÄKETEOLLISUUS HYÖDYNTÄÄ TÄTÄ TIETOA.
Viime vuonna lääkkeitä on ostettu huomattavasti enemmän kuin edellisenä vuonna. Some, mahdollisuus ostaa vaikka netin kautta ja muutenkin helposti yksityiseltä
Nyt tuli vastaisku. Virallinen taho kertoo, että pitää syödä koko ikänsä. Ja näin paljon tulee maksamaan.
Lääketeollisuuden vastaisku: Kiinassa on sen suosituimman lääkkeen patentti päättymässä. Voidaan ruveta valmistamaan halvempia vaihtoehtoja. Voi mennä Suomessakin hinta puoliksi.
Lääkärit ja lääketehtaat ovat ihan kuuluisiakin yhteistyöstään. Lääkärit ovat tehneet tutkimuksia("tutkimuksia".) Ovat niitä reseptin kirjoittajia. Ovat viime hyvin nopeasti laihdutuslääkkeen määrääjät saaneet lääketehtaalta bonuksia vaimentamaan omantunnon kolkutuksia.
korjaus: OVATKO SAANEET .........bonuksia (kysyn vaan)
Ei ole lihavin Euroopassa, mutta yli keskiarvon kyllä, Suomessa siis noin neljäsosa lihavia, mutta Irlannissa ja monessa Itä-Euroopan maassa yli 30%.
Liian helposti saatavilla oleva hiilarihöttö on suurin syy lihavuuden kasvulle Suomessa ja esim. Amerikassa, jossa oli 1970-luvun lopulla 15% lihavia ja nyt yli 40%. Joskus 1950-luvulla oli lihavia varmaan vain muutama prosentti amerikkalaisista.
https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC9611578/
Sä et selvästi ole matkustanut maailmalla.
Suomalaiset Läskit on varsin laihoja verrattuna Amerikkalaiseen Läskiin; Amerikoissa ei ole yhtään osavaltiota missä oltaisii Suomea laihempia.
https://brilliantmaps.com/obesity-rates-usa-v-europe/
Venäjälläkin, yllättäen, ollaan Suomalaisia läskimpiä.
USA:ssa on ainakin selvä, että prosessoitua ruokaa tuottava teollisuus toimii pitkälti yhteistyössä lääketeollisuuden kanssa, samoja omistajia paljon.
Joopa. On olemassa ruokahalua kiihottavia aineita. Niitä nyt huomaamatta saa pantua kaiken sen muun lisäainemäärän sekaan. Ja ketkäs niitä prosessoituja mössöjä syövät. Eivät ainakaan ylimmät, varakkaimmat yhteiskunnan yläkerrokset.
Esim. mustista amerikkalaisista puolet on lihavia, mustista naisista 57% (somessa yleinen stereotypia on siis osuva).
Amerikassa moni asia mitä EU:ssa (ja Suomessa sitä ennen) ei olle sallittua on vapaasti kaikkien lautasella.
GOOGLAA:
MAUSTEET JA MAUT
voimakkaat maut ja happamat ainekset voivat stimuloida syljen eritystä ja ruokahalua
korjaus: GOOGLAA: MITKÄ AINEET LISÄÄVÄT RUOKAHALUA ja sieltä katso mausteet ja maut
Emmä viitti liikkua.
inmiset liikkuu vähenmän, ja nyky aikainen keino ruoka, ei sula vaan turvottaa,
Suomessa asuu maailman onnellisin kansa.
Ihan liian läskille kansalle ei kannata mainostaa laihdutuslääkettä. Nyt Suomessa viime vuonna ostivat eniten 45 -65 -vuotiaat. On ehditty kokeilla omin avuinkin. Ja tässä iässä kun muistuttaa, että ylipaino voi lyhentää elinikään ja painon alentaminen pidentää, osuu kohteeseen.
Pä7nvastoin pidentää. Sairaus kun järsii ruumista, kumman luulet heittävän veivinsä ensin? Laiha lähtee, lihavalla on vararavintoa.
Minä ainakin lihoin kun jouduin syömään masennuslääkkeitä. Nyt ei meinaa ihrat lähteä pois niin millään, vaikka liikun ja lääkkeiden tarve on poistunut.
Tuokin on todennäköisesti väärä tulkinta.
Söit koska et ollut onnellinen, jo muinaiset Roomalaiset tunsivat tuollaisen ilmiön.
Sanonta "syö suruunsa" (tai masennukseen) ei ole tullut tyhjästä; se on merkittävästi vanhempi kuin lääketeollisuus.
Masentuneet ja/tai ahdistuneet myöskään eivät usein halua poistua kotoaan; puhun tässä oman kokemuksen kautta.
Googlaa: MITKÄ AINEET LISÄÄVÄT RUOKAHALUA:
katso sekä KAIKKI ja TEKOÄLY
lääkkeet: MASENNUSLÄÄKE MIRTSAPIIMI
MIELIALALÄÄKKEET JA ANTIPSYKOOTIT esim.eskitalopraami ja risperidoni
edellisellä googlauksella löytyy paljon tietoa
pitäisi selvittää kaikki lisäaineryhmät
GOOGLAA :MITKÄ RUOKA-AINEET LISÄÄVÄT RUOKAHALUS
on paljon asiaa, kirjoitan joitakin otsikoita
ELIMISTÖN OMAT AINEET
RUOKAHALUA LISÄÄVÄT ---HUPS
RUOKA-AINEET JA VINKIT
nyt on niin epäselvät muistiinpanot----jatkan huomenna ( voithan käydä lukemassa itsekin.)
Justiinsa. Tuli niin paha työrauhan keskeytys, että sekosi konseptit. Nyt uudestaan.
siis: GOOGLAA: MITKÄ AINEET LISÄÄVÄT RUOKAHALUA:
tekoälytila
1. ELIMISTÖN OMAT AINEET
2.RUOKAHALUA LISÄÄVÄT LÄÄKEAINEET
3.RUOKA-AINEET JA VINKIT
4.RUOKAHALUA KEINOTEKOISESTI LISÄÄVÄT TEKIJÄT
5.RUOKA-AINEET, JOTKA EDISTÄVÄT LIHOMISTA
6. MIKSI NÄITÄ SYÖDÄÄN LIIKAA
voi kysyä tekoälyltä lisää
voi katsoa myös tilasta KAIKKI
Että eikun googlaamaan
kokeeksi minä, edellisen lista kirjoittaja, googlasin. Eipä tullutkaan enää koko listaa esille. Joudutte kysymään tekoälyltä erikseen joka otsikkoa
Ehkä ei tarvi huutaa kuitenkaan?
Toki on aineita jotka lisää ruokahalua jne.
Mutta myös tunnetusti alakulo/masennut yms lisää sellaisenaan myös sitä ruokahalua, kuten tuo mainitsemani vanha sanonta "syö suruunsa" osoittaa.
Myös tuosta voit googlettaa ja saada paljon tietoa; alla Vikin Parhaan Kaverin, Copilotin kannanotto asiaan:
🧠Miten masennus vaikuttaa ruokahaluun?
Ruokahalu kasvaa
Osa ihmisistä syö enemmän, erityisesti sokeri‑ ja rasvapitoisia “lohturuokia”.
Syöminen voi toimia keinona lievittää hetkellisesti pahaa oloa.
Tämäkin on tavallinen masennuksen oire.
💔 Entä suru – lisääkö vai vähentääkö se ruokahalua?
📈 Joillakin ruokahalu kasvaa
Lohtusyöminen voi tuoda hetkellistä helpotusta.
Kehon stressihormonit voivat pidemmän päälle lisätä makean ja rasvaisen ruoan himoa.
Kyllä — sanonta “syö suruunsa” ei ole sattumaa. Se on hyvin vanha, arkikokemuksesta syntynyt ilmaus, ja sillä on yllättävän paljon psykologista ja biologista pohjaa.
🍞 Mistä sanonta on todennäköisesti peräisin?
Vanhemmat sukupolvet ovat havainneet jo ennen nykyistä tutkimustietoa, että:
Osa ihmisistä reagoi suruun syömällä enemmän, erityisesti makeaa tai rasvaista.
Ruoka on ollut monissa kulttuureissa lohdun ja yhteisöllisyyden symboli.
Surun hetkellä on usein tarjottu ruokaa: hautajaiskahvit, lohturuoka, “syö nyt edes vähän”.
Syöminen on konkreettinen, helposti saatavilla oleva tapa saada hetkellinen helpotus.
Eli sanonta on syntynyt todellisesta, toistuvasta ilmiöstä, jonka ihmiset ovat huomanneet jo kauan ennen kuin stressihormoneista tai tunnesyömisestä puhuttiin.
Toisin sanoen.
Et siis voi syyttää pelkästään lääkitystä koska ilmiö syödö enemmän on tunnettu jp vuosisadoilta ennen lääkkeiden keksimistä.
Kuuluu sivuvaikutuksiin. Toinen on kortisoni. En varmaan ikinä unohda, kun olin kaverin kanssa kylillä ja tuli vastaan äiti tyttönsä kanssa. Kaveri alkoi supattaan mulle "kato, kato kun on lihava tyttö". Minä sille, että LÄÄKKEISTÄ lihava, oli selkeästi kortisoni"lihava". Teki oikeesti pahaa.
YHTEEVETOA EDELLISISTÄ
- Suomessa on lihavuus Euroopan keskiarvoa suurempi.
-Todistetusti pahastikin ylipainoisia on.
-Yksi mahdollinen syy on ruokavalion muuttuminen. Paljon prosessoitua ruokaa, jossa paljon lisäaineitakin.
-Viime vuoden äkillinen laihdutuslääkkeiden määrän nousu johtuu osin siitä, että yksityiseltä puolelta saa helposti ja nopeasti lääkemääräyksen. -Ja ehkä joku mainonta tai tiedon levittäminen on osunut45 - 65 vuotiaisiin.
Salaliitoksi sopivaa syyllistä ei vielä olla huomattu, mutta JATKAKAA.
Ja aloittaja oli siis myös väärässä.
Suomessa EI OLE Euroopan lihavimmat ihmiset.
Joo väärässä vähän kirjallisesti esitettyjen tilastotietojen ymmärtämisessä. Nyt tarjolla kaksi hyvää linkkiä:
https://pmc.ncbi.nlm.nih.gov/articles/PMC9611578
https://brilliantmaps.com/obesity-vata-usa-v-europe
Vain Suomen asioiden ajattelu esti tajuamasta, että kyseessä on ihmisten hallinta ruoan avulla. Kyllä salaliittoja löytyy.
SUIOMEN KOULURUOKAILU ON YKSI SALALIITTO. Olen ihmetellyt sitä pitkään. Käytetään välineenä sitä, että oppilaat pannaan valittamaan. On hyvä syy olla menemättä ruokailuun. Sen sijaan ostetaan sitä yliprosessoitua lisäaineita pullollaan olevaa lihottavaa välipalaa kaupasta. Se ilmeisesti saa dopamiinia erittymään ja aiheuttaa riippuvuutta siihen mössöön.
MITÄ PITÄISI TEHDÄ: SATSATA KOULURUOKAAN NIIN PALJON, ETTÄ SE ON HYVÄÄ JA TERVEELLISTÄ. Ei kilpailuttaa, kuka tekee halvimmalla. JA PAKOTTAA OPPILAAT OLEMAAN KOULUSSA SISÄLLÄ RUOKAILUN AIKANA. KIELLETTYÄ POISTUA ALUEELTA KAUPPAAN.
Vertaa:
Kännykät ovat olleet koe-eläinten eli oppilaiden opiskelua häiritsemässä tunneilla vuosikausia. Nyt yht¨äkkiä päätettiin kieltää. Tietenkin hyvät seuraukset. Ympäri maailmaa kielletään nyt. SIIS AINEISTO KERÄTTY TUTKIMUKSEEN.
linkki väärin edellisessä
https://brilliantmaps.com/obesity-rates-usa-v-europe
Vai että ihmisten hallinta ruoan avulla?
Mulle ei ainakaan kukaan ole koskaan tullut kaatamaan liikaa ruokaa suuhun.
Itse päätän paljonko syön.
Joskus ruokaa on liian vähän. Mietipä vaikka erinäisiä maita ja sotatilassa eläviä tai vankeja tai juutalaisia natsien kuolemanleireillä.
Minkälaista ruokaa nykyään paljon saatavilla. Yliprosessoitua lisäaineita pullollaan olevia. Epäterveellistä ja usein lihottavaa. Käypä lukemassa niitä tekoälyn luetteloita.
(Tässä ketjussa näkyy olevan tyhmyys ja yksinkertaisuus trolleja.)
Jatkan vähän perusteellisemmin vaikka huomenna.
Edelleen kun mä käyn kaupassa niin siellä on ihan raaka-aineita.
Ei ole pakko ostaa jotain prosessoitua, jos näin tekee se on oma valinta.
Vai eikö Suomessa enää saa tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, raakaa lihaa ja kalaa, hiivaa, jauhoja, kananmunia tai suolaa kaupasta?
Mutta kun ihmiset eivät enää osaa valmistaa ruokaa alusta alkaen . Muistan vielä ajan, jolloin neuvottiin tekemään paljon kerralla ja pakastamaan loput - eli 1 - 3 annosta . Nykyään on kiire ja työssä käyvät väsyneitä, väsytettyjä kotiin palatessaan. On niin paljon helpompi tarjota valmista. Ja tätähän teeveessäkin mainostetaan.
Pitäisi alkaa joku terveysherättelykampanja/joita. Ja se pitää alkaa jo päiväkodissa/varhaiskasvatuksessa ja koulussa. Ei muu auta nykyisen digimaailman pursutessa päälle.
Olen juuri kirjoittanut asuinkaupunkini palstalle tuon ehdotuksen ja lisäksi kouluruuan valmistajaksi ei valita halvinta, vaan se, joka tekee vähiten prosessoitua ja lisäaineita sisältävää. TÄMÄ EI HOIDU MORALISOIMALLA. -Suosittelen huomaamatonta aivopesua. PITÄISI SAADA VAIKKA MARTAT AVUKSI TAI JOKU MODERNIMPI RYHMÄ.
Mutta AIVOPESU ON HYVÄ JUTTU. Sen kohteenahan ollaan koko ajan muutenkin.
"Mutta kun ihmiset eivät enää osaa valmistaa ruokaa alusta alkaen "
Mutta kun tuo on OMA VALINTA.
Kukaan ei estä oppimasta ja valmistamasta.
Raaka-aineetkin on saatavana.
Siitähän tässä nimenomaan keskustellaan, liikalihavuus ei ole "niiden" tekele, se on sen liikalihavan OMA VALINTA/SYY.
Mainittakoon tässä että on varsin harvinaisia aineenvaihdunnan sairauksia jotka tekevät joistain ihmisistä lihavia; mainitsen tämän siksi että heillä on lääketieteellinen syy tilaansa. YLIVOIMAISESTI MUULLA OSALLA VÄESTÖÄ SE ON OMA VALINTA.
Lopettakaa siis syyttämästä "niitä" siitä että olette läskejä omasta aloitteestanne.
Olen itse ollut hoikka koko ikäni, mutta totta kai se on yhteiskunnallinen ongelma, jos lihavien määrä on moninkertaistunut entisajoista. Yhteiskuntaa ei voi suunnitella vain vahvimpien tai älykkäimpien mukaan (ylipaino korreloi käänteisesti älykkyysosamäärän kanssa), vaan myös muut pitää ottaa huomioon.
On järjetöntä, että prosessoitu ruoka ja hillarihöttö on noussut niin suureksi osaksi ruokakulttuuria. Ja tuosta voi osittain syyttää myös valtion laitoksia, jotka on tuputtaneet ravintoympyrää, josta on liian osa hiilareita. Ei edes leipää tarvitsisi syödä ollenkaan, mutta joku kaupan ns. täysjyväinen paahtoleipä on muka suositeltava terveellistä ruokaa.
Amerikassa sokeriteollisuudellakin oli suuri vaikutus ravintosuosituksien muuttumiseen, ihan perus korruptiota.
Pitäisikö yhteiskunnan siis sun mielestä alkaa oikeasti holhoamaan väkeä siitä mitä suuhun laittavat?
Televisiolupatarkastajien malliin lanseerataan Jääkaappitarkastajat jotka jakelee väelle sakkoja siitä jos ei ole terveellistä tavaraa kaapissa?
Sekoitat tässä kaksi asiaa, on totta että elintarviketeollisuus valmistaa paljon epäterveellisiä asioita joita kaupan hyllyt notkuu, tuota en kiistä.
ILMAINEN VIHJE: mitään niistä tuotteista ei ole pakko ostaa!! Se on täysin vapaaehtoista ja vapaavalintaista!
Hyvänä esimerkkinä tästä on noi itu-hippien koittamat tekolihatuotteet ja joku vitun herne-jauhelihasekoitus.
Kuluttaja ei niitä ole halunnut ostaa, jäävät kauppaan. Seuraus? Firmat jotka tuollaista koittaa tuottaa menevät konkkaan, tästä on paljon esimerkkejä. Ja uskoisin että se herne-jauhelihaa tuottanut firmakin oppii ettei mene jatkossa saastuttamaan lihojaan jollain hernepaskalla koska siitä tulee PERSNETTOA; samoin se kauppakin oppi ettei tuollaisella roskalla kuluta arvokasta hyllytilaa.
Kuluttaja on se KINGI.
Se päättää mitä se kaupasta kotiinsa kantaa.
Toki lienee ihmisiä joilla ei äly riitä järkeviin ostoihin, kenties niitä sitten pitää holhota valtion toimesta?
Läskit syö paljon HIIVALEIPÄÄ ja JUUSTOA!
Lääkkeitä lihavuuden poistamiseksi ei tarvita:
"7000 askelta päivässä riittää"
siis 3,5km.
Itse kävelen 2x 3,5km.
T: EVP Michelin Rengas Ukko..
Sitten kun jo päässyt lihomaan läskipullaksi, ei jaksa liikkua. LAIHDUTUSLÄÄKKEITÄ E E I !
Nykyään mainostetaan lihavuusleikkauksia. Viimeisenä epätoivoisena tekona.
Niistä LISÄAINEISTA VIELÄ
voisiko joku/porukkaa kopioida jonkun tuotteen selosteesta lisäaineet, pari kolme riviä vaikka. Ja sitten katsoa yksi kerrallaan tiedot ja kopioida ne. Voivat joutua yllättymään siitäkin, minkälainen prosessointi on ollut.
ULTRAPROSESSOITU RUOKA
linkki
https://fi.wikipedia.org/wiki/ultraprosessoitu_ruoka
No kun halvalla saa makaroonia ja pottuja
KÖYHÄTKIN pystyvät ostamaan KANANMUNIA. Niissä on hyvää valkuaista. Ja keltuainenkin on hyvää rasvaa.
Jos KÖYHÄLLÄ on hampaat, joilla pystyy pureskelemaan, KAALI on hyvä kasvis.
Pakasteissa on vähemmän lisäaineita kuin eineksissä. Ostan usein SEITIN PALAPAKKAUKSEN. Syön siitä monta kertaa.
BANAANI ON HALPA HEDELMÄ. Siinä on hyviä aineita eikä paljon hampaita tarvita.
lisätietoa banaanista:
SYÖ BANAANI PÄIVÄSSÄ JA SAAT TERVEYSVAIKUTUKSET
https://terveysvaikutuksia.fi/banaanin-terveysvaikutukset
yksi kirjain väärin väärin
https://terveysvaikutukset.fi/banaanin-terveysvaikutukset
jos ei vieläkään toimi, löytyy googlaamalla
löytyy, olipa pienestä kiinni
siis linkki TOIMII
Suomessa on myös euroopan laihimmat, ikävimmät kurttunaamat ja luupersiit.
Narisevaa laihaa väkeä, joka on ikävää ja joita ilkeä edes katsella...
Suomessa Euroopan lihavimmat ihmiset...
Se on saatu aikaan hyvällä ruualla ja sosiaaliturvalla ja velkarahalla.
Köyhät olivat ennen laihoja. Sodan jälkeen sotakorvausten tultua maksetuiksi, alkoi nousukausi. Riitti palkkatyötä köyhillekin. Söivät perusruokaa ja ruumiillinen työ kulutti kalorit. Sitten ruvettiin lihomaan kevyemmissä töissä. - Muistan vielä työajaltani, kun yhteiskumppanini terveydenhoitaja kyseli neuvoja lihavien lapsien auttamiseksi. Sellaisille järjestettiin omia ryhmiä koulussa, 1990-luvulla. Lihavien lasten määrä lisääntyi. Aikuiset vielä tuskailivat, kun lihavammat eivät löytäneet tarpeeksi toppahousuja, vaikka.
"HYVÄ RUOKA" ei yleensä lihota, paitsi jos hyvällä tarkoitetaan erittäin maukasta ruokaa, joka aiheuttaa mielihyvää (DOPAMIINI) ja saa syömään turhan ison annoksen.
IHAN VAAN ESIMERKKINÄ, ETTEI ASIA OLE NIIN YKSIOIKOINEN KUIN ESITÄT.
TÄMÄ DOPAMIINI VAIKUTTAA VALINTOIHIMME, UHKAPELISSÄKIN JA MUISSA PELEISSÄ.
Kävin pari kertaa noissa lihavien lasten ryhmissä. Käytiin läpi heidän syömisiään. Saunan jälkeen oli herkuttelut, joihin terveydenhoitaja puuttui. Vanhemmat loukkaantuivat. He HALUSIVAT HERKKUJA TARJOAMALLA OSOITTAA RAKKAUTTAAN LAPSILLE. Heillä itsellään oli ollut nälkäinen lapsuus, HALUSIVAT OMILLE LAPSILLEEN PAREMPAA. Palkkansa riitti siihen. ---- Luulen, että nykyäänkin karkkirahan antamisen taustalla voi olla tätä.
Mikä tahansa ruoka lihottaa jos sitä syö enemmän kuin kuluttaa.
Olkoon vaikka joku persilja.
Syöt sitä sangoittain niin varmasti lihot.
Tästä parhaana esimerkkinä on brontosaurus.
Aivan perkeleen iso eläin, läskikin, ja söi vain lehtiä, ts. rehua.
VÄHÄN YHTEENVETOA
Avaain tämän ketjun, kun uteliaisuuteni heräsi: väite, että Suomi Euroopan lihavin maa ja uutiset laihdutuslääkkeen ostamisessa viime tapahtunut suuri lisääntyminen 45 - 65 vuotiailla. Niistäkin on kirjoiteltu, mutta aihe on myös laajentunut moneen suuntaan.
Otin jo erikseen lapset ja koululaiset. Oman asuinpaikkuntani palstalle viimeksi kirjoitin toivomuksen, kouluruokalun järjestämisen kilpailutuksessa valittaisiin terveellisin ruokalista eikä halvinta tarjousta. Nykyisessä maailman ja eritoten Suomen taloustilanteessa ikisihienoa, jos koululaisilla olisi mahdollisuus päivittäin SYÖDÄ TERVEELLINEN ATERIA.
höps, korjaus----olisi hienoa
tässäkin ketjussa vilisee trolleja, disinformaatiota on paljonkin netissä, jos joku aihe kiinnostaa, kannattaa tarkistaa tietoja muistakin lähteistä
Tuo terveellinen ateria käsite vaihtelee keneltä kysytään.
Itu-hipit on sitä mieltä että vain porkkana ja salaatti on sitä terveellistä, mutta todellisuudessa myös lihaa kuuluu syödä noiden ohella.
Ihminen kehittyi älylliseksi juuri sen ravintonsa ansiosta, ja siihen kuului liha.
Pitäisikö puhua epäterveellisestä ruoasta. Sitä, joka on yliprosessoitua tai sisältää paljon lisäaineita. Että tämmöisiä pöperöitä ei tarjottaisi.
Kyllä jonkinmoinen virallinen yhteisymmärrys on siitä, minkälainen ruokaympyrä olisi aterian hyvä täyttää.
Ja kun kouluruoan toimittaja antaisi ateriasta samanlaisen tuoteselostuksen kuin vaikka myynnissä olevilta eineksiltä vaaditaan. pysyisi jo arvioimaan sitä kouluruokaa.
Kouluihin pitää saada keittiöt takaisin.
Ei sitä ruokaa voi jostain hevon perseestä rahdata ja kutsua sitä tuoreeksi.
Suomi nousi aikanaan siksi että väki opiskeli ilman nälkää, aivot sai tarpeeksi energiaa.
OLISIKO EHDOTUKSIA, PITÄISIKÖ JOSTAKIN AIHEALUEESRA AVATA OMA KETJUNSA.
Lepsun löyhä sossu.
outoa eikä suinkaan perinteistä nykyruokaa, jossa sokeria joka käänteessä
Minulle jäi kysymysmerkkejä aiheesta. Olen vanha ja väsynyt, en jaksa enkä viitsi enempää aiheesta tietoa hakea, MUTTA TE MUUT JOUDUTTE ELÄMÄÄN TÄSSÄ MAAILMASSA VIELÄ TOISTAISEKSI TAI EHKÄ PITKÄÄNKIN.
noita rasittavia laihoja kalmoja on aina narisemassa kuivalla äänellään,, mutta ei tyypillinen laiha ruma luuperse muuta osaakkaan..
Siten että laitetaan paljon muunneltua tärkkelystä täytteeksi tekoruokiin.
Suomihan on ainoa eumaa jossa on pitkä talvi eikä kasva niin paljon tuoretta ruokaa kuin muissa maissa. Joudumme syömään paljon tekoruokaa joka ei anna tarpeellisia ravinteita. Ravinteiden puutteessa elimistö vaatii ruokaa ruokaa ruokaa mutta silti ei saa mitä tarvitsee. Kertyy vain kuonaa rasvakudoksiin.
MIKSI SINÄ LIHOIT? Kerro tarinaasi.
niin yleisellä tasolla, ettei henkilöllisyytesi paljastu
On todellakin lihotettu. Jos lähikaupan kauppias tilaa liikaa jäätelöitä, niin lähiseudun asiakkaat aivopestään lähtemään äkkiä hakemaan jäätelöä.
On täysin ihmisen oma valinta, mitä hän ostaa kaupasta, tai onko hän mainosten orja.
Ei se ole kauppiaan vika, että se myy myös epäterveellistä ja lihottavaa syötävää. Asiakkaan ei ole mikään pakko ostaa, jos ei halua.
Paitsi että jäätelö on kyllä hyvää ( nyt kun se kerran tuossa edellisessä kommentissa mainittiin ).
Tätä ketjua lukiessa on tullut selväksi että yhteiskunnassa on valitettavasti nykyisin väkeä joita pitäisi holhota.
Joku "äitihahmo" pitämässä kädestä kiinni ja kieltämästä laittamaan suuhun kaikkea mihin kädet yltää, ja sen sijaan antaa käteen hyödyllisempiä syötäviä; enkä tarkoita tässä jotain vitun itu-hippeilyä.
Normaalit ihmiset osaa kaupassa valita mitä kannattaa ja mitä ei kannata syödä; ja osaavat jopa valmistaa ruokansa raaka-aineista.
Ei se oikeasti ole vaikeaa tai vaadi jotain maatalouslomittajan koulutusta.
OVATKO LAPSET NORMAALEJA IHMISIÄ. TASKURAHOILLAAN OSTAVAT KAIKENLAISTA EPÄTERVEELLISTÄ SYÖTÄVÄÄ..Niillä täytyisi pitää aivopesumalliin opastusta. Siis se kevyin malli: TOISTAMINEN. Ja kertoa, kuinka hyvännäköisenä kroppaa säilyy. Ja kun vinkuvat vanhemmiltaan niitä epäterveellisiä, monet ostavat, eivät jaksa valistaa.
ETTÄ MITÄS AIKUISET VOISIVAT TEHDÄ.
HISTORIAA.
Minä synnyin sodanjälkeiseen aikaan. Silloin vielä säilöntäaineena oli SUOLA. Siihen asti ihmiset olivat joutuneet syömään PALJON SUOLAA.
Sitten KYLMÄSÄILYTYS LISÄÄNTYI. Ei vain kellari, JÄÄKAAPIT TULIVAT KOTEIHIN.PAKASTUS.Säilöntäaineita suolan tilalle.
ALKOI VALISTUS SUOLAN VAARALLISUUDESTA.Minäkin opin lapsena tarkkailemaan, ettei ole paljon suolaa. Teen sitä vieläkin.
NYT VOISI ALKAA VALISTUKSEN PIILOSOKERISTA. SITÄ EI OSATA VÄLTTÄÄ. Lapsesta alkaen valistusta. Hampaat ovat olleet oikeastaan ainoa kohde, josta on varotettu. Nyt pitäisi varottaa muustakin. HUOMAAMATTA LIHOTTAA. Mites diabetekset.
ON HYVÄ ASIA, JOS TUOTTEESSA MAINOSTETAAN:EI LISÄTTYÄ SOKERIA.
MUTTA EI MYÖSKÄÄN KEINOTEKOISIA MAKEUTUSAINEITA.
MISTÄ SAISI LUONNOLLISESTI MAKEITA HERKKUJA???
Tuo ei ole yhteiskunnan tehtävä, se on VANHEMPIEN tehtävä.
Toki jos vanhemmat on toistaitoisia niin sitten lapsi huostaan.
Kuinkas vanhaksi tuon ajan ihmiset keskimäärin eli?
Toki joku aina välillä eli hyvinkin vanhaksi, mutta delasivat keskimäärin siinä 50 tai 60 iässä.
Kyllä, lisää suolaa vaan. Ota ihan kauhalla.
Itse en söisi keinotekoista makeutusainetta edes aseella uhattuna.
googlaa: turvallisin keinotekoinen makeutusaine
googlaa; vaarallisin keinotekoinen makeutusaine
on määritelty päivittäinen yläraja aineelle, jota ei saisi pitkäaikaisessa käytössä ylittää
kummallakin googlauksella tulee esille lista
Yritysten johto ja lähikaupat. Elintarvikkeet ja jälkiruoat. Ja tekijät. Leipomotkin. On aina ollut mahdollisuus tehdä ravinteikasta, puhdasta ja terveellistä, sitä ei ole tehty. Ruoka ihan manipuloitua ja juomat. Jopa makeisessa eroa toiseen nähden. Myös ulkomaat. Hygienia on ainoa joka osittain kunnossa. Tuoreus ei.
Lue tosta ylempää.
vieläkö myydään tikkukaramelleja ?niitä myytiin vuosikymmenien ajan, vaikka tiedettiin sokerin tuhovoima hampaisiin. Tikkarilla sai halvalla pitkän sokerialtistuksen aikaan.
joskus oli tavallista, että saatiin tekohampaat rippilahjaksi.
totean tuolla alkupuolella, että tämä ketju sopii salaliittoteoriapalstalle.
Miksei myytäisi?
Ei se sokeri ole sellaista että saman tien hampaat putoaa jos sitä sattuu syömään, vaan sitä haittavaikutusta voi hallita syömällä vaikkapa xylitolia ja/tai harjaamalla hampaat.
Noista tekareista tosiaan.
Miksikäs ne ei enää ole nuoremmilla polvilla niin yleisiä? Fluori. Vaikka taas "vaihtoehtopiireissä" valitetaan että sillä vain tyhmennetään ihmisiä, sen vaikutus on selvästi nähtävissä.
Suun tulehduksilla on vaikutus aivoihinkin. Muistakaa siis harjata.
Oma isovanhempisukupolvi (sodat nähnyt, kauan jo pois menneet), joka oli nuorempi kuin mitä nyt itse olen niissä muistoissa joita mulla lapsuudesta on, omasi jo silloin tekarit. Muistan sen varsin selvästi.
Omien vanhempien sukupolven hampaat pysyi vähän kauemmin, mutta alkoi nekin sitten vaiheessa lahoamaan enemmän tai vähemmän ja tekareiksi meni.
Itselläni on vielä kaikki hampaat suussa, jotain reikää joskus on ollut, mutta ei sen kummempaa. Vaikka lapsuus meni karkeilla ja nuoruus kolalla. Edelleenkin juon limuja joskus, ja taatusti sokeroitua; en koske teko-sokereihin edes pitkällä tikulla.
Nuoremilla sukupolvilla reikiintyminenkin, kunhan hampaita on kunnolla hoidettu, on vielä harvinaisempaa.
Tuo hampaiden kunto nähdään selvästi myös eri aluella maailmassa riippuen siitä onko juomavedessä pieniä määriä fluoria, ja onko hampaiden harjaamiseen panostettu.
Mainittakoon vielä että toki fluori, siinä missä mikä muukin tahansa aine, mukaan lukien ihan vesi ja happi, on liian suurina annoksina varsin haitallista, jopa tappavaa. Mutta oikealla annostuksella todella hyödyllistä.
Minkä takia nykyään on toivottoman pitkät jonot julkiseen hammashoitoon.?On yritetty helpottaa tilannetta antamalla jkv mahdollisuuksia käydä yksityisellä.
Minkä takia viime vuonna Kelan mukaan yli 100 000 ihmistä käytti laihdutuslääkettä, kertoo tämän päivän sanomalehti HS.
Koska ihmiset eivät hoida hampaitaan kunnolla.
Pitäskö sun mielestä taas tulla se Holhoaja käymään jokaisen kotona aamulla ja illalla jakamassa sakkoja jos hampit jää pesemättä?
Eikös parempi olisi jos kaikkien kotiin laitetaan kamerat ja mikit joka puolelle kuten big brotherissa ikään jotta valtio saa tarkasti tietoon mitä kukakin tekee ja voi sitten ohjeistaa toimimana oikein sopivilla rankaisuilla.
Minulla on jo, elän tosiTV:ssä koko ajan. Minua voi halukkaat seurata puhelimen ruudulta tai muultakin. Se siitä.
PALATAAN ALKUUN. Miksi on lihottu niin, ettei tavallinen painonpudotus/laihdutus enää toimi? LAIHDUTUSLÄÄKKEET OVAT KALLIITA JA NE PITÄÄ ITSE MAKSAA. Siis köyhät eivät kuulu tähän ketjun kohteena olevaan ryhmään. - Ja käytännössä on todettu, että ylipaino palaa lääkkeen käytön loputtua. -NYT MINUNKIN HUOMIONI KIINNITTYI SIIHEN, ETTÄ NIITÄ JOUTUU SYÖMÄÄN LOPPUIKÄNSÄ.