Haastoin tekoälyn

Olen kahtena päivänä haastanut tekoälyn kirjoittajana. Oli mielenkiintoista kilpailla konetta vastaan. Olin antanut aiheeks:i Hain ja poliitikon. Tekoäly hävitti oman tarinansa heti, kun olin julkaissut omani.
Sitten tuli typerää anteeksi pyyntöä koneelta. Toimi aivan samoin kuin jotkut ihmiset. Kuunnelmaa kyseinen tekoäly ei osannut valmistaa, mutta käsikirjoituksen kyllä. Totesin samalla, että on parempi, jatkossa, että ihminen tekee käsikirjoitukset, eikä kone.
3259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Teknoäly on kiltti. Minä suora. Kumman kanssa haluat puida asian läpi? Voit haastaa kumman haluat.

Äänestä

Eihän nykyään tehdä hyviä käsikirjoituksia edes Yhdysvalloissa. Jos parhaista käsikirjoituksista äänestetään niin tulos on se että parhaat käsikirjoiukset on tehty joskus 70-80-luvulla tai aikaisemmin.
Suomessa ainakin tv:ssä näykyvien ohjelmien käsikirjoitukset ovat todella surkeita ja varmasti tekoäly pystyisi parempaan.

Äänestä

Mkä tekoäly sopisi tuohon? Calidriksessa käytetään tekoälyä hyvin tuloksin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen kahtena päivänä haastanut tekoälyn kirjoittajana. Oli mielenkiintoista kilpailla konetta vastaan. Olin antanut aiheeks:i Hain ja poliitikon. Tekoäly hävitti oman tarinansa heti, kun olin julkaissut omani.
Sitten tuli typerää anteeksi pyyntöä koneelta. Toimi aivan samoin kuin jotkut ihmiset. Kuunnelmaa kyseinen tekoäly ei osannut valmistaa, mutta käsikirjoituksen kyllä. Totesin samalla, että on parempi, jatkossa, että ihminen tekee käsikirjoitukset, eikä kone.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu