Mistä johtuu katkeruus vapareita kohtaan?

Syy olisi hyvä ymmärtää ihan katkeroituneen itsensäkin kannalta.
49440
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Hyvä kysymys. Menestyskö tuntuu pahalta?

Äänestä

Vaikea ymmärtää.

Äänestä

Omituista, vielä kun väitetään olevan niin kovin pieni ja merkityksetön järjestö. :D

2Äänestä
  • Sepä tässä naurattaakin.. :D

    Äänestä

Valtion rahoja ker jäävä wokettajakerho hyysää bolshevikke ja islamia

Oli hiljaa kun Haho sai jmalanpilkasta tuomion vastustaa muka jmalanpilkkasyytteittä ja esittelee hannusalamaa Skdl

Eivät voiteet uskoa että nousee puhemieheksi

Tampereen Mäntysalo oli hiljaa kun homoseksuaaliopiskelija potkittiin T: n luennolta yliopiston lakimiehen johdolla
kun tämä totesi ettei mies voi synnyttää, parissa vuodessa opiskelija valmistui ja nousi politiikassa ja on nyt kansanedustaja ja mahdollinen seuraava puoluejohtaja. Vigelius

Vasemmistowokettajien Valiitto on keskittynyt avustusten kinuamiseen, tuhķanviskomiseen, vauvakasteisiin ja bolshevismislamin hyysäntään

Tekopyhä ressukkaporukka

Äänestä
  • MäntyS ennakoi että kyseessä on joku hörhö V josta ei tarvi välittää, kun sosdemyliopiston korkea hallintojohto yrittää tuhota opiskelijan elämän erotuspuuhilla opiskelijan yrittäessä korjata wokeopetushömpää tieteellä yliopiston epätiedekurssissa

    Sen sijaan luterilaistenpanettelu sujuu refleksinä
    Ja vapauden sosialistiauktoriteeteille alistaminen "vapaa"ajattelijoissa

    Äänestä

Vaikea ymmärtää, että joku on tehnyt itselleen elämäntehtävän vapareiden vastustamisesta.

1Äänestä
  • Omituista.

    Äänestä

  • En yhtään ihmettele että sinun on vaikea ymmärtää asioita.

    Äänestä

  • Ei se ole vaikea ymmärtää, mutta se on, ettei halua myöntää puolustavansa kirkkoa ja/tai uskontoa.

    1Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Ei se ole vaikea ymmärtää, mutta se on, ettei halua myöntää puolustavansa kirkkoa ja/tai uskontoa.

    "..myöntää puolustavansa kirkkoa ja/tai uskontoa."

    Kirkkoja ja uskontoja voi puolustaa, mutta.....

    .....ei Jumalaa tarvitse puolustaa !
    Ja kun Jumala näyttää voimansa ja peljättävyytensä, niin siinä vaparikin kalpenee kauhusta, jos ei ole kuuliainen Jumalalle vaan elää jumalatonta syntielämää.

    Vapaa-ajattelu on siitäkin ongelmallinen asia, että siinä Raamatussa kerrottu asia nimeltä SYNTI ottaa lisää kierroksia .

    Vaparius ei tee ihmiselle hyvää 💋

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    En yhtään ihmettele että sinun on vaikea ymmärtää asioita.

    Minun on todellakin vaikea ymmärtää, miksi joku voi tehdä elämäntehtävän itselleen väitetysti pienen ja merkityksettömän järjestön vastustamisesta. Ei se taidakaan olla niin pieni ja merkityksetön.. :D

    2Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    "..myöntää puolustavansa kirkkoa ja/tai uskontoa."

    Kirkkoja ja uskontoja voi puolustaa, mutta.....

    .....ei Jumalaa tarvitse puolustaa !
    Ja kun Jumala näyttää voimansa ja peljättävyytensä, niin siinä vaparikin kalpenee kauhusta, jos ei ole kuuliainen Jumalalle vaan elää jumalatonta syntielämää.

    Vapaa-ajattelu on siitäkin ongelmallinen asia, että siinä Raamatussa kerrottu asia nimeltä SYNTI ottaa lisää kierroksia .

    Vaparius ei tee ihmiselle hyvää 💋

    ".....ei Jumalaa tarvitse puolustaa !
    Ja kun Jumala näyttää voimansa ja peljättävyytensä, niin siinä vaparikin kalpenee kauhusta, jos ei ole kuuliainen Jumalalle vaan elää jumalatonta syntielämää."

    Onhan tuo jumalasi melkoisen kädetön hyypiö, kun ei osaa aikaansaada ensimmäistäkään vakuuttavaa todistusta olemassaolostaan!

    Äänestä

Vaikea ymmärtää, että joku on tehnyt itselleen elämäntehtävän vapareiden vastustamisesta

Korso jossa Ykoski elää on karmea mogadishu eikä sellaiseen kukaan halua Valiiton hyysärien ajamana pää tyä siksi voi pää työ olla vastus tuskin kuitenkaan ainoa

Äänestä
  • Korso on kaikkea muuta kuin karsea. Et tiedä mistä vaahtoat.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Korso on kaikkea muuta kuin karsea. Et tiedä mistä vaahtoat.

    Eikä Ylikoski edes elä siellä.

    Äänestä

Ylikoski islamisaation soihtu mogadishussa

Vuoden 2016 aikana arabia nousi Vantaan kuudenneksi yleisimmäksi kieleksi ja vuoden 2017 aikana jo viidenneksi yleisimmäksi kieleksi, ohittaen pitkään viidentenä olleen somalin (suomi on laskettu kieliin mukaan). Jos kehitys jatkuu samanlaisena, arabia on pian Vantaan neljänneksi yleisin kieli, sillä heitä on enää vajaa 300 vähemmän kuin ruotsinkielisiä

Valiitto ei myöskään vastusta pakkoruotsia jota ei puhuta pian missään

Hölmöjärjestö edistämässa is lamia ja turhaa pikkukieltä, suomalaisten tyhmistäjä

Äänestä
  • "Hölmöjärjestö edistämässa is lamia ja turhaa pikkukieltä, suomalaisten tyhmistäjä"

    Olet ilmeiselvästi uhri!
    Sori siitä!

    Äänestä

Vapareiden menestys ehkä? Mutta miksi?

Äänestä
  • Juuri siksi ettei menestystä ole

    Äänestä

Kovasti taitaa korveta vaparit...

Äänestä
  • Vaparien meininki harmittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Vaparien meininki harmittaa.

    Miten väitetysti niin pieni yhdistys voi aiheuttaa niin kovin suurta harmitusta.. :D

    Äänestä

Ajatuksia?

Äänestä

Uskonnollisuuden väheneminen ahdistaa?

Äänestä

Elämäntehtävä: "pienen ja mitättömän" järjestön vastustus? :D

1Äänestä
  • Tai oikeastaan pienestä järjestöstä urputtaminen yhdellä palstalla jossa on muutama hassu lukija. Mutta kuten olen kymmeniä kertoja sanonut: On se silti sääli. Voisi tälläkin palstalla olla keskustelua joka huvittaisi meitä muutamia.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Tai oikeastaan pienestä järjestöstä urputtaminen yhdellä palstalla jossa on muutama hassu lukija. Mutta kuten olen kymmeniä kertoja sanonut: On se silti sääli. Voisi tälläkin palstalla olla keskustelua joka huvittaisi meitä muutamia.

    Ylikoski kuuluu yhdenvertaisuushörhöihin ja veronimijöihin mikä suuntaa myös
    Valiiton porukko ja tietenkin asioita, myös muita taivaanrannamaalariuusvasemmistolaisia Valiitossa on

    ne tuhoavat Suomen köyhäläksi munia Pietariin vieväksi Karjalan tuhonneiden venäläisten hyysärivaltioksi johon vielä tuodaan muslimiraakalaisia kehitysmaista nauttimaan yhdenvertaisuudesta suomalaisten laskuun

    Sellainen järjestö Valiitto menisi nopeaan romukoppaan nyt mutta sitä ylläpitää taviksilta lässyttämällä verottomina lahjoituksina saatu kiinteistöomaisuus

    josta puhuminen ei kuulu Valiiton agendaan vaan sähköautot ja seksi ja tuhkanviskominen .. koska kiinteistöbisnes on kipeä ja tärkeä piste Valiiton olemassaolossa

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Olisiko syytä hiukan epäillä liiton poliittista sitoutumattomuutta, jos joukossa ei olisi yhtään vasemmistolaista?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Olisiko syytä hiukan epäillä liiton poliittista sitoutumattomuutta, jos joukossa ei olisi yhtään vasemmistolaista?

    Onhan siellä niitä vaaratekijöitä eli ne ovat näitä vanhoja taistoja ja sen sellaisia, hakeneet
    pakopaikkaa yhdenvertaisuussorrolla suomalaisia vastaan, kun kaikki on mennyt alta

    Aloittakaapa tuomitsemalla Sdp ja Vasliitto koska venäläisvähemmistön propagandan Naapuriseuran puheenjohtaja on demari ja sen sanomien päätoimittaja Vasliiton stasiyhdysmies koodinimellä Mantel (päällyspiilotakki) ex-kansanedustaja

    Jopa Venäjällä Kremlin kovanlinjan bloggaaja on sanoutunut julkisesti irti Vladimir Putinista, miksi lakkasin tukemasta VP https://pbs.twimg.com/media/HDwXhDmWQAA1j5D?format=jpg

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Naapuriseura on kyllä kumma porukka. Mutta puolet Vasemmistoliitostakin on Nato-jäsenyyden kannattajia -- älä siis liioittele.

    Ja, edelleen: Ei se mitään sitoutumattomuutta olisi, jos jäseniksi hyväksyttäisiin vain oikeistolaisia.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Tai oikeastaan pienestä järjestöstä urputtaminen yhdellä palstalla jossa on muutama hassu lukija. Mutta kuten olen kymmeniä kertoja sanonut: On se silti sääli. Voisi tälläkin palstalla olla keskustelua joka huvittaisi meitä muutamia.

    Niin, en tiedä sääliäkö vai nauraa...

    1Äänestä

Toiminta kirkon epäreiluja etuuksia vastaan.

1Äänestä

On siinä uskonnon ja kirkon ilkeää puolustamista.

Äänestä

Menestys katkeroittanut jonkun?

1Äänestä

Voisiko liittyä uskonnollisuuden romahtamiseen?

1Äänestä
  • Niin, krisseleitten jumalaanhan ei usko kuin joku marginaalinen 16-17%:n porukka.
    Ja sekin kutistuu kutustumistaan.

    Äänestä

Jonkun elämäntehtävä näyttää olevan tällä palstalla estää keskustelu mistään järkevästä. Olen jo aikaa sitten luopunut toivosta saada koskaan tietää syytä siihen.

Äänestä
  • Pistäähän tuo miettimään...

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Pistäähän tuo miettimään...

    Mutta ei se mietintä oikein mihinkään päädy. Voihan kyseessä olla joku joka on irtisanottu seurakunnasta talouden kiristyessä ja syyttää siitä (aiheellisesti) eroakirkosta-palvelua. Mitään viitettä joka kertoisi taustasyyn en kuitenkaan muista nähneeni.

    Yksittäinen kirjoittaja, "komusossudemla"-jauhaja, on sekaisin. Uskon että hän on eri ihminen kuin antivapariksi kutsumani.

    Äänestä

Msalo: Naapuriseura on kyllä kumma porukka. Mutta puolet Vasemmistoliitostakin on Nato-jäsenyyden kannattajia -- älä siis liioittele

N-puriseura pj on sosdem ja sanomien päätoimittaja vasliiton exkansanedustaja Stasi-yhteysmies DDR-koodinimellä Mantel piilopäällystakki
Kumpikaan ei ole saanut kenkää puolueestaan
Tämä on vähän enemmän kuin kummaa

Äänestä

Mistähän tuo johtuu.
Vapareilla menee usein asiat päin helvettiä.....joten ei ainakaan johdu siitä.

Ja vaparius ei tee ihmiselle hyvää 💋

Äänestä

Katkeruus on ikävä asia, se syö äkkiä ihmistä sisältä.

Äänestä
  • Välittömästi alkoi romahdusviestien naputus :D

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Välittömästi alkoi romahdusviestien naputus :D

    Vaatii 10-kertaisen toiston.

    Äänestä

Montakin syytä?

Äänestä

Olipas täällä kaikenlaista...

Äänestä

Mistä johtuu vaparien katkeruus kirkkoa ja lapsikastetta kohtaan? Kyllä senkin perimmäiset syyt olisi hyvä tietää katkeroiden itsensäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Syy olisi hyvä ymmärtää ihan katkeroituneen itsensäkin kannalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu