Esimerkiksi minä en ehtinyt lainkaan sulattaa pakastinta tänä talvena. Vielä aikoinaan oli huhtikuussa kovia yöpakkasia ja pystyi pakasteet siirtämään ulos sulattamisen ajaksi.
Yksi hyvä osoitus talvien lyhenemisestä
Anonyymi-ap
26294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Tänään 13.03. +9,2 C ja lumen syvyys 12 cm. Taisi olla viimeinen hiihtolenkki, jos ei iske takatalvi. Yleensä täällä hiihdot ovat loppuneet vasta huhtikuussa. Auratuille pertsan laduille pääsi vasta tammikuun lopulla, joten ainakin hiihtotalvi jäi aivan poikkeuksellisen lyhyeksi.
Tänään 15.03. samalepakkokanava samaan lepakkoaikaan virallisen mittauspisteen mukaan lumen syvyys 0. Viimeiset 12 cm märkää lunta suli kahdessa vuorokaudessa.
Metsässä on tietenkin vielä lunta, mutta ihan äkkiä ei tule mieleen, milloin lumi olisi lähtenyt jo maaliskuun puolivälissä.
Ennustajako olet, kun tiedät jo nyt miltä sää näyttää ensi kuussa? Normaalia kausivaihtelua.
Ensi kuusta en tiedä, mutta sen tiedä, että viimeiseen 50 vuoteen tähän aikaan vuodesta on kaksi kertaa ollut näin vähän lunta kotipaikkakunnallani. Minulla on Ilmatieteenlaitoksen lumitilasto talvesta 74/75.
Kun vielä huomioi sen, että hiihtolumet tulivat vasta tammikuun loppupuolella, niin lyhyeksi jäi hiihtokausi. Lyhyemmäksi kuin kertaakaan sen 25 vuoden aikana, mitä täällä olen asunut.
Ihan turha juputtaa normaalista kausivaihtelusta, kun luminen aika lyhenee Oulun eteläpuolella hyvää vauhtia.
Tosi heikko yritys provosoida väittelyä.
Väsynyttä, keksi jotain tuoreempaa. !
1930-luvun lämpimät talvet, vaiettu totuus.
https://jitkonen.fi/?p=727
höpö höpö, samalla tavalla ne on tilastoissa kuin kaikki muukin - eikä pistä mitenkään silmään.
Maassa ei ole yhtään lunta 21.01.1930.
https://jitkonen.fi/wp-content/uploads/2020/07/25-kuva-12-hevoset-1930-1200x893.jpg
Hyvin olis kyllä ehtinyt kun pari kuukautta piti kärvistellä pakkasessa, mutta eipä viitsinyt vaikka joskus käväisi vähän mielessä. Ja nytkö se sitten jo kevät pääsi yllättämään.
Totta, aloittaja voi syyttää vain itseään jos ei "ehtinyt" sulatella pakastinta.
Jep. Laiskat ne kaikenlaiset työnsä luettelevat.
Nykyään pakastimet sulattavat itse itsensä.
Onko sulla joku vanha romu
Itselläni on ollut nykyinen pakastin 13 vuotta, eikä kertaakaa ole joutunut sulattamaan
On se jo yli 10 vuotta vanha. Siis jääkaappipakastin.
On varmaan joku vanhempi malli, jos rakenteisiin kertyy jäätä. Minun kaappini pinnoite on sellaista ( muovia, ei metalliritilöitä) johon jäätä ei tartu
Pakastimet kestää yleensä sen 50 vuotta - paitsi jos ostaa uuden.
Kaksi kuukautta pakkasia 🥶 riitti aivan hyvin. Nyt on kevään aika (ilman takatalvea)
"Kaksi kuukautta pakkasia 🥶 riitti aivan hyvin. Nyt on kevään aika (ilman takatalvea)"
Toiveajattelua tuokin, mutta kyllä talvi oli poikkeuksellisen lyhyt ja vähäluminen, jos se tähän jää. Parikymmentä vuotta sitten Tampereen korkeudellakin lunta oli vesimäärällä mitattuna enimmillään aivan maalikuun lopulla. Lumet ovat lähes sulaneet, mutta järvien pinnat ovat poikkeuksellsisen alhaalla. Jos ei tule runsassateinen kevät, kesällä saatetaan kärsiö vesipulasta.
"Meteorologi tulevan viikon säästä: Yleensä näin lämmintä on vasta huhtikuun puolivälissä"
Ans kattoo, lähteekö jäätkin kuukauden etuajassa. Olen asunut saman järven rannalla yli 20 vuotta ja jäiden lähtö on ollut yleensä huhtukuun lopulla tai toukokuun alussa. Yhden kerran jäät lähtivät jo 16. 04. Siihen nähden ei ehdi kuukautta aikaisemmin, mutta mustaa alkaa jo jää olla, joten jos ilimoja pitelee, niin maaliskuussa pääsee melomaan.
Päivän uutisissa kerrotaan useista perinteisistä mutta nyt poikkeuksellisesti lumenpuutteen takia peruutetuista hiihtokisoista. Siis kisoista joista monia, esim. Bogastan hiihto tms., on järjestetty pian puoli vuosisataa näihin samoihin aikoihin ja lunta on ennen ollut yllin kyllin.
Tänään on mitattu 10- 12 asteen lämpötiloja, eihän tämä enää ole mitään varhaiskevättä, tämä alkaa olla kesää maaliskuun puolivälissä.
Aivan kuin jotain olisi muuttumassa ja jopa aika nopeasti...
"Aivan kuin jotain olisi muuttumassa ja jopa aika nopeasti..."
Tuskin tämä vielä muuttuu normaalitilaksi. Poikkeuksellista tämä on ja koko 2000 luvun talvet ovat tulleet arvaamattomammiksi. Tämä on ollut monessa suheessa huippu.
Kekkosen aikaan oli yöpakkasia
Kekkonen sentään ymmärsi ja osasi käyttää lämmikettä.
Paha tulee idästä
Eikä luojan kiitos Kokoomusta hallituksessa.
Kertoo enemmänkin vanhuuden yllättämisestä. Vanhetessa hidastuu.