Pollari varoittaa ääri ajattelusta

Tänään Aamu tv:ssä puhuttiin siitä että poliisi on varoittanut että lasten kotiopetuksessa voi esiintyä ääri ajattelua eli lapsen vanhemmat yrittävät aivopestä omia lapsiaan ajattelemaan vaarallisia ajatuksia.
On selvä asia että monien uskontojen piireissä on ihmisiä jotka manipuloivat,aivopesevät tai jopa uhkailevat omia lapsiaan kuulumaan johonkin uskontoon tai johonkin muuhun ääri ajatteluun.
On lapsia jotka osaavat ajatella omilla aivoillaan joten he ajattelevat itse,mutta joitakin ihmisiä voidaan aivopestä helposti.Lapsi on viaton ja monet tottelevat vanhempiensa omaa ääri ajattelu suuntaa vaikka heidän ajattelumaailmansa olisi täysin järjetön.
Helluntalaisten ja Krsnalaisten piirissä kuulin kuinka ihmiset haukkuivat seksuaalivähemmistöjä.Se on Suomen lain mukaan kielletty.Myös kaikki ihmisten syrjiminen on ääri ajattelua.
Ehdotan että uskontoihin kuulumisen ikäraja olisi 18-v.Sillä tavalla lapsille annettaisiin mahdollisuus ajatella omilla aivoillaan.
Sen lisäksi pitäisi perustaa Lapsille turvallisuus-järjestö jonne lapset saavat ilmoittaa jos vanhemmat tai jotkut muut yrittävät aivopestä heitä ,uhkailevat heitä jne.On myös mahdollista että jotkut lapset saavat fyysistä väkivaltaa joten se on kamalaa ja moraalisesti väärin.
Toivon että lasten ihmisoikeuksia lisättäisiin ja lapsen henkinen ja fyysinen turvallisuus olisi aina etusijalla.
2346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun lukee Trumpin juttuja, alkaa ihmetellä, missä ne vihapuheaktivistit nyt oikein on? Yhtään poikkipuolista sanaa hänen kirjoituksiinsa en ole nähnyt, kun taas Räsänen on hyvinkin tikunnokassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tänään Aamu tv:ssä puhuttiin siitä että poliisi on varoittanut että lasten kotiopetuksessa voi esiintyä ääri ajattelua eli lapsen vanhemmat yrittävät aivopestä omia lapsiaan ajattelemaan vaarallisia ajatuksia.
On selvä asia että monien uskontojen piireissä on ihmisiä jotka manipuloivat,aivopesevät tai jopa uhkailevat omia lapsiaan kuulumaan johonkin uskontoon tai johonkin muuhun ääri ajatteluun.
On lapsia jotka osaavat ajatella omilla aivoillaan joten he ajattelevat itse,mutta joitakin ihmisiä voidaan aivopestä helposti.Lapsi on viaton ja monet tottelevat vanhempiensa omaa ääri ajattelu suuntaa vaikka heidän ajattelumaailmansa olisi täysin järjetön.
Helluntalaisten ja Krsnalaisten piirissä kuulin kuinka ihmiset haukkuivat seksuaalivähemmistöjä.Se on Suomen lain mukaan kielletty.Myös kaikki ihmisten syrjiminen on ääri ajattelua.
Ehdotan että uskontoihin kuulumisen ikäraja olisi 18-v.Sillä tavalla lapsille annettaisiin mahdollisuus ajatella omilla aivoillaan.
Sen lisäksi pitäisi perustaa Lapsille turvallisuus-järjestö jonne lapset saavat ilmoittaa jos vanhemmat tai jotkut muut yrittävät aivopestä heitä ,uhkailevat heitä jne.On myös mahdollista että jotkut lapset saavat fyysistä väkivaltaa joten se on kamalaa ja moraalisesti väärin.
Toivon että lasten ihmisoikeuksia lisättäisiin ja lapsen henkinen ja fyysinen turvallisuus olisi aina etusijalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu