Eutanasia - miksi eläimelle sallitaan armokuolema, mutta ihmiselle ei?

Olen pitkään ihmetellyt yhtä asiaa Suomessa. Kun koira kärsii parantumattomasta sairaudesta ja kovista kivuista, eläinlääkäri lopettaa sen. Silloin sitä pidetään armollisena ja vastuullisena tekona. Kukaan ei syytä omistajaa murhaajaksi.

Mutta jos ihminen on samassa tilanteessa – parantumaton sairaus, jatkuva kipu, ei toivoa paranemisesta – silloin hänen pitäisi vain kestää loppuun asti.

Miksi?

Suomessa puhutaan paljon ihmisarvosta. Silti ihmisellä ei ole oikeutta päättää omasta kuolemastaan silloin, kun elämä on muuttunut pelkäksi kärsimykseksi. Samalla moni lääkäri tietää, että elämän loppuvaiheessa annetaan jo nyt lääkkeitä, jotka käytännössä nopeuttavat kuolemaa. Siitä vain ei puhuta ääneen.

Toinen asia, josta vaietaan: väestö vanhenee ja terveydenhuollon kustannukset kasvavat. Jos eutanasia joskus laillistetaan, tuleeko siitä oikeasti vapaaehtoinen vaihtoehto vai alkaako hiljainen paine vanhuksia ja vakavasti sairaita kohtaan.

Minusta tämä on yksi vaikeimmista moraalisista kysymyksistä koko yhteiskunnassa. Joko hyväksytään, että ihmisellä on oikeus päättää omasta elämästään myös sen lopusta, tai sitten myönnetään rehellisesti, että pidämme ihmistä vähemmän vapaan kuin omaa lemmikkiämme.

Suomessa tästä keskustellaan yllättävän vähän, vaikka asia koskettaa lopulta jokaista.
10213058
16Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 102

Vanhimmat

Minusta tässä kirjoituksessa on yksi todella keskeinen pointti: kärsimyksen vähentäminen. Jos hyväksymme eläinten kohdalla sen, että armollisin ratkaisu voi olla kivun lopettaminen, on aika vaikea perustella miksi samaa periaatetta ei voisi edes harkita ihmisille tietyissä äärimmäisissä tilanteissa.

Eutanasian puolustaminen ei tarkoita sitä, että elämää pidettäisiin vähempiarvoisena. Päinvastoin. Se tarkoittaa sitä, että ihmisen omaa tahtoa ja ihmisarvoa kunnioitetaan myös silloin, kun elämä on muuttunut pelkäksi kärsimykseksi ilman realistista toivoa paranemisesta.

Moni pelkää juuri sitä, että syntyisi painetta vanhuksia tai sairaita kohtaan. Se on täysin ymmärrettävä huoli. Siksi mahdollinen eutanasia pitäisi rakentaa todella tiukkojen ehtojen ympärille: vapaaehtoinen pyyntö, useiden lääkäreiden arvio, psykologinen arviointi ja selkeä varmistus siitä, ettei päätös synny painostuksen alla.
Useissa maissa tämä on jo tehty. Esimerkiksi Hollannissa ja Belgiassa eutanasia on laillinen tarkasti säädellyissä tilanteissa, eikä se ole johtanut siihen, että ihmisiä "työnnettäisiin kuolemaan". Päinvastoin keskustelu elämän loppuvaiheen hoidosta on tullut avoimemmaksi.

Lopulta kysymys on aika yksinkertainen: pitäisikö ihmisellä olla oikeus päättää omasta elämästään silloin, kun vaihtoehtona on vain pitkä ja sietämätön kärsimys. Monen mielestä vastaus on kyllä, kunhan päätös tehdään aidosti vapaasta tahdosta ja tarkassa valvonnassa.

8Äänestä
  • Rehellisesti sanottuna tuo eläinvertaus ontuu aika pahasti. Eläin lopetetaan, koska se ei ymmärrä tilannettaan eikä sille voida tarjota muuta. Ihminen ei ole sama asia. On aika iso hyppy mennä siitä suoraan ajatukseen, että lääkärin pitäisi alkaa tappaa potilaita.

    Myös tuo “tiukasti säädelty eutanasia” kuulostaa hyvältä paperilla, mutta käytännössä rajat ovat monissa maissa venyneet. Aluksi puhutaan vain aivan viimeisistä vaiheista, ja pian keskustelu koskee jo paljon laajempia tilanteita. Siksi moni suhtautuu tähän epäilevästi.

    Ja vaikka sanotaan, että päätös on vapaaehtoinen, todellista painetta on mahdoton täysin sulkea pois. Jos ihminen kokee olevansa taakka perheelle tai yhteiskunnalle, kuinka vapaa se päätös oikeasti on?

    Paljon järkevämpää olisi panostaa kunnolliseen saattohoitoon ja kivunlievitykseen sen sijaan, että tehdään kuolemasta hoitomuoto.

    7Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Rehellisesti sanottuna tuo eläinvertaus ontuu aika pahasti. Eläin lopetetaan, koska se ei ymmärrä tilannettaan eikä sille voida tarjota muuta. Ihminen ei ole sama asia. On aika iso hyppy mennä siitä suoraan ajatukseen, että lääkärin pitäisi alkaa tappaa potilaita.

    Myös tuo “tiukasti säädelty eutanasia” kuulostaa hyvältä paperilla, mutta käytännössä rajat ovat monissa maissa venyneet. Aluksi puhutaan vain aivan viimeisistä vaiheista, ja pian keskustelu koskee jo paljon laajempia tilanteita. Siksi moni suhtautuu tähän epäilevästi.

    Ja vaikka sanotaan, että päätös on vapaaehtoinen, todellista painetta on mahdoton täysin sulkea pois. Jos ihminen kokee olevansa taakka perheelle tai yhteiskunnalle, kuinka vapaa se päätös oikeasti on?

    Paljon järkevämpää olisi panostaa kunnolliseen saattohoitoon ja kivunlievitykseen sen sijaan, että tehdään kuolemasta hoitomuoto.

    Toistelet pelkkää ideologista liturgia. Miksi ihmeessä lääkäriä pitäisi vaatia suorittamaan armokuolemia? Ei siihen lääkäriä tarvita.

    Nyt tilanne on sellainen, ihmiset ajaa autolla rekkaa päin, tai heittäytyy junan alle. Se vasta ikävää on muiden kannalta.

    Tuo sinun eläinvertaus on suorastaan typerä. Ihminen tarvitsee eutanasiaa juuri siksi, koska tämä pystyy itse järkeilemään.

    2Äänestä

  • Kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Rehellisesti sanottuna tuo eläinvertaus ontuu aika pahasti. Eläin lopetetaan, koska se ei ymmärrä tilannettaan eikä sille voida tarjota muuta. Ihminen ei ole sama asia. On aika iso hyppy mennä siitä suoraan ajatukseen, että lääkärin pitäisi alkaa tappaa potilaita.

    Myös tuo “tiukasti säädelty eutanasia” kuulostaa hyvältä paperilla, mutta käytännössä rajat ovat monissa maissa venyneet. Aluksi puhutaan vain aivan viimeisistä vaiheista, ja pian keskustelu koskee jo paljon laajempia tilanteita. Siksi moni suhtautuu tähän epäilevästi.

    Ja vaikka sanotaan, että päätös on vapaaehtoinen, todellista painetta on mahdoton täysin sulkea pois. Jos ihminen kokee olevansa taakka perheelle tai yhteiskunnalle, kuinka vapaa se päätös oikeasti on?

    Paljon järkevämpää olisi panostaa kunnolliseen saattohoitoon ja kivunlievitykseen sen sijaan, että tehdään kuolemasta hoitomuoto.

    Ehdottomasti eutanasia.

    4Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Toistelet pelkkää ideologista liturgia. Miksi ihmeessä lääkäriä pitäisi vaatia suorittamaan armokuolemia? Ei siihen lääkäriä tarvita.

    Nyt tilanne on sellainen, ihmiset ajaa autolla rekkaa päin, tai heittäytyy junan alle. Se vasta ikävää on muiden kannalta.

    Tuo sinun eläinvertaus on suorastaan typerä. Ihminen tarvitsee eutanasiaa juuri siksi, koska tämä pystyy itse järkeilemään.

    Aivan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Toistelet pelkkää ideologista liturgia. Miksi ihmeessä lääkäriä pitäisi vaatia suorittamaan armokuolemia? Ei siihen lääkäriä tarvita.

    Nyt tilanne on sellainen, ihmiset ajaa autolla rekkaa päin, tai heittäytyy junan alle. Se vasta ikävää on muiden kannalta.

    Tuo sinun eläinvertaus on suorastaan typerä. Ihminen tarvitsee eutanasiaa juuri siksi, koska tämä pystyy itse järkeilemään.

    Eläinlääketieteen edetessä eläinten sairauksia hoidetaan yhä suuremmalla rahalla. Arvot ovat jo kauan menneet siihen suuntaan, että arvostetaan vanhan eläimen leikkaus ym. hoitoa vaikka siihen ei olisi varaa. Köyhällä ei ole varaa enää edes kissaan.

    Omakohtainen kokemus on, kun 14v. koiraani oli tutkittu, ultrattu ja otettu verikokeita. Kokeiltu lääkitystä joka ei auttanut, eikä vieläkään tiedetty mitä hoidetaan.
    Eläimen kanssa elävänä näin, että koira oli laihtunut, kuivunut, se voi huonosti, ei syönyt eikä ollut lainkaan oma itsensä. Kun ikää jo oli ja tutkimuksia tehty eikä syy löytynyt, murheellisena päätin tehdä eläimelle viimeisen palveluksen ja pyysin eutanasiaa. Eläinlääkäripä oli erimieltä. Tutkimuksia olisi pitänyt jatkaa kun vielä henki pihisi. Vaihdoin eläinlääkärille joka teki eutanasian. Joku ehkä ajattelee, että olin tunteeton ja julma?

    Laissa eläin rinnastetaan esineeseen. Päätäntävalta ja vastuu hyvinvoinnista on omistajalla.
    Ihmisellä taas on itsemääräämisoikeus joka kuulostaa helpolta, mutta ei niin yksinkertainen asia ole. Mutta potilaalla on lupa kieltäytyä hoidosta jolla pyritään pidentämään elämää (kipulääkkeet ei sitä tee). Jos sietämättömistä kivuista kärsii, lääkekaapista todennäköisesti löytyy ratkaisu ettei junan alle tarvitse mennä.

    1Äänestä

Koska jeesus.
Joku onnistuu aina vetämään sen uskovaisuuskortin, jonka jälkeen homma karkaa mielikutusystävien sanelemien kirjojen siteeraamisen ym. kuviteltuihin totuuksiin.

Pari lähtöä olen joutunut seuraamaan läheltä, joissa lähtijä olisi ihan satavarmasti halunnut apua loppuunsa, mutta kun ei. Yritetään väkisin tainnuttaa kipulääkkeillä, vastoin kenenkään omaa tahtoa.

4Äänestä
  • Ymmärrän hyvin tuon turhautumisen. Kun on nähnyt läheltä ihmisen kärsivän lopussa, ajatus avusta kuolemaan tuntuu monesta inhimilliseltä.

    Kristinuskon näkökulmasta eutanasiaan suhtaudutaan silti varauksella, koska ihmiselämää pidetään arvokkaana alusta loppuun asti. Ajatus on, ettei ihmisellä ole oikeutta aktiivisesti päättää toisen elämää, vaikka tarkoitus olisi hyvä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ymmärrän hyvin tuon turhautumisen. Kun on nähnyt läheltä ihmisen kärsivän lopussa, ajatus avusta kuolemaan tuntuu monesta inhimilliseltä.

    Kristinuskon näkökulmasta eutanasiaan suhtaudutaan silti varauksella, koska ihmiselämää pidetään arvokkaana alusta loppuun asti. Ajatus on, ettei ihmisellä ole oikeutta aktiivisesti päättää toisen elämää, vaikka tarkoitus olisi hyvä.

    Kristinuskon näkökulmasta eutanasiaan suhtaudutaan silti varauksella, koska ihmiselämää pidetään arvokkaana alusta loppuun asti.

    Kristinuskon tarkoitus on lypsää viimeisetkin jäsenmaksut kuolevalta.
    Ei siinä ihmisen elämää ajatella, vaan rahaa. Aina voi hurskastella, mutta
    uskonnon mukaan ihmisen pitää kärsiä loppuun saakka ja se on sairasta.
    Eutanasiasta käytetään myös nimeä armomurha, mikä on käsittämätöntä.
    Nimen voisi muuttaa avustetuksi kuolemaksi, niin jäisi turhat löpinät pois.

    3Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ymmärrän hyvin tuon turhautumisen. Kun on nähnyt läheltä ihmisen kärsivän lopussa, ajatus avusta kuolemaan tuntuu monesta inhimilliseltä.

    Kristinuskon näkökulmasta eutanasiaan suhtaudutaan silti varauksella, koska ihmiselämää pidetään arvokkaana alusta loppuun asti. Ajatus on, ettei ihmisellä ole oikeutta aktiivisesti päättää toisen elämää, vaikka tarkoitus olisi hyvä.

    Eihän siinä eutanasiassa olekaan kysymys siitä, että sen kärsivän elämästä päättäisi joku, vaan se asiasta päättäjä on se joka sitä kuolemaa haluaa. Ja onhan se taivahan tosi, ettei se kituminen kovin kipujen kourissa mitään ihmisarvoista elämää ole.

    1Äänestä

  • Ei siihen Jeesuksia tarvita, jotta ymmärtää eutanasian laillistamisen olevan varsin monitahoinen asia.
    Junan alle ja kallioseinää päin ajamisia tiukasti säädelty eutanasia laki ei lopettaisi, sillä fyysisesti terveitä tai lähes terveitä, mutta jostain muusta syystä umpikujaan ajautuneita ihmisiä laki ei koskisi.

    Äänestä

Eutanasia, jos se toimii avustettuna itsemurhana, on mielestäni ok.
Parempi vaihtoehtonon saada apua asiantuntevalta lääkäriltä kuin käydä hyppäämässä junan eteen.
Eutanasia: vain asianomaisen omalla päätöksellä ja aloitteesta. (hoitotestamentti tms. käyköön vielä päätöksen ilmaisuna).

1Äänestä

Suomi on jo nyt dystopia ja vaaditaan vain pieni askel niin pääsemme lopulta syömään vainajamme kuten elokuvassa Soylent Green.

Mikä surkuhupaisinta, Suomen tapauksessa sitä ei tehdä tietämättämme, vaan me vieläpä tulemme komppaamaan ideaa ja hehkuttamaan sitä somessa.

Niin toimii poliittinen aivopesu.

Äänestä

Tiedät ja ymmärrät varmaan jo myös sen kauttakin, että miten yksinäinen ihminen voi olla ja samaan aikaan eläinkin saa enemmän seuraa toisesta ihmisestä.

Äänestä

Vanhustenhoidossa liikkuu miljardeja rahaa ja se tulee automaattisesti eläkkeen kautta. Ei vanhusten hyvinvoinnista olla kiinnostuneita vaan siitä rahasta. Mitä pidempään vanhus kituu hoitokodissa sitä enemmän osakkeenomistajat tienaavat.

5Äänestä
  • Vanhustn hoidon hyvin tuntevana toivon etten itse siihen koskaan joudu että tarvitsen laitoshoitoa tai muutakaan hoitoa. Toiveajattelua mutta kuitenkin. En kertakaikkiaan jaksa käsittää että sellaisen pitkän teoreettisen koulutuksen saanut henkilökunta ei tosielämässä tiedä, välitä....... mitään hoidettavista vahuksista. Toivottavasti tämä oman päätösvallan käyttö pois lähdöstä edistyy poliittisella tasolla. Miksi vanhuksia kidutetaan.????

    2Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Vanhustn hoidon hyvin tuntevana toivon etten itse siihen koskaan joudu että tarvitsen laitoshoitoa tai muutakaan hoitoa. Toiveajattelua mutta kuitenkin. En kertakaikkiaan jaksa käsittää että sellaisen pitkän teoreettisen koulutuksen saanut henkilökunta ei tosielämässä tiedä, välitä....... mitään hoidettavista vahuksista. Toivottavasti tämä oman päätösvallan käyttö pois lähdöstä edistyy poliittisella tasolla. Miksi vanhuksia kidutetaan.????

    Ekonomi johtaa kaikkea tässä maassa, niin myös vahustenhoitoa. Viis muista opeista, suurin on ekonomia.

    2Äänestä

Vaikeasti sairaat tarvitsevat lääkkeìtä ja joskus jopa hyvinkin kalliita.
Pitkäaikaispotilaita hoitaa lääkäri ja muu hoitohenkilökunta.
Johtopäätös: viimeisiä hengenvetoja ja kuolinkorahduksia päästelevät sairaat työllistävät vielä viimeiseen elinpäiväänsä saakka joten vanha totuus on, että lypsävää lehmää ei kannata tappaa.

4Äänestä

Saattohoito on käytännössä ihmisten eutanasia, hitaampi tosin kuin lemmikeillä. Lääkkeillä uneen ja ilman ravintoa, niin ei siinä kovin kauaa mene kun kuihtuu pois.

2Äänestä
  • Näin se meni siskollakin. Lääkkeellä lähes taju pois. Ruoka ja vesi pois.

    Äänestä

Siksi se eutanasi pitääkin tehdä itse, kun siihen vielä pystyy. Onneksi täältä pääsee pois, kun haluaa.

2Äänestä
  • Jos ei ole käynyt liian huonoon kuntoon
    .

    2Äänestä

Ihminen vaan on sellainen sydämestään, että kun annetaan liikaa jotain vapauksia, niin äärettömän harva ihminen osaa käyttää vapautta oikein.
Jumala sanoo Raamatussa, valitse elämä! On hänen hallussaan , siis Taivaan Jumalan, Jeesuksen Kristuksen halussa meidän elinpäivämme. Ymmärrän kun katsomme lähimmäistemme kipuja ja tuskaa, että haluaisimme sen loppuvan. Mutta kuka meistä kaikista maapallon ihmisistä, pystyy sanomaan, että minä osaan täydellisesti hallita kuolemaa, ja sen avustamista. Ei kukaan, paitsi ylösnoussut Jeesus Kristus, Jumalan ainoa poika! Ihminen vaan vallanhuumassa käyttää myös kuoleman avustamista väärin.

Niin kauan kun Jumala antaa Saatanan mellastaa täällä maan päällä, niin kauan on kuolemaa ja ongelmia ja syntiä, joita ihminen ei voi ratkaista, ne ratkaistiin n. 2000 v. sitten Golgatan keskimmäisellä ristillä ja sen teki Jumalan ainoa Poika Jeesus Kristus!

Maailma ei vielä ole täydellinen, mutta olemme lujaa vauhtia menossa täydellisyyteen, me jotka uskomme Jeesukseen. Myös tuhannenvuoden kuningaskunta alkaa pian, Israel ja sodat maailmassa kertoo sen. Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi! Ja pääsette taivaan kirkkauteen!

Äänestä
  • Herää todellisuuteen. Kaikki jumalat on ihmisen itsensä keksimiä, eikä yksikään jumala ole koskaan kirjoittanut ainuttakaan pyhää kirjaa, tai näyttäytynyt kenellekään.

    Uskonnot on kehitetty ihmisten hallitsemiseksi, verotuksen järjestämiseksi ja johtajien juoni saada kansa kestämään sille aiheutettua kurjuutta, kun luvataan ilojen tulevan vasta kuoleman jälkeen.

    3Äänestä

  • En usko että kenenkään uskonsiivellä pääsee Taivaaseen.Vaan itse sinun on tehtävä valintasi niin hyvän kuin pahankin välillä ja annettava toiveesi päiviesi päättämiselle kivuliaan lopun lähestyessä,kun itse vielä pystyt jotakin puhumaan sekä ajattelemaan.

    Äänestä

  • Höpöhöpö.

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Herää todellisuuteen. Kaikki jumalat on ihmisen itsensä keksimiä, eikä yksikään jumala ole koskaan kirjoittanut ainuttakaan pyhää kirjaa, tai näyttäytynyt kenellekään.

    Uskonnot on kehitetty ihmisten hallitsemiseksi, verotuksen järjestämiseksi ja johtajien juoni saada kansa kestämään sille aiheutettua kurjuutta, kun luvataan ilojen tulevan vasta kuoleman jälkeen.

    Totta puhut.

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Herää todellisuuteen. Kaikki jumalat on ihmisen itsensä keksimiä, eikä yksikään jumala ole koskaan kirjoittanut ainuttakaan pyhää kirjaa, tai näyttäytynyt kenellekään.

    Uskonnot on kehitetty ihmisten hallitsemiseksi, verotuksen järjestämiseksi ja johtajien juoni saada kansa kestämään sille aiheutettua kurjuutta, kun luvataan ilojen tulevan vasta kuoleman jälkeen.

    Juuri näin.

    Äänestä

  • Voisit hyvin lopettaa tuon satuja vouhkaamisesi , koska eihän kukaan täysjärkinen tuollaiseen hölynpölyyn usko ja ne kaltaisesi järjettömät ei edes tajua.

    Äänestä

Eutanasia on ehdottomasti tärkeä ja pitää sallia. On aivan oikeasti perverssinen ja hyvin sairas näkemys että elämä on lahja ja arvokas, kituen pidettävä elossa. Miksi ihmeessä elämää pitää retuttaa ja raahata väkisin jos sillä ei edes ole elämisen edellytyksiä? Eikä kukaan niitä järjestä. Monesti elämä on pelkkä hyvin sairas kirous ja erittäin pirullinen sattuma.

6Äänestä

Uskoisin että jokainen joka joutuu sairaana tarpeeksi kitumaan kunnon painajaisissa niin suorastaan ryntää kohti Eutanasian kannatukseen kuin Suomi Natoon. Pelko puhuu hyvin nopeasti.

Äänestä

Suomessa on tahdoton saattohoito menossa jo kaikille jotka on pudonneet työelämästä kun otetaan loputkin rahat pois. Kyllä oikea totuus on näin että pirullisuus on pirullista elämässä ja henkilökohtainen lopppu järjestetään jo nyt mielivaltaisesti kelle sattuu joka jampalle.

1Äänestä

Minusta se on juuri näin että työttömät on jo ajettu saattohoitoon, varsinkin pitkäaikasuudessa.

1Äänestä
  • Suomesta on aiemmin lähdetty maailmalle työnhakuun, kun ajat on huonot, nyt ilmaiset sosiaalietuudet pitää nämä ruikuttajat täällä muiden elätteinä. Loppu tulee siihenkin, työvoiman ylitarjontaa on lähdettävä purkamaan maasta poismuutolla. Suomessa vain velkaraha on toistaiseksi mahdollistanut kaikki nämä sosiaalietuudet.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Suomesta on aiemmin lähdetty maailmalle työnhakuun, kun ajat on huonot, nyt ilmaiset sosiaalietuudet pitää nämä ruikuttajat täällä muiden elätteinä. Loppu tulee siihenkin, työvoiman ylitarjontaa on lähdettävä purkamaan maasta poismuutolla. Suomessa vain velkaraha on toistaiseksi mahdollistanut kaikki nämä sosiaalietuudet.

    Onko ulkomailla paremmin ? Eei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Onko ulkomailla paremmin ? Eei ole.

    Monessa maassa on huutava työvoimapula osaajista, suomessa taas euroopan pahin työttömyys. Se tarkoittaa sitä, että monissa maissa on asiat paremmin. Miksi tänne pitäisi jäädä työttömäksi, koulussa opetetaan kahta kieltäkin, joten ainakin pohjat on. Muutaman vuoden kun on työttömänä, niin koulutus vanhenee, eikä työkokemusta kerry, syrjäytyy täysin.

    Äänestä

Kannatan eutanasiaa.Monella on vain tunteellinen tapa ajatella järjen sijaan.Tuskinpa ihmiset huvikseen valitsee eutanasiaa jos se on mahdollista.Aina vedetään keskusteluun Raamattu ja kivunlievitys ja nousee sellainen turha poru että asiallinen keskustelu estyy.Terveet ja jeesustelijat äänessä!

4Äänestä
  • Miksi uskonnolliset puuttuu armosurma asiaan? Jeesus sanoi, että hänet lähetettiin vain Israelia varten.

    Äänestä

Olen ollut tilanteessa jossa 14-vuotias koirani, jolla oli kivulas sairaus jota ei olisi pystynyt parantamaan, pantiin ikiuneen.

Tilanne ei ollut kovin erilainen kun molemmat jo 90 täyttäneet vanhempani irtaantuivat elämästä. Kummallakin oli DNR eli elvytyskielto jo ihan lääkärin toimesta. Me annoimme toki luvan toiselle, toinen oli ilmestynyt kysymättä. Isäni oli vain päässyt huonoon kuntoon, hengittäminen oli heikkoa ja sydäntä olisi pitänyt käynnistellä, nämä päättivät että ei kynnistellä enää. Hengitys oli huonoa ja viimeinen stroukki tuli. Ymmärtääkseni siinä kohtaa oli annettu voimakasta kipulääkettä joka kyllä rauhoitti potilaan mutta myös käytännössä lopetti hänet. Asia jäi hiukan vaivaamaan koska isäni oli vielä täysin skarppi.

Äitini taas oli ollut vuosikaudet dementti, puhe luisti vielä mutta puhuminen oli samojen toistelua. aivotapahtuman jälkeen hengitys rupesi pätkimään, ja hoitajat totesivat että ei tule elämään. Hänkin sai lääkettä joka helpotti, mutta asiallisesti ottaen lamasi hengitystä niin että äiäti vähitellen lipui pois.

Näissä sinänsä hyvissä kuolemissa oli paljon yhteistä. Kyllä Suomessa käytännössä lopetetaan "paranemiskelvottomma ihmisiä.

Äänestä

Siksi koska eläin on omaisuutta. Saan ottaa koska vain aseen ja ampua koirani tai telkkarini koska ovat lain silmissä saman arvoisia. Ihmisen kohdalla se olisi murha.

Äänestä
  • Mitä en siis ole tekemässä koska minulle eläimen henki on yhtä arvokas kuin ihmisen. Eikä ole asettakaan.

    Äänestä

  • Metsän rusakkon elämä on tärkeämpi kuin ihminen, jolla tuo periaate ampumisessa . Et ansaitse koiraa.

    1Äänestä

Koska Raamatussa sanotaan, että ihmisen pitää kärsiä. T. Lahkolainen Päivi Räsänen

3Äänestä
  • Sehän ideologia on nyt se joka suomessa jyllää. Kidutetaan ihmisiä. Pistetään tuloaso niin alas että tiedostavat mitä todellinen kituminen on. Lakataan hoitamasta vielä hyväkuntoisia ihmisiä ja vahuksille syötetään kourakaupalla halpoja lääkkeitä koska se kannattava pisnes.

    2Äänestä

Olisiko missään siellä jossa eutanasia on sallittu, jotain hiljaista painetta ketään kohtaan?

Äänestä

Onhan ihmisellä oikeus päättää omasta elämästään ja kuilemastaan jos uskaltaa itse itseltään hengen riistää monestako on siihen ihmisen pahin pelko kuolema

Äänestä
  • Niinpä, oma elämä ja sen saa lopettaa.

    Äänestä

Unilääkkeitä paketti on kivuton lahtö..

Äänestä
  • Kyllä

    Äänestä

Ei voi olla tottakaan!!
Aloittaja vertaa ihmistä elukkaan!
Mun puolesta hän voi rehdä omalle elämälleen just mitä tykkää mutta itse arvostan kyllä enemmän omaa eläämääni kuin esierkiksi kärpäsen.
Enkä syö liioin ihmisen lihaa.
Mietin mitä tekee aloittaja....

Äänestä
  • Eläimen elämä on arvokkaampi kuin suurimman osan ihmisiä, ennemmin annan vento vieraan ihmisen kuolla, kuin koirani.

    1Äänestä

  • "Mietin mitä tekee aloittaja...."
    Älä mieti, kun sulla ei ole siihen välineitä.

    Äänestä

Oma Äitini kuoli 2004 saattohoidossa.
Kaikki lääkkeet jätettiin pois ja hänelle laitettiin
solisluun päälle morfiini pumppu.

Entäpä nyt?
Yksi esimerkki on tuttavani saman ikäinen Äiti.
Häntä "hoidetaan" sairaalassa edelleen ilman että siitä
oli mitään hyötyä.
Sairaalassa oleminen maksaa 72€ vrk.
Hoitoon on kulunut jo tuhansia euroja?
Mielestäni pelkkää rahastusta.

3Äänestä

Koska kansalaisen tehtävä on suojella porvareiden rahoja sodan aikana.

Äänestä

Uskon hihhulit tätä vastustaa kunnes tulee omalle kohdalle tai lähiomaisen kohdalle.

3Äänestä
  • No, nämä hihhulit luottaa siihen että Jumala huolehtii ja takaa heille pitkän ja kivuttoman elämän joka jatkuu vielä tuonpuoleisessa. Heidät on niin hyvin aivopesty että eivät usko todellisuutta.

    2Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    No, nämä hihhulit luottaa siihen että Jumala huolehtii ja takaa heille pitkän ja kivuttoman elämän joka jatkuu vielä tuonpuoleisessa. Heidät on niin hyvin aivopesty että eivät usko todellisuutta.

    Se on sama kuin ammattikunnilla. He elävät työmaailmassaan, ja ovat niin tottuneet tähänkin maailmaan, etteivät näe niiden ohi.

    Äänestä

Koska Suomessa sitä eutanasiaa haetaan muutenkin jatkuvasti ja kohde on aina sama eli Suomea johtavat. Meden maineen takia meni kaikki sekaisin ja ihmiset ainakin ja sitten minulta pitää käydä eutanasiaa pyytämässä Eevalle ainakin ja myös minulle. Eduskunnassakin se ihan vituttaa, kun sitä eutansiaa joutuu niiltä asianomaisilta käydä itse pyytämässä ja aina on vastaus ollut ei. Kukaan ei ole Suomessa vielä suostunut omaan eutanasiaansa... mutta edelleen sitä yritetään. Ja eutanasia on laiton ja sen pyytäminen rikollista häiriköintiä.

Olin joskus valkotakkinen professori ja valkotakkinen lääkäri tekemässä lääkärintöitä sairaalassa, kun täysin häiriintynyt iranilaisnainen teki terrori-iskun. Hän vaati minua käymään fillarilla töissä, koska siitä olisi saanut selville perseeni tilanteen. Hätkähdin siitä ja meinasin kuolla, ettei edes professori saisi käydä töissä omalla autolla. Ehkä hätkähdin vähästä, mutta hermostoon tuli siitä vauriota ja sydämeen vikaa. Et ei kannata lenkkeillä, eikä fillaroida, eikä sykettä nostaa kuntoillessa yhtään liikaa. Tuli rytmihäiriötaipumus... siihen voi kuolla joskus myöhemmin.

Eutanasia-keskusteun viriäminen on Suomessa murhayrityksen luokkaa aina. Pitääkö puuttua julkisesti muiden elämään? Jos vastaus on ollut kielteinen jo 50 kertaa.

Äänestä

Siinäpä se. Ihminen on ihmiselle susi. Mutta vain aidot sudet pitää lopettaa nopeasti.

Äänestä
  • Mitä tarkoitat? Eläimet siis?

    Äänestä

Kristilliset tai joku muu hihhuliosasto on aina vaa'ankieliasemassa estämässä inhimillisen politiikan teon.

2Äänestä

Suomi on kehitysmaa, oli kyse sitten mistä tahansa.

2Äänestä

Vallanpitäjien tavoitteena on maailmanlaajuinen totalitaarinen järjestelmä, jotta he voisivat aloittaa End Game-homman eli liikaväestön likvidoimisen.

Äänestä
  • Eikö ne parempaan pysty?

    Äänestä

  • Ei voida puhua liikaväestöstä, vaan paremmasta aineksesta.

    Äänestä

Eutanasiassa ongelmia on esim. Kanadassa että hyväksytty syy on nuorella rakkaussurut, itsemr -yritykset, vakava masennus. Köyhyys ja kodittomuus. On jopa nuoria jotka päättävät lähteä yhdessä bestiksensä kanssa. Kanadassa on kaikista löyhimmät eutanasiasäännöt. Ihminen saa käytännössä itse päättää asian. Nuoret joilla ei ole vielä perspektiiviä elämään ja kokemusta että elämä kantaa ja vaikeistakin asioista on mahdollisuus selvitä, ovat yksi asiakasryhmä. Sitten eutanasiaa on jopa tyrkytetty ikäihmisille joilla on joku krooninen sairaus mutta jotka kykenevät hyvin elämään sen kanssa mutta tarvitsevat tueksi kalliita yhteiskunnan kustantamia hoitoja. Jotkut syyllisyydentuntoiset vanhukset jotka kokevat itsensä taakaksi lapsilleen ovat myös yksi ryhmä kuten juurivammautuneet jotka eivät ole vielä henkisesti sopeutuneet elämään vammansa kanssa. Myös monille kodittomille kadulla asuville irtolaisille on tarjottu eutanasiaa.
Eläimistä ymmärrän eutanasian koska eläin ei ymmärrä miksi häneen sattuu. Eläimen lajityyppinen elämä on liikkuminen. Eläin ei ymmärrä raskaiden ja stressaavien hoitojen funktiota eikä voi antaa suostumustaan. Eläimilläkään ei se eutanasia ole mikään pikkujuttu vaan omistajalle usein karmea päivä. Eläinten aineenvaihduta on nopeampaa ja esim. syövät leviävät nopeasti.
Itse kyllä tietyssä mielessä joissan tapauksissa ymmärrän ja hyväksyn eutanasian mutta haavoittuvassa asemassa olevan manipuloiminen eutanasiaan, niin kuin Kanadassa on ilmennyt tapauksia, pitäisi olla rangaistavaa.

Äänestä

Olen miettinyt samaa.
Olen joutunut viemään vanhan lemmikkini eutanasiaan.
Voisin sanoa että viimeisin eutanasia oli rauhallinen,eläinlääkäri hyvin empaattinen.
Koirani nukkui ikiuneen hyvin rauhallisesti.
Olisi suotavaa että ihmisellekkin annettaisiin mahdollisuus eutanasiaan.
Miksi tarvitsee kärsiä kivuista jos haluaisi kaiken loppuvan.???

1Äänestä
  • Ja vanhus, joka menettänyt kyvyn ajatella, ei pysty ilmaisemaan välttämättä tahtoaan kuolla.

    Äänestä

  • Tota "ikiuneen" juttua en ymmärrä. Todennäköisesti sen sielu meni henkimaailmaan, ja pääsee jatkamaan uudessa ruumiissa?

    Äänestä

Joo itsemurha omavalinta

Äänestä

Loukkaantuneita villieläimiä hoidetaankin nykyään paremmin kuin vanhuksia.
nimim. vierestä molempia tapauksia seuraillut.

3Äänestä

Laillinen murha=eutanasia
Mut ymmärrän kyllä elvytyskiellon.
Se on tärkeä jokaisen meistä laittaa omiintietoihin.
Saa omakannan kautta tehtyä.
Ei tarvivihanneksena jäädä toisten riipaksi

1Äänestä

Hyvä keskustelunaihe, mutta lemmikkivertaus on onneton.

Kenkäseppä jonkun piskin läntinsi asvalttiin, niin selviät sakoilla. Kokeile tehdä sama ihmiselle ja katso mitä tapahtuu.

Äänestä
  • Ihminen on on arvottomampi kuin eläin, kaikella ihmisten "viisaudella" maailman pitäisi olla paratiisi, mutta kaukana siitä. Minun koirani henki on arvokkaampi, kuin 100 ventovieraan, palavasta talosta pelastaisin koirani ja ventovieraat ihmiset sais palaa minun puolesta. Kiitos, näkemiin ja hei hei. Ja haukkuja odotellessa 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Ihminen on on arvottomampi kuin eläin, kaikella ihmisten "viisaudella" maailman pitäisi olla paratiisi, mutta kaukana siitä. Minun koirani henki on arvokkaampi, kuin 100 ventovieraan, palavasta talosta pelastaisin koirani ja ventovieraat ihmiset sais palaa minun puolesta. Kiitos, näkemiin ja hei hei. Ja haukkuja odotellessa 🤣

    "Minun koirani henki on arvokkaampi, kuin 100 ventovieraan"

    Kaikesta päätellen olet narsisti.

    2Äänestä

Kyllä Eutanasia toimii Suomessakin. Siitä vain on vaiennettu,eikä puhuta,
Muuten nämä aivopestyt keskustelijat alkaisisivat luulla Suomea paratiisiksi.!
Nyt jo maahanmuutajat ostelee osakeita ja asuntoja Suomesta.
Puolisoni kuoli kahdenkuukauden kuluessa saatuaan siiron Pääsairaalaan, Saattahoito
toimii,kipulääkityksellä kun sairas lopettaa itse syömisen.
Paratiisissa on kaikki huomioitu,ihminen päästetään uudelleen syntymään ,hyvin ajoisakin.

Äänestä
  • Exä oli vastasyntyneeden teholla. He tempaisivat lapsen sektiolla. Hän kertoi kun kuolema lähestyy niin ei tunne nälkää.

    Äänestä

Ajatellaan että inhimillinen tietoisuus ainutlaatuisuudessaan niin arvokas ettei yhtään hetkeä sovi jättää käyttämättä. Toki eläinkin voisi vielä haluta jatkaa olemistaan. Sen kärsimyksen katsominen on ihmiseltä kai sitten liikaa vaadittu. Eläimet ei tapa itseään.

Äänestä

Itse kun armahdat itsesi niin se jostain syystä tuomitaan vaikka se on kyllä järkevintä tehdä itse siis oma kuolema aiheuttaa vaikka se on enemmistön mielestä väärin mukamas.
Terveisin 51 vuotias mies.

3Äänestä

Eläin ei päätä lopettamistaan.

Äänestä
  • Mitä tarkoitat? Täytyykö päätös olla aina ymmärrettävissä? Sekopäältä ei voi kysyä mitään.

    Äänestä

Sen vuoksi, että ulkopuoliset haluavat raiskata elämän huonoista hetkistä ne parhaimmatkin muistot. Tilalle luodaan uusia ihmisten toimesta jotka eivät osaa edes yksikertaista englantia ( under pressure). Normaali toiminta malli on antaa rangaistus sille joka vetää turpaan. Nykyisessä YLE- maailmassa turpaan saannin ja väännön jälkeen hakataan uudestaan.

Äänestä

Elukat tuskin leipoo pullii muualla kuin piirretyissä?

Äänestä

Jeesus KÄRSI niin siksi sinunkin on kärsittävä kuoleman kohdatessa. Näin opetettiin jo aikoinaan 1970 luvulla pyhäkoulussa ja seurakunnnissa

1Äänestä

Koska pitää kärsiä. T. Uskovais-lahkolaiset

Äänestä
  • No kärsikööt lahkolaiset itse jos haluavat. Mutta muiden on saatava päättää itse haluavatko kipua vaipoissa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    No kärsikööt lahkolaiset itse jos haluavat. Mutta muiden on saatava päättää itse haluavatko kipua vaipoissa.

    siis kitua

    1Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    siis kitua

    Hyvin korjattu. Mutta nyt korjauksenkin jälkeen ymmärrän sen "kipua" sanan. Kipua vaipoissa tai ilman, ei eroa.

    Äänestä

Eutanasia on hyvin armollinen tapa kuolla. Tuttu oli äitinsä rinnalla Hollannissa ja kuoleminen oli kivuton ja rauhallinen. Tutun äiti jopa hymyili. Oli helpottunut. Ihmisen pitää saada ITSE päättää arvokkaasta kuolemisesta!

3Äänestä
  • Totta. Pahuus on siinä, mikä ei resonoi oikein.

    4Äänestä

Mikähän periaate on, että on mahis tulla lääkärin avulla maailmaan, muttei mahista lähteä lääkärin avulla pois? Pitäiskö keksiä uusi ammatikunta siihenkin, vaikkakin niitä jo on?

3Äänestä
  • Oikeudesta kuolemaan pitäisi varmaankin tehdä uskonto, jotta sitä kunnioitettaisi?

    4Äänestä

Suomessa on kaksoisstandardit.
Abortti ja seks. vähemmistöjutut sallitaan, koska oikeus päättää omasta ruumiistaan,
mutta eutanasiaa ei, koska sinulla ei ole oikeutta päättää ruumiistasi.

4Äänestä
  • Varsinaisia tekopyhiä pskiaisia!

    1Äänestä

Yksinkertainen vastaus: Suomen laki kieltää eutanasian.

Äänestä
  • Ja mistä sellainen käsky on johdettu?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kari_L kirjoitti:

Olen pitkään ihmetellyt yhtä asiaa Suomessa. Kun koira kärsii parantumattomasta sairaudesta ja kovista kivuista, eläinlääkäri lopettaa sen. Silloin sitä pidetään armollisena ja vastuullisena tekona. Kukaan ei syytä omistajaa murhaajaksi.

Mutta jos ihminen on samassa tilanteessa – parantumaton sairaus, jatkuva kipu, ei toivoa paranemisesta – silloin hänen pitäisi vain kestää loppuun asti.

Miksi?

Suomessa puhutaan paljon ihmisarvosta. Silti ihmisellä ei ole oikeutta päättää omasta kuolemastaan silloin, kun elämä on muuttunut pelkäksi kärsimykseksi. Samalla moni lääkäri tietää, että elämän loppuvaiheessa annetaan jo nyt lääkkeitä, jotka käytännössä nopeuttavat kuolemaa. Siitä vain ei puhuta ääneen.

Toinen asia, josta vaietaan: väestö vanhenee ja terveydenhuollon kustannukset kasvavat. Jos eutanasia joskus laillistetaan, tuleeko siitä oikeasti vapaaehtoinen vaihtoehto vai alkaako hiljainen paine vanhuksia ja vakavasti sairaita kohtaan.

Minusta tämä on yksi vaikeimmista moraalisista kysymyksistä koko yhteiskunnassa. Joko hyväksytään, että ihmisellä on oikeus päättää omasta elämästään myös sen lopusta, tai sitten myönnetään rehellisesti, että pidämme ihmistä vähemmän vapaan kuin omaa lemmikkiämme.

Suomessa tästä keskustellaan yllättävän vähän, vaikka asia koskettaa lopulta jokaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu