Tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä

"3 § (17.12.2020/1040)
Tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet

Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.

Liikennettä ei saa tarpeettomasti estää eikä haitata."


Liikennesääntöjen mukaan pitää liikkua liikenteessä.
6205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lakitekstiä riittää kopioitavaksi. Itsestäänselvyyksien tänne lähettämisestä ei ole mitään hyötyä.

Äänestä
  • Kaikille asiat eivät valitettavasti ole itsestäänselvyyksien, eikä edes selvyyksiä.

    Äänestä

  • Velvollisuus noudattaa lakeja (lainkuuliaisuus) on yksi keskeisimmistä kansalaisvelvollisuuksista valtiota kohtaan.

    Äänestä

Liikennesääntöjen lisäksi vaaditaan muutakin, turha kai toistella, tuosta pykälästähän sen voi lukea.

Äänestä

Oikeusperiaatteiden lähtökohta on vastuu myös sellaisesta teosta, jonka ei tiennyt olevan vastoin lakia (ignorantia iuris non excusat). Ei voi vedota tietämättömyyteen. Yksilöiden odotetaan tuntevan tekojaan koskevat lait.

Äänestä
  • Tiettyjä tienkäyttäjiä on kuitenkin aina varottava liikenteessä erityisen paljon. Lapset, vanhukset, eri tavoin vammaiset ja muut henkilöt joilla on ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä, mainitaan laissa erikseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"3 § (17.12.2020/1040)
Tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet

Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.

Liikennettä ei saa tarpeettomasti estää eikä haitata."


Liikennesääntöjen mukaan pitää liikkua liikenteessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu