Edelleen minua ihmetyttää vihervasemmiston oppositiopolitiikka

Suomen talous on katastrofaalisessa tilassa, siihen nähden vihervasemmiston oppositiopolitiikka on hämmästyttävän kesyä. Sanottavaa ei asiasta tunnu olevan juuri mitään. Tilannetta voi verrata Sipilän hallituksen aikaan. Silloin oli tosi kova meno päällä. Nyt vihervasemmisto on kumman hiljaa vaikka Orpon hallius on romuttamassa Suomen talouden. Miksi Sipilän hallituksen aikana vihervasemmisto raivosi vaikka Sipilän hallituksen talouspolitiikka toimi ja miksi nyt ollaan vaisuna kun oikeistohallituksen talouspolitiikka ei toimi. No - ainoa vastaushan on, että juuri siksi.

Vihervasemmiston kannalta Suomen talous menee oikeaan suuntaan kun se reunaoikealle menee. Vihervasemmisto, varsinkin demarit, odottavat uutta valtakauttaan, vain se on tärkeää. Se miten Suomella ja suomalaisilla menee on ihan sivuseikka. Jotta vihervasemmisto saisi aihetta pontevampaan oppositiopolitiikkaan niin pitäisi masinoida uusi rasismikohu. Sekin sitten osoittaisi, mikä nykydemareille on tärkeää.
057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Oikonomi kirjoitti:

Suomen talous on katastrofaalisessa tilassa, siihen nähden vihervasemmiston oppositiopolitiikka on hämmästyttävän kesyä. Sanottavaa ei asiasta tunnu olevan juuri mitään. Tilannetta voi verrata Sipilän hallituksen aikaan. Silloin oli tosi kova meno päällä. Nyt vihervasemmisto on kumman hiljaa vaikka Orpon hallius on romuttamassa Suomen talouden. Miksi Sipilän hallituksen aikana vihervasemmisto raivosi vaikka Sipilän hallituksen talouspolitiikka toimi ja miksi nyt ollaan vaisuna kun oikeistohallituksen talouspolitiikka ei toimi. No - ainoa vastaushan on, että juuri siksi.

Vihervasemmiston kannalta Suomen talous menee oikeaan suuntaan kun se reunaoikealle menee. Vihervasemmisto, varsinkin demarit, odottavat uutta valtakauttaan, vain se on tärkeää. Se miten Suomella ja suomalaisilla menee on ihan sivuseikka. Jotta vihervasemmisto saisi aihetta pontevampaan oppositiopolitiikkaan niin pitäisi masinoida uusi rasismikohu. Sekin sitten osoittaisi, mikä nykydemareille on tärkeää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu