Miksi lännen pitää johtaa muita?

Miksi johtamisessa pitää alistaa muita?
Miksi ei voida sopia poliittisesti tasapuolisesti?
4210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko kysymys johtajien taitamattomuudesta hoitaa tehtäväänsä?
Näyttää siltä että taidon puute korvataan aseilla?

Äänestä

Näin on aina tapahtunut jossakin puolella maapalloa, sotatoimet on vain aikaisemmin pidetty salaisina.
Sodan kannattajia on meilläkin, vaikka he naamioivat toimintansa puolustuksellisina.
Kannatta seurailla kriittisesti massiivisen varustelun liioittelua lobbaavien politikkojen propagandaa.

Äänestä

Vain lännessä on vapaus ja ihmisarvo, islam on demoninen kahle ja kommunismi valhe.

Äänestä

Varsinkin diktatuureista mallia ottanut Trump haluaisi määräillä koko maailmaa ja on mielestään keksinyt siihen hyvän keinon, tullit.
Sitähän hän ei sitten ymmärrä, että tullit maksaa lopulta amerikkalainen kuluttaja ja tullien kohteena oleva maa hakee muita kauppakumppaneita.

Mutta Trumpin älykkyydellä tuotteiden hintoja voi laskea jopa 600 prosenttia joten amerikkalaiset ovat valinneet todellisen tyhjäaivon presidentiksi tällä kertaa.

Ei sillä, että dementoitunut Biden olisi ollut yhtään parempi mutta hänen aivosairautensa ei sentään aiheuttanut haittaa omalle maalle yhtä paljon kuin Trumpin dementia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi johtamisessa pitää alistaa muita?
Miksi ei voida sopia poliittisesti tasapuolisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu