Muistosi, mikä on tuskallisen hankala käsitellä?

Esimerkiksi lapsuusajasta.. Mikö jäänyt eniten vaivaamaan niin, että se tuottaa tavalla tai toisella tuskaa ja ahdistusta tänäänkin? Onko se yksittäinen asia, voisiko sitä selvittää vai ei? Näettekö painajaisia? Onko kyseessä asiakokonaisuus, josta mahdollisesti seurannut traumaperäistä oireilua ? Miettikää ja vastaukset toki tervetulleita
6512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mulla monia...en nää unia...en tiedä/ole ihan varma, liittyykö tuo tunteiden käsittelyyni, meitä on silläkin saralla moneksi. Muita , jotka ei nää unia?

Äänestä

Ahdistusta tuskaa lapsuudesta - muistoista - häpeää - syyllisyyttä- ehkä joskus painajaisiakin - ei kuitenkaan säännöllisesti just lapsuuden traumoista. Toisaalta ymmärrän hyvinkin että se aika jolloin mä oon ollu lapsi, on ollut kasvun aikaa, saan antaa itselleni rauhan niistä muistoista, ahdistavistakin.

Äänestä
  • Kyllähän monella on ollut rankka lapsuus, tavalla tai toisella. Etenkin kun mennään ajassa taaksepäin, sodan jälkeinen suomi...sotilaat tulivat rintamalta kotiin loukkaantuneina ja vihaisina, semmosta se monesti oli. Lapsuuteen liittyy monellakin vanhemman tai vanhempien julmuus, joillakin taas välit ovat suhteellisen lämpimät. Vakaumuksellisuys myös on voinut olla vaikuttimena esimerkiksi äitien ankaruudelle tai isien hyväksikäytölle , esimerkiksi. En väitä itse Uskonnollisuutta/vakaumuksellisuutta syyksi millekään Vääryydelle, mutta sen Varjolla on voitu anteeksiantaa seksuaalirikoksia ja lasten vakavia pahoinpitelyjä. Pahin lapsuustrauma on varmasti lapsenraiskaus ja pahimmillaan pedofiilin synnit on heitetty johonkin "armonmereen". Hyvää vointia teille ja hyvää kevään jatkoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kyllähän monella on ollut rankka lapsuus, tavalla tai toisella. Etenkin kun mennään ajassa taaksepäin, sodan jälkeinen suomi...sotilaat tulivat rintamalta kotiin loukkaantuneina ja vihaisina, semmosta se monesti oli. Lapsuuteen liittyy monellakin vanhemman tai vanhempien julmuus, joillakin taas välit ovat suhteellisen lämpimät. Vakaumuksellisuys myös on voinut olla vaikuttimena esimerkiksi äitien ankaruudelle tai isien hyväksikäytölle , esimerkiksi. En väitä itse Uskonnollisuutta/vakaumuksellisuutta syyksi millekään Vääryydelle, mutta sen Varjolla on voitu anteeksiantaa seksuaalirikoksia ja lasten vakavia pahoinpitelyjä. Pahin lapsuustrauma on varmasti lapsenraiskaus ja pahimmillaan pedofiilin synnit on heitetty johonkin "armonmereen". Hyvää vointia teille ja hyvää kevään jatkoa.

    On tietysti, tottakai lapsuuden traumoja. En yhtään väheksyis yhtään minkään ikäkauden traumoja. Mutt näin kun ikää tulee, lapsuudesta ei muista juurimitään, mutt tietää kuitenkin jotain tapahtuneen, vakavaakin.

    Äänestä

  • Mummunen kirjoitti:

    On tietysti, tottakai lapsuuden traumoja. En yhtään väheksyis yhtään minkään ikäkauden traumoja. Mutt näin kun ikää tulee, lapsuudesta ei muista juurimitään, mutt tietää kuitenkin jotain tapahtuneen, vakavaakin.

    Vanhuudessa alkaa nousta pintaan kaikenlaisia muistoja. Onko dementia suojamekanismi kipeitä muistoja vastaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Vanhuudessa alkaa nousta pintaan kaikenlaisia muistoja. Onko dementia suojamekanismi kipeitä muistoja vastaan?

    Niin, vanhuuden dementia on varmaankin sairaus. Eiks?

    Mutt sellainen iäntuoma - muistamattomuus on mielestäni ihan normaalia, siinä menee unholaan sekä iloiset että ikävät asiat - ei kaikista muistoista tarvitse "suojautua tai puolustautua" - niitä ei vain muista ja onko tarpeenkaan? Kovalevy muutenkin ikääntyessä niin kovin täynnä kaikenlaista, muistettavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Esimerkiksi lapsuusajasta.. Mikö jäänyt eniten vaivaamaan niin, että se tuottaa tavalla tai toisella tuskaa ja ahdistusta tänäänkin? Onko se yksittäinen asia, voisiko sitä selvittää vai ei? Näettekö painajaisia? Onko kyseessä asiakokonaisuus, josta mahdollisesti seurannut traumaperäistä oireilua ? Miettikää ja vastaukset toki tervetulleita

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu