Toivomukseni euroviisuista

Toivon että esiintyjillä on säädyllisesti vaatteet yllään. Mielestäni tissit, pylly tai ne miehen vehkeet eivät voita euroviisuja, vaan musiikkiesitys. Toivomukseni piiriin suljen myös taustatanssijat ym. akrobaatit. Musiikkiesitys tietenkin pitää olla hyvä, eikä edes sanallista irstailua. 🎶
53487
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Kannatetaan. 👍

Äänestä

Hyvä aloitus, myös vierastan poliittisia julistuksia, joita on saanut lukea tänäänkin.

Äänestä

Euroviisut boikottiin.

Äänestä
  • Samaa mieltä!

    Äänestä

Samoin minä kannatan!

Äänestä

Ajatelkaa, ei jäänyt mieleen kuin Lindan liehuva kangas, ei siis todella mitään muuta esiintyjien pukeutumisesta. Keskityn musiikkiin, olipa eilen illalla upea ohjelma. Minusta kaikki meni nappiin. Äänestin Lindaa ja Peteä, rahasta meni osa jonnekin hyväntekeväisyyteen, en nyt muista minne, mutta joku sellainen se oli, että pidin järkevänä.

Äänestä
  • Sillä lailla.

    Äänestä

Paras esitys voitti.

Äänestä
  • Mutta ne poliittiset kannanotot oli väärin. Ne ei kuulu laulukisoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mutta ne poliittiset kannanotot oli väärin. Ne ei kuulu laulukisoihin.

    Nii.....
    Jos nyt kuitenkin jätetään ne huomootta ja keskitytään peklkkään esityksen antiin.

    Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    Nii.....
    Jos nyt kuitenkin jätetään ne huomootta ja keskitytään peklkkään esityksen antiin.

    Varoituksen vois antaa politikoijille, pilaavat tuota menoa tapahtuman.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mutta ne poliittiset kannanotot oli väärin. Ne ei kuulu laulukisoihin.

    Missä kohdassa ohjelmaa sellaisia oli?

    Äänestä

  • Mutta esitys oli parempi vasta sitten, kun olivat jo voittaneet ja hoitivat homman ilman rekvisiittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mutta esitys oli parempi vasta sitten, kun olivat jo voittaneet ja hoitivat homman ilman rekvisiittaa.

    Aha. Meisi oli siinä vaiheessa jo unten mailla. Nukkumasa vei mukanaan jo kansainvälisten pisteiden jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Missä kohdassa ohjelmaa sellaisia oli?

    Saivartelet asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Saivartelet asiaa.

    Mikä withu sua vaivaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mikä withu sua vaivaa?

    Joskus harmittaa typeryys, joo.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Missä kohdassa ohjelmaa sellaisia oli?

    Ei se auta, että täällä ehdottaa.

    Kirjoita vaikka nimetön kirje heille.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ei se auta, että täällä ehdottaa.

    Kirjoita vaikka nimetön kirje heille.

    Lienet humalassa. Kommentissasi ei ole mitään järkeä, ei edes hiventä.

    Äänestä

Vieläkös euroviisujakin järjestetään. Viimeksi katsoin kun Loordi vai mikä lie lortti voitti. Kauhiaa melusaastetta kaik nykymussiikki, meinaan.

Äänestä
  • Yeap, itsekin olin onnellinen, että olin kotona ja sain äänen voimakkuuden säädettyä kapulalla. Paikan päällä meteli oli varmaan yli sallittujen desibelien.

    Äänestä

  • Lordin yllätysvoitto, kai jokin protestivoitto oli.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Lordin yllätysvoitto, kai jokin protestivoitto oli.

    Lordi oli erilainen kuin kukaan tai mikään ennen sitä. Ja myös sen jälkeen ei ole ollut Lordin voittanutta. Oli Kaj:lla kyllä hyvä yritys.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Lordi oli erilainen kuin kukaan tai mikään ennen sitä. Ja myös sen jälkeen ei ole ollut Lordin voittanutta. Oli Kaj:lla kyllä hyvä yritys.

    KAJ meni eurooppalaisilta yli hilseen, liian hyvä oli.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    KAJ meni eurooppalaisilta yli hilseen, liian hyvä oli.

    Reipas, rento ja mutkaton, kuten esittäjänsäkin. Ehkä ei ihan niiin "hyvä".

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Reipas, rento ja mutkaton, kuten esittäjänsäkin. Ehkä ei ihan niiin "hyvä".

    Hieman eksoottinen, joo.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Hieman eksoottinen, joo.

    "Eksoottinen" ! No jos suomalaisuus on sellaista, niin sitten kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    "Eksoottinen" ! No jos suomalaisuus on sellaista, niin sitten kyllä.

    KAJ on suomenruotsalainen, eli kyl se on hieman eksoottinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    KAJ on suomenruotsalainen, eli kyl se on hieman eksoottinen.

    No ei suomenruotsalaisuus(kaan) nyt niin hirveän eksoottista ole. Ehkä "hiemen" joittenkin mielestä.

    Äänestä

Entäs jos viisuilijat olisivat kerrankin alasti lavalla?
Olisi tasapuolista meininkiä.

Äänestä

Koko perheen ohjelmassa ei ole sopivaa ihan mitä tahansa tehdä.

1Äänestä
  • Yleensä lapset sulattavat ne "mitä tahansa" -asiat ja tapahtumat paljon paremmin, helpommin ja terveemmin kuin aikuiset ikinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Yleensä lapset sulattavat ne "mitä tahansa" -asiat ja tapahtumat paljon paremmin, helpommin ja terveemmin kuin aikuiset ikinä.

    Haitaksi ne voivat silti olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Haitaksi ne voivat silti olla.

    "Haitaksi ne" ovat yleensä vain siinä tapauksessa, että lapsi kuulee, mitä 'aikuinen' ihminen niistä omassa ahtaudessaan ja rajoittuneisuudessaan loihe lausumaan. Siis miten kipeitä kommentteja nähdystä ääneen esittää. Lapset sopeutuvat kyllä, vaikka 'aikuiset' eivät.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Etkai kuvittele et lapsi oppii käyttäytymään, jos kaikki sallitaan jonkun 'sopeutumisen' nimissä?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Etkai kuvittele et lapsi oppii käyttäytymään, jos kaikki sallitaan jonkun 'sopeutumisen' nimissä?

    Lapsen pitää oppia käytöstavat ihan jostain muualta kuin tv-ohjelmista.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Lapsen pitää oppia käytöstavat ihan jostain muualta kuin tv-ohjelmista.

    Elät epätodellisuudessa, haihattelu on vaarallista.
    Lapsia on suojeltava.

    Äänestä

Jooo ja toiveena on että Linda poistaa POTYLIINIHUULENSA normaalin näköiseksi
ja mekko kauniimpi ja sitä pillun esittelyä ei kannata enään tehdä halkio näyttää ihan riittävästi kauniita reisiä ihan pillun reunaan asti
käsillään ei kannata levittellä hametta edestä yhtään enemmpää kuin normaalisti halkio kuitenki aukeaa ihan riittävästi,

3Äänestä
  • Kyllä Lindalla on ollut aina täyteläisen huulet , sitten niitä voi rajata huulipuna kynällä että teikäläinenkin kuvittelee että on keinotekoista. Sitten on niinkin että kukin p7keutuu esitykseensä omalla tavallaan, niin ettei mielestäni tarvitse halveksia ihmisiä netissä. Ei kukaan halveksi sinuakaan vaikka näkevät millainen olet.valitettabasti

    Äänestä

Ei kukaan halua enää Erika Vikmannin tapaista ällöä lavalle kiemurtelemaan.

Äänestä
  • Älä yleistä omia ahtaita ajatuksiasi. Kaikki eivät ole rajoittuneita. Avarru sinä(kin).

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Älä yleistä omia ahtaita ajatuksiasi. Kaikki eivät ole rajoittuneita. Avarru sinä(kin).

    Vikman kuvaili hekumaa lavalla kaikkien edessä, EU-kisojen johto määräsi siivoamaan sitä esitystä, muistatko? Miksi puolustelet mautonta esitystä?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Vikman kuvaili hekumaa lavalla kaikkien edessä, EU-kisojen johto määräsi siivoamaan sitä esitystä, muistatko? Miksi puolustelet mautonta esitystä?

    Ehkä siksi, että osa kansan arvostelusta on vielä ällömpää ja mauttomampaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ehkä siksi, että osa kansan arvostelusta on vielä ällömpää ja mauttomampaa.

    Kansa arvostelee julkisesti, esiintymislavalla? Höh, kehity ja avarru.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kansa arvostelee julkisesti, esiintymislavalla? Höh, kehity ja avarru.

    Opettele sinä lukemaan ja ennen muuta ymmärtämään luetun sisältö. Hah.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Opettele sinä lukemaan ja ennen muuta ymmärtämään luetun sisältö. Hah.

    Hah, ittelles, ja lisäksi toinen hah.

    Äänestä

kyse ei enää ole ollenkaan musiikista vaan showsta ja pinnallisesta viihteestä.
Puolialastomia naikkosia kimaltavissa hepenissä heilumassa.. sama joka maasta..

Äänestä
  • Lordi oli erilainen ja räjäytti potin, miksei kukaan tee samaa nyt? Erilaisuudella voittaa.

    Äänestä

Tekstiiliurheilu ei näytä tulleen pääasiaksi kisassa. Paraeuroviisut seuraavaksi?

Äänestä

Joskus ajat sitten viime vuosituhannella oli sanoituksissa sisältöä, kannanottoa, tunnetta.. jotain omaperäistäkin, enää ei.
Samaa toistoa ja kliseitä.. onttoutta täynnä esitykset.

1Äänestä
  • Aika mennyt ei palaa , uusiutuminen on joka asiasssa.
    Kyllä ne ovat ihan hyviä nytkin

    Äänestä

Joskus kuuntelen vanhoja euroviisuja. Silloin kaaaauan sitten oli todella hyviä ja mieleenjääviä euroviisuesityksiä. 🎶

Äänestä
  • Silloin oli laulelmia, oikeita lauluja, nyt on kummaa jumputusta ja naputusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Toivon että esiintyjillä on säädyllisesti vaatteet yllään. Mielestäni tissit, pylly tai ne miehen vehkeet eivät voita euroviisuja, vaan musiikkiesitys. Toivomukseni piiriin suljen myös taustatanssijat ym. akrobaatit. Musiikkiesitys tietenkin pitää olla hyvä, eikä edes sanallista irstailua. 🎶

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu