Kuntalaisaloite

Kuhmoisiin pitäisi perustaa Kuhmoisten historian professuuri.

Tämä voisi olla viisivuotiskaudeksi myönnettävä titteli, johon liittyisi historiallinen selvitystyö ja siitä lausuminen. Korvaus voisi olla esimerkiksi 8 000 euroa vuodessa eli kyseessä ei olisi mitenkään kokoaikainen työ.

Tämä taloudellinen panos maksaisi itsensä takaisin, kun saataisiin positiivista mainetta ja kenties apua ja näkemystä tulevaisuuden päätöksenteolle.

Kuka olisi tässä vaiheessa pätevin hoitamaan tätä 2026-2030?

Seuraava (tai voi sanankin valita) valitaan vuoden 2031 alusta. Tai valinta toki tehtäisiin jo syksyllä, mutta kausi alkaisi 1/2031.
7343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuka olisi työnantaja; helsingin vai tampereen yliopisto, eihän kunta voi professuureja rahoittaa, eihän ?

Äänestä
  • No, jos jää siitä kiinni, niin sitten olkoon

    Kotiseutuhistorian tutkimuksen johtaja

    Äänestä

"Kuhmoisiin pitäisi perustaa Kuhmoisten historian professuuri."

Kuhmoisten lähihistoriaan on selvitelty näillä Kuhmoisten palstoilla jo vuosikymmenet. Ei tarvita enää kuin yhteenveto, josta joku voi väitellä tohtoriksi tai tehdä opinnäytetyön.

Äänestä
  • Pistä dekaanille meiliä, eiköhän se siitä järjesty.

    Äänestä

Ei ole tullut yhtään ehdotusta kuka olisi pätevä tällä hetkellä? Joku fiksu, osaava ja puolueeton.

Äänestä
  • Annetaanko dekaanin päättää sen jälkeen kun ovat päättäneet professuurista. Voinee dekanille laittaa jo ehdotuksia näin etukäteen.

    Äänestä

Taitaa tällä palstalla joku jo hoitavan tuota vakanssia - ja ihan korvauksetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuhmoisiin pitäisi perustaa Kuhmoisten historian professuuri.

Tämä voisi olla viisivuotiskaudeksi myönnettävä titteli, johon liittyisi historiallinen selvitystyö ja siitä lausuminen. Korvaus voisi olla esimerkiksi 8 000 euroa vuodessa eli kyseessä ei olisi mitenkään kokoaikainen työ.

Tämä taloudellinen panos maksaisi itsensä takaisin, kun saataisiin positiivista mainetta ja kenties apua ja näkemystä tulevaisuuden päätöksenteolle.

Kuka olisi tässä vaiheessa pätevin hoitamaan tätä 2026-2030?

Seuraava (tai voi sanankin valita) valitaan vuoden 2031 alusta. Tai valinta toki tehtäisiin jo syksyllä, mutta kausi alkaisi 1/2031.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu