Kelan sosiaaliturva laitetaan tekoälyn hoidettavaksi !

Kelan 600 milj/e maksava amerikkalainen tekoälyjärjestelmä potkii noin 1 000 Kelan työntekijää pois!
Uskomatonta että Kelan sosiaaliturva laitetaan tekoälyn hoidettavaksi 600 miljoonalla eurolla ja varmaan vuosittaiset nousevat lisenssimaksut päälle. Kyllä oikeisto osaa. Mikä voisi mennä pieleen. Suomalaisten Kelan data on jo ulkomailla.
16298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Lisenssimaksujen päälle tulee vielä trumpin 150% tullimaksut, käännöskulut, neuvottelu- ja konsultointipalvelut ym. Viimeinen naula kelan kirstuun ovat amerikkalaisten yhtiöiden turvaksi iuodut laki- ja oikeudelliset turvasäädökset. Epäilen, että pienimmissäkin riitatapauksissa kelalta loppuu rahat, ennenkuin jenkeilta asianajajat ja tuomarit. Esimerkkinä olkoon joku vanha mummo, joka raahattiin suomesta kongressin kuultavaksi asiasta, joka ei kuulunut kenellekkään!

Äänestä

Aika alakanttiin. Itse uskon, että vähintään 4000 vakanssia häviää Kelalta ja hyvä niin.

Äänestä
  • katoitko pullonpohjalta 😂

    Äänestä

Oli vuosi sitten asumistuki tarkastuksessa, meni 64 päivää, vaikka hakemuksessa oli pari vaivaista tietoa, ja nekin KELA tiesi jo entuudestaan, tekoäly olisi tehnyt saman tarkistuksen sekunnin miljoonasosassa, sain toki yhden kuukauden vielä vanhalla päätöksellä, kympin enemmän, kun eivät ehtineet tarkastaa ajoissa.

Kelan tädit vaan oikeisiin duuneihin, vaikka vanhuksia hoitamaan.

Äänestä
  • Asumistuki? Siis tarviitko veronmaksajien rahoja asumiseesi? Miksi et pysty hoitamaan omia asioitasi itse?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Asumistuki? Siis tarviitko veronmaksajien rahoja asumiseesi? Miksi et pysty hoitamaan omia asioitasi itse?

    Vanhempien holhouksesta kelan holhoukseen. Varsinainen uraputki.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vanhempien holhouksesta kelan holhoukseen. Varsinainen uraputki.

    🫣🫢🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vanhempien holhouksesta kelan holhoukseen. Varsinainen uraputki.

    Juuuuuuuuuu

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vanhempien holhouksesta kelan holhoukseen. Varsinainen uraputki.

    Juuuuuuuuuu

    Äänestä

  • Senkin tekee tulevaisuudessa robootti. Naisvaltaiset alat vapautuvat lasten hoitoon.

    Äänestä

Kokkoomuksen politiikkaa. Pienituloisilta tuet pois ja rahat kapitalisteille.

Äänestä
  • Sinulleko ja kaltaisillesi sontasäkeillekö ne pitäisi jakaa?🤣🤔

    Äänestä

Eikös tuo ole hyvä asia. Palstalla on muutaman toimesta jo peräänkuulutettu pidemmän aikaa virkanillkien määrää pitää vähentää jotta voivat hakeutua heidän mielestään oikeisiin töihin?

Äänestä

Tekoäly tekee pikalaskelmat ja tiputtaa puolet tuen saajista pois listoilta. Jihaa!

Äänestä

Tuli myöntö työkyvyttömyyseläkkeestä 38 vuotiaana.
Eli 20 vuotta sitten.
Pystyy hieman suunnittelemaan kun tietää rahapäivät, vähän tulee mutta lomake ja muu vänkääminen ainakin poistui virastojen kanssa.

Äänestä
  • Apina!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kelan 600 milj/e maksava amerikkalainen tekoälyjärjestelmä potkii noin 1 000 Kelan työntekijää pois!
Uskomatonta että Kelan sosiaaliturva laitetaan tekoälyn hoidettavaksi 600 miljoonalla eurolla ja varmaan vuosittaiset nousevat lisenssimaksut päälle. Kyllä oikeisto osaa. Mikä voisi mennä pieleen. Suomalaisten Kelan data on jo ulkomailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu