Norja lakkautti au pair -järjestelmän vuonna 2024 hyväksikäyttötapausten takia, mutta Suomessa keskustelua aiheesta ei ole käyty.
Työ- ja elinkeinoministeriön maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen sanoo, ettei ministeriöön ole kantautunut tietoa järjestelmän väärinkäytöksistä.
Au pairien pitäisi osallistua kulttuurivaihtoon ja kevyisiin kotitöihin enintään 25 tuntia viikossa, mutta HS:n haastattelussa au pairit kertoivat tehneensä jopa 12 tuntia töitä päivässä.
Au paireilla on korostunut riski joutua halpatyövoimaksi. Suomessa järjestelmän lakkauttamista ei kuitenkaan ole pohdittu.
HS kertoi sunnuntaina Suomessa olleista au paireista, jotka kokivat olleensa käytännössä kodinhoitajia. Nuoret päätyivät muun muassa vastaamaan koko kodin siivouksesta, jynssäämään vessoja ja jopa isäntäperheen autonkuljettajaksi.
Työtunteja saattoi päivässä kertyä jopa 12, sanoo yksi haastatelluista au paireista. Kyseisen espoolaisperheen äiti kiistää syytökset.
Au pair -järjestelyn kuuluisi olla kulttuurivaihtoa, jossa au pair osallistuu kotiaskareisiin kuten muutkin perheenjäsenet. Kevyitä kotitöitä saisi olla enintään 25 tuntia viikossa.
Au pairien käyttö halpatyövoimana on Pohjoismaissa tiedossa oleva ongelma.
Norjassa järjestelmä lakkautettiin vuonna 2024. Tanskassakin aiheesta on keskusteltu parlamentissa. Molemmissa maissa on paljastunut lukuisia au pairien hyväksikäyttötapauksia.
Kuka Suomessa vastaa siitä, että au pair -järjestelmä pyörii yhä?
”Hyvä kysymys”, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen.
Suomessa aiheesta ei ole käyty viime vuosina keskustelua.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.