Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

ILTASANOMIEN ARTIKKELI PÄÄTTI KUIVAN KAUDEN

Minulla ja puolisollani on ollut seksin suhteen pitkä kuiva kausi. Olemme 50+ ikäisiä. Vaimollani vaihdevuodet ja itselläni testosteronitasot laskeneet ja alhaiset. Molemmat kävimme omilla työterveyslääkäreillämme ja melkein saman aikaisesti molemmilla aloitettiin hormonaaliset korvaushoidot. Puolison halujen herääminen tuntui kestävän kun taas minun testosteronihoito sai aikaan libidon voimakkaan kasvun ja erektiot palasivat niin aamuun kuin siihen että pienikin virike riitti laukaisemaan kalun pystyyn. Puolisoni kärsi emättimen kuivuudesta joten yhdynnät olivat poissuljettuja ainakin toistaiseksi, yhdyntä ei onnistunut edes liukkarilla.

Seksielämämme tuntui kuolleelta koska puolisoni ei kyennyt muuhun kuin tyydyttämään minut joko suulla tai käsin ja hän jäi nk. ilman. Hän ei suuremmin edes nauttinut suuseksistä, koska olisi kaivannut myös yhdyntää.

Eräänä viikonloppuna luimme Iltasanomien +artikkelin jossa joku pariskunta kertoi seksilelujen pelastaneen heidän seksielämänsä. Tuumasta toimeen ja selailemaan seksiliikkeiden verkkokauppojen tarjontaa. Ensimmäiseen tilaukseen lähti Satisfyerin klitoriskiihotin ja vibraattori sekä pari liukkarituubia.

Lelut saapuivat, laitteet lataukseen ja innolla odottamaan iltaa. Makoilimme sängyllä ja hyväilimme toisiamme odotuksen vallassa. Oli sovittu, että minä tyydyttäisin puolisoni leluilla ja hän vain kertoisi miten ja mistä. Sängyllä puolisoni laittoi tyynyn takapuolensa alle ja levitti jalkansa, minä levitin liukkaria ja siirryn polvilleni hänen jalkojensa väliin. Jo tilanne itsessään oli kiihottava ja puolisoni häpyhuulet ja klitoris olivat aiempaa enemmän turvoksissa kiihotuksesta. Otin satisfyerin ja käynnistin sen hiljaisella teholla ja aloitin klitoriksen kiihottamisen. Jo ensi kosketus sai puolisoni huokailemaan ja kaikesta näki hänen nauttivan. Lisäsin satisfyeriin tehoa ja nyt huokailu alkoi jo olla huohotusta kienien ynähdysten sävyttämänä; selkeästi huippu lähestyi. Olin myös itse kivikova ja runkkasin itseäni samalla toisella kädelläni.

Lisäsin satisfyeriin vielä hiukan tehoa ja laitoin kaksi sormeni hänen sisään ja silloin puolisoni sai huuto-orgasmin. Tunsin hänen häpynsä supistelevan sormeni ympärillä ja klitoris muuttui niin herkäksi ettei enää sietänyt kosketusta. Puolisoni pyysi että tulisin hänen sisäänsä, laiton kaluni liukkaiden häpyhuulten väliin ja liu'uin hitaasti sisään kuukausien tauon jälkeen. Aloitin hyvin rauhallisesti ja varovaisesti, puolisoni vastasi rytmiin ja pian hän jo huohotti ja pyysi etten lopettaisi. Jatkoin vauhtia kiihdyttäen ja tunsin etten kestä enää kauaa. Puolisoni siirsi kätensä klitorikselleen ja hiukan hipaisi sitä ja samassa hän huusi tulevansa uudelleen. Samassa myös minun laukeamiseni lähti liikkeelle jostan syvältä ja tunsin syökseväni kuukausien spermat hänen sisäänsä. Myös oma orgasmini oli huomattavasti kovempi kuin masturboimalla saadut. Makasimme pitkään raukeina sängyllä ja totesimme Iltasanomien pelastaneen seksielämämme.

Lelutilaukset saivat jatkoa ja seksielämämme uusia variaatioita; niistä ehkä myöhemmin lisää?!
32123
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tätä se keski-ikäisten seksielämä on; ikävä kyllä!? Hyvin kirjoitettu tarina ; hyvät kappalejaot ja selkeää suomenkieltä; pisteet siitä!

2Äänestä

Hieno hommahan tuo on. Palstan kateelliset ikineitsyt vajakit kateellisina mölyää uuninpankoillaan 😆

1Äänestä

Jatkoa tarinalle, please...

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minulla ja puolisollani on ollut seksin suhteen pitkä kuiva kausi. Olemme 50+ ikäisiä. Vaimollani vaihdevuodet ja itselläni testosteronitasot laskeneet ja alhaiset. Molemmat kävimme omilla työterveyslääkäreillämme ja melkein saman aikaisesti molemmilla aloitettiin hormonaaliset korvaushoidot. Puolison halujen herääminen tuntui kestävän kun taas minun testosteronihoito sai aikaan libidon voimakkaan kasvun ja erektiot palasivat niin aamuun kuin siihen että pienikin virike riitti laukaisemaan kalun pystyyn. Puolisoni kärsi emättimen kuivuudesta joten yhdynnät olivat poissuljettuja ainakin toistaiseksi, yhdyntä ei onnistunut edes liukkarilla.

Seksielämämme tuntui kuolleelta koska puolisoni ei kyennyt muuhun kuin tyydyttämään minut joko suulla tai käsin ja hän jäi nk. ilman. Hän ei suuremmin edes nauttinut suuseksistä, koska olisi kaivannut myös yhdyntää.

Eräänä viikonloppuna luimme Iltasanomien +artikkelin jossa joku pariskunta kertoi seksilelujen pelastaneen heidän seksielämänsä. Tuumasta toimeen ja selailemaan seksiliikkeiden verkkokauppojen tarjontaa. Ensimmäiseen tilaukseen lähti Satisfyerin klitoriskiihotin ja vibraattori sekä pari liukkarituubia.

Lelut saapuivat, laitteet lataukseen ja innolla odottamaan iltaa. Makoilimme sängyllä ja hyväilimme toisiamme odotuksen vallassa. Oli sovittu, että minä tyydyttäisin puolisoni leluilla ja hän vain kertoisi miten ja mistä. Sängyllä puolisoni laittoi tyynyn takapuolensa alle ja levitti jalkansa, minä levitin liukkaria ja siirryn polvilleni hänen jalkojensa väliin. Jo tilanne itsessään oli kiihottava ja puolisoni häpyhuulet ja klitoris olivat aiempaa enemmän turvoksissa kiihotuksesta. Otin satisfyerin ja käynnistin sen hiljaisella teholla ja aloitin klitoriksen kiihottamisen. Jo ensi kosketus sai puolisoni huokailemaan ja kaikesta näki hänen nauttivan. Lisäsin satisfyeriin tehoa ja nyt huokailu alkoi jo olla huohotusta kienien ynähdysten sävyttämänä; selkeästi huippu lähestyi. Olin myös itse kivikova ja runkkasin itseäni samalla toisella kädelläni.

Lisäsin satisfyeriin vielä hiukan tehoa ja laitoin kaksi sormeni hänen sisään ja silloin puolisoni sai huuto-orgasmin. Tunsin hänen häpynsä supistelevan sormeni ympärillä ja klitoris muuttui niin herkäksi ettei enää sietänyt kosketusta. Puolisoni pyysi että tulisin hänen sisäänsä, laiton kaluni liukkaiden häpyhuulten väliin ja liu'uin hitaasti sisään kuukausien tauon jälkeen. Aloitin hyvin rauhallisesti ja varovaisesti, puolisoni vastasi rytmiin ja pian hän jo huohotti ja pyysi etten lopettaisi. Jatkoin vauhtia kiihdyttäen ja tunsin etten kestä enää kauaa. Puolisoni siirsi kätensä klitorikselleen ja hiukan hipaisi sitä ja samassa hän huusi tulevansa uudelleen. Samassa myös minun laukeamiseni lähti liikkeelle jostan syvältä ja tunsin syökseväni kuukausien spermat hänen sisäänsä. Myös oma orgasmini oli huomattavasti kovempi kuin masturboimalla saadut. Makasimme pitkään raukeina sängyllä ja totesimme Iltasanomien pelastaneen seksielämämme.

Lelutilaukset saivat jatkoa ja seksielämämme uusia variaatioita; niistä ehkä myöhemmin lisää?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu