Yrittäjien tyytyväisyys hallitukseen hieman nokahti

Hallitukseen on tyytyväisiä kuitenkin 41%. Merkittävää on kuitenkin se, että 78% heistä on tyytymättömiä oppositioon. Se selittynee sillä, että oppositio ei ole kyennyt tarjoamaan yhteiskunnalle mitään muuta kuin kaikenvastustamista ja kapinaan kiihottamista. Eli räksytystä.

Meillä on nyt Suomen historian huonoin oppositio, siitä ei ole kahta sanaa. Hallitukselle hatunnosto, sillä tällaisina aikoina hallitusvastuun ottaa vain ne, joilla on siihen riittävät isot munat. Oppositiolla sellaisia ei olekaan.

☝️😏
6117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vääristelet lukuja, tuo 41% tyytyväisyys liittyi Purraan, hallitukseen on tyytyväisiä vaivaiset 36%.

Äänestä

Terveen demokratian kulmakivi on oppositio. Ei ole sattumaa että kaikissa diktatuureissa oppositio pyritään ensimmäiseksi minimoimaan ja vaientamaan uhkailulla, väkivallalla tai epäterveellä lainsäädännöllä. Enemmän demokraattisissa maissa oppositio pyritään hiljentämään hienostuneemmin; vähätellään aktiivisesti sen merkitystä.

Oppositio on erityisen tarpeellinen siksi, että vallankäyttäjän oman tekemisen erinomaisuus ja päätösten näennäinen välttämättömyys sokeuttaa ja ilman oppositiota huonoista päätöksistä tai vaihtoehtoisista tavoista tehdä ei muistuta kukaan. Oppositio on perustavanlaatuinen vastavoima vallankäyttäjälle. Demokratian kaventaminen alkaa opposition merkityksen nakertamisella.

Oppositio kyseenalaistaa, esittää vaihtoehtoja ja kritisoi hallitusta.

Oletko politiikan 'new-born' vai jostain muusta maasta kotoisin. Eikö ole tuttu asia?

Äänestä

Mr. Perfect trollasi myös rokotevasista miekkareista ja urea juhlista.

Äänestä
  • Pissapoikia kuten Persutrolli Pissapasi.

    Äänestä

Tullaan vielä muutama kirjanen kirjoittamaan tämän hallitusnelikon aikaansaannoksista. Luulen että KD ja RKP saavat osansa myös sivuilla.

Äänestä
  • Jep. Niitä kostokirjoja tulee aina. Edellinen sellainen oli Sannan "Toivo on tekoja". Tosin kirjan nimessä on virhe. Sen pitäisi olla "Toivottomia tekoja".

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mr.Perfect kirjoitti:

Hallitukseen on tyytyväisiä kuitenkin 41%. Merkittävää on kuitenkin se, että 78% heistä on tyytymättömiä oppositioon. Se selittynee sillä, että oppositio ei ole kyennyt tarjoamaan yhteiskunnalle mitään muuta kuin kaikenvastustamista ja kapinaan kiihottamista. Eli räksytystä.

Meillä on nyt Suomen historian huonoin oppositio, siitä ei ole kahta sanaa. Hallitukselle hatunnosto, sillä tällaisina aikoina hallitusvastuun ottaa vain ne, joilla on siihen riittävät isot munat. Oppositiolla sellaisia ei olekaan.

☝️😏

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu