Älkää tulko ohituksen jälkeen suoraan eteen

Jos teidän takana ei ole autoja tulossa, niin älkää tulko ohittamisen jälkeen suoraan eteen, vaan ajakaa pidemmälle ennen kaistan vaihtoa. Aiheutatte vaan turhaa jarrutusta kun adaptiivinen cruise alkaa jarruttamaan teidän takia. Ja en ole hidastelija, vaan ajan suurinta sallittua gps-nopeutta aina.
11197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olen samaa mieltä. Etäisyys täytyy jättää ohitettavaankin reilusti. Kärsin samasta hölmöläisten ohituksista.

1Äänestä

Enemmän ne vastaan tulossa olevat autot vaikuttaa ohituksen pituuteen.

Äänestä
  • Motarilla ei ole vastaantulijoita

    Äänestä

Aloittajalla on pointti. Kohta kun kevät etenee ja kuitenkin ajetaan vielä talvirenkailla, niin kivet sinkoilee takana ajavan, ohitettavan auton, tuulilasiin. Kuinkahan monta tuulilasia olisi säästynyt, jos maltettaisiin ajaa kauemmas ennen kaistalle palaamista? Itsekin maksoin vuosi sitten 200 euroa tällaisen törpön takia. Harmittaa vietävästi.

1Äänestä

Joo, joo, mutta kun ohi on päästävä, vaikka ohittaja seuraavasta liittymästä
tai tienhaarasta olisi poistumassa!

1Äänestä

Myös loska on haitaksi ja vaaraksi. Minut ohitti taksi eräänä keväänä ja ajoi heti eteen turhaan sotkien lasini. Kostin sillä kertaa ja ajoin ylinopeudella ohi ja heitin paskat taksin tuulilasiin. Olikin laadukkaampi taksi kun automaattiset ajovikkuvalot alkoivat vilkkua kiivaasti.

Äänestä

Vaihdan kaistaa ihan keulan eteen, KUN ohitettava lähtee ajamaan kilpaa ohittajan kanssa. Kuten ankealla järkiautolla (Datsun kasvain ja skeidat pahimmasta päästä) ajavat melkein joka ainoa tekevät.

Hyvin näkee, että moni ajaa nykyään vakkari päällä, mutta silti nopeus nousee "pakolliset" 10 km/h, kun ohittava auto ilmaantuu kuskin sivupeilin näkymään.

Ohituskaistatiellä nämä samat puupäät kiihdyttelee jopa 30 km/h "estääkseen tarpeettomia ohituksia". Sen jälkeen voikin kihnuttaa ohituskaistojen välin rajoitus -15 km/h.

Äänestä

Omalle kaistalle saa palata vasta kun ohitetettava näkyy taustapeilistä.

Äänestä
  • Mutta on ok estellä ohituksia kiihdyttämällä 10-15 km/h, kun huomaa toisen auton rinnallaan? Ihan vakiosuoritus moottoritiellä tämä. "Minusta et perkele mene ohi!"

    Tosin nämä samat sankarit myös osaavat rinnanpysäköinnin. Eli kun moottoritiellä lähtevät itse ohittamaan, niin hidastavat toisen auton rinnalle päästyään ja jäävät tukkimaan vasenta kaistaa jopa parin minuutin ajaksi.

    Tämä on erityisen leimallisesti VAGinakuskien juttu. Kestovitutus päällä ja sitä samaa yritetään jakaa muillekin?

    Ihan normisuoritus, että muuten körötetään eiss. 115 km/h (120 mittarin mukaan?), mutta rekkaan ohitettaessa nopeus tippuu 85 kieppeille ja jäädään rekan takanurkan kohdalle "rinnanpysäköintiin" parin minuutin ajaksi.

    Em. ei kuitenkaan tarkoita, että tällaisesta liikenteen veritulpasta saisi ajaa ohi. Kun lopulta pääsevät rekan ohi ja palaavat oikealle kaistalle, niin palaavat siihen normaalimoodiinsa "minusta et perkele mene ohi" ja ajavat siis kilpaa ohittajien kanssa. Tässä kohtaa maistuu ihan mainiosti 125 km/h vauhti, vaikka hetkeä aiemmin 90 oli liikaa pyydetty.

    Äänestä

  • Näinhän sitä opetetaan mutta tosi asiassa tuolloin tullaan liian lähelle ohitettavaa. Tutka näkee mun autossa kahden lampunvälin päähän, eli n. 100m. Jos ohittaja tulee eteen lähempänä kuin yksi lampunväli niin mulla adaptiivinen alkaa jarruttamaan. Poikkeus on jos ohittaja ajaa huomattavasti suurempaa nopeutta kuin minä, silloin automatiikka tajuaa etäisyyden kasvavan vauhdilla ja ei ala jarruttamaan.
    Mulla ei ole tarvetta estellä muiden ohituksia tai alkaa kilpailemaan, auto ei kulje kuin rajoitettuun 250kmh nopeuteen.

    Äänestä

mä ajan heti eteen kun ohitan..miksi? no kun mä ajan bemaria....malli on X5 joten sillä pitää vetää kurat silmille ei se muuten ois imagon mukaista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos teidän takana ei ole autoja tulossa, niin älkää tulko ohittamisen jälkeen suoraan eteen, vaan ajakaa pidemmälle ennen kaistan vaihtoa. Aiheutatte vaan turhaa jarrutusta kun adaptiivinen cruise alkaa jarruttamaan teidän takia. Ja en ole hidastelija, vaan ajan suurinta sallittua gps-nopeutta aina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu