Lehden kirjoituksessa väitetään, että papin saaren puhdistamo ei ole täyttänyt elyn vaatimuksia moneen vuoteen, vt kunnanjohtaja ,tekninen johtaja, käyttö mestari väittävät muuta, kuka ketkä antava näin virheellistä tietoa kuntalaisille ,onko se virkamiehet vai nimettömänä kirjoittaneet ns valveutuneet kansalaiset, eikös se Akun edustaja ole teknisessä lautakunnassa , missä se avoimuus asiantuntemus nyt on.
Kuka puhuu totta
Anonyymi-ap
10603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kunnan virkamiehet ovat oikeassa, kaikki muut puheet ovat tarkoitushakuista mustamaalaamista ja disinformaatiota. Elyn tyypit pahimpia kiusanhenkiä!
AK:n populismia.
Miksihän ne kunnan pölvästit julkaisivat vastineensa yhteydessä pylväskuvan ammoniumtypen ylityksistä? Ymmärrän. Vain yhtenä vuotena on päästy alle rajan. Ja kunta sai tietoonsa uudet luparajat jo vuonna 2018, mutta ei tehnyt mitään asian eteen ennen vuotta 2022.
Kuhmoisten Papinsaaren jätevedenpuhdistamo ei ole Pirkanmaa ELY-keskuksen valvonnan aikana täyttänyt ympäristöluvan määräyksiä yhtenäkään vuonna vuosina 2021–2024. Näin luku ELYn tekniselle lautakunnalle esittämässä selvityspyynnössä. Selvityspyyntö tosin salattiin tekniseltä lautakunnalta. Vastauksen selvityspyyntöön teki virkamies ilman lautakuntaa.
Häh ?????
Jätevesiongelmiin tulee suhtautua vakavasti ja toimia avoimesti, ettei käy kuin Nokialla.
https://yle.fi/a/20-109238
No miten on mahdollista, selvitys pyyntö esitetään lautakunnalle ja virkamies vastaa yksin siihen ,,eikö se lautakunta tiedä mitä siellä tapahtuu tai tehdään.
Ja kuka virkamies siihen vastasi ja mitä? Ja kuinka moinen selvityspyyntö on täällä tiedossa, mutta ei telassa?
Sitä sopii kysyä.
Tekninen johtaja muuten perui helmikuun teknisen lautakunnan kokouksen, vedoten siihen, että ei ole käsiteltäviä asioita. Olisi ollut kuitenkin edes ilmoitusasiana, että LVV pyysi lausunnon TeLalta koskien puhdistamon uusia päästörajoja. Tämäkin ilmeisesti salattiin.