Miten kauan JT mielestä ihmiset olleet olemassa?
Miten kauan ihminem ollut olemassa
Anonyymi-ap
21348
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
En tiedä, kun en kuulu lahkoon. Jotkut kyllä sanovat, että ihminen on kehittynyt apinasta. Minä kyllä tunnen monta, jotka eivät ole kehittyneet sitten yhtään!
JT:t ottavat Raamatun kertomuksen Aadamista ja Eevasta ja syntiinlankeemuksesta historiallisena. Ihmisiä on siten järjestön mukaan ollut vain noin 6000 vuotta. Vartiotorni on joskus laskenut vuoden tarkkuudellakin Aadamin luomisen ajankohdan ja saanut tulokseksi vuosi 4026 ennen ajanlaskun alkua. Tähän sitten perustui tuhatvuotisen valtakunnan alun odotus , eli samalla tuolloisen maailman eli "asiainjärjestelmän" lopun odotus vuodelle 1975.
Raamatun luomiskertomuksen "luomispäivät" ymmärrettiin aiemmin 7000 vuoden pituisiksi ajanjaksoiksi ja tämä käsitys oli osaltaan myös 1975-odotuksen taustalla. Käsitys toistettiin kirjallisuudessa vielä 1980-luvulla. Nykyään järjestö opettaa kuitenkin, että luomispäivät saattoivat olla miljoonia vuosia pitkiä ja tietellinen käsitys maapallon iästä hyväksytään nykyään. Kuitenkin ihmislajin osalta pidetään kiinni vain noin 6000 vuoden iästä. Tieteellinen käsitys ihmislajin kehityshistoriasta hylätään, samoin historiantutkimus silloin kun sen on ristiriidassa Jehovan todistajien järjestön raamatuntulkinnan kanssa. Esimerkiksi Nooan ajan maapallonlaajuista vedenpaisumusta 2300-luvulla eaa pidetään historiallisena tosiasiana ja väitetään, että ihmislaji tosiaan supistui vain 8 yksilöön, vaikka Lähi-Idän alueella oli suuria kansoja tuohon aikaan eikä muutenkaan mikään tosiasia sovi yhteen järjestön käsityksen kanssa, sen sijaan vastatodisteita on yllin kyllin.
Ei siinä ole mitään laskemista...se ilmoitetaan Raamatussa!!!
Ihmistekoista 7000!!!!!!!
Ei todellakaan ilmoiteta missään yksiselitteisessä muodossa. Kyse on nimenomaan laskelmasta, jonka perustaksi tehdään kaikenlaisia tulkintoja ja oletuksia. Eri laskijat ovat saaneet erilaisia tuloksia, mutta suunnilleen noin 6000 vuoden aikamäärään päädytään yleisesti. Tarkkaa vuotta Aadamin luomiselle on kuitenkin mahdotonta Raamatun pohjalta sanoa, vaikka hyväksyttäisiin siellä kerrottu totena.
En tiedä oletko viitsinyt edes tutustua siihen miten järjestö aikalaskelmaansa päätyi, vai huuteletko muuten vain, että asia ilmoitetaan Raamatussa. Joka tapauksessa tuolta voi katsoa vuodelta 1968 peräisin olevan Vartiotornin artikkelin otsikolla "Miksi odotat vuotta 1975?", jossa siis kehoitetaan odottamaan kyseistä vuotta, ja esitetään seikkaperäinen (tosin kyseenalainen) aikalaskelma Aadamin luomiselle.
https://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1968602
Eikö olekin hassua miten vanhan testamentin kirjoittaneet juutalaiset raavat raamatustaan ihan eri aikamäärän Adamin luomisesta?
"Syyskuun 22. päivästä 2025 alkaen (Rosh Hashanah) juutalainen vuosi on 5786"
raamatun mukaan ensimmäinen ihminen laski ensimmäisen kerran Peräilmaa Kärsämäellä 6000 vuotta sitten.
pyhä henki käväisi liukumassa palokunnantalon ylitse ja katso: loi ensimmäisen ihmisen, Aadamin, palokunnantalon letkuvarastoon. Siellä Adam kaiveli suu auki aikansa nenää, laski Peräilmaa ja ihmetteli. Mutta ettei elämänsä olisi niin auvoista päätti yöhwawöh-setä luoda kiusaksi akan, Eevan. yöhwawöh-setä otti kiinni Adamin Peräilmaa, ja loi siitä Eevan. Näin tämä ihmisen luomishommm raamatun mukaan meni.
⬆︎⬆︎. On tämä yhtä Hel**ttiä, kun aina kirjataan automaattisesti ulos. Saat***na.
Lääkkeet ajallaan!
Anonyymi00003 2026-02-11 00:33:56
" Raamatun luomiskertomuksen "luomispäivät" ymmärrettiin aiemmin 7000 vuoden pituisiksi ajanjaksoiksi ja tämä käsitys oli osaltaan myös 1975-odotuksen taustalla. ... Nykyään järjestö opettaa kuitenkin, että luomispäivät saattoivat olla miljoonia vuosia pitkiä ja tietellinen käsitys maapallon iästä hyväksytään nykyään. Kuitenkin ihmislajin osalta pidetään kiinni vain noin 6000 vuoden iästä."
Niin muuttuu vartiotornin sisältö. Kuitenkaan noilla ei ole merkitystä. Paitsi että yksi ennustuksen (1975) perustelu lisää romutettu antajansa romuttamossa.
Vartiotornille on vieras lähimmäisen rakastamisen käsky, jonka Jeesus sanoi tärkeimmäksi käskyksi
Noilla ei ole enää merkitystä ajankohtaisena opetuksena, mutta tuolloin todistaja joutui uskomaan tai ainakin teeskentelemään uskovansa, sekä suosittelemaan muillekin uskottavaksi, että luomispäivät tosiaan olivat 7000 vuotisia ja maanpäällinen luomakunta siten vain alle 50 tuhatta vuotta vanha. Jos joku oli mielessään eri mieltä, vaikka kuinka hyvillä perusteilla, hän joutui pitämään mölyt mahassaan, tai muuten.
Soopaaa!!!!!
Raamatun mukaan yli 6000 vuotta!
Anonyymi00003 2026-02-11 00:33:56
"Raamatun luomiskertomuksen "luomispäivät" ymmärrettiin aiemmin 7000 vuoden pituisiksi ajanjaksoiksi ja tämä käsitys oli osaltaan myös 1975-odotuksen taustalla. Käsitys toistettiin kirjallisuudessa vielä 1980-luvulla. Nykyään järjestö opettaa kuitenkin, että luomispäivät saattoivat olla miljoonia vuosia pitkiä "
-Ja jos joku sanoi ettei uskonut 7 000 vuoden luomispäiviin, silloin kuin niiden aika oli, niin sai potkut lahkosta. Ja kun oppi muuttui miljooniksi vuosiksi, ei häntä kutsuttu takaisin, anteeksipyynnöstä puhumattakaan.
Kuitenkin lahko sanoo olevansa ainoa mahdollisuus pelastukseen.
Ja on huomioitava että Jeesus ei tuommoisia opettanut, puhunutkaan.
Room. 10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
Raamatussa ei kerrota kuinka kauan aikaa koko luominen kesti, siellä kerrotaan vain 6 VIIMEISESTÄ LUOMISPV JA LEPOPV!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
"Ja jos joku sanoi ettei uskonut 7 000 vuoden luomispäiviin, silloin kuin niiden aika oli, niin sai potkut lahkosta. Ja kun oppi muuttui miljooniksi vuosiksi, ei häntä kutsuttu takaisin, anteeksipyynnöstä puhumattakaan."
On vaarallista olla oikeassa, kun Vartiotorni on väärässä. Ainakin jos haluaa pysytellä Jehovan todistajien seurakunnassa.
Septuaginta on vanhimpia Vanhan testamentin käänöksiä.
Jos laskee väestön ikää sen antamien patriarkkojen ikien mukaan, silloin vedenpaisumuksesta olisi kulunut noin 5100 vuotta.
Silloin jää sopivasti aikaa muinaisille kulttuureille ja hallitsijoille.
Jotta väestö olisi kasvanut silloisista kahdeksasta henkilöstä nykyiseen kahdeksaan miljardiin, silloin väestön olisi pitänyt kaksinkertaistua 30 kertaa.
Silloin yhteen väestön kaksinkertaistumiseen olisi aikaa keskimäärin 167 vuotta.
Minun ja vaimoni jälkeläisiä on jo 15, joten meidän kahden lukumäärä on moninkertaistunut muutamassa vuosikymmenessä.
Viimeisen kerran väkiluku kaksinkertaistui 50. vuodessa.
Tuollainen väestönkasvu muinaisina aikoina olisi tuskin ollut mitenkään mahdollista maailmassa, jossa viljelymenetelmät olivat alkeellisia, terveydenhuoltoa ei ollut ja lisäksi ihmisiä kuoli väkivaltaisissa yhteenotoissa ja petoeläinten uhrina. Naisia kuoli synnytyksissä ja lapsia ja kaiken ikäisiä ihmisiä tauteihin, jopa sellaisiin, jotka nykyään ovat helposti hoidettavissa. Maapallon väkiluku onkin kasvanut hyvin hitaasti aivan viime vuosisatoja lukuunottamatta.
Eräänä konkreettisena esimerkkinä Raamatun epärealistisesta väestönkasvusta on israelilaisten lukumäärän kasvu Egyptissä. Heidän määränsä olisi kertomuksen mukaan kasvanut muutamasta kymmenestä ihmisestä pariin miljoonaan vain noin 400 vuoden aikana, sekin orjuudessa eläen. Lisäksi tietysti vielä se, ettei tuollaisesta ole mitään historiallisia mainintoja tai arkeologisia jäänteitä.
"Jos laskee väestön ikää sen antamien patriarkkojen ikien mukaan, silloin vedenpaisumuksesta olisi kulunut noin 5100 vuotta.
Silloin jää sopivasti aikaa muinaisille kulttuureille ja hallitsijoille."
Ei jää. Esimerkiksi Egyptissä ja Mesopotamiassa oli suuria kansoja jo pari tuhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Vedenpaisumuksen hyväksyminen merkitsee samalla tuota aikakautta ja aluetta koskevan historiantutkimuksen kiistämistä, mikä riittävän vahvassa uskossa ei varmaan ole sekään ongelma, mutta objektiivisemmin asiaan suhtautuvalle voi olla vähän liian paksua.
Eihän se pitkään ole ollut. Nooakin seikkaili sen lauttansa vittu muutama tuhat vuotta sitten