Talvisodasta

Kysyisin sellaista asiaa talvisodasta kuin että miksi kaikki esim ikäluokkaa 1910-1918 eivät osallistuneet talvisotaan? Mietin kun esim oma ukkini oli syntynyt vuonna 1917 ja hän ei tiettävästi osallistunut talvisotaan. Millä perusteilla silloin otettiin rintamalle?
9236
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hämäläisille oli sitten se Jatkosota.🦥🐌

Äänestä

Kutsuntaluettelot ja palveluskelpoisuus:
Vuonna 1939 kutsuntaluetteloihin merkittiin kaikki kutsuntaikäiset (kutsuntaikä vuonna 1939 oli 20 vuotta, syntyneet 1919) sekä vanhemmat ikäluokat liikekannallepanon takia. Palveluskelpoisuus tarkistettiin lääkärintarkastuksessa, ja vapautuksia myönnettiin vain pätevistä syistä.

Äänestä

Pätevät syyt asepalveluksesta hylkäämiseen 1930-luvulla:

Fyysiset sairaudet ja viat (lääkinnälliset syyt): Yleisin syy oli terveydentila, joka esti palveluksen (ns. C-paperit tai vapautus). Näitä olivat esimerkiksi vaikeat keuhkosairaudet (kuten tuberkuloosi), sydänviat, heikko näkö, vaikeat tuki- ja liikuntaelinsairaudet tai muut ruumiilliset viat.
Kehitykselliset haasteet ja alipaino: Myös selkeä ali- tai ylipaino sekä kehitykselliset ongelmat voivat johtaa hylkäämiseen.
Mielenterveysongelmat: Mielenterveyden häiriöt olivat jo tuolloin peruste vapautukselle.
Vakaumukselliset syyt: Vuoden 1922 asevelvollisuuslaki mahdollisti aseettomaan palvelukseen siirtymisen uskonnollisen vakaumuksen perusteella.
Ulkomailla asuminen: Jos asevelvollinen asui vakituisesti ulkomailla, hänet voitiin vapauttaa kutsunnoista.
Perhesyyt: Perustettu perhe tai perheenhuoltajuus saattoivat tietyissä tapauksissa toimia lykkäyksen tai vapautuksen perusteena.

Äänestä
  • Hyvä lista, osin pätee edelleen.

    1930-luvulla kärsittiin vielä yleisesti tuberkuloosista, ja ravitsemustilanne varsinkin syrjäseuduilla oli kehno. Monet asevelvolliset aloittivat palveluksen alipainoisina, tai heille annettiin lykkäystä tai vapautus heikon terveyden tai aliravitsemuksen takia.

    Työ oli 1930-luvun nuorilla miehillä nykyistä fyysisempää, ja siihen liittyi myös monia työssä saatuja, osin parantumattomia vammoja. Vaimon ukki vapautettiin palveluksesta tukinuitossa saadun, yhä parantumattoman jalkavamman takia.

    Varusmiesaikanani 1989-90 meille kerrottiin, että olimme tervein ikäluokka siihen mennessä - kruununraakkeja, eli terveydellisistä syistä vapautettuja oli vähemmän kuin koskaan.

    Äänestä

Miksi juuri talvisodasta? Mihinkään sotaan eivät ole osallistuneet "kaikki".

Äänestä
  • Nämä jotka eivät osallistuneet talvisotaan niin taistelivat kuitenkin suurin osa jatkosodassa niin kuin oma ukkini. Mutta kysymys oli se että mikseivät osallistuneet talvisotaan. Esimerkiksi minun mummon siskon mies osallistui talvisotaan joka oli myös syntynyt 1917.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Nämä jotka eivät osallistuneet talvisotaan niin taistelivat kuitenkin suurin osa jatkosodassa niin kuin oma ukkini. Mutta kysymys oli se että mikseivät osallistuneet talvisotaan. Esimerkiksi minun mummon siskon mies osallistui talvisotaan joka oli myös syntynyt 1917.

    ”Mutta kysymys oli se että mikseivät osallistuneet talvisotaan.”

    Yksi mahdollinen selitys on se, joka ilmenee YH:n aikana reserviläisen varustuksessa mallia Kajander! Tuon ajan armeijalla kun ei ollut TUNNETUSTI jakaa kaikille reserviläisille sotilasasua”. MAHTOIKO SAMA KOSKEA MYÖS HENKILÖKOHTAISTA ASETTA!?

    TÄSTÄ SYYSTÄ SUOJELUSKUNTALAISET OLIVAT NIIN RATKAISEVANA APUNA. HEILLÄ KUN OLI JO VALMIINA SEKÄ ASU ETTÄ SOTILASKIVÄÄRI!

    ASEEN suhteen onneksi Neukku ojensi auttavan kätensä! Syntyi mottitaisteluita, joista ensimmäinen tuli sodan alussa Tolvajärvellä ja sieltä saatiin tuhansia Mosin Nagant-sotilaskiväärejä. Niillä kyettiin varustamaan reserviläisiä!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Nämä jotka eivät osallistuneet talvisotaan niin taistelivat kuitenkin suurin osa jatkosodassa niin kuin oma ukkini. Mutta kysymys oli se että mikseivät osallistuneet talvisotaan. Esimerkiksi minun mummon siskon mies osallistui talvisotaan joka oli myös syntynyt 1917.

    Sairaus tai tärkeä työ siviilipuolella saattoivat olla syitä, jotka torppasivat rintamalle määräyksen. Tietysti oli myös jokin määrä karkureita ja avoimesti aseistakieltäytyjiä sekä vankeja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kysyisin sellaista asiaa talvisodasta kuin että miksi kaikki esim ikäluokkaa 1910-1918 eivät osallistuneet talvisotaan? Mietin kun esim oma ukkini oli syntynyt vuonna 1917 ja hän ei tiettävästi osallistunut talvisotaan. Millä perusteilla silloin otettiin rintamalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu