Byrokraattinen Suomi paljastui jälleen

Otetaanpa esimerkki historiasta. Sodan loputtua maassamme tapahtui ihmisten siirto idästä muualle maahamma, eli siis oma kansa joutui pakenemaan kodeistaan. Uudet kodit rakennettiin porukalla yhteistuumin. Jokainen auttoi toistaan. Siihen ei tarvittu rahaa, vaan tehtiin ja nostettiin Suomi uuteen uskoon. ------ Eikö Kouvolassa saa tehdä ilmaista työtä oikeilla koneilla eli kuten Ilta Sanomissa oli hiihtolatujen teosta. Ihan oikeella lanaajalla kaveri pitää ilmaiseksi kunnossa latuja ihmisille, jotta voivat nauttia liikunnasta. Järkyttävää todella maassamme tällainen toiminta, niin pitää kilpailuttaa latujen lanaaja. Ja yleensähän kaupunki hyväksyy tuttavapiiriinsä kuuluvia, joille maksaa. Tällainen käytäntö on koko Suomessa. Ja tämä on myöskin syy, miksi nuoria eri ammattitaitoisia opiskelleita on työttömänä. Ei kelpuuteta kuin sukulaiset tai tuttavat. +++++/////+++++ Kiitos sinulle, joka olet lanannut meille hyvät ladut ja tehnyt uudenkin. Olemme kiitollisia siitä, että on mahdollisuus hiihtää hyvällä ladulla ja näin upea talvikin on. Tällaista vapaaehtoistoimintaa ja oma-aloitteisuutta saisi olla maassamme ja paljon.+++++++Byrokratiat pois. Suomi on vapaa maa.
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Otetaanpa esimerkki historiasta. Sodan loputtua maassamme tapahtui ihmisten siirto idästä muualle maahamma, eli siis oma kansa joutui pakenemaan kodeistaan. Uudet kodit rakennettiin porukalla yhteistuumin. Jokainen auttoi toistaan. Siihen ei tarvittu rahaa, vaan tehtiin ja nostettiin Suomi uuteen uskoon. ------ Eikö Kouvolassa saa tehdä ilmaista työtä oikeilla koneilla eli kuten Ilta Sanomissa oli hiihtolatujen teosta. Ihan oikeella lanaajalla kaveri pitää ilmaiseksi kunnossa latuja ihmisille, jotta voivat nauttia liikunnasta. Järkyttävää todella maassamme tällainen toiminta, niin pitää kilpailuttaa latujen lanaaja. Ja yleensähän kaupunki hyväksyy tuttavapiiriinsä kuuluvia, joille maksaa. Tällainen käytäntö on koko Suomessa. Ja tämä on myöskin syy, miksi nuoria eri ammattitaitoisia opiskelleita on työttömänä. Ei kelpuuteta kuin sukulaiset tai tuttavat. +++++/////+++++ Kiitos sinulle, joka olet lanannut meille hyvät ladut ja tehnyt uudenkin. Olemme kiitollisia siitä, että on mahdollisuus hiihtää hyvällä ladulla ja näin upea talvikin on. Tällaista vapaaehtoistoimintaa ja oma-aloitteisuutta saisi olla maassamme ja paljon.+++++++Byrokratiat pois. Suomi on vapaa maa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu