”Mutta näin on Jumala täyttänyt sen, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta, että nimittäin hänen Voideltunsa piti kärsimän.”
Apt 3:18
Apt 3:18
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Gal. 6:7
Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
Jeesus poisti "maailmansynnin" eli kollektiivisen perisynnin kadotustuomion.
Mutta kyllä kaikki joutuvat vastuuseen omista tekemisistään. Ei ne kaikki teot mene suoraan Jeesuksen piikkin. Kuten usein hoetaan.
1. Piet. 1:17
Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika.
Joh. 5:46
Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.
Ap. t. 6:11
Silloin he salaa hankkivat miehiä sanomaan: "Me olemme kuulleet hänen puhuvan pilkkasanoja Moosesta ja Jumalaa vastaan".
Luuk. 16:31
Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."
Jeesuksen ylösnousemuskaan ei saa ihmisiä kuulemaan Moosesta ja profettoja, vaan muita villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.
1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Kärsivällisesti odotamme, että Jumala vie asiat hyvään lopputulokseen.
Näin käy.
Kyllä!
Varmasti Jumala sen tekee. 😊
Ilmestyskirjan totuudet usein salataan.
Ilm. 20:12
Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
Ilm. 20:13
Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
Vain Jeesus pelastaa syntiset!
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Syytekohdat joiden perusteella Jeesus ristiinnaulittiin Google haun mukaan.
"AI-yhteenveto
Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli prosessi, jossa syytekohdat vaihtuivat juutalaisen uskonnollisen oikeudenkäynnin (Sanhedrin) ja roomalaisen maaherran (Pontius Pilatus) välillä. Roomalaiset suorittivat teloituksen poliittisin perustein, vaikka syytteet lähtivät liikkeelle uskonnollisista kiistoista.
Tärkeimmät syytekohdat olivat:
Jumalanpilkka (uskonnollinen syyte): Juutalainen neuvosto (Sanhedrin) totesi Jeesuksen syylliseksi jumalanpilkkaan, koska hän väitti olevansa Messias, Jumalan Poika.
Kansan villitseminen ja kapinahenki: Jeesusta syytettiin kansan harhaanjohtamisesta ja levottomuuksien lietsomisesta eri puolilla Juudeaa, erityisesti Galileasta Jerusalemiin asti.
Keisarin vastustaminen ja veronmaksuepäselvyydet: Roomalaisille esitetyssä syytteessä väitettiin, että Jeesus kielsi maksamasta veroja keisarille.
Kuningasväite (sedition/maanpetos): Tärkein poliittinen syyte oli, että Jeesus väitti olevansa kuningas (juutalaisten kuningas), mikä tulkittiin kapinaksi Rooman valtakuntaa ja keisaria vastaan.
Temppelin uhkaaminen: Jeesuksen väitettiin uhanneen tuhota Jerusalemin temppelin.
Ristillä oleva syytekilpi (titulus) "Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas" (INRI) vahvistaa, että hänet ristiinnaulittiin poliittisena kapinallisena."
Paavalilla oli Roomanvallan lupa tappaa kapinallisia olivat he sitten Juutalaisia tai kristittyjä.
Murhat laitettiin uskonkiistojen syyksi.
Ap. t. 22:29
Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen.
Kansanmurhaan osallisesta on tehty uskonsankari..."Rakas Paavali....
Ap. t. 26:10
Niin minä myös tein Jerusalemissa. Hankin ylipapeilta valtuudet ja toimitin vankilaan MONIA PYHIÄ, ja kun tuli kyse HEIDÄN SURMAAMISESTAAN, äänestin sen puolesta.
Ei Jeesus joutunut meidän syntien ja herjaamisen vuoksi ristille, vaan sovitti sapattirokkomuksilla lain kirouksen. Meitä ei voi siitä enää syyttä, vaikka saatana sitä yrittää.
Jeesus oli Rabbi ja ylipappi Melkisedekin järjestyksen mukaisesti. Heitä ei sapatinsäännöt edes koskeneet.
Älytön hokema, että Jeesus olisi muka toisten ihmisten, jopa syntymättömien takia ristille ripustettu. Eri asia sitten että olisiko lievempikin rangaistus Jeesuksen väitetyistä rikoksista riittänyt.
Ilman muuta lievempi rangaistus olisi riittänyt, vaikkapa muutama kuukausi yhdyskuntapallvelua.
Adventistit yrittä eksyttää ihmisiä sapatinsäännöillä.
Jeesus oli Rabbi, ylipappi Melkisedekin järjestyksen mukaisesti. Heitä ei sapatinsäännöt edes koskeneet.
Matt. 12:5
Tai ettekö ole laista lukeneet, että papit tekevät temppelissä sapattinakin työtä mutta ovat silti syyttömiä? [4. Moos. 28:9,10]
Jenkkilahkot edustaa harhaoppeja eli heresioita. (Jehovat,Mormonit,Hellarit,Advarit)
Tit. 3:10
Karta harhaoppista ihmistä, kun ensin olet ojentanut häntä kerran tai kahdesti.
Jeesuksen rangaistus sapattirikkomuksista oli aivan oikea, kuolema. Virhe tuli vain siinä että laki ja profeetat olivat Johannekseen asti. Siihen asti oli ennustettu asiat, huutava ääni erämaassa, joka kertoi Messiaan tulosta. Sen jälkeen taivasten valtakunta oli tullut lähelle eikä usko ollu enää lakien noudattamista, vaan sitä että ihminen tunnusti syyllisyytensä eikä kehunut että minulla on Jumalan lait. Fariseuset eivät tätä tehneet ja heitä lakihenkisiä Johannes ei kastanut.
Jeesus kärsi ja lopetti rangaistusket siten että ketään, joka uskoo Häneen ei enää lain mukaan tuomita. Hän on lain tuomiosta vapaa ja vain saatana yrittää siitä ihmistä syyttää sekä erottaa pois Kristuksen rakkaudesta. Lakihenkisyys on siis vieroittamista uskosta Jeesukseen, se on Jeesuksen korvaamista lailla eikä suinkaan johdatus Jeesuksen luo, kuten harhaoppiset väittää.
Jeesus kärsi ristillä meidän jokaisen pahain tekojen takia.
Sitten voi jatkaa pahaa, kaikki on anteeksi annettu!
Voi, miten paljon Jeesus meitä rakastikaan, antautuessaan ristin kuolemaan meidän vuoksemme. Me emme ikinä voi täällä maan päällä kulkiessamme tajuta sitä, kun Jeesus otti kaikki meidän likaiset syntimme päällensä, Hänet tehtiin synniksi meidän takia!
Ja sitten me kuitenkin vain tuomitsemme ja moitimme toinen toisiamme ja olemme niin älyttömiä kuin galatalaiset.
Se on kiitos Jeesuksen työstä.
Jeesuksen työstä, jonka Paavali määräsi kidutettavaksi kuoliaaksi ja kirosi Kristus-nimeen KIROUKSEKSI, joka Paavalin opilla johdattaa teidät helvettiin?!
MITÄ JEESUKSEN TYÖTÄ TARKOITAT?
Sitäkö kenties, kun yritti muinoin pelastaa temppelissä riehumisellaan teurastettavaksi määrättyjä lapsia, joiden hengen säästämisestä ei vanhemmilla ollut varaa maksaa kultaa papeille, ja menetti näin oman henkensä?
Näiden lasten syömistä mukailee ehtoollisriitti, kun on kuviteltava ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä.
Kunnia Jumalalle suuresta armostaan!
No, se loppui jo kuin kanan lento, jos se nyt armolta on koskaan tunutkaan maaksi maatuneena odotella maailmanlopun liekkejä.
Jumala ilmaisi asiat profeetoillensa etukäteen.
Ai niinkö - Jeesuksen opettama Israelin Jumala on kanssasi vahvasti eri mieltä.
Jeremia:
<<<5:31 profeetat ennustavat valhetta, ja papit hallitsevat yksissä neuvoin heidän kanssaan, ja sitä minun kansani rakastaa. Mutta mitä te teette, kun tästä tulee loppu?<<<
Tämä on hyvin aiheellinen kysymys juuri nyt.
<<<14:14 Mutta Herra sanoi minulle: "Valhetta ennustavat profeetat minun nimessäni; minä en ole lähettänyt heitä, en käskenyt heitä enkä puhunut heille. Valhenäkyjä, turhia ennustuksia ja oman sydämensä petosta he ennustavat teille.<<<
<<<23:25 Minä olen kuullut, mitä sanovat nuo profeetat, jotka ennustavat minun nimessäni valhetta sanoen: 'Minä olen nähnyt unta, olen nähnyt unta'.<<<
<<<27:15 Sillä minä en ole lähettänyt heitä, sanoo Herra, vaan he ennustavat minun nimessäni valhetta ja saattavat minut karkoittamaan teidät, ja te hukutte, te ja nuo profeetat, jotka teille ennustavat.<<<
No niinpä.
En tiedä, että pitäisikö uskovaisia sanoa ykssilmäisiksi, vaiko kokonaan silmättömiksi - ehkä he Paavalin himoyllykkein ovat repineet jo silmät päästään, mihin viitataan Jeesuksen puheena. Ehkä se oli vihje.
Tämä NIMEEN TEKEMINEN on oikein raamatun tunnussana, tehdään Jeesuksen NIMEEN, joka on laittomuuden tekemistä, tehdään hänen opettaman Israelin Jumalan NIMEEN, ja mitä sitten ihan perustana NIMEEN jo juutalaiset tekivätkään.
JEREMIA:
<<<7:30 Sillä Juudan miehet ovat tehneet sen, mikä on pahaa minun silmissäni, sanoo Herra. He ovat asettaneet iljetyksensä temppeliin, joka on otettu MINUN NIMEENI, ja saastuttaneet sen. Ja he ovat rakentaneet Toofet-uhrikukkulat Ben-Hinnomin laaksoon, polttaakseen tulessa poikiansa ja tyttäriänsä, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut.<<<
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=jer&luku=7
Ja koko kristinusko perustuu tälle valheelle.
Ja tästä luvusta aikaisemmin löytyy, että polttavat nämä uhrit Baalille, mistä tulee sana 'holokausti' kokonaan poltettu uhrilahja juutalaisten Baal-jumalalle, ja se on meitä niinkin lähellä, kuin alle vain sata vuotta, kun holokaustilla juutalaiset saivat oman valtion 1948.
Mahtaakohan eksegetiikan laitos olla myöskään tietoinen raamatun juonesta ja totuudesta, hyttysten siivilöintiensä ohella, kun ollaan toista kirjoittajaa Paavalin takia rahtaamassa kunnianloukkauksesta liki oikeuteen.
Mitäpä jos jätetään Paavali-saalis Israelin Jumalalle, kun aikoo pistää tuuleman Ilmestyskirjan mukaan, kyniäkseen kanan niin juutalaisten kuin siihen perustuvien kristittyjen kanssa.
Uhataan tästä hyvästä veren nousevan hevosten kuolaimiin asti. Menee nyt lähelle Fatiman kolmatta salaisuutta - äiti Marian antamaa näkyä Portugalissa, missä kirkon oppineet paaveja ja pappeja myöten kävelevät valtavan ruumismassan päällä korkealle vuorelle, missä heidät kaikki ammutaan.
Kuten edellä Israelin Jumala kysyy, mutta mitä te teette, kun tästä valheesta tulee loppu. NIIN, MITÄ TE TEETTE?
Israelin Jumala kolminaisuusopilla on nyt sitten kristiuskon uhri Jeesuksen nimeen kirottuna kiroukseksi.
Ja motiivi oli, että juutalaiset saivan pahan Jumalansa tilalle, valehdellen sen olleen muinainen Israelin Jumala.
Mihin tämä ketju katosi?
Raamatun Jeesus tuomittiin, koska kansan lakijohtajat eivät hyväksyneet synnittömyyttä jota Jeesu opetti. Eikä tunnu hyväksyvän nykyäänkään. Aloituskin on siitä esimerkki.
Jeesus tosiaan opetti synnittömyyttä aivan konkreettisesti kun hänen luokseen tuotiin syntinen nainen tavattuna itse teosta ja fariseukset sanoivat että Mooseksen laki käskee kivittää tämän naisen, mitä tehdään. Jos Jeesus olisi opettanut synnittömyyttä, niin olisi ottanut kiven ja sanonut, että siitä vain pojat, tuomitaan me synnittömät tämä nainen ja kivitetään kuten Mooseksen lain tauluissa käsketään.
Mutta tarina meni aivan toisin.
Jeesus hurvitteli sapattina miten tahtoi ja siitä riemastuneena fariseukset päättivät toteuttaa Mooksen lakia vaikka tiesivät olevansa syntisiä. He halusivat tappaa Jeesuksen sapattirikkomuksista, mutta kun Jeesus oli saavuttanut jo niin suuren suosion etteivät fariseukset kansan pelossa uskaltaneet kivittää tai tehdä muuta, niin Jeesus oli pakko viedä roomalaisten luokse ja yrittää selittää että on tehnyt jotain pahaa kun sapattirkosta roomalaiset eivät olisi ymmärtäneet. Roomalaiset eivät taasen nähneet Jeesuksessa mitään vikaa tai syytettä ja niin Jeesus ilman syyllisyyttä vapautti meidät lain tuomiota ja synnin orjuudest.a
Toisin kun Jeesus ja muut uskonharhaiset niin minä olen täysin synneistä vapaa ihminen, sillä en ole uskonharhainen, ja meitä on yksinomaan Suomessa melkoisen suuri joukko.
Näin helppoa se on olla 100% synnitön ihminen!
Uskonharhoissaan piehtaroivat voivat olla aivan vapaasti valitsemansa kokoluokan syntisäkkejä kun taas meitä tervejärkisiä ei moinen höperehdintä kosketa millään muotoa.
Et ole niin vapaa synnistä kuin sotahullut, että tappaminen on heille Jumalan tahto ja toteutus.
Olet vielä harhoissa kun et ole päässyt niin pitkälle synnittömyydessä, että voi oikein rypeä synnissä eikä se ole sitä.
Sinun ajattelusi on täysin hakoteilllä.
Uskonharhoista vapaana oleminen ei tarkoita sitä, että ihminen riehuisi pidäkkeettä, vaan sitä, että me uskonharhattomat emme tunne mitään tarvetta palvoa jumalia tai muita mielikuvitusolentoja, emmekä siten ole myöskään "syntisiä".
Heittäkääpä jotain factaa noista höpinöistä?Tuohan joulupukkikin lahjoja jouluna.
Synnittömyys on vaarallista. Se uhkaa lakeihin ja normeihin perustuvaa yhteiskunnallista turvallisuutta. Eli siis henkilöä joka haluaa hallita elämäänsä ja pelkää toisten vapautta.
Siitähän UT kertoo. Toki lakejakin tarvitaan, mutta jokainen saa vapaasti olla omanlaisensa. Se ei johda kadotukseen eikä helvettiin vaan on mielenterveyden perusta. Ketään tai mitään ei tarvitse palvoa.
Kiitos Jumslslle!
Korj. Jumalalle
Joku valehteleva apostoli kirjoitti tosin, että vapauteen Kristus vapautti meidät, mutta älkää antako olla sen yllykeeksi lihalle.
Paljon, paljon muutakin hienoa kirjoitti, opiksi otettavaa ja seurattavaa siinä miten vaelletaan Hengen mukaan tai milloin asioita ohjaa Pyhä Henki, eikä ihmisen omat mielihalut ja uskonnolliset päähänpinttymät.
Aamen!