Minulle annetaan kuukausittain Abilify 400 mg. Jos sattuisin täältä kuntoutuskodista pääsemään asumaan omilleni ja päättäisin lopettaa lääkkeen oton, voiko psykiatri esim. soittaa poliisit perään niin että joutuu "itselleen tai muille vaarallisena" mielisairaalaan? Mielestäni en mihinkään tarvitse kyseistä lääkettä, ja mahdollisista pitkän aikavälin sivuvaikutuksista ei tiedetä tarpeeksi.
Voiko lääkkeistä kieltäytyminen saattaa henkilön ongelmiin?
Anonyymi-ap
4032521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 403
Vanhimmat
Voit jättää lääkkeen pois. Psykiatri ei poliisia perään soittele. Sen tekee joku muu, kun alat taas oirehtia pahasti.
Lääkekielteisyys on skitsofrenian oire. Lääkkeen syöminen on ainoa toimiva hoito
Haittavaikutukset on myös tosia
Hyödyt on suuremmat kuin haitat
Täähän riippuu ihan ihmisestä ja lääkkeestä. Jokainen on yksilö
Ei lääkekielteisyys ole mikään oire, se on asennoitumistapa, tai mikä ikinä onkaan, mutta liittyy asennoitumiseen.
Valitettavasti hoitovastaisuus on yksi piirre. Toki taustasyyt erinäisiä. Ei silti yksinään mustakaan oire. Eri asia sit jos mukana salaliitot yms
Salaliitot, vainoharhat, ym. kuvittelu, jotka ei ole totta, on oirekuvaa.
Hoitovastaisuutta ja lääkekielteisyyttä voi olla muillakin kuin skitsofreenikoilla, se on ihmisestä kiinni, ei niinkään ainoastaan sairaudesta.
Riittää kun kattoo nykypoltiikkaa esim. Amerikassa nii siellähän sitä vasta on jopa päättävissä asemissa
Suo siellä vetelä täällä.
En ole vielä tavannut vakavaan psykoosisairauteen sairastunutta ihmistä, jonka sairaus olisi lakannut hänen lopetettuaan lääkkeiden syönnin, haittavaikutusten takia.
Riippuu mikä otantakoko sulla? Muista et antipsykooseja annetaan myös unettomuuteen. Eli käyttäjissä on muitakin kuin psykoosisairaita. Oma lukunsa myös ne joilla väärä diagnoosi
Juu, mutta piirrekään ei ole sama kuin oire.
Suo siellä....
Omalta kohdaltani voin sanoa, että en väitä sairauteni lakanneen lääkityksen lopetettuani, mutta kun lääkityksiä aikoinaan vähennettiin, palasin sen verran todellisuuteen siitä lääkepöhnästä, että toipumiseni tuli mahdolliseksi.
Kun suuri määrä lääkkeitä lamasi kaikki tunteet, osaamisen ymmärtää omia tunteita, tuntemuksia, ajoi itsetuntoa entistä huonommaksi, jne. ei ollut toivoakaan, että olisin ymmärtänyt kovin paljoa omasta sairaudestani ja silloisesta tilanteestani. Tai sitä, mitä voisi ja pitäisi tehdä, että asiat saisi muutettua paremmaksi.
Siinä vaiheessa, kun lopulta pääsin kaikista lääkkeistä eroon, alkoi psyykkinen eläminen ja oleminen olemaan parempaa kuin kertaakaan lääkittynä ollessani.
Toipumiseni alkoi siinä vaiheessa, kun oli vielä pientä lääkitystä päällä. Ja kun tuli aika, että olin varmempi voinnistani, uskalsin lopettaa lopunkin lääkityksen. Siis lopetin itse, koska lääkärit eivät suostuneet siihen monista pyynnöistäni huolimatta.
En ole vielä tavannut vakavaan psykoosisairauteen sairastunutta jonka sairaus olisi lakannut psykoosilääkkeillä.
Voihan ne lääkkeet oireita poistaa tai vähentää jos ylipäätään tekee sitäkään.
Oireettomaksi joo pääsee osa. Mut ei kaikki
On se kiinni paljon siitäkin, millainen elämäntilanne on.
Itse ryypiskelin sairastaessani ja lääkkeitä käyttäessäni, ei siinä ollut mahdollisuutta toipumiseen, eikä muuhunkaan elämänhallintaan.
Lääkkeet ennemminkin pitivät oireita ja sekavuutta yllä jatkuvasti, johtuen ilmeisesti eniten sen aikaisesta alkoholin käytöstäni.
Voisi sanoa, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, ihminen on kokonaisuus, psykofyysinen kokonaisuus. Psyyke vaikuttaa myös kehoon, ja keho psyykeen. Tärkeintä olisi kokonaisvaltainen hyvinvointi.
Tiedän kyllä, että on typerää ja turhaa olla jälkiviisas, mutta omalla kohdallani järjen käytöllä olisi ollut suuri merkitys aikoinaan.
Nähtävästi aika pieni osa.
Mitä vikaa on oireettomassa elämässä?
Ei mitään. Lääkkeet ei vaan paranna
Ei kaikki voita diabeteksenkään oireita, mutta silti yleinen konsensus on, että kannattaa yrittää.
Ei mitään.
Psykoosilääkittynä potilas ei ole oireeton.Psykoosilääkkeet aiheuttaa paljon haitta oireita.
Psykoosi lääkitys on käytännössä. +-0
Ei pelkät lääkkeet parannakaan, niillä taidetaan lähinnä yrittää hillitä oireilua.
Parantuminen vaatii paljon enemmän kuin ainoastaan lääkityksen. Ihmisen on toki itsekin tehtävä jotain omaksi hyväkseen, osallistuttava omaan hoitoon, itsehoitokin on mahdollista.
Jos sais muutaku lääkkeitä
Pitääkö kaikki saada, vai voisiko itse myös yrittää ?
Miten mä voin yrittää mitään jos en saa vaikka kysyn itse?
Olen kysynyt muuta apua mut en ole saanut. Kun lääkkeet kuulemma "pää"hoito. Enkä nyt puhu keskusteluavusta. Niitä en tartte vaan terapiaa/kuntoutusta yms
Oletko kokeillut sähköhoitoa?
Sähköhoito ei oo lääkkeetön eikä terapia. Haluaisin nimen omaan kuntouttavaa et pääsisin työelämään mut sen sijaan saan vaan lääkkeitä enkä mitään muuta
Sähköhoito on terapiaa
Onko teidän lähellä mitään kuntouttavaa toimintaa, tai paikkaa, jossa käy muitakin mt-kuntoutujia ? Paikkoja, joissa käy vertaisia, löytyy ainakin pääkaupunkiseudulta. Ja varmaan on muuallakin, jos ei ihan pieni paikkakunta/kunta ole.
No en diagnoosini puolesta saa edes moista enkä haluaisikaan
Helsingissä asun mut en tiedä kun ei ne sotelta anna kuin pillereitä. Mitään muuta en saa. Eikä pillerit auta työelämään
Niin? Ei täällä voi antaa dg:tä skitsofreniasta pelkästään siksi ettei halua tiettyä lääkettä tietyllä annoksella.
Minulla oli syömishäiriö kun olin lääkekielteinen. Ei skitsofreniaa.
Helsingissä on mielenterveysyhdistys. Ja taitaa siellä vanhan Lapinlahden sairaalan alueellakin olla jotain toimintaa mt-kuntoutujillekin.
Noista löytyy kyllä tietoa netistä, jos haluaa itse katsella.
Helsingissä on hyvinkin vaihtoehtoja mt-kuntoutujille. Toki se on itsestä sitten kiinni, viitsiikö saada mitään aikaiseksi ja lähteä tutustumaan.
Luulin et noihin tarttee lähetteen lääkäriltä
Ei tarvitse lähetettä. Esim. mielenterveysyhdistykseen saa mennä käymään kuka tahansa.
Heillä on myös paljon kaikenlaista toimintaa, yhteistä tekemistä, retkiä, ym. Sieltä voi myös löytää kavereita, yleensä löytääkin.
Klubitalo taitaa olla sellainen, jonne mennään vain lähetteellä.
Lääkäriltäkö? Kuulostaa sosiaalipalvelulta minun korvaan. Jolloin tehdään sosiaalihuollon päätös, ei lähete.
Psykiatrian puolella usein laitetaan lähete lääkärin puolelta sellaiseen toimintaan, joka katsotaan ihmiselle esim. mielenterveyden kannalta hyödylliseksi.
Sosiaalihuolto ei tee lähetteitä, se on totta, heiltä tulee päätökset.
Toki sosiaalihuolto voi joutua tekemään esim. maksupäätöksiä johonkin, johon lääkäri on ensin tehnyt lähetteen. Tämä on sitä byrokratiaa.
Diabetes ei ole psyykkinen sairaus,vaan fyysinen,joka hoidetaan insuliinillä,you know!
Tosin insuliini hoitaa vaan oiretta,Ei diabetesta itessään.
Jotkut pääsee diabeteksestä eroon kokonaan muuttamalla elintapojaan.
Ensinnäkin järjestöillä ja säätiöillä ei ole oikeutta määrätä lääkkeitä ja niillä ei ole mitään lääkehuoltoa. Esim helsingissä on Tukiyhdistys majakka, mielenterveysyhdistys Helmi.
ei ole sosiaaluhuollon pitämä. Sinne voi mennä ilman että on sosiaalihuollon päätös. Sinä voit mennä sinne ihan oma-aloitteisesti ilman että tartteb minkään laitoksen päätöstä.
Voi luoja. Noihin yhdistyksiin voi mennä ilman sosiaalihuollon päätöstä jos haluaa tekemistä ja vertaistukea. Ei siihen tartte minkää sosiaalihuollon päätöstä. ja noi maksuttomia
Ei ykkös tyypissä,siinä on muana aina insuliini!
Sosiialitoimen päätöksen tarvin ainakin kahteen eri asiaan että voin osallistua.Kerran vuodessa aina uusitaan se päätös.
Mut entä ne kuntouttavat toimet?
Käy psykiatrisen kuntoutusohjaajan juttusilla.Sen nyt ainaki pitäs tietää miten pääsee kuntoutustoimintaan.
Niin, ne on psykan takana eli jos saat ni saat
Psyyken sairauksia ja diabetestä ei voi verrata toisiinsa. Ne on aivan eri ja erilaisia sairauksia.
Myös siellä mielenterveysyhdistyksessä pystyy saamaan neuvoja.
Neuvot on eri kuin kuntoutus jos siis työelämään haluaa
Jos olet itsellesi tai muille vaaralline niin eiköhän joku toimita sinut pakkohoitoon
Eli jos olet kotona yksin neljän seinän sisällä niin kukaan ei saa tietää oletko vaaraksi itsellesi tai muille.
Eikä kiinnosta ellet aiheuta huoli-ilmoituksia
Jos naapuri tai joku muu on huolissaan niin silloin se on aiheutettu
Ei välttämättä. Aina on kyyliä kerrostaloissa ja ihmisiä jotka kiusaa
Gubbe on vaarallinen,nyttekki parin viikon aikana,näyttänyt sen,osa pelkää tuota ihmistä,naureskelee vaan ja tekee pahaa ihan silmien edessä.....!
Mitä pahaa se tekee ?
Etkä ole yhteydessä viranomaisiin. Et käy vastaanotoilla, et uusi reseptejä, et tee mitään hakeutuaksesi hoitoon.
Nykyinen tieto on, että jokainen psykoosi johtaa vaikeampaan oirekuvaan ja hitaampaan ja heikompaan kuntotumiseen.
Pitäneekö paikkaansa, vai onko se tekoälyn "tietoa" ?
Minulla ei ainakaan aikoinaan psykooseja sairastaessani mikään kerta ollut vaikeampi kuin edellinen psykoosi, oireilu samantyyppistä, jonkin verran erilaista, erilaisia harhoja, ym.
Toipumisaika niistä ei kovin paljoa vaihdellut, suhteellisen nopeasti menivät aina ohi.
Toki mikään ei muuttunut paremmaksi, psykoosit eivät jääneet pois, ennen kuin sain elämäntilanteeni ja psyykeni parempaan kuntoon.
Ainakin netissä tutkittusti näin. Toki en sit tiedä miten tutkittu, millä aikajaksolla yms.
Riippuu varmaan ihmisistä, iästä, sukupuolesta, lääkkeistä jne
Nettiä lukiessakin voi käyttää myös omaa harkintaa, koska netistäkin löytyy hyvin monenlaista tietoa ja tutkimusta. Kaikkea ei kannata uskoa ihan sataprosenttisesti, vaan aina miettiä, miltä jokin asia vaikuttaa.
Tieteellisiä artikkeleita tässä tarkoitin
Joo, tajusin kyllä. Mutta on niissäkin joitain eroja. Olen itsekin lukenut paljon tieteellisiä julkaisuja.
Parempi onkin lukea tieteellisiä juttuja, kuin kaiken maailman hömppää, mitä tavalliset ihmiset joskus höpisevät. Toki kenties niitäkin, mutta ne nyt vielä vähemmän on totta (toki joskus voi ollakin). Ne on usein vain ihmisen oma kokemus ja näkemys, joka on kaikilla omanlaisensa.
Ehdottomasti on. Aika paljonkin ja myös millon tehty
Vain jos epäillään et oot riski itelles. Eli tuskimpa kotoa haetaan
Kuntoutuskodissa joo, omillaan ei
Minkähän laiset vieroitusoireet siitä injektion poisjättämnisestä tulee? Parasta ois varmaan jos vois vaihtaa tablettilääkkeeseen ensin.
Ongelma lienee ettei hoitava taho välttämättä suostu tähän
Yleensä lääkkeen lopettaminen tehdään yhteistyössä lääkärin kanssa. Ei siis omin päin .
Jos lääkäri on kirjoittanut reseptin näihin lääkkeisiin niin luultavasti tarvitset niitä.
Yleensä mut psykoosilääkkeiden kanssa ne kovin vaikeasti suostuu. Tai sit tapaat kerran 6kk niin vaikea edes keskustella.
Eli tehty vaikeaksi, joskus pakko omin luvin
Aikoinaan yritin neljä, viisi vuotta puhua neuroleptin vähennyksestä, ja mahdollisesta lopetuksesta.
Ensin psykiatri sanoi " katsotaan vielä vuosi". Vuosi kului, oli aika psykiatrille, ja olikin eri lääkäri, hänkin sanoi taas "katsotaan vielä vuosi". Niin jatkui, välissä yksi lääkäreistä vähensi pienen määrän annoksesta.
Kukaan ei suostunut lopettamaan neuroleptiä, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin lopetella itse hitaasti lääkitys. Siitä on nyt jo yli kymmenen vuotta. Mennyt hyvin ilman neuroleptejä, toki ilman oireitakin.
Ja tän takia paperilla voi keskustella mut tosielämässä asiat ei mee nii
Ihan normaalia. Jos lääkäri ei suostu niin ei suostu.
Lopetat ominpäin
Lääkeainepitoisuus veressä tai puuttuva sellainen riittää seuraavalla kerralla pitämään sua osastolla pidempään, mutta sehän ei sua kiinnosta, vaan normaalin ja terveen ihmisen leikkiminen ennen uutta psykoosia. Kunhan et muita satuta tuossa välissä, siinähän luulet pärjääväsi ennen uutta osastokeikkaa.
kuntoutuskoti ei oo osasto. Tollasessahan taidetaan melkein olla kuin avossa
Kuntoutuskoti on vähän kuin koti, siellä on tukea, eli osittain se on myös avohoitoa.
Kuntoutuskoti on kodinomainen asumismuoto.
Tosin avoa ei siinä mielessä, et lääkkeiden kanssa ei kysytä haluatko vai et
Mä olin kymmenen vuotta sitte kuntoutuskodilla.
Sielä ei ainakaan valvottu lääkkeitten ottamista niinku osastolla.Sen valvo vaan että maanantaisin lääkkeet laitettiin dosettiin.
Sielä ei viikonloppuna ollut eikä myös edes käynyt hoitajia ollenkaan.
Toi pistos mikä alottajalla toki on, on eri asia
Joo mä en joutunut pistos hoitoon kun osastolla ollessa en vastustanut tablettilääkkeen ottoa.
Toi on karu toi pistos homma jos haluaisi silloin tällöin dokata.Silloin ei kyllä kannata dokata.
Kuntoutuskodilla kun ei ollut hoitajia klo 16.00-aamu 08.00 välillä.Toisinaan tuli iltoisin tapettua tylsyyttä dokaamisella kun ei sielä ollut oikiastaan mitään tekemistä.
Pistos myös tarkoittaa valvontaa. Mikä rajaa mahdollisuuksia itse lopettaa
Ja joo uskon. Osastolla oli kuolettavan tylsää. Tollanen on sääntöinen vaan vapaampi osasto. Nimetä voi miten vaan mut eihän siitä yli pääse. Tuettu asuminen varmaan kaikista vapain
En itsekään vastustanut tablettilääkkeen ottoa, mutta jouduin silti pistoshoitoon. On kuulemma niin paljon parempi, varmempi ja vaivattomampi kuin pillerit, ja mitä ikinä lääkärit saattavatkaan keksiä. Eikä minulla mielestäni ole ollut psykoottisia oireita, ainakaan ennen kuin olin ollut osastolla ja lääkityksen alaisena pari kuukautta.
Minulle annettiin psykoosodiagnoosi syystä, että olin rikkonut lakia. Todellisuudentajuni ei kuitenkaan mielestäni missään vaiheessa ollut hämärtynyt. Tein aiheesta oman viestiketjunsa Ihmisoikeudet-palstalle.
Eli sinusta lain rikkominen kuuluu ihmisoikeuksiin? Eli lakia saa rikkoa koska sinulla on siihen oikeus?
Lainrikkominen ei riitä kyll mt diagboosiin
On ne helpompia joo. Riippuu lääkkeestä. Ja tilanteesta. Osalle toimii tosin hyvin eli parempi vaste ja tulos kun pillereillä.
Tosin lopettaminen on mahotonta melkeinpä ja muuta
Ei kuulu, mut mun olis pitänyt saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti jne. eikä olisi pitänyt pitää suljetulla ja lääkittynä 5 kk väärin perustein diagnosoituna.
On tilanteessa tosin etunsakin, koska nyt minua ei pyydetty käräjille ja saan kuntoutustukea, joka on ikänsä Kelan tuilla kärvistelleelle aika iso määrä rahaa.
Ne pitää sua siis mt-potilaana
Ei se ollut minkäänlainen osasto.
Se oli omakotitalo missä oli 4 potilas paikkaa.Kaikilla oli siis omat huoneet tietenki.
Vapaasti sai liikkua iltaisin miten halus.
Riippuu vähän, millä tavalla lakia rikkoo, ja onko sillä hetkellä psyykkisesti kunnossa vai ei.
Aika monia lääkkeitä ei katsota verikokeilla, siis lääkeainepitoisuuksia.
Olanzapiinia on itseltäni joskus katsottu osastolla ollessani. Silloinkin oli lääkeainetta veressä liikaa, mutta psykiatri oli päättänyt, että jatketaan samalla annostuksella, ja niin jatkettiin.
Mitä lienee haittoja sekin sitten sai aikaan ? Hermosto on ainakin vaurioitunut, hermostosairaus tullut.
Leponexin käytössä seurataan verikokeilla veren valkosolujen tilannetta, koska lääkkeen harvinaisempi haittavaikutus on, että se voi laskea valkosolut vaarallisen matalaksi, jolloin ihminen altistuu kaikille infektioille. Valkosolut suojaavat pöpöiltä.
Leponexilla myös lääkkeen veriarvot
Mitä sanot siihen, kun ihminen on "leikkinyt" tervettä, tai lähes tervettä, parikymmentä vuotta, ilman psykooseja, niin mikä on mahdollisuus, että psykoosi uusiutuisi, ja miksi se uusiutuisi ?
Näytät niin hyvin "tietävän" asioita muiden puolesta......
No miksi jouduit sinne osastolle ? Ilman syytäkö ?
Leponexin käyttäjiltä otetaan kerran kuussa verikoe sen takia, ,kun katsovat verestä valkosolujen määrää. Lääkkeellä on harvinaisempana haittavaikutuksena, että se saattaa laskea valkosolujen määrää, joka taas on vaarallista, koska voi altistua erilaisille infektioille. Valkosolut suojaavat infektioilta, auttavat vastustuskyvyssä.
Joo. Tosin jostain syystä joiltain kerran 3 kk välein
Onneksi ei ole koskaan tarvinut joutua tähän rumpaan.
Hypätä nyt kerran kuussa verikokeissa.
Wikipedian mukaan:
"M1-lähetteeseen riittää epäily psykoottisesta tilasta, eikä tässä vaiheessa vielä edellytetä varmaa diagnoosia. Tarvittaessa virkasuhteessa oleva lääkäri voi pyytää hoitoon toimittamiseen virka-apua poliisilta."
Valitettavasti. SIksi voit mennä osastolle ja päästä ulos jopa saman päivän aikana jos osaston lääkäri sitä mieltä ettet täytä kriteerejä
entä jos on sitä mieltä että täytän?
Jos siellä ollaan sitä mieltä, että tarvitset hoitoa, niin sitten ne ottaa sinut hoitoon.
Valitettavasti mahdollista et täytät omasta mielestäsi ja lääkäri erimieltä. Mun kaveri/tuttu on harhoissaan kävelly raiteilla ja poliisit vieny putkaan koska päivystys/osasto eri mieltä
Tämä on se mihin pitää vaan tottua. Toisen ihmisen toiminnasta vastaa ihminen itse.
Silti on vähän outoa jos poliisit vie osastolle ja lääkärit ei ota. Putka ei oo oikea paikka
On se oikea paikka sillä hetkellä. Ellei asiasta tee valitusta joka hyväksytään.
Putka oikea paikka jos harhailee raiteilla? Tuskipa kyseinen henkilö edes pystyy valittamaan asiasta. Jouluussa 2025 mun kaverilla oli putka reissu kerran viikkoon ja joka kerta osastolle ei otettu.
Vasta tammikuussa otettiin kun viilteli. Olis pitäny jo joulukuussa ottaa
Joskus on ikävä kyllä niinkin, että lääkäri saattaisi halutakin laittaa potilaan osastolle, mutta jos ei ole yhtään vapaita paikkoja, on hankalaa saada potilas osastolle. Valitettavasti tällaistakin tapahtuu, eikä se silloin ole lääkärin vika, ettei hän ota potilasta sisään.
Jossain vaiheessa joku lääkäri puhui tuosta asiasta, olikohan se televisiossa.
Lääkäri voi nähdä, että potilas tarvitsisi hoitoa välittömästi, mutta paikkapulan takia hoidon järjestäminen ei onnistu. Se ei taida olla lääkärillekään aina helppoa passittaa hädässä oleva potilas takaisin kotiin.
Olisi syytettävä niitä tahoja, jotka järjestävät terveydenhuollon rahoitukset, ym. Resursseja ei ole riittävästi.
En ota kantaa koska en ole viranomainen joka asiasta päättää. Vain siihen että koska oli putkassa se oli sillä hetkellä ainoa oikea paikka.
Onhan niitä kaikenlaista esittäjääki seassa eläkkeen toivossa.
Aika harva varmaan huvikseen esittää psyykkisesti sairasta, muka vain eläkkeen toivossa.
Ja esityksestä jää kiinni ennemmin tai myöhemmin, kyllä ne psykiatrit näkee, onko ihminen sairas vai ei.
Mielentilatutkimuskin kestää kaksi kuukautta, kukaan ei pysty esittämään kahden kuukauden ajan jotain muuta kuin hän on.
Tää mun kaveri on ihan oikeasti psykoosipotilas. Joskus hyviä jaksoja ja sit näitä huonoja.
Putka jos on sillä hetkellä oikea paikka niin huonossa tilassa ollaan. Oon itekkin vieny sen päiviystykseen ja lääkäri vaan todennu ettei se tarpeeksi huonossa tilassa ole (vaikka on). Asuu tuetussa asumisessa mut se nyt on yks vitsi
Nykyään on vaikeaa päästä osastohoitoon, se on valitettava asia.
On hienoa, jos olet ollut kaverisi tukena.
Yksityinen vai julkinen? Kuinka monta kertaa yrittää per asia? Kerran vai kymmenen?
Myös psykoosipotilas voi olla muualla kuin psykiatrisessa sairaalassa. Diagnoosi joka on tehty kk tai 10v sitten ei takaa ettei olisi ikinä mitään muuta syytä voida pahoin tai tehdä väärin kuin se yksi ja ainoa dg.
Julkinen tietenkin. Mikäs muukaan.
Vaikea sanoa mitään monta kertaa yleisellä tasolla. Vimeeks oli 4x kertaa ja vasta kun alko viiltelee eli eskaloitui asia pääsi sisälle
AVoimessa joo. Ja tuskinpa ainut syy mut julkinen hoitaa vaan lääkkeillä sitä diagnoosia
Minulla on omaa kokemusta siitä, että yli 10 vuotta vanha psykoosi-diagnoosikin voi vaikuttaa myös tämän päivän hoitoon, hakeutuu sinne mistä syystä tahansa, myöskin somaattisten oireiden perusteella.
Toki kun on fyysisiä sairauksia hoidettu sairaalassa, on kaikki mennyt hyvin, mutta sairauden hoidon alkutaival (aika ennen varsinaiseen hoitoon pääsyä) voi olla vaikeampi.
Kyllä pystyy esittään.
On tästä tehty ulkomailla ihan jotain tutkimuksiakin.
Kyllä terveenä voi saada mielisauden diagnoosin.
Varmasti voi. Etenkin jos tavoitteena välttää linnatuomia yms.
Psykiatrit muuten tekee virheitä. Etenkin osastolla missä todennäköisemmin pystyy esittämään pitkän ajan (koska valvonta jne)
Oikeuspsykiatritkin ovat sanoneet, että ihminen ei yleensä pysty esittämään mielentilatutkimuksen aikaa, n. 2 kuukautta, sairasta olematta sairas.
Eihän se toki 100% varmaa taida olla, mutta aika mahdotonta kuitenkin.
Ennen jotkut rikolliset jopa halusivat mielentilatutkimukseen välttyäkseen vankilalta, vaan onko se ketään kummemmin vankilatuomiolta säästänyt, kun onkin todettu syyntakeiseksi tutkimuksen perusteella.
Eikö ne tarkemmat mielentilatutkimukset tehä vaan rikollisille?
Jos ei ole rikollinen niin voi esittää ihtesä eläkkeelle.
Mä olen kuullut että näitä tapauksia olisi olemassa.
Varmasti on olemassa kaikenlaisia tapauksia. Mutta ei eläkkeen saaminen psyyken ongelmien takia ole mitään helppoa sekään. Etenkään nykyään, joitain vuosikymmeniä sitten oli helpompaa.
Toki ns. virheitäkin voi sattua, myös ammattilaisille.
Kyllä mulle myönnettiin kolme vuotta sitte eka yrittämällä eläke.
Mutta "jouduitko" esittämään sairasta, vai oliko/onko sinulla oikeasti mt-ongelmia ?
Luulenpa et sen saa helpommin jos oot alaikänen. Mä sain aika automaattisesti 18v, ilman kuntoutusta tai mitään
Krooninen moni systeemi ongelma.
Sitä en tiedä miten paljo ikä vaikuttaa.
Se miten paljon on osastohoitoa takana vaikuttaa varmaan eläke päätökseen.
Voi olla. Toisaalta jos saat 18v niin kukaan ei edes yrittäny kuntouttaa
Jos on monia ongelmia päällekkäin, ehkä voikin päästä eläkkeelle ilman kummoisempia tutkimuksia, tms.
Lohdutuksena kuitenkin, vaikka ei työelämään kykenisikään, ei se tee elämästä ja elämisestä mahdotonta. Voi tehdä sellaisia asioita, joista itse tykkää, joista tulee hyvä tunne.
Vapaaehtoistöitä ainakin voi tehdä eläkkeellä ollessa.
Työkyvyttömyys ei tarkoita, että olisi kyvytön kaikkeen.
Mut rahaton olet. Ja se masentaa
Ymmärrettävää.
Asuinpaikkakunnasta riippuen löytyy kyllä ilmaistapahtumiakin, jos haluaa jonnekin mennä ja osallistua. Pienemmillä paikkakunnilla saattaa olla vähemmän mitään, mutta pääkaupunkiseudulla ainakin riittää erilaista ohjelmaa, joihin on vapaa pääsy.
Ilmaistapahtumat ei silti ilahduta jos oot rahaton, kaverien kaa ei voi tehä mitään koska ei oo rahaa jne
Eikö voisi kaverien kanssa mennä niihin ilmaistapahtumiin ?
Kaverien kanssa voi muutenkin tehdä yhdessä aika paljonkin ilman rahaa. Ulkoilla, pelata esim. jotain lautapelejä tai korttipelejä, katsella elokuvia, kuunnella musiikkia, ym.
Mielikuvitushan tuohon on rajana, mitä kaikkea voi keksiä, mihin ei tarvitse rahaa.
Jos minun me/cfs puhkiaa jostain syystä uudelleen vakavaksi niin silloin ei paljo mitään tehä kun maata sangyssä.
Mutta jos se ei ole vielä puhjennut uudelleen, niin voihan jotain yrittää tehdä nyt, kun sitä me/cfs ei ole päällä.
Jos jää jossittelemaan ja odottelemaan, puhkeaako se uudestaan, voi jäädä kivojakin asioita tekemättä. Ei minkään tekemisen tarvitse olla jotain vaativaa, vaikeaa tai rankkaa, pieniäkin miellyttäviä asioita tekemällä voi saada hyvän olon itselleen.
Toivokaamme, ettei sinulle puhkea uudelleen vakavaksi se me/cfs.
M1 on vain lähete tarkkailuun, ja tarkkailun aikana päätetään tarvitaanko pakkohoitoa. Jos tarvitaan, silloin tehdään M3 lähete pakkohoitoon.
Työttömän ei tule lopettaa lääkkeitä omaehtoisesti
Sori, saa jos halua
Miksi asia koskisi vain työtöntä ? Kyllä muutkin saattavat käyttää lääkkeitä, ei ainoastaan työttömät.
Kunhan muistaa että koska tahansa voidaan aloittaa pakolla. Silloin on aika pitkään lääkettä elimistössä.
Ei ne ilman syytä ala
Heillä on työpaikka alla. Ei heitä sieltä pois aja se että jollekulle tarttisi aloittaa lääkitys. Se aloitetaan kun niin päätetään.
Kun lääkäri on edellisenkin lääkkeen antanut ja olettaa että sitä syödään, hänen päätöksensä ei muutu kun potilas jättää edellisenkin lääkkeen syömättä. Hän laittaa sen pakolla kun muuten potilas ei usko että sitä on syötävä.
Lääkkeet voidaan laittaa pakolla vain pakkohoidossa. Ei niitä muuten voida pakottaa käyttämään.
Avossa saan kuule ite päättää syönkö vai en
Sinulla on harhaluulo. Lääkäri päättää tästä asiasta.
Resepti voidaan laittaa koska tahansa. Jos käyttöä ei ole se voidaan pakottaa.
Ei se ole pelkkä harhaluulo.
Itse aikoinaan lopetin lääkityksen, kerroin myöhemmin lopetuksesta psykiatrille vastaanoton yhteydessä . Hän ei tietenkään pitänyt yhtään siitä, että olin lopettanut lääkkeiden käytön, yritti saada minua jatkamaan käyttöä. En siihen suostunut, ja se siitä. Hän ei voinut pakottaa.
Eli ei se ole harhaluulo. Ennemminkin sitä voisi sanoa harhaluuloksi, kun luulee, ettei tuollaista muka voi tapahtua.
Sain kerran reseptin kahteen lääkepakkaukseen mielialalääkettä, vaikka sanoin psykiatrille, etten tarvitse kyseisen lääkkeen reseptiä. Kerroin, etten ollut sitä lääkettä käyttänyt pitkiin aikoihin. Se oli alkuunkin vain määrätty tarvittavaksi.
Lääkäri kirjoitti reseptin, mutta en mennyt ostamaan lääkettä, koska en sitä tarvinnut.
Kukaan ei missään vaiheessa pakottanut minua ostamaan ja käyttämään lääkettä.
En oo pakkohoidossa eli päätän ite
Lääkäri voi suositella avopotilasta käyttään lääkitystä.
Mutta ei voi pakottaa.
Jos potilas ei suostu hoitoon hänet voidaam pakottaa siihen.
Jos avohoitoon ei suostu niin potilas voidaan pakottaa ottamaan vastaan lääkärin määräämää hoitoa.
Avo on vapaaehtoinen Suomessa. Pakolla voi vaan pakkohoidossa
Potilaalla on itsemääräämisoikeus ja oikeus kieltäytyä hoidosta.
Varmaan riippuu paljon potilaan tilanteesta lähetäänkö pakottaan hoitoa vai ei.
Joo mutta kuiteski kovasti painostetaan lääkkeitten käyttöön joskus jopa uhkailemalla pakkohoitoa.
Potilaalla on itsemääräämisoikeus. ja jos potilas ei ole vaarakasi itselleen eikä ulkopuolisille niin lääkäri ei voi pakottaa mihinkään
ei voida koskan potilaalla on itsemääräämisoikeus jos hän on kykenevä päättämään hoidosta ja eikä ole vaaraksi itselleen tai ulkopuolisille
Ilman M1, M2 ja M3 ei voi pakottaa
niinhän mä just sanoin ettei voida pakottaa
Voi ne pakottaa.Ja pakottaakin.
Kato kun psykiatrisen diagnoosin saanut on ihan turha tehä enää mistään mitään valitusta mistään asiasta.Ei saa oikeutta vaikka ne kuin loukkaa ihmisoikeuksia.Ja nimen omaan tätä itsemääräämisoikeutta.
Noi on pakkohoidossa. Avossa laki suojelee
"Avossa laki suojelee"
Jossakin paperilla ehkä.Käytäntö on ihan muuta.
Okei. Mua ei ikinä avossa pakotettu ottamaan lääkkeitä. Sain lopettaa ihan jos halusin
Tosin joillakin ainakin kuntoutustuki on sidottu lääkityshoitoon.Eli jos ei suostu lääkityksiin niin joutuu työkyvyttömänä työkkärin pompottelemaksi.
Tahdosta riippumaton hoito (pakkohoito) on viimesijainen keino, joka vaatii aina laillistetun lääkärin tekemän lähetteen (M1-lähete) ja arvion. Pakkohoitoon voidaan määrätä vain, jos kaikki seuraavat kolme kriteeriä täyttyvät:
Henkilöllä todetaan mielisairaus.
Hän on hoitoa vailla (vakava mielenterveyden häiriö).
Avohoidon keinot tai muut hoitomuodot eivät ole riittäviä/mahdollisia.
Sinä joudut siis pakkohoitoon vaikka voit hyvin ja sulla on hyvä elämänhallinta. Jos sulla ei ole hoitosuhdetta niin miten psykiatri voi tietää miten sä voit.
Siihen asti kunnes tämä itsemääräämisoikeus viedään. Pakolliseen hoitoon ei aina joudu ihan pystymetsästä vaan välillä se tarkoittaa näitä hoidosta kieltäytyneitä. Jos et suostu avohoitoon se tarkoittaa pakkokeinojen käyttämistä jos lääkäri ei muuhin suostu. Itse et voi päättää millä keinolla sinua hoidetaan.
Monille laitetaan lääkkeet ja kehotetaan ottamaan ne. Kaikille ei. Hoidon määrää lääkäri.
Mistä luulit että pakkohoitoon joudutaan? Kaupan kassalta? Kyllä se on se lääkärin avovastaanotto.
Siis lääkärin luvalla saa lopettaa.
Tiedän miten sinne joudutaan kyllä. Mut tääl sanotaan et avossa voi muka pakottaa
Okei, joo kuulostaa laittomalle. Vai saaks noin muka tehdä?
Ei se mene aina niin.
Yhtäkin oli pidetty aika kauan pakkohoidossa vaikka avohoito olisi riittänyt.Mutta hän onnistu saamaan korvaukset vaikka se ei ole mikään helppo saada.
Mut eka täytyy olla lääkärissä. Tai siis lääkärin nähny syt. Mistä ne tietää et voit huonosti jos et käy lääkärissä. Huoli-ilmoitukset? Mut tollonkin se potilas siirtyy pakkohoitoon eli pakotus ei tapahdu avossa
Eli avossa ei voi pakottaa mut ne sen sijaan uhkailee, kiristää ja ehkä vie asunnon jos oot tuetussa/laitoksessa ja huoli-ilmoitukset?
Saa toki, Jos kela on laittanut kuntoutustuen saamisen ehdoksi sitoutua lääkityshoitoon.
Ei saa edes kehottaa.
Suositella saa.
Selkeästi siis rikotaan noita ja muotoillaa suositus pakoksi
Ei kaikki asu laitoksessa.
Ei, mut yks tapa painostaa niitä jotka asuu. Toki jos asuu omillaan ei paljoa keinoja ole
Noin minunkin kohdalla yritettiin, kun kerroin lopettaneeni lääkityksen.
Lääkäri väläytti pakkohoitoa, mutta kriteerit eivät kuitenkaan täyttyneet.
Jos ei suostu voidaan laittaa pakolla.
no miksi asutaan laitoksessa tai tuetussa asumisessa jos pystyy huolehtimaan itsestään ja toimimaan arjessa?
Eihän siellä kai asuta jos pystytään (ainakaan lääkärien mielestä). Mut siellä voi käyttää painostusta keinona mitä ei voi jos asuu yksin
Kehotus ja suositus tarkoittaa suurin piirtein samaa asiaa.
Pakottaminen on eri juttu.
Kehotus ja suositus ei tarkoita suurin piirtein samaa asiaa.
Perehdy asiaan tarkemmin.
No ei se kehotus tarkoita pakottamistakaan. Se on lähempänä suositusta kuin pakottamista.
Voi saattaa takaisin sairaalaan
Eli ota ne
Kai hyvään hoitoon kuuluu aina myös lääkkeiden vaihtaminen, vähentäminen ja lopettamisen kokeilut. Jos on normaali hoitosuhde lääkärin kanssa, niin lääkkeen lopettamisesta keskustellaan ja uutta tilannetta tuetaan mahdollisuuksien mukaan. Kukaan ei pidä lääkkeiden käyttöä tavoitteena kun taas omassa kodissa asumista pidetään tavoitteena.
Millainen on sitten hyvä hoitosuhde ? Hyvää hoitosuhdetta on vaikea saada, kun esim. psykiatrian poliklinikoilla lääkärit vaihtuvat jatkuvasti. Myös psykiatrisissa sairaaloissa tapaa jatkuvasti eri lääkäreitä.
Jatkuva lääkäreiden vaihtuvuus ei ole lainkaan hyvä juttu, etenkään potilaalle, eikä etenkään psyykkisten sairauksien hoidossa. Pysyvyys, luottamus, turvallisuus, jonkinlainen varmuus ja jatkuvuus, tuttu lääkäri, olisivat psyykkisesti sairaille tärkeitä asioita hoidossa.
Paperilla. Käytännössä ei näin ole
Lääkkeistä kieltäytyminen ei saata mihinkään ongelmiin, jos pärjää ilman lääkitystä.
Tämä vastauksena aloittajalle.
Pärjäämisen määrittelee lääkäri. Jos lääkäri ei anna lopettaa niin siinä tapauksessa potilas ei pärjää ilman.
Ei voi silti estää lopetusta
Miten se lääkäri voi määrittää kenekään pärjäämistä?
Eihän lääkäri ole vastaanoton ulkopuolella näkemäsää kenenkään päärjäämistä.
Kaiketi sen perusteella mitä tapaamisessa näkee
No sen 45minuutin tapaamisella ei mitenkään voi määritellä miten pärjää kotona.
Sen 45min perusteella myös päätetään joutuuko osastolle (ja osastolääkäri sit erikseen vielä sen M1 jne)
Et näin se usein menee
Jos on selvä psykoosi päällä.Silloin ei katota mikä se toimintakyky on.
Tarkkailu lähetettä ei minun tietääkseni tehä yhen lääkärin varassa.Vaaditaan muistaakseni kolmen lääkärin arvio.
En tiedä kuinka monta sen tekee, tiedän vaan et 1 aina lätkässy sen. Mut periaatteessa aikalailla toimintakyky yms on sen 30-45min tapaamisen varassa...
Tekemällä työtään. Käyttää useita eri arviointikriteereita kuten tietoa eri viranomaisilta, suoria potilashaastatteluita, tietoa muilta hoitotiimin jäseniltä, koulutustaan.
Voi estää pakottamalla.
Sitä mä tarkoitin että ei lääkäri yksinään voi määrittää kenenkään pärjäämistä vastaanoton ulkopuolella.Siihen tarvitaan muitakin kun lääkäri.
Varmaan iso hoitoneuvottelu. Silti porukkaa päästetty vapaaks ja tehny itsemurhan samana päivänä
Jos ei oo pakkohoitoa niin kerro miten?
Ei sitä itse murhaa olisi voitu estää.Se olisi vaan siirtynyt jos olisi joutunut suljetulle.
Pääsi liian aikaisin suljetulta. Noita ollu useita uutisissa vuosien saatossa
Ne jotka on päätöksen tehnyt tehä itsemurhan.Ei sillä ole väliä milloin ne päästetään suljetulta.
Osastollakin on tehnyt itsemurhia että sekään ei ole mikään varma turvapaikka siltäkään asialta.
Tiedän toki mut noissa ollut osastojakso ihan liian lyhyt. Pari päivää tai viikko
Jotkut on saanut vuosikausiakin sekä osasto että avohoitoa mutta päätynyt itsariin siltikin.
Kertoo vain hoidontasosta
Yksi lääkäri pystyy tekemään pakkohoitolähetteen, mutta pakkohoidon toteuttamiseen tarvitaan käsittääkseni kolmen lääkärin arvio.
Jostain olen lukenut, että potilaalla on mahdollisuus pyytää myös sairaalan ulkopuolisen lääkärin arviota. Siis jos on vaikka joku tutumpi lääkäri, voi pyytää häneltäkin arviota.
Voi estää. Laittamalla ne menemään pakolla.
Voi määrittää. Hoitaja ei sanele pakkohoitoa. Sen tekee lääkäri.
No ei avossa. Osastolla vaan
Aika usein ne taitaa määrittää aika rajallisilla tiedoilla.
On se osittain hoidettavastakin kiinni. Joitain voi olla vaikeaa hoitaa, vaikka olisi hyväkin hoidon taso.
Tottakai. Tosin osastoissa säästetty ja paikkoja vähennetty ja samoin avossa. Eli hoidontasokin laskenu
Hoidon taso on eri kuin hoidon saatavuus, onko sitä saatavissa enemmän vai vähemmän.
On valitettava tosiasia, että osastopaikkoja on vähennetty paljon, ja avohoitokin on ylityöllistetty, aikoja on vaikeaa saada.
Vaikka on vähemmän hoitopaikkoja, hoidon taso, eli hoidon laatu voi olla silti hyvää.
Minä olen osastohoidossa ollut ja en ole kyllä ketään sinne hommaamassa.Koska mä tiedän että siitä hoidosta ei ole mitään apua.
Kuinka sinä yksittäinen pieni ihminen edes voit kyseenalaistaa lääkkeen. Ei sitä erityisesti sinulle tehdä tuhannet sitä käyttää ja menestyy.
Jos lopetat todennäköisesti päätetään että et pääse enää koskaan vapaaksi.
Uskon ettää se on tärkeä lääke sinulle.
Avossa oikeus. Tuollakin taitaa olla aika vapaaehtosesti
Sairaaloissa hoidossa olevia potilaita ei pidetä tasaveroisesti kohdeltuina ja saman ihmisarvon omaavina ihmisinä. He ovat sotu, nimi, diagnoosi ja heitä pidetään ja kohdellaan jotakin sairautta edustavina potilaina. Kaikki termit on luotu ja ovat käytössä vain, että systeemiin tulevia saadaan lokeroitua ja kategorisoitua johonkin luokkaan. Ja koko systeemi on vahvasti hierarkiaan pohjautuva, jossa potilas on portaissa alimpana. Se näkyy kaikessa, niin kohtelussa, asenteissa, tehdyissä hoitopäätöksissä ja mielipiteiden kuuntelemisessa. Itse asiassa potilaitahan ei edes kuunnella, eikä halutakaan kuunnella, etenkin, jos on kyseessä lääkkeiden haittavaikutukset. Kaikki tehdyt hoitopäätökset voidaan perustella ja oikeuttaa potilaan sairaudella. Vaikka tehty diagnoosi olisikin ollut alunperin väärä, tai ylitulkintainen. Jo vuosikymmenten ajan historiassa on tapahtunut ja tehty ylilyöntejä, vääriä hoitopäätöksiä, virheellisiä diagnooseja ja tarpeettomasti leimattu lukuisia ihmisiä.
Jos jossakin maailmassa tapahtuu ylilyöntejä ja potilaiden kaltoin ja väärinkohtelua, ja on niitä tapahtunut täälläkin, esim. Kupittaalla, niin näitä kaikkia asioita ei tule esille julkisuuteen. Median kautta julkaistaan vain ns. alaa ja sen imagoa nostavia uutisartikkeleita. Mutta kukaan ei oikeasti tutki, kuinka paljon sairaaloissa tapahtuu potilaiden väärinkohtelua, asenteellisuutta ja kliinistä kohtelua.
Ns. humaani, tai ihmisarvoinen kohtelu toteutuu vain ruusunpunaisissa kuvitelmissa, tai luodussa illuusiossa.
Niin kauan, kuin jokin hoitokulttuuri pohjaa ja koko toiminta pohjautuu eriarvoiseen ihmisten kohteluun, niin ei todellakaan voi koskaan toteutua se, että siltä puolelta saisi ihmisarvoista kohtelua, tai hyvää hoitoakaan. Ja etenkin, kun se koko hoito pohjautuu yleensä vain lääkkeiden määräämiseen, eikä esim. tarkastella laajemmin yksilön koko elämänhistoriaa, tai nykyisiä olosuhteita, ja elämäntilanne, niin se ainakin se hyöty niistä hoidoista jää olemattomaksi.
Yhtä jaksan edelleenkin ihmetellä, että miksi alalla olevat, esim. hoitajat eivät puolusta yhtään sorretussa, ja kaltoinkohdellussa asemassa olevia potilaita. Humaanisuus ja oikeustaju on jonnekin ilmeisesti kadonnut.
Avohoidosta kieltäytyminen johtaa pakkokeinoihin.
Vain lääkärin luvalla. Muuten ei. Jos lääkäri antaa lääkkeen sinä syöt sitä. Jos kieltäydyt sinut voidaan pakottaa syömään sitä.
oon omin luvin lopettanu eikä kukaan pakottanu mihinkää
Vain jos kriteerit täyttyvät.
Eihän ne pakota syömään lääkettä edes pakkohoidossa.Jos ei syö niin sitte injektio.
Mut avossa saa päättää syökö tai haluaako injektion. Voi olla menemättä hakemaan eikä kukaa pakota
Voi olla menemättä piikille.
Joillaki se kuiteski aina tuuppaa olemaan sitte kohta pakkohoito jakso missä ne sitte sen piikin taas laittaa.
Tottakai. Mut jokaisen valinta
Lääkehoitoa ei kannata lopettaa vaikka lääkäri antaisi luvan.
Tapauskohtaista. Ei voi yleistää. Diagnoosit muuttuu ja tarpeet jne. Parempihan se jos pärjää ilman
Sairas ihminen luulee usein itse itseään arvottomaksi. Heikko itsetunto, ym.
Siksi voi tuntua, ettei kohdella hyvin. Toki huonompaakin kohtelua on.
Onhan se pakottamista se injektiokin, jos se osastolla laitetaan väkisin potilaan kieltäytyessä ottamasta lääkettä suun kautta.
Joo mut osastolla oot pakkohoidossa. Ulkona et
Millään lääkkeillä ei korjata, eikä ratkaista mt-oireita aiheuttavia asioita ja taustalla olevia ongelmia. Jos joku niin väittää, valehtelee, ja jos niin uskoo, niin se pohjautuu plaseboilmiöön. Ihminen uskoo niistä ( lääkkeistä) olevan jotakin apua, tai hyötyä. Lääkkeet korkeintaan lievittävät mt-oireita, mutta niillä ei paranneta yhtäkään väitettyä mt-sairautta. Ei ole olemassa markkinoilla, eikä lääkäreiden määräämänä yhtäkään sellaista ihmepilleriä, tai lääkettä, joka taikasauvan lailla taikoisi ne yksilön elämässä olevat ongelmat pois. Sama koskee diagnoosin saamista. Se ei välttämättä lisää yhtään sen enempää itsetuntemusta, tai tee onnellisemmaksi. Nämä ovat tosiasioita, eli faktoja.
Jokaiselle on enemmän hyötyä siitä, että pohdiskelee, miettii ja analysoi niitä syitä, miksi voi huonosti, tai ahdistaa, tai on masentunut. Ja yrittää nähdä ja löytää niihin elämässä oleviin ongelmiin jonkin ratkaisun. Joko yksin, tai läheisistä muodostavan tukiverkoston avulla. Tärkeintä on se, että ei muserru ja jää sen tunteen valtaan, oli se sitten mikä hyvänsä. Mikään tunne ei kestä loputtomiin, eikä jää pysyväksi. Sama koskee niitä elämässä pielessä olevia asioita, tai ongelmia.
Joillakin kuiteski pakko käyttää sen kuntoutustuen saamiseksi.Jos ei sitte halua työkyvyttömänä työnhakiaksi.
Jos ne tarjoais kuntoutusta lääkkeiden lisäksi...
Ei ne joo paranna mut auttaa oireisiin. Joillekkin tosi hyvin ja joillekkin ei. Ei ne joo paranna mut voi auttaa elämänlaatuun.. Jos vielä sais muutakin tukea mitä usein ei julkiselta anneta
Joista päättää lääkäri. Ei potilas.
Pakottaa kun vaan alkaa tuumasta toimeen. Eihän siihen tarvita kuin toinen viranomainen tueksi. Kollegalle on tuttu numero puhelimessa.
Kyllä minä sain lopettaa unilääkkeen ja ei uhkailtu millään pakkohoidolla.
ai miksi. Ei lääkäri voi pakottaa sua syömään unilääkkeitä.
Täysin tuntemattoman ihmisen asioista ei tuntematon voi uskoa yhtään mitään.
Jos lääke olisi pelkkää placeboa, eli hyöty perustuisi vain uskomiseen, että lääke auttaa, niin ei silloin olisi haittojakaan, nekin olisivat vain uskomista ja luuloa siihen, että lääkkeestä olisi haittaa.
Miten päin haluaa ajatella.
Kuntoutusta voi itsekin pyytää, eikä odottaa tarjoaako joku.
Jos pyynnöstä huolimatta ei kuntoutukseen pääse, niin sitten vaikeampi juttu.
Eiköhän avohoidosta ensin soitettaisi ihmiselle itselleen, ja kysyttäisi, miksi hän ei ole mennyt hakemaan piikkiään.
Ei ne ala heti viranomaisille ja kollegoilleen soittelemaan.
No kun ei saa vaikka kysyis kun lääkkeet on se juttu. Ni eipä täs muuta saa ku niitä
Ei viimevuoden lopulla ainakaan yhessä tapuksessa eka soitettu.
Sossu poliisit ja ambulanssi henkilöstö vei väkisten.
Työkyvyttömyyseläkkeen voi saada ilmankin että on lääkehoito. Silloin lääkäri kirjoittaa lausuntoon ettei lääkehoidosta ole ollut hyötyä. Työkyvyttömyyseläke myönnetään työkyvyn mukaan ,ei lääkityksen.
Kuntoutustuki on eri asia kuin toistaiseksi voimassa oleva työkyvyttömyyseläke.Työkyvyttömyyseläkkeellä oleva ei tarvi sitoutua hoitoon.
joo mutta kuntoutustuki on määräaikainen työkyvyttömyyseläke joka voi jatkua vuodesta toiseen
Joillekin ei ole kenties jäänyt käteen mitään muuta, kuin annetut diagnoosit ja lääkkeistä tulleet haitat ja uudet lisäsairaudet. Siinä kaikki, mitä siitä systeemiin ja siellä toimiviin luottamisesta on saanut. Hyöty ja henkisen hyvinvoinnin ja elämänlaadun edistämisen voi hyvällä syyllä kyseenalaistaa.
Kukaan ei ole tehnyt tarpeeksi laajaa ja kattavaa tutkimusta siitä, kuinka moni on oikeasti hyötynyt käyttämistään palveluista ja heille määrätyistä hoidoista. Tiedot ja todelliset luvut jäävät täysin pimentoon. Ja tämä on muuten oikeasti totta. Sitä en tiedä, että onko se tarkoituksellista, sumuttamista, vai valehdellaanko meille suuremmalle osalle väestöä mt-palvelujen laadusta, tasosta ja heidän tarjoamiensa hoitojen todellisesta hyödystä. Tulee sellainen kuva, ja tunne (ainakin joidenkin valtamedioiden uutisoinnista), että asiantuntijat uskovat, tai pikemminkin luulevat heidän hoitolinjauksistaan ja määräämistä hoidoista olevan potilaille jotakin suurtakin hyötyä. Kuinka paljon on silti kyse enemmänkin luoduista mielikuvista, kuin todellisuuteen pohjautuvista asioista?
Sitäpaitsi psykiatria, tai siltä puolelta olevat hoidot ovat perin kapeita, sama koskee potilaista tehtyä ihmiskäsitystä. Kyseisessä hoitokulttuurissa potilas nähdään lähes poikkeuksetta jonkin sairauden edustajana, tai että potilaalla on jokin häiriötila. Samoin yksilön kaikki oireet nähdään aina siten, että perimmäinen syy on itse yksilössä. Eli henkilön elämässä tapahtuneilla asioilla, tai olosuhteilla, tai elämäntilanteella ei ole mitään osuutta, merkitystä ja roolia oireiden taustalla, tai syynä.
Sekin usko, tai uskomus, että joillakin lääkkeillä voidaan korjata, ja ratkaista kaikki yksilön oireiden taustalla olevat syyt, on enemmän plaseboa. Valitettavasti asia on näin.
Suosittelen jokaista käyttämään enemmän omaa ajattelua ja aivoja. Ja olemaan kriittisempi.
Kyseisellä alalla oleville suosittelen enemmän itsekritiikin käyttöönottoa hoidon sisältöön ja hoitolinjauksiin liittyen ja asioiden kyseenalaistamista. Esim. diagnoosien ja lääkkeiden määräämisen sijaan. Niitä edellämainittuja on helppo tehdä liukuhihnalta.
Silloin on ollut joku sellainen tilanne, että sairaalahoito on ollut tarpeen.
Ihmiset ovat erilaisia, sairaudet ja oireet ovat yksilöllisiä. Jos käytös viittaa esim. aggressiivisuuteen, uhoamiseen, vaaraksi itselle tai muille, niin aika äkkiä hoitoon napataan, jopa sen kummemmin soittelematta.
Joskus riittää, jos hoitopuhelun aikana esittää jotain uhkailuja, tms. niin voivat laittaa ambulanssin asialle, ja lähtö tuli.
Edelliseen tekstiin vielä sellainen lisäys ja tarkennus, että koska juuri nimenomaan psykiatrian puolella systeemiin tuleva potilas nähdään kovin kapea-alaisesta näkökulmasta, että potilas edustaa heille lähes aina poikkeuksetta jotakin häiriötilaa, tai sairautta, siellä jätetään liian ja surullisen paljon näkemättä ja ottamatta huomioon yksilön elämässä tapahtuneita asioita, tai nykyisiä olosuhteita, tai elämäntilannetta. Potilaan elämänolosuhteita, tai tilannetta ei juurikaan tarkastella ja käsitellä ollenkaan. Tämä on valitettavasti yksi niitä merkittäviä epäkohtia, joita systeemissä on. Koska jos kyse olisi oikeasti henkisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä ei sen ulkopuolelle voi jättää yksilön historiassa tapahtuneita asioita, tai olosuhteita. Ihan tyhmemmänkin järjellä tämä on itsestäänselvä asia. Millään lääkkeillä ei taiota pois niitä oireita aiheuttavia ja taustalla olevia asioita. Siksi ne systeemissä määrätyt hoidot, tai lääkkeet eivät välttämättä auta, tai hyödytä elämässään ongelmissa olevia. Se, että kuinka on kyse plasebosta, tai luodusta mielikuvasta, että hoidot auttaisivat palveluja käyttäviä, se jää epäselväksi, ja pimentoon.
Yleensä varmaan jotakin n10 vuotta.Voi ehkä joissakin tapauksissa olla pitempäänkin.
Minulla oli 7-8 vuotta kun laitto kuntoutustuelta toistaiseksi voimassa olevalle työkyvyttömyyseläkkeelle.
Ei ollut mitään semmoista käytöstä.
Se kun ei ollut mennyt piikille,Se oli se syy.
Jos ihmiselle tulee mt-ongelmia, niin miten se perimmäinen syy voisi olla muissa, tai muualla kuin ihmisessä itsessään, siellä omassa psyykessä ?
Kirjoitat itsekin " lääkkeet ja hoidot ei välttämättä auta ", joka kuitenkin tarkoittaa, että osalle ne auttaa.
Sitä on vaikea tietää, miksi jotkut hoidoistaan hyötyvät, ja toiset taas eivät.
Eihän sitä lääkityksen mukaan myönnetä.Minä olin sitä mieltä että pärjään ilman terapiaa ja lääkitystä.
Mutta lääkäri sano mulle kun olin kuntoutustuella että kela vaatii nämä hoidot kuntoutustuen saamiseksi.Siinä oli lääkityshoito,Terapia ja sitte kuntouttava työtoiminta.
Joillaki voi olla väärä diagnoosikin syynä kun ei auta.
Eihän kukaan hyödy väärästä hoidosta.
Jokaisen ihmisen henkiseen hyvinvointiin, mt-oireiluun ja mielenterveyteen vaikuttavat historiassa tapahtuneet ikävät tapahtumat, traumaattiset kokemukset ja nykyiset olosuhteet ja elämäntilanne. Tämä on kiistaton ja paikkansapitävä fakta. Itsestäänselvä asia. Tyhmempikin tuon asian ymmärtää ja ottaa huomioon.
Nin ja sä syöt joudut lääkkeitä koska olet vain kuntoutustuella. Eikä se työkyky vaikuta mitenkään
En kai minä nyt voi mennä sellaista kirjoittamaan, joka ei pidä 100 %:sti paikkaansa. Eli jokin tietty marginaalinen osuus toki hyötyy lääkkeistä. Se, että perustuuko lääkkeiden vaikutus ja teho sittenkin plaseboon, jää ilmaan. Todelliset luvut lääkkeiden hyödyistä, tai hyödyttömyydestä jäävät epäselviksi, koska niitä ei edes selvitetä, tai tutkita.
Siis vaikuttaa tietenki työkyky jos se on mennyt,Kuntoutustuen saamiseen.
Eihän lääkäri lähe kirjoittaan edes b-lausuntoa jos kahtoo työkykyiseksi.
Kela varmaan vaatii sitä hoitoa että sillä lähetään kohentaan sitä menetettyä toimintakykyä.Ei ole mitään järkeä myöntää kuntoutustukea sille joka ei halua hoidoilla lähteä kohentaan toimintakykyä.Rahat menee ihan hukkaan sen kohalta.
Ei ne ees kaikkia edes yritä kuntouttaa
Mistä sä semmosia päättelet?
Ainakin kelan sivujen mukaan kuntoutustukea haettaessa.Hoito ja kuntoutus suunnitelma pitää olla tehtynä.Ei sitä muuten edes myönnetä.
Jotkut pääsee suoraan eläkkeelle ilman kuntoutusta. Sitä meinasin.
Ja kun eläkkeellä niin ketään ei sit enään kiinnosta. Näin mulle sanottu
Lääkkeistä en tiedä mut terapia kyllä toimii
Oisko sitte kokemuspohjalta kahtonut että tietyissä mielisairaus tapauksissa kuntoutus ei ole suurimmalta osin tuotttanut juuri mitään tulosta?
Vai mikä lie sitte syynä?
Resurssien puute kuulemma. EI oo resursseja
Ja se nyt varmaan johtuu kun pyritään säästöjä tekemään...
Varmaan. Vähän epäreilua toisaalta
Toki ymmärtää ja ottaa huomioonkin. Kaikki ihmiset ovat tietty erilaisia, ja jokainen suhtautuu menneisiin asioihin omalla tavallaan. Joillain muodostuu psyykkisiä ongelmia menneisyyden takia, joillain ei.
Psyykkinen vahvuus, resilienssi, ym. vaikuttavat juuri siihen, tuleeko psyykeen jotain ongelmaa vai ei.
Työkyvyttömyyseläkkeelle ei pääse ihan suoraan. Täytyy pitää sairauslomaa ensin 300 päivää, ja sen jälkeen seuraa jotain jatkoa. Työkyvyttömyyseläkekin voidaan antaa vain määräaikaiseksi. Se ei välttämättä ole saman tien loppuelämän ajaksi.
Psykiatrit ei vaan kovin hyvin huomioi traumoja jos psykoosidiagnoosi
Ehkä nimenomaan tarkoitti maksimi sairausloman jälkeen eläköitymistä.
Täähän kai riippuu millon saa diagnoosin ja onko työhistoriaa? Ainakin monet nuoret saa suoraan ilman mitään eläkkeen
Ei riipu milloin saa diagnoosin ja työhistoriasta.Maksimipäivät pitää eka olla sairauspäivärahalla ennen kuin voi hakea kuntoutustukea tai eläkettä.
Sä olet ilmanaikoinen trolli jolla ei ole mitään käytännön kokemusta asioista.
Tai sit sä oot väärässä. Olen niitä jotka on suoraan 18v täytettyään saanut eläkkeen
Enkä valitettavasti ole ainoa jonka tiedän. Siks mä totesin riippuuko koska tiedän ja olen itse saanut näin eläkkeen ja tunnen muitakin. Asia varmasti menee eritavalla jos on jo 18v kun tarttee eläkettä, siitä en tiedä
Kehitysvammaisena se kyllä onnistuu.
En ole sitäkään. Sain sen masennuksen takia osastolla. Nyt toki ammattia opiskelen. 18v ja 3kk kun sain eläkepäätöksen. Prosessista en tiedä koska en ite tehny sitä
Sen voi todellakin saada suoraan
Ole sitte tyytyväinen että jotaki edes sait.Kaikki ei saa mitään vaikka mitä tekee sen eteen.
Tuo on valitettava epäkohta, ( että jos henkilölle on annettu psykoosidiagnoosi) niin kyseisessä hoitokulttuurissa on ollut vallitsevana käytäntönä jo useamman vuosikymmenen ajan, että psykoosi, tai skitsofreniadiagnoosin diagnoosin saaneiden traumataustaa ei noteerata, eikä koettuihin traumoihin edes tarjota, tai anneta mitään traumaterapiaa. Lisäksi jopa psykiatrian puolella priorisoidaan ja luokitellaan potilaita, mitä ja minkälaisia hoitoja, apua ja tukea kenellekin tarjotaan. Siihen voi vaikuttaa sosioekonominen asema, diagnoosi, tai ihan mikä tahansa. Asioita, joita ei myöskään julkisuudessa paljon kerrota, mutta nämä ovat täyttä totta.
Jos olisin tuolloin, noin yli 25 vuotta sitten tiennyt, miten kapea-alaisia psykiatriassa käytetyt hoitomenetelmät, ja hoitolinjaukset ovat, en olisi koskaan käyttänyt kyseisiä palveluita. Surulliseksi asian tekee se, että ulospäin, esim. median, tai kyseisten palvelujen omien verkkosivujen kautta väitetään annettavan apua tarvitselle tukea, apua ja hoitoa. Mutta edellä mainittuja asioita ei kerrota. Ne paljastuvat vasta sitten, kun joutuu kyseisten palvelujen ja siellä toimivien kanssa tekemisiin. Olisi paljon reilumpaa kertoa nämä asiat, myös se, että systeemiin tuleva potilas nähdään, tai häntä tarkastellaan jonkin mahdollisen sairauden edustajana ja kantajana. Jostakin kumman syystä yksilön historiassa tapahtuneita asioita, nykyisiä olosuhteita, ja elämäntilanteita, tai traumataustaa ei oteta huomioon, eikä niitä käsitellä lainkaan.
Valitettavaksi asian tekee se, että alalla olevat eivät näe syytä muuttaa ja uudistaa hoitokäytäntöjään ja hoitolinjauksiaan. Kun systeemissä olevia epäkohtia ei nähdä, niitä ei myöskään myönnetä siellä olevan; eikä niille tehdä mitään. Silti mitään luottamusta nuo ilmeiset epäkohdat eivät silti ainakaan lisää systeemiä ja siellä toimivia kohtaan.
Käyttäisitkö Sinä, tai kukaan sellaisia palveluja, joissa ihminen nähdään vain jotakin häiriötä, tai sairautta edustavana potilaana, ja että jokin diagnoosi leimaa yksilön koko elämän ajaksi? Ja jossa hoidot ovat perin kapeita. Joillekin ei anneta, tai tarjota mitään muuta hoitoa kaikenkattavasti, kuin pelkästään annetut diagnoosit ja lääkemääräykset. Ja siinä kaikki. Senkö pitäisi riittää? Puhumattakaan siitä, että systeemiin tulevia kohdellaan liian kliinisesti, eli kylmän tunteettomasti ja välinpitämättömästi. Koska eikö sekin ole tavallaan epäempaattista ja osoitettua välinpitämättömyyttä, että ei oteta huomioon yksilön kohdalla kenties olevaa traumataustaa? Mutta näitä asioita siellä ei ääneen myönnetä. Lähes poikkeuksetta kaikki ulostulot ja uutisoinnit koskevat sitä huolta, että tietyn diagnoosin saaneet eivät käytä heille määrättyjä lääkkeitä. Mutta millään lääkkeillä ei korjata, tai ratkaista yksilön elämässä pielessä olevia asioita. Joillakin on oikeasti taustalla traumoja, mutta systeemissä heidät vain nähdään, kohdellaan ja käsitellään psykoosipotilaina. Vaiettuja totuuksia systeemistä. Joita ei julkisuudessa myönnetä.
Edelliseen vielä sellainen lisäys, että systeemissä on ns. monen kerroksen väkeä. Mikä johtuu vahvasti hierarkiaan ja autoritääriseen kulttuuriin pohjautuvasta ajattelusta ja käytännöistä.
Systeemiin tulevia potilaita arvotetaan ja luokitellaan aika rankalla kädellä.
Mihinkään tasa-arvoiseen kohteluun ja asennoitumiseen se hoitokulttuuri ei pohjaudu. Eri diagnoosin ja sosioekonomisen aseman omaavia kohdellaan systeemissä eri tavalla. Mutta tätä ei julkisuudessa kerrota. Mutta kyllä se valitettavasti on totta. Että jos henkilöllä on esim. skitsofreniadiagnoosi ja vaikka hänellä olisi traumataustaa, niin silloin ei välttämättä saa mitään traumaterapiaa. Ja se psykososiaalinen tuki perustuu lääke ja hoitomyöntyväisyyden vahvistamiseen. Siihen ei taas kuulu millään tavalla muunlaisen psykososiaalisen tuen antaminen esim. kuntoutuksessa, vaikeissa elämäntilanteissa, tai ihmissuhteissa.
Ja siitäkin syystä kyseisten palvelujen käyttö on aika arveluttavaa.
Siksi mä kysyin vaikuttaako työhistoria yms miten saa koska ite sain aikalailla suoraan enkä ole ainut. Koska selkeästi vaikuttaa ikä miten sen saa. Ja 18v joka saa tuskin edes ammattia
Joo, oon tyytyväinen, tosin en ole enään masentunu koska laihdutin 30kg+elintapamuutoksia ja nyt teen ammattia. Kelaa tosin kiinnosta asia vasta kun valmistun. Tosta ei voi tosin kiittää terveydenhuoltoa kuin lääkkeide osalta. Mitään muuta en ikinä saanut
En usko et alalla olevat voi paljoa tehdä. Joku muu päättää budjetit ja resurssit sitä kautta. Moni varmasti tahtoisi tehdä enemmän mut ilman rahaa ei saa
Määräaikainen työkyvyttömyyseläke on kuntoutustuki . Kuntoutustuen jälkeen haetaan työkyvyttömyyseläkettä
Ennen eläkettä sinua on yritetty kuntouttaa. eikö vaan.
Haetaan sitte jos työkyky ei palaudu kuntoutuksesta huolimatta.
Osa palaa työ elämään takaisin.
Edelliseen vielä sellainen lisäys, että : paitsi sitä psykososiaalista tukea annetaan lääkkeiden käyttöön liittyvissä asioissa, myös että "potilas oppii tunnistamaan oireensa jne", ja sairausidentiteetin omaksumisessa. Mutta jos potilaalla on esim. ongelmia perhesuhteissa, tai on traumataustaa, niin tietyt diagnoosit estävät paitsi saamasta traumaterapiaa, niin myös psykososiaalista tukea noihin edellä mainittuihin ongelmiin.
Alalla olevat painottavat liian paljon paitsi diagnoosi ja lääkekeskeisyyttä, ja vain niillä "hoidetaan" tietyn diagnoosin omaavia,; ja alalla vallitseva kuvittelu, että niillä hoidetaan ja korjataan kaikki yksilön ongelmat. Siellä myös painotetaan potilaan hoitoon sitoutumista, joka käytännössä on vain lääkkeiden käyttöä. Toinen on hoitomyöntyväisyyden korostaminen, ja siinäkin painotetaan lääkkeiden säännöllistä käyttöä.
Jos potilaalle tuleekin lääkkeistä haittoja, niitä on saatettu takavuosikymmeninä tulkita "sairauden pahenemiseksi". Ja vaikka haitat olisivatkin olleet erityisen hankalia, niin korkeintaan on vain vaihdettu valmiste, tai lääkeaine toiseen.
Jos joku kuvittelee, että henkisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi riittää se, että jonkun diagnoosilla leimatun täytyy käyttää koko loppuelämänsä jotakin sellaista lääkettä, joka aiheuttaakin enemmän haittaa, kuin hyötyä, niin sitten voi jo hyvällä syyllä epäillä sellaisen ajattelun kannattajaa epäoikeudenmukaiseksi, julmuriksi, tai sadistiksi. Ihmisoikeuksia edistävää sellainen toiminta, tai ajattelu, ja sen edistäminen ei ainakaan ole. On hyvin tiedossa, että alalla on paljon niitäkin asiantuntijoita, jotka kannattavat lääkityksen muuttamista pakolliseksi tietyn diagnoosin omaaville. Siitä on lyhyt matka mielivaltaisen, rasistisen ja ihmisoikeuksia rikkovan toiminnan polulle. Vaikka se olisikin laillistettua. Tai siis tehtäisiin laillistetuksi.
Kyllä. Minä tiedän tämän
No ei. 18v suoraan sain. Ikinä mitään kuntoutusta ollu ellei lääkkeitä lasketa
Ihan ite pudotin painon yms. En oo saanu mitään muuta kuin masennuslääkkeitä ja osastohoitoa kun viiltelin nuorempana. Et en koe kuntoutusta olleen
PS: alalla oleville tuntuu olevan etenkin nykyisin tärkeintä ja olennaisinta se, että heidän diagnosoimansa potilaat käyttävät heille määrättyjä lääkkeitä. Se, että riittääkö se edistämään oikeasti potilaan/potilaiden hyvinvointia, tai elämänlaatua jäävät avoimeksi. Koska mitään laaja-alaisia tutkimuksia siitä ei tehdä, ei ole myöskään mitään vedenpitäviä todisteitakaan siitä.
Ainakin omalla kohdallani sairastuin lopulta anhedoniaan ja akatisiaan, ja sitä myöten alkoholismiin käytettyäni neuroleptejä noin yli kymmenen vuoden ajan.
On kiistatonta sekin, että yksilön vaikeat elämäntilanteet, lapsuuden aikaiset olosuhteet ja myöhemminkin olevat olosuhteet, tai traumat ja jopa se ympäristö, missä yksilö on, voivat vaikuttaa ihmisen psyykeeseen, jopa usean vuoden ajan. Jos ympäristö kohtelee jäseniään kaltoin, ja huonosti, se jättää omat jälkensä sitä kokevaan, On traagista, että alalla yksilön kaikki oireet, tai oireilut nähdään lähes poikkeuksetta jonakin merkkinä, tai todisteena yksilön potemasta sairaudesta. Että kaikki " vika ja syy" olisikin itse mt-oireilevassa yksilössä, eikä esim. ympäristössä. Sehän on myös tavallaan käsien pesemistä vastuusta, ei tarvitse myöntää, että ympäristöllä, tai niillä olosuhteilla, joissa yksilö on, olisi jotakin korjattavaa ja ratkaistavaa. Kun potilaalle on saatu leivottua aikaan jokin diagnoosi ja määrättyä hänelle lääkkeet, alalla nähdään, että ongelma on saatu poistettua, tai ratkaistua, vaikka näin ei olisikaan. Diagnoosi ja lääkekeskeisellä hoitolinjaukselle on varmasti puolustajansa. Mutta toivon, että alalla alettaisiin tutkia enemmän myös toisia vaihtoehtoisia tapoja asennoitua ihmisten mt-oireisiin, yksilöä syyllistävän ajattelun sijaan.
On myös selvää, että psykiatriassa toimivien pitää laajentaa sitä perspektiiviä, eli näkökulmaa, jolla yksilön ongelmia tarkastellaan ja käsitellään. Se ei vaan riitä, että jollakin yksilölle, tai siis potilaalle annetulla diagnoosilla yritetään selittää ja todistella yksilön kokemat kaikki mt-ongelmat, tai oireilut. Jokainen on meistä oma yksilöllinen persoonansa, ja meihin jokaiseen vaikuttavat eri asiat. Meistä jokainen reagoi eri asioihin eri tavalla. Toiset on herkempiä, kuin toiset.
Miten voi päästä suoraan eläkkeelle . Miten sun työkyky tutkittiin . Eihän 18 vuotias ole ehtinyt olee edes työelämässä ja hyvä jos ammatin on kerennyt opiskelee.
Olisitko päässyt eläkkeelle 18 vuotiaana jos et olis ollut osastolla. Vähän epäilen että avohoidossa 18 v pääsee suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle.
Minulla on ollut psykoosisairaus diagnoosi monta vuotta, kymmeniä vuosia.
Hoidoista varmaankin oli hyötyä, koska tultuani parempaan kuntoon, avohoitokin lopetti hoitosuhteeni. Ilmeisesti näkivät, ettei hoidolle ollut enää tarvetta.
Olen eri mieltä tuosta, että ihminen nähtäisiin ainoastaan diagnoosin läpi. Jos pidettäisiin kovin sairaana, ei hoitoa lopetettaisi.
Sitä pitäs kysyä joltain muulta. En osaa vastata. Tiedän vaan et 18v ja 3kk vanhana sain eläkepäätöksen. Sitä ennen olin masentunu kroonisesti ja useasti osastolla itsetuhoisuuden takia. Eli tossa vaiheessa en omannut edes ammattia. Peruskoulun vaan. Ehkä se peruskoulu+osastohistoria oli se ratkaseva. Sain päätöksen kyllä kun olin avossa (en edes tienny et saan mut toisaalta olin masentunu eli en välttämättä vaan muista. Joku sen teki mulle kuitenki)
Eihän mulla tosiaan edes ammattia ole vielä. Opiskelen justiinsa amiksessa putkimieheksi
Eli joo, sä voit päästä suoraan eläkkeelle kyllä ainakin 18v. En sit tiedä kriteerejä yms. En koe ikinä et mua yritettiin kuntouttaa, sain vain lääkkeitä aina. +Osastohoitoa. Mitään muuta en ikinä ole saanut
En osaa vastata mitkä kriteerit mut tunnen yhen joka sai avossa kun 18 tai 19v. Tosin silläkin osastojaksoja useita nuoruudessa eikä ammattia peruskoulun jälkeen. Meitä kumpaakin kyllä yhdistää ammatin puute+osastojaksot eli ehkä sitä kautta suoraan saa
Minulla on neurologiset syyt, elimellinen unettomuus. Ei sillä että siitä huolimatta olisi myönnetty eläke.
" Jos pidettäisiin kovin sairaana, ei hoitoa lopetettaisi."
Valitettavasti osan kohalla se osastohoito ainakin lopetetaan kesken vaikka olisi kuin sairas.Ja sitte ne saattaa päätyä itsemurhaan jo samana päivänä.
Itseni kohdalla kävi niin päin, kun pääsin osastolta pois, vaikka olin vielä ihan sekaisin, niin pari päivää sen jälkeen meinasi toiselta ihmiseltä lähteä henki. Niinkin päin voi käydä, valitettavasti. Psykoosi voi saada aikaan jos vaikka mitä.
Mites jos pakkohoito tulee kun potilas on tavoitettu? Tai kenties silloin jos ei tavoiteta?
Joka taas ei estä pakkohoidon tarpeen syntymistä. Jos et sitoudu hoitoon päädyt sinne pakolla. Hoitoa on otettava vastaan.
Työtään se lääkäri vaan teki. Tarve ei liity lääkärin päätökseen.
Sillä ei ole pakottaessa mitään väliä. Se lähtee siitä että dg on oikea.
Ei ne pakota ellei syytä ole. Ei ne avostakaan soittele yleensä. ELi hoitoon sitoutuminen ei ole Suomessa pakollista
Eikä diagnoosin takia jouduta pakkohoitoon, ihmisen oireilu, käytös, psykoottisuus, ym. ovat ne, jotka saattavat antaa aiheen pakkohoidolle.
Tässähän tämä tuli ytimekkäästi, pakkohoitoon ei joudu, jos ei siihen ole syytä.
Dg voi olla vääräkin ja silti joutua pakkohoitoon. Ne on ne oireet yms mitkä määrittelee tarpeen.
Tää et ne tulis hakemaan on tosi outoa itelle kun täällä Helsingissä osastolle ei pääse vaikka poliisit veis päivystykseen.
Se nyt ei tarkoita että kukaan ei ole koskaan joutunut pakkohoitoon ilman syytä.
On olemassa dokumentti psykiatrian väärinkäytökset.Siinä tulee hyvin ilmi että kyllä pakkohoitoonkin voi joutua ilman perusteltuja syitä.
Nimeen omaan.
Esim vakavasti oireileva me/cfs potilas voidaan yhä lähettää psykiatriseen hoitoon väärällä diagnoosilla.
Minulle kun myönnettiin työkyvyttömyyseläke.Sen jälkeen en ole ollut yhtään päivää paakkohoidossa osastolla.
Tietenkin voi joutua, ei se mahdottomuus ole. Mutta aina on ensin tarkkailujakso, onko se 3-4 vuorokautta, ja sen aikana katsotaan tarve hoidolle. Jos pakkohoitoa ei katsota tarpeelliseksi, ihminen voi kotiutua.
No niin, "vakavasti oireileva", sehän riittää joskus pakkohoidon syyksi, diagnoosista riippumatta.
Me/cfs potilas ei vaan hyödy mistään psykiatrisesta lääkityshoidosta.
On niitäkin tapauksia että ei ole päässyt tarkkailujakson jälkeen pois vaan riistetty vapautta pitempäänkin.
On ainaki yks saanu jopa korvauksetkin perusteettomasta pakkohoidosta.
Ei ne asiat ole aina niin kuin sanot.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000343033.html
Mutta ihminen jolla on ne kaikki MT-puolen liitännäis sairaudet hyötyy.
Käsittääkseni, jos suljetulle viedään, on alkuun aina se muutaman päivän tarkkailujakso, jonka aikana katsotaan, tarvitaanko pidempää pakkohoitoa, tai mikä on hoidon tarve.
Lisään vielä, jos suljetulle viedään pakolla.
Niinpä. Se on totta, että ME/ CFS sairautta poteva ei varmasti hyödy yhtään mitään siitä, että hänet passitetaan psykiatriselle osastolle ja määrätään hänelle neuroleptejä. Mutta kun se virhe, ja väärä hoitopolku on joidenkin kohdalla saattanut alkaa jo sieltä päivystyspuolelta. Eli siellä on tuijotettu ja kiinnitetty huomiota vain niihin psyykkisiin oireisiin. Jos potilas on "erehtynyt" sanomaan, että on poikkeuksellisen väsynyt ja se on kestänyt pidemmän aikaa, jolloin on ennättänyt tulla sen takia psyykkistä oireilua, kuten masennusta ja jopa itsetuhoisuutta; ja jos siinä vastaanottotilanteessa lääkäri ei kysele yhtään sen enempää, eikä tee tarkempaa ja laajempaa oirekartoitusta, niin aika monessa tapauksessa päivystävä lääkäri tekee tarkkailulähetteen psykiatriselle osastolla.
Näin kävi omalla kohdallanikin. Senhän tietää, mitä sitten tapahtuu ja mitä siitä seuraa. Sen jälkeen psykiatriseen sairaalaan tulevaa kohdellaan vain ja ainoastaan psykiatrisena tapauksena. Ja psykiatrisissa sairaaloissa ei tehdä mitään kovin kummoisia somaattisia, tai neurologisia tutkimuksia. Itse asiassa kyseistä sairautta on jopa pidetty historian aikana pelkästään psyykkisenä sairautena. Mutta joidenkin kohdalla diagnoosit ovat menneet jopa väärin. Eli heidän oireitaan on virheellisesti pidetty jonakin muuna psyykkisenä sairautena.
Niin kävi minunkin kohdallani. Ryhtyivät määräämään koko loppuelämän ajan käytettäväksi neuroleptejä, jotka itse asiassa vain pahentivat esim. väsymystä. Toimintakyky meni oikeastaan kokonaan. Tuli lisää ongelmia liikkumiseen. Aivosumu paheni. Sen lisäksi tuli akatisiaa, tardiivia dyskinesiaa ja monia muita extrapyramidaalioireita ja anhedoniaa. Sitä en vieläkään tiedä, että millä logiikalla ihmisen potema vaikea väsymys "paranee tai poistuu", jos hänelle määrätään neuroleptejä? Ilmeisesti minun väsymysoireeni tulkittiin joksikin muuksi psyykkiseksi sairaudeksi.
Itse asiassa minulle ei ollut juurikaan mitään merkittävää hyötyä niistä minulle määrätyistä lääkityksistä. Olin entistä itsetuhoisempi ja masentuneempi. Tuona aikana, jolloin käytin neuroleptejä, tai masennuslääkkeitä kuormitin taatusti enemmän terveydenhuoltosysteemiä, kuin sitten, kun lopetin kyseisten lääkkeiden käytön. Että mikähän olisi se syy, miksi näin kävi? Siinä olisi asiantuntijoilla aika paljon selittelemistä. Vaan ei ehkä menisi enää läpi mitkään perustelut ja vakuuttelut. Eihän se nyt niin voi, tai ei saisi mennä, että ihminen voi huonommin, kun käyttää hänelle määrättyjä lääkkeitä.
Se ainakin hyvin selväksi tuon noin 20 vuoden hoitohistorian aikana, ja mitkä kokemukset silloin tuli, että siellä ei ketään kiinnostanut oikeasti hyvinvointi. Ei tehty mitään tarpeeksi ja tarvittavia tutkimuksia, sen kun vaan rätkäistään jokin leimaava diagnoosi ja määrätään lääkkeitä, joista ei ollut oikeasti mitään hyötyä. Vaan oikeastaan päinvastoin. On hyvin tuhoisaa ihmiselle mennä sanomaan tietyissä tilanteissa, että on itsetuhoinen. Niin kuin minun kohdalla kävi. Se voi johtaa potilaan kohdalla aivan vääriin hoitopäätöksiin ja lääkemääräyksiin.
Kyetäänkö siellä terveydenhuollossa katsomaan itseä peiliin ja harjoitetaanko siellä tarpeeksi itsekritiikiäkään. Siellä on tapana uskoa, että he ovat aina oikeassa ja että esim. tehdyt diagnoosit ovat aina oikein tehtyjä. No eipä tainnut olla ainakaan minun kohdallani. Niistä peevelin neuroleptejä ei ollut mitään hyötyä, ei tietenkään, koska se minulle tehty diagnoosi oli väärä.
Muuta korjaus edelliseen tekstiin: se ainakin kävi hyvin selväksi tuon 20 vuoden hoitohistorian aikana, ja mitä kokemuksia tuli systeemistä ja miten siellä toimitaan, että siellä ei oikeasti ketään kiinnosta jonkun "potilaan" hyvinvointi.
Ja viimeiseen lauseeseen tuli kirjoitusvirhe: niistä pe*velin neurolepteistä ei ollut ainakaan minulle mitään hyötyä. No ei tietenkään, koska koko diagnoosi on ollut aluperinkin väärä.
Joskus, valitettavasti ikävä kyllä se "oikeaksi hoitopolku" voi lähteä jo vikasuuntaan jo sieltä perusterveydenhuollon puolelta. Tai ainakin näin on tapahtunut historian aikana. Jos potilas erehtyy mainitsemaan ensimmäiseksi väsymyksen, masennuksen ja itsetuhoisuuden, eikä välttämättä joko jaksa, tai ei muista kertoa kaikista oireista, joita hänellä on, niin se voi olla kohtalokasta itse potilaalle. Eli tällöin joutuu väärään hoitopaikkaan. Ja jos lääkäri ei edes halua kysellä enempää ja tarkemmin, että onko kenties muita oireita, esim. lihasheikkoutta ja lihasväsymystä, niin silloinhan se on tarkoituksellista, että potilaasta saatetaan tehdä tarkoituksella psykiatrinen tapaus. Tarkempi, eli spefisempi oirekartoitus on ratkaisevassa roolissa siinä, että aloitettu hoito on varmasti potilaalle se oikea. Priorisointia, joka on nykyään keskustelussa aika paljon esillä oli jo ennen vuotta 2010. Ei pidä kuvitella, että se on vain tämän ajan ilmiö. Sitä on ollut jo todella kauan.
Ja tässä kohtaa muistutan vielä ME/CFS sairaus ei ole psyykkinen sairaus, vaikka siinä voi olla psyykkistä oireilua. Eikä sitä hoideta millään suuriannoksisilla neurolepteillä. Pahimmassa tapauksessa oireet vain pahenevat lääkkeiden haittavaikutusten myötä.
Joskus voi olla todella kohtalokasta mennä mainitsemaan päivystystilanteessa omista psyykkisistä oireista. Etenkin, jos päivystyslääkäri on jo valmiiksi asenteellinen.
Tässäkin maassa on paljon niitä potilaita, tai siis ihmisiä, joille on annettu virheellisesti, tai oireista ylitulkiten tehty mt-diagnoosi. Persoonallisuudenpiirteitä, kuten ujoutta, tai introverttiyttä, tai traumataustaa on saatettu pitää esim. skitsofreniasairautena. Sama koskee myös ME/CFS sairautta. Kaikissa niissä on samoja oireita. Esim. väsymystä on psykiatrian historian aikana pidetty skitsofrenian oireena. Useissa muissakin sairauksissa on samoja oireita, kuin psyykesairautena pidetyissä.
Todellisia lukuja ei tiedetä, koska kukaan ei tätä asiaa tarkemmin tutki.
Tervetuloa todellisuuteen. Mutta tämä on valitettavasti totta. Joillekin ei ole ollut mitään hyötyä heille annetuista mt-diagnooseista, tai heille määrätyistä psyykelääkkeistä. Koska heille "tehty" diagnoosi ja hoito on ollut alunperinkin väärä. Periaatteissa monesta ihmisestä tehtiin tavallaan uhreja. Koska sen lisäksi, että he joutuivat kärsimään jonkin muun, kuin psyykkisen sairauden oireesta, sitä aiheutettiin lisää sitä kärsimystä lääkkeiden tuomien haittavaikutusten myötä.
Itsekritiikin käyttöönotto ja käytössä olevien metodien kyseenalaistaminen on suotavaa.
Mulle toki me/cfs tila aiheutti kun oli vakava niin masennusta.
En hyötynyt yhtään niistä masennuslääkkeistä ja enkä terapiasta.
Ja nekin jotka hyötyy.Hyöty on niin pieni että ei siitä ole mitään käytännön merkitystä.
Ainakin moni me/cfs potilas on näin kokenut.
Niin se on.
Mutta joitakin tapauksia kuiteski on olemasasa että on pidetty pakkohoidossa vaikka avohoito olisi riittänyt.
Siinä voi käydä toisinkin päin.Varsinkin jos vakavassa me/cfs tilassa joutuu psykiatrian pyöritykseen.Siinä voi me/cfs potilaan vointi ja kunto romahtaa lopullisesti.
"Niinpä. Se on totta, että ME/ CFS sairautta poteva ei varmasti hyödy yhtään mitään siitä, että hänet passitetaan psykiatriselle osastolle ja määrätään hänelle neuroleptejä"
Ei hyödy.Mutta jotkut henkeen ja vereen olevat psykiatria uskovaiset kuvittelee että hyötyy.
Olihan siitä se hyöty että sai sairauspäivärahat ja kuntoutustukea.Mutta muuta hyötyä siitä ei kyllä ollut.
Me/cfs diagnoosilla kun ei saa näitä etuuksia.
Jos diagnoosilla ei ole väliä niin miksi vain tiettyihin diagnooseihin liitetään hoidon pakollisuus? Onko tämä vain tapa muiden joukossa? Lisää stigmaa jos esim. vain psykoosisairauksiin liitetään pakkohoidon käsite. Jokainen sitä ei tietysti tee.
Vaikea sanoa, mihin se perustuu.
Olisiko lähtökohtaisesti niin, että psykoosisairaus juonnetaan vakavammaksi sairaudeksi, kuin joku muu, vaikkapa masennus, ja sen takia yleisemmin on oletus, että psykoosisairaat joutuvat pakkohoitoon herkemmin kuin esim. masennuspotilaat.
Tosiasiahan on se, että suljetuilla osastoilla on pakkohoidossa aika lailla muitakin, kuin ainoastaan psykoosisairaita.
Kenties se on vain oletus, että psykoosisairaat olisi jotenkin yliedustettuina, koska monilla ei ole asiasta riittävästi tietämystä. Ammattilaiset kai tuon parhaiten tietävät, esim. itselläni on vain tavallista maallikon ajattelua, sekä omia kokemuksia myös potilaana sairaalamaailmasta.
Vakavissa masennuksissakin voi joillakin puhjeta psykoottinen tila.
Tämä on täysin totta.
Psykoosi voi iskeä kehen tahansa, etenkin jos sellaiselle on jonkinlainen alttius. Psykoosi voi tulla, jos ihmiselle esim. tapahtuu jotain, joka voi psykoosin laukaista.
Psykoosialttiille ihmisille ei kaikille tule psykoosia koko elämänsä aikana, vaikka tosiaan alttius voi ollakin olemassa.
Itselläni on elämäni ensimmäinen psykoosi ollut depressiivinen psykoosi, eli olin ollut masentunut. Joka sinänsä aika outoakin, kun en ole ikinä sen jälkeen kärsinyt masennuksesta. Tuosta tapauksesta on jo 35 vuotta aikaa.
Psykooseja muuten oli kyllä aikoinaan, vaan ei masennuksen seurauksena.
Pakkohoitoon ei laiteta pelkästään diagnoosin perusteella, vaan oireiden.
Psykiatrisia lääkkeitä käytetään hoitamaan liitännäisoireita, kuten unettomuutta, kipua tai ahdistuneisuutta. Miten me/cfs potilaat saa nukutuksi?Sedatiiviset masennuslääkkeet: Pieniannoksinen amitriptyliini tai doksepiini voi auttaa unettomuuteen ja kipuun.
Pakkohoito on ainut missä voi pakottaa. Muualla ei
Totta kait voi.
Kuvitteletko että joku laki sen estää?
Estääkö tieliikennelaki sinun mielestä liikennerikkomuksia?ei estä.
Kohta alan laittelemaan tänne epämääräisiä kysymyksiä, ehkä, kuten tässä aloituksessa oli, edes lääkeaine sanottuna, ja sitten kyselen monta viikkoa hyvin voivana putkeen, voinko lähteä sairaalasta/laitoksesta kotiin, onko pakko vastata puhelimeen/onko pakko pitää päällä nettiä ja nähdä, että vaikka Maisassa on jotain viestejä, onko pakko hakea kirjoitetut lääkkeet,Kotiin päästyä sama homma sitten täällä monta viikkoa. Onko pakko haettuja lääkkeitäkään syödä, saati hakemattomia. Mitään omista diagnooseistani en tietenkään kellekään kerro, ja tottakai kaikki täällä tukevat minua: älä syö, ei ole pakko! Ja sitten joku ehkäpä hakee pakkohoitoon, jos sellainen diagnoosi alla on ja jostain sovitusta olen luistanut. Sitten taas on hetken palstalla hiljaista. Kunnes...
Autoritarismissa lääkkeistä kieltäytyminen, tai mikä tahansa mieli pide, joka eroaa autoritaari gurujen teoriasta, voi tehdä psykiatriassa / kommunismissa valtavat ongelmat ja kärsimykset sille, joka ei ole kaikessa samaa mieltä ja yhteustyö haluinen niin julman teorian kanssa kuin psykiatria.
Sinulla ei saa olla eriäviä mielipiteitä.
Ole aina samaa miletä heidän kanssa.
Vaihda paikka kuntaa ja heitä lääkkeet pois.
Kehosi ei ole sen autoritarismin omistaja.
Yritä pitää "salaa" huoli siitä että kehoasi ei turmella kemikaalein, eikä mieltäsi.
Selitti koululääke tiede mitä tahansa, se on vain bisness yhtiö,
Aika röyhkeä, pakkolääkitsee kysymättä kehon omistajan lupaa, se on barbarismia.
Jota se ei itse tajua, että toisen kehoon ei kosketa eikä injektoida aineita ilman lupaa.
Liian röyhkeäksi on koululääketiede oppilaansa opettanut, koviksi, sivistymättömiksi, joita ei yksilön hyvin vointi kiinnosta pätkääkäån, vaan hänestä saadut tulot.
Psykiatrit on pahoja ja eivät uskalla tehdä koulutuksensa vastaisia päätöksiä, jotka olisi simun etusi.
Siksi sinun on otettava jos mahdollista etäisyyttä heihin.
Heitä vastaan et voi asettua, koska voimasuhteet ovat erilaiset ja omien mielipiteiden tai jopa sivuoireiden kertominen voi johtaa ankariin rangaistuksiin, eristys yms.
Pelkää psykiatria enemmän kuin jumalaa.
Älä provosoi esittämällä eriäviä mielipiteitä mutta pyri heistä eroon niin pian kuin pystyt, sanomalla että olet parantunut näillä lääkkeilä (älä kerro pillerin kauhu sivuvaikutuksia, koska seuraava pilleri voi olla vielã pahempi kysele vaan , voisinko päästä kotiin, nää pillerit on auttaneet. Vaikka se on vale. Ei psykiatri ole totuuden arvoinen.
He ovat vallan ja voiman näyttäjiä ja kehosi omistajia, johon sinulla ei koululääketieteen sairaiden teorioiden mukaan ole mitään omistus oikeutta.
Se on kauhu lääke tiedettä ja barbarismia.
Kritisoida saa vasta sitten kun psykiatrialta on otettu rahoitus pois ja se on kielletty, silloin he ei voi kostaa kritiikkiä, kuten nyt tekevät.
Ei psykiatria ole mitään lääketiedettä ,Eikä yhtään mitään tiedettä ,Vaan täysin puhdasta puoskarointia.
Viranomaiset ovat sellaisia että kun niistä valittelee toimittajalle, viranomainen osaa peräytyä jo ennen kuin tv-ohjelma tulee ulos. Joskus kansalainen on tästä ihmeissään. Konkari ei ihmettele yhtään.
https://www.youtube.com/watch?v=EeC_93RZfNU
Julkinen väärässä oleminen on viranomaisille aivan kauhea juttu, kuin maailmanloppu. Vaikka kyse olisi pikkujutusta.
Olen oikeassa - olen siis olemassa.
Tarvitsisit kai jonkun kertomaan oletko ilman lääkkeitä normaalin rajoissa. Tai ettet näyttäydy muille vaaraksi olevana. Maallikon siis. Puolueettoman. Jonka intressi ei ole missään määrin sidoksissa siihen syötkö vai et lääkkeitä. Tai jos tällaista vointisi seuraajaa ei ole läsnä niin ehkä jonkin työn jossa selviäminen osoittaisi kaikille tahoille kuntoisuutesi täysipäisenä kansalaisena. Muutoin tuo lääkkeen pois jättäminen vaikuttaa lähinnä innolta paeta sekopäisyyden maailmaan.
Kyllä ihminen voi flipata ilman lääkkeitä.
Tämä yksinkertaisuudessaan.
Tai olla flippaamatta. Itsellä mennyt pian vuosi ilman ja hyvin menee muuten, mutta nukkumisen ne lääkkeet tuhosivat. En pysty nukkumaan kuin 4-5 tuntia yössä tunnin pätkissä. En siis ollut uneton ennen lääkitystä. Jotain on nyt rikki ja yritän vaan tehdä kaikkeni, että saisin nukuttua öisin. En flipannut. Ja kyllä ihminen voi flipata myös lääkkeillä. Yhtä todennäköistä sekin.
Olin juuri aikeissa sanoa, että lääkkeidenkin kanssa voi flipata. Itselleni kävi niin monta kertaa, osittain ehkä siksikin, kun lääkkeitä oli aivan älyttömät määrät käytössä.
Tuli tuo itekki akuutti osastoilla nähtyä että lääkkeissäkin voi potilaat flipata ja ihan kunnolla.
Totta kai voi. Lääkehän aiheuttaa väärällä annoksella epäsuhtaa oman käytöksen hallinnassa verrattuna normaaliin olotilaan. Lääke ei välttämättä tuo ollenkaan sellaista olotilaa jota itse pystyy hallitsemaan. Reaktioitaan ei voi hallita yhtä hyvin joten totta kai silloin voi flipata kun tunnereaktion syntymekanismiin kosketaan.
Ei hyvää päivää taas näitä teidän itkuvirsiä. Ihan niin kuin olisitte lääkehaitta uskovaisina pettyneitä siihen, että ihmiset pärjää paremmin lääkkeillä kuin ilman.
Siitä on jo useampi vuosi, mutta minulle yksi psykiatri myönsi ihan suoraan keskustellessamme, että psyykenlääkkeet latistavat tunteita.
On jokseenkin vaikeaa käsitellä omia tuntemuksiaan ja tunteitaan, jos ne on latistettu lääkkeillä lähes olemattomiksi. Tunne-elämän käsittelyyn tarvitaan nimenomaan tunteita, niiden tuntemista.
Joidenkin kohdalla se meneekin niin, että pärjää paremmin ilman lääkkeitä.
Asioita ei voi yleistää, ei tätäkään.
Ei minua se haittaa jos joku pärjää ilman. Itselläsi sinulla on ongelma kun toisen kirjoitus on sinulle lääkehaittauskovaisen itkuvirsi. Et osaa vielä, kenties aivojen kehitystason vuoksi, ajatella että voi olla lääkkeestä montaa eri mieltä ilman että siinä on mitään kummallista.
Lääkeuskovaiset ei vaan millään halua hyväksyä että jotkut pärjää ihan hyvin ilman lääkkeitäkin.
Mitä väliä sillä on, kuka uskoo ja mitä ?
Itse ainakin olen pärjännyt ilman lääkkeitä jo yli 10 vuotta, ja jos joku väittäisi, etten voi pärjätä ilman niitä, niin siinähän sitten väittää. Riittää, että itse tiedän tilanteeni, ja psykiatrikin tiesi silloin, kun kaikki hoitosuhteeni purettiin jo vuosia sitten.
Kieltäytyneisyyttä kaivataan ja pitäisi nähdäkin enemmän tuunustuksellisuuden kanssa yhdessä.
Jos pärjää ilman lääkkeitä, ei niistä kieltäytymisestä mitään ongelmia seuraa.
Seuraa jos lääkäri näin haluaa. Lääkäri määrittelee pärjäämisen. Ei asiakas.
Asiakashan se joutuu omassa elämässään pärjäämään, ja kokee ja tietää itse sen, miten pärjää. Lääkäri ei ole vierellä 24/7 seuraamassa, kuinka joku asiakas/potilas pärjää elämässään.
Lääkäri voi tavata asiakastaan silloin tällöin, ja hän näkee ainoastaan juuri sen hetkisen tilanteen. Toki vastaanotolla voi sitten keskustelun aikana ilmetä, jos jokapäiväisessä elämässä on ongelmia.
Miksi pakkohoito sitten on sallittua ja sitä käytetään tänäkin yönä?
Koska sillä on tarkoitus suojella potilasta ja ulkopuolisia. Ilman sairaalahoitoa potilaan sairaus pahenisi olennaisesti, tai hän vaarantaa vakavasti oman tai muiden terveyden ja turvallisuuden. Vaikka perusoikeudet suojaavat itsemääräämisoikeutta, pakkohoito on poikkeus, jolla suojellaan henkilön henkeä ja terveyttä, kun hän ei itse kykene tekemään järkeviä hoitopäätöksiä.Pakkohoidon tavoitteena on aina potilaan tilan vakiinnuttaminen siten, että hänet voidaan siirtää vapaaehtoiseen hoitoon.
Eihän ketään sairaalassakaan loputtomiin pideätä.
Joka tapauksessa se potilaan sairauden paheneminen alkaa osasto jakson jälkeen.Tyhmää perustella pakkohoitoa millään sairauden pahenemisella.
Olisikohan ne ammattilaiset sitten huomanneet, että joku tarvitsee sitä pakkohoitoa tänäkin yönä ?
Ei sairauden paheneminen ala "joka tapauksessa" osastojakson jälkeen. Ihmisestähän se on kiinni.
On toki ihmisiä, jotka saattavat olla osastohoidossa vähän väliä.
Jotkut ovat saattaneet olla ainoastaan yhden kerran elämässään osastohoidossa, jopa pakkohoidossa, eivätkä välttämättä sitten enää koskaan osastolle joutuneetkaan uudestaan.
Joillekin riittää avohoito, jotkut jopa toipuvat tai paranevat niin, etteivät tarvitse hoitoa enää lainkaan. Olemme yksilöitä.
Eihän pakkohoitoon joudu jos ite ei ota yhteyttä tai kukaan ei tiedä henkilön terveydentilaa. Jos ihminen on niin sekasin ei ole ruokaa niin kyllä siinä kuolee aliravitsemukseen jos ei ruokaa saa ja kaapit syöty tyhjäksi. Toki voi mennä kauppaan mutta jos on niin sekasin ettei ymmärrä ympäröivästä maailmasta niin kyllä joku soittaa ja ilmoittaa sekavasta ihmisestä.
no sellaset menee yleensä tuettu asumiseen jossa heitä valvotaan
Millä periaattella sitte paranee?
Joittenki mielestä kun esittää tervettä niin se on paranemista.
Millä periaattella se esittäminen sitte syntyy kun pitää ruveta esittään parantumista?
Sen kun näkee ja kokee sen psykiatrian kauhun.Ja varsinkin kun kokee ne lääkkeitten kauhistuttavat haitat.
Psykiatrisen hoidon haittojen kautta ainakin osa pakotetusti osaa tulla ainakin sen verran järkiin että ei huutele niitä sairaita ajatuksia ulos.Ja ei tee enää niitä hölmöjä tekoja.
Minunkin kohalla ne kuvitteli että lääkkeitten posiitivisten vaikutusten kautta tapahtu se muutos.Mutta asia oli just päinvastoin.
Miten kotona sairaus voi paheta jos on lääkkeettä. Eihän kotona ole kukaan katsomassa ottaako lääkkeet jos olo parempi ilman lääkkeitä.Jos lääkkeet pahentaa.
Ei sieläkään pidetä kuin jonkun aikaa.
Mä olin n10kk ja pääsin pois.
Yli 10vuoteen en ole ollut osastolla enkä sitte kuntoutuskodilla.
Niin minullakin lopulta tapahtui. Kun lääkelasteja saatiin alaspäin, alkoi vointi parantumaan. Toki mukana oli muuta hoitoa rinnalla.
Jälkeenpäin olen ajatellut, että ehkä se kaikki vain piti käydä läpi, se oli osa minun elämääni siinä vaiheessa.
Silloin oli silloin, ja nyt on nyt. Tilanne täysin erilainen.
Monesti käy niin, kun kotona olo alkaa tuntumaan paremmalta, jää ne lääkkeet ottamatta, ja sitten voikin käydä niin, että vointi romahtaa, ja hoito ym. alkaa taas alusta.
En nyt tarkoita, että jokaisen kohdalla kävisi noin, mutta aika yleistä se on.
Tuetussa asumisessa asuminen ei ole yleensä määräaikaista, vaan siellä voi asua niin kauan kuin tuetun asumisen tarvetta on. Tuettu asuminen ei ole sama kuin kuntoutuskoti.
no eikö se pakkohoito ole silloin perusteltu jos ihminen ei osaa huolehtia itsestään.
Juurikin näin.
Lääkkeet on siis vaan turruttanut oireet.
Eihän se ole käytännössä mitään hoitoa.
Mikä se voinnnin romahdus sitte oikeastaan on?
Se on lääkkeitten vieroitus oireet,Ei sairauden uusiutuminen.
Minä kun jätin lääkkeet pois ja alkuun säikähän niitä oireita.Ja meinasin jo alottaa lääkityksen uudelleen kun niitä nyt oli vielä kaapissa.Mutta tulin kuiteski päätökseen että seuraanpa tilannetta miten kehittyy.Oireet lievitty ja häipy kokonaan pois.
Yleisesti ottaen voinnin romahdukset ovat lääkkeitten vieroitusoireet.
Onhan noita psykoosin uusiutumisia tullut nähtyä muutamalla tutulla, kun jättivät lääkkeet pois.
Ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä sai aika pian manian lopetettuaan lääkityksen. Toinen kaksisuuntainen meni psykoosiin.
Jotkut toki saattavat saada pelkkiä vieroitusoireita, mutta ei ne kaikilla ole ainoastaan niitä.
Ainahan niillä tutuilla näköjään sattuu ja tapahtuu mitä vaan.Miksi kaikki sattumukset tuttujen piikkiin laitat?
Niin minäkäkin aluksi luulin vieroitusoireissa olevani psykoosissa mutta se ei ollutkaan.
Siksi kerrotaan niistä tutuista, kun tutuille on niin käynyt. Ei tapahtumia voi muidenkaan piikkiin laittaa.
Senkin takia laitan, kun itselleni ei ole käynyt sillä tavalla, että olisin lääkitysten lopetettuani saanut psykoosin. Psykooseja itselläni oli ihan riittämiin silloin, kun vielä käytin suuria määriä erilaisia lääkkeitä.
Viimeisen lääkitykseni lopetin todella hitaasti vähentämällä pitkällä aikavälillä, ei tullut edes vieroitusoireita.
Onkohan tätä kovin vaikeaa uskoa ? Varmaan tähänkin alat jotain väittämään. Mutta ihan vapaasti, jos haluat niin tehdä.
Olemmehan me kaikki yksilöitä, jokaisella menee omalla tavallaan. Eikä kukaan voi alkaa toisen kokemuksia kyseenalaistamaan, koska se on ollut vain sen toisen kokemus, ei oma.
Psykoosi tilat on tilastojen mukaan niin harvinaisia että tuskin oikiasti näet usiamilla tutuilla niitä.
En maininnutkaan, että useilla, käytin sanaa muutamalla.
Ja arvaapas, kun on pyörinyt psykiatrian kuvioissa pitkälti yli 20 vuotta, niin kyllä siellä on aika moniin ehtinyt tutustumaan, vaikkakin useimmiten vain ohimennen.
Edelleen, nyt jälkeenpäin on toki tuttujakin, jopa kavereita jäljellä niiltä ajoilta.
No sehän tietysti selittää jos ne on potilas tuttuja.
Potilas tuttujen ulkopuolella ei ole mulla kuin yks tuttu jolla on todettu psykoosi.
Käytät sanaa potilastuttu. Itse juonnan potilastutut sellaisiksi, jotka ovat osastolla samaan aikaan kuin on itse.
Osastohoidon jälkeen voidaan jäädä kavereiksi myös kotioloissa, eli sairaalan ulkopuolella.
Tosin tuntemani kaverit ovat sairaalan ulkopuolelta saatuja kavereita, eli ei olla oltu samaan aikaan hoidossa.
Nykyään on niin paljon mt-ongelmaisia ihmisiä, että heihin voi törmätä lähes missä vain. Mitä enemmän tuntee, ja tutustuu ihmisiin, niin sitä enemmän kertyy, ja on erilaisia tuttujakin, sekä kavereita.
(Varmasti suurin osa ihmisistä tuntee vähintään yhden ihmisen, jolla on mt-ongelmia.)
Kyllä varmasti. Jo kehon hormonitasojen muutokset voi aiheuttaa mielenterveysongelmia. Keski-ikäisillä naisilla on tyypillistä. Ei mielenterveysongelman tarvitse aina olla esim psykoosia tai muuta todellisuuden tajun menettämistä.
Muutamalla prosentilla mt-ongelmaisia on ollut psykoosia.
Ja sitten kun puhutaan psykoosisairauksista niin vielä harvinaisempaa.
Mikä tahansa psykoosi on yleisin yli 65-vuotiailla (3,78 %), mikä selittyy osittain ikääntymiseen liittyvillä ruumiillisilla häiriöillä ja dementialla. Päihdepsykoosit ovat yleisimpiä 30–44-vuotiailla miehillä (esiintyvyys 1,14 %).Psykoottiset häiriöt ovat Pohjois-Suomessa yleisempiä kuin muussa maassa.
Kerran ehdotin eräälle toimittajalle juttua lääkärin töppäilystä mutta toimittaja sanoi pelokkaalla äänellä että tarjoa sitä juttua jonnekin muualle mutta soita yleisöpuhelimesta ja vaihteen kautta.
Ei kai olisi kovin aiheellista mihinkään lehteen yksittäisen ammattilaisen töppäilyistä nimen kanssa juttua laittaa. Johan se olisi rikos yksilöä kohtaan.
Kukin päättää itse mitä laitaa suustansa sisään. <3
Kuten myös sen, mitä päästää suustaan ulos.
Tourettea sairastavilla se on vaan vähä eri asia.Ne päästelee suustaan hokemia eikä ne voi niille mitään.
Myös näissä sairauksissa esiintyy tahatonta asiatonta puhetta
Otsa-ohimolohkorappeuma (Frontotemporaalinen dementia, FTD): Tämä muistisairaus vaikuttaa aivojen otsalohkoon, joka säätelee sosiaalista käyttäytymistä ja käytöstapoja. Sairaus voi muuttaa luonnetta radikaalisti, jolloin henkilö voi käyttäytyä roisisti, kiroilla tai puhua sopimattomia ilman, että ymmärtää sen olevan väärin.
Aivovauriot ja -vammat: Aivojen otsalohkoalueen vaurio (esim. aivoinfarkti, kasvain tai tapaturma) voi heikentää impulssikontrollia, jolloin ihminen sanoo ajatuksensa suodattamatta.
Afasia: Aivoperäinen kielellinen häiriö (esim. aivoinfarktin jälkeen) voi estää oikeiden sanojen löytämisen, jolloin puhe voi vaikuttaa asiattomalta, vaikka potilas ei tarkoita sitä.