Hulluja kakaroita

Heitellään ihmisiä jäälohkareilla. Niinku sitä trollaattoria liikkuvaa vanhus takin, onneksi ei käynyt pahasti ,ois voinut vaikka kuolla. Ottakaas nyt vanhemmat ne pikkukullannuput puhutteluun ennenkuin tapahtuu mitään kauheempaa
3160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ovatkohan ulkomaalaistaustaisia?

Äänestä

Hyvä!

Tiedotteen mukaan poliisi sai yli 50 vihjettä tapaukseen liittyen. Partiot ovat puhuttaneet tai puhuttavat kaikkia tapaukseen liittyneitä poikia sekä heidän huoltajiaan. Poikien ja huoltajien kanssa on keskusteltu tekojen vaarallisuudesta sekä mahdollisesta korvausvastuusta.

Äänestä
  • Rollattorin kanssa kävellyt nainen joutui jäälohkareiskun uhriksi Espoossa viime viikon maanantaina 26. tammikuuta.

    Nainen oli kävellyt Kala-Maijan polulla, kun yhtäkkiä joku heitti häntä takaraivoon jääkimpaleella. Isku aiheutti naiselle lieviä vammoja.

    Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tiedotti viime viikolla, että sen hetkisten tietojen mukaan samankaltaisia jäälohkareiskuja oli tehty muinakin päivinä muita ihmisiä kohti.

    Tänään keskiviikkona poliisi tiedotti, että se sai viime viikon tiedotteen jälkeen yli 50 vihjettä tapaukseen liittyen. Poliisi on saanut nyt selville neljän tekoon liittyneen alle 15-vuotiaan pojan henkilöllisyydet. Heistä ainakin kolmen epäillään osallistuneen lumi- ja jääkimpaleiden heittelemiseen kohti useita ihmisiä.

    Poliisipartiot ovat puhuttaneet tai puhuttavat kaikkia tapaukseen liittyneitä poikia sekä heidän huoltajiaan. Poikien ja huoltajien kanssa on keskusteltu tekojen vaarallisuudesta sekä mahdollisesta korvausvastuusta.

    Poliisi kiittää vihjeitä lähettäneitä kansalaisia.

    IL

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Heitellään ihmisiä jäälohkareilla. Niinku sitä trollaattoria liikkuvaa vanhus takin, onneksi ei käynyt pahasti ,ois voinut vaikka kuolla. Ottakaas nyt vanhemmat ne pikkukullannuput puhutteluun ennenkuin tapahtuu mitään kauheempaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu