Oli kyllä jännä juttu, kun luin tänään lehdestä

Muurmanskista sähkötkin nyt poikki ja ei riittänyt, että pelkkä LUMI SADE HEILLE.
Totta he jäätyvät kuoliaiksi sinne, mutta ei ole onneksi MINUN JA MIEHENI KUNNIATON PASKA SUKU SIELLÄ HÄTÄÄ KÄRSIMÄSSÄ.

Ne oli niitä vanhoja 1960 - 1980 vuosina laitettuja sähköpylväitä jotka oli kaatuneet.
Tarvivat Muurmanskiin omia sukulaisiaan Suomesta avuksi, niin saavat sähköt takaisin.

Kyllä tämmösissä TAPAUKSISSA, kun OMAISTEN HENKI JA TERVEYS KYSEESSÄ niin RAJAKIN KUULEMMA VOIDAAN AVATA, mutta sillä mielin sinne mennään, että HEITÄ EI JÄTETÄ HEITTEELLE VAAN HUOLEHDITAAN MYÖS.

Suomen osalta TAKUUT on rauenneet ainakin 30vuotta sitten TOLPPIEN JA JOHTOJEN ASENNUKSEN OSALTA!

Minua hävetti lukea tuo uutinen IVALOLAISENA ja kunniaa loukanneena, koska muurmanskilaiset ovat sentään KUNNIALLISIA IHMISIÄ Inarin kunnassa ja HE EIVÄT ONNEKSI OLE EDES PASKONEET IKINÄ INARIN KUNNASSA.
6197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Juu onhan ne tehneet tuhoja. Ovat kuseskelleet sulaojaan meidän puhään paikkaan ja kuseskelleet myös ukonkivellä. Että semmoista.

Äänestä

Kelvottomille piti antaa Jäniskosken voimalaitosalue sodan jälkeen.

Äänestä

Nehän leikkii vaan; Eletään kuin Kiovan kaupungissa -leikkiä.

Äänestä

Lumilepardeja nähty ivalossa ja leijonia.

Äänestä

Lisään tähän, kun minä luin aiheesta eilen illalla lisää ennen, kuin aloin nukkumaan.

Muurmanski sijaitsee ARKANGELIN ALUEELLA joka on SAAMELAISALUETTA joten eikö SAAMELAISKÄRÄJILLÄKÄÄN edes HUOLESTUTA, kun MUURMANSKIN SAAMELAISILTA JA KOLTANSAAMELAISILTA ON SÄHKÖT KATKENNEET JA SAAMELAISET SEKÄ KOLTANSAAMELAISET KUOLEE SAAMELAISTEN KANSAINVÄLISELTÄ ALUEELTA KYLMYYTEEN!?

Minun Holon kunniaton paska sukuhaara asui aikoinaan myös tuolla, mutta me oltiin SUOMALAISIA TURJAKKEITA jotka NEUVOSTOLIITTOLAISET ELI NYKYISET VENÄLÄISET POISTI ALUEELTA, koska suomalaisina kuuluttiin Suomeen ja syy oli se, että KUNNIATON PASKA SUKUHAARANI OLI NYKYISEN SUOMEN ALUEELTA MENNYT PETSAMOON.

Historian sekä SAKÄN tietojen mukaan SAAMELAISET JA KOLTANSAAMELAISET OVAT AINOAT ALKUPERÄISKANSAT SAAMELAISALUEELLA JOHON ARKANGELINALUE KUULUU MYÖS.

Äänestä
  • Siellä ei ole saamelaisilla mitään oikeuksia, kuten ei muillakaan kansalaisilla.
    Ylhäältä määrätään, ja kansalaiset pidetään hiljaisina.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Muurmanskista sähkötkin nyt poikki ja ei riittänyt, että pelkkä LUMI SADE HEILLE.
Totta he jäätyvät kuoliaiksi sinne, mutta ei ole onneksi MINUN JA MIEHENI KUNNIATON PASKA SUKU SIELLÄ HÄTÄÄ KÄRSIMÄSSÄ.

Ne oli niitä vanhoja 1960 - 1980 vuosina laitettuja sähköpylväitä jotka oli kaatuneet.
Tarvivat Muurmanskiin omia sukulaisiaan Suomesta avuksi, niin saavat sähköt takaisin.

Kyllä tämmösissä TAPAUKSISSA, kun OMAISTEN HENKI JA TERVEYS KYSEESSÄ niin RAJAKIN KUULEMMA VOIDAAN AVATA, mutta sillä mielin sinne mennään, että HEITÄ EI JÄTETÄ HEITTEELLE VAAN HUOLEHDITAAN MYÖS.

Suomen osalta TAKUUT on rauenneet ainakin 30vuotta sitten TOLPPIEN JA JOHTOJEN ASENNUKSEN OSALTA!

Minua hävetti lukea tuo uutinen IVALOLAISENA ja kunniaa loukanneena, koska muurmanskilaiset ovat sentään KUNNIALLISIA IHMISIÄ Inarin kunnassa ja HE EIVÄT ONNEKSI OLE EDES PASKONEET IKINÄ INARIN KUNNASSA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu