Mahtaa Stubbia tympiä kun ei pääse osallistumaan. Stubb tarvitsi jonkun öljyvaltion työnantajakseen ja yksityissuihkarin käyttöönsä.
Suomella ei ole vara ostaa Stubbille rauhanneuvostron jäsenyyttä
Anonyymi-ap
6271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se se vielä puuttuisi, että loput rahat tungettaisiin siihen että pääsee hoitamaan toisten asioita kuntoon.
Eihän siihen neuvostoon mikään itseään kunnioittava maa olekaan liittynyt!
Pelkkiä diktaattoreita ja epädemokraattisia maita kaikki.
Putinilla toki on varaa, valtion piikki kun on rajattomasti auki.
Perustamiskokoukseen ei kuitenkaan uskaltanut tulla. Voi joutua vaikka Guantanamoon Maduron kaveriksi.
Putella on siis varaa mennä tekemään (uusia?) diilejä Trumpin kanssa.
Vaikka muut alkavat jo oppia, kumpi niissä diileissä lopulta jää maksumieheksi.
Putin sanoi, että miljardi Venäjän jäädytetyistä varoista Palestanian tukemiseksi.
Ukraina on voittanut, kun putin ei onnistunut valtaamaan koko maata päivässä niin kuin kuvitteli. Nyt pitää vaan antaa kaikki mahdolliset Suomen rahat ukrainaan.
Kyllähän Riika-Petteri nyt Stubbille jäesenmaksun järjestää, leikataan pikkusen lisää sotesta ja pikkusen lisää koulutuksesta ja pikkusen lisää vanhustenhoidosta ja pikkusen lisää toimeentulotuista ja pikkusen lisää ....ja heureka, miljardi on valmiina siirrettäväksi stubbin jäsenmaksuun