Työttömyys on oikeistohallituksen syy?

Näinhän sosialistit ja kepulit on valehdelleet kansalle lähes kauden alusta asti ja puusiImäinen fanikunta imee valheet kuin kuivat sienet. Eikä vastuullista journalismia näy, eikä kuulu, joka korjaisi valheet. Vastoinpäin, se toistaa kaikkea vastustavaa, vääristelevää ja vihaa lietsovaa narratiivia sellaisenaan. Mutta siltikään mitään "agendajournalismia" ei ole. Kuulemma.

Mielenkiintoinen onkin sosialistien ja kepulien populistinen narratiivi, jonka mukaan kaikki oli "tapissa" aina siihen asti, kunnes "oikeistohallitus" aloitti työnsä ja sössi kaiken.

Totuus on kuitenkin toisenlainen ja sellainen, jota sosialistit ja kepulit karttaa kuin ruttoa, sillä ovathan he itse olleet luomassa tätä farssia. Työttömyys ei ole mikään hallituskohtainen ilmiö, vaan yleinen jatkuva ilmiö, joka elää talouden mukana. Koska Suomen talous on kyntänyt syvällä jo kaksi vuosikymmentä, ei ole odottamatonta, että Suomi kärsii kroonisesta massatyöttömyydestä. Ei tämä farssi ole Orpon aikana sen kummempi kuin Marinin, Sipilän, Stubbin jne. aikoina. Ja onpa tätä farssia pahennetukin. Esim. Marinin hallituksen maahanmuuttopolitiikalla, jossa ei ollut mitään pätevää työllistämismallia ja kotoutumismallia. Tänne vain haalittiin kaikenlaista notkujaa silmät ummessa, joista suuri osa komistaa nyt työttömyystilastoja. Osa "työllistyy" veronmaksajien kustantamana. Ja tämä on "oikeistohallituksen" syy? *TIRSK!*

Vaikka sosialistien tapoihin kuuluu syyllistää omista virheistään "niitä muita" ja pestä kätensä, se ei kuitenkaan poista sitä totuutta, että lähes kaikki puoueet on olleet tekemässä päätöksiä, jotka on johtaneet tähän tilanteeseen. Suurimpina haittapuolueina Sdp, Kepu ja Kokoomus.

Tässä samalla paljastuu myös äänestäjien yksisilmäisyys. Heistä valtaosa ei kyseenalaista sosialistien ja kepulien valheita, vaan imasee kaiken ja levittää niitä "totuuksina". Sitten raivoavat "oikeistohallitukselle", aivan kuten populistit on halunneetkin.

Suomalaiset saa mitä tilaavat; Suomi on kuoIemassa, itseaiheutetusti.

☝️🙄
30288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Työttömyys on jokaisen sellaisen syy joka on työkykyinen eikä tee työtä eli miljonäärien syys laiskureina.

Mutta heillä on sentään taitoa voittaa lotossakin, lotto on taitopeli, kuin miljoonaperinnön saaminenkin.

Oman syntymäsukunsa valintakin jo ennen syntymää on taitolaji.

Äänestä
  • Onko sulla kaikki hyvin?

    Äänestä

Kuule sie herra Täydellinen. Pitkässä kirjoituksessasi on paljon höpinää, mutta ei mitään faktaa.

1Äänestä
  • Juuri näin, pelkää sontaa on persun kirjoitus. Yksiselitteisesti kysynnän heikentyminen, siitä seurannut konkurssiaalto ja suurtyöttömyys ovat nykyhallituksen syytä.
    Pahin hallituksen virhe oli hyökätä palkansaajien kimppuun keväällä 2024, heikentää heidän turvaverkkojaan, saaden suurimman kuluttajaryhmän varovaiseksi ja se on myrkkyä markkinataloudelle, mikä elää ja voi hyvin vain kasvavasta kysynnästä ja kulutuksesta.
    Ajoitus noille toimille oli muutenkin täysin pielessä kun olimme juuri selvinneet koronasta ja ukrainan sota jatkui, muta minkäs voimme ideologiselle sonnalle mitä väkisin syötetään kansalle seuraamuksista piittaamatta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00003 kirjoitti:

    Juuri näin, pelkää sontaa on persun kirjoitus. Yksiselitteisesti kysynnän heikentyminen, siitä seurannut konkurssiaalto ja suurtyöttömyys ovat nykyhallituksen syytä.
    Pahin hallituksen virhe oli hyökätä palkansaajien kimppuun keväällä 2024, heikentää heidän turvaverkkojaan, saaden suurimman kuluttajaryhmän varovaiseksi ja se on myrkkyä markkinataloudelle, mikä elää ja voi hyvin vain kasvavasta kysynnästä ja kulutuksesta.
    Ajoitus noille toimille oli muutenkin täysin pielessä kun olimme juuri selvinneet koronasta ja ukrainan sota jatkui, muta minkäs voimme ideologiselle sonnalle mitä väkisin syötetään kansalle seuraamuksista piittaamatta.

    Onko tuo itsepetoksellisuus, kehäpäättely ja olkiukkoilu tarkoituksellista, vai toimitko niin, koska olet räyhävasemmiston manipuloinnin uhri? Kaikki nuo ongelmat on olleet useamman hallituksen haasteina. Ethän oikeasti usko, että Marinin aikana kaikki oli "tapissa" ja sitten yhdessä yössä hallituksen vaihtumisen jälkeen kaikki oli päin sitä itseään?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Herra Täydellinen ei höpise, vaan kirjoittaa arkitodellisuudessa tapahtuvista asioista. Et ymmärrä sitä, koska elät punavihreässä kuplassa, jossa on ihan omat "totuutensa".

    Äänestä

  • Mr.Perfect kirjoitti:

    Onko tuo itsepetoksellisuus, kehäpäättely ja olkiukkoilu tarkoituksellista, vai toimitko niin, koska olet räyhävasemmiston manipuloinnin uhri? Kaikki nuo ongelmat on olleet useamman hallituksen haasteina. Ethän oikeasti usko, että Marinin aikana kaikki oli "tapissa" ja sitten yhdessä yössä hallituksen vaihtumisen jälkeen kaikki oli päin sitä itseään?

    Kirjoitin faktaa, sinä höpöttelet paskaa. Ongelmat? Joo nykyhallitus oikein hakemalla haki ongelmia ja tässä nyt ollaan, maa konkurssin partaalla.
    Nämä eivät ole uskon asioita, vaan tiedon, mitä minä annoin, hallituksesi teki pahan virheen keväällä 2024 ja sillä on nyt ikävä hintansa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00007 kirjoitti:

    Okei, troIIi. Pidä toi.

    ☝️😏

    Äänestä

  • Mr.Perfect kirjoitti:

    Okei, troIIi. Pidä toi.

    ☝️😏

    Tyhmä persu, MUAHHHAHA;MUAHHHAHA;MUAHHHHAHA! Pidä toi,MUAHHHAHA;MUAHHHAHA;MUAHHHHAHA!

    Äänestä

Suomessa on paljon avoimia työpaikkoja, mutta kun nämä laiskurit vaan haluavat elää yhteiskunnan tuilla ja valittaa.

Äänestä
  • Suomessa on paljon valetyöpaikkoja ,todellisten työpaikkojen määrä huomattavasti vähempi ,ja kun työpaikat tarjoavat nolla sopimuksia tai 16h viikko ,ei mitään järkeä lähteä töihiin ,mieluummin käyttää tuonkin ajan oman hyvinvoinnin hyödyksi.

    Äänestä

Persun selitykset alkavat olla jo epätoivoisia ja hölmö ja kaatuvat sitä mukaa mitä enemmän yrittää perustella hallituksen toimia ja toimettomuutta muiden syyksi.
Kokoomus ja Persut ovat olleet jo pitkän tovin hallituksessa ja he eivät ole muuta kuin leikanneet ja ajaneet talouden selliseen jumiin ettei siitä hevin nousta kun ihmisiltä ollaan viety työt ja usko tulevaisuuteen. Kummasti Euroopassa on talouskasvua ollut jo jonkin aikaa ja samat ongelmat sielläkin on ollut, mutta siellä ei olla tapettu taloutta ja uskoa tyhmillä päätöksillä ja väärin kohdennettuina säästöinä. Ei se rikkaitten veron kevennykset auto yhtään yleiseen talouteen ja ne marginaaliset verohelpotukset mitä muut saivat on syöty jo moneen kertaan kaikilla kiristyksillä ja elämisenkulujen kallistumisella.
Ei potkulaki tuo yhtään työpaikkaa, koska Suomessa on Euroopan heikoin turva työntekijöiden kannalta jo muutenkin.

Äänestä
  • Aloittaja

    ☝️😂

    Äänestä

  • Ihanko totta punikki potkulaki on hyvä laki. Varmaan sä ite mieluusti maksat vaikkapa 50000e joka vuosi sellaiselle joka ei tee töitänsä. Sellaisen hemmon tai tyynen takia ei työnsä tekevät saa ansaitsemiaan korotuksia kun rahat menee jonkun loisen elättämiseen. Kuinkahan paljon tulee konkkia pelkästään näitten lorvioitten takia. Ois ihan oikein kun te punikit itse maksaisitte täysin turhasta helvetinmoiset rahat joka vuosi.

    Äänestä

Ei ole syy, mutta oikeistohallitus ei tee mitään asian parantamiseksi, vaan jopa vaikeuttaa työllistymistä.

Äänestä

Nykyinen hallitus tuhosi aikuiskoulutuksen ja osa-aika työllisyyden. Miten nämä toimenpiteet parantaa työllisyyttä?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei tuhonnut. Mistä ihmeestä olet saanut tuollaista päähäsi???

    Äänestä

Vihervassari pettää aina.

Äänestä

Minkä oikeistohallituksen??

Kokoomushan ei koskaan ole ollut oikeistopuolue, kokoomus vetoinen politiikka on suoraan vasemmistoliiton ja demarien pelikirjasta. ALV nosto, YEL uudistus, datakeskusten sähkötuet jne. ovat kuin suoraan Neuvostoliiton suunnitelmataloutta johtavan kadeerin kynästä. Suomi tarvitsee politiikkaan Javier Milein kaltaista hahmoa, jolla on aitoa vihaa kollektiivista sosialismia kohtaan.

Perussuomalaiset ovat hyvin, hyvin miedosti oikealle kallellaan. Oppositiopuoleet on aivan täysiä kommunisteja, niinkuin kokoomus.

Äänestä
  • Aloittaja

    Vasemmistohan käyttää vakiintuneesti termiä "oikeistohallitus". Siksi kirjoitin "oikeistohallitus", enkä oikeistohallitus.

    Perussuomalaisten arvomaailmasta löytyy samoja arvoja vasemmiston, keskustan ja oikeiston kanssa. Siksikin politiikan tutkijat on sanoneet, että persuja on hankala sijoittaa mihinkään tiettyyn kohtaan poliittisella akselilla. Itse olen pitänyt perussuomalaisuutta enemmänkin omana poliittisena suuntauksenaan kuin osana fossiloitunutta järjestelmää.

    Äänestä

Kenenkähän aikaansaannosta nykytilanne on? Kokoomus on ollust hallituksessa vuodesta 1987 29 vuotta, joko pääministerinä tai valtionvarainministeriä. Sinä aikana Suomi on muuttunut velattomasta valtiosta euroopan velkaisimmaksi valtioksi.
Keskiluokka ja vähävaraiset ovat menettäneet ostovoimansa ja Suomen rikkaista on tullut ultrarikkaita,
Niin että paskaa puhut.

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin että "paskaa puhun" sekavan disinformaatiosi perusteella? Minusta on järkyttävää tuollainen itsesi kaltoinkohtelu.

    Sinä elät tynnyrissä, jonka pienestä reijästä pällistelet maailmaa. Ei ihme, ettet ymmärrä siitä mitään. Kun käydään läpi eri hallituskokoonpanoja, sekä niiden tekemiä päätöksiä ja niiden seurauksia, niin päästään selkeään lopputulokseen, että kaikki vastuulliset päättäjämme on olleet käsikirjoittamassa tätä farssia. Ei yksi puolue, vaan kaikki hallituspuolueet. Järjellisen ajattelun näkökulmasta katsottuna, on ihan mahdotonta alkaa jakamaan syyllisyyttä tai syyttömyyttä johonkin tiettyyn poliittiseen ilmansuuntaan. Tilanne on tietenkin ihan eri jonkun yksittäisen mädän ideologian mädättämissä aivoissa, joissa syntyy mätiä ajatuksia, kuten juuri tuollainen "mutkunkokoomus on syyllinen". Se on aina yhtä ja samaa whataboutismia, olkiukkoilua, kehäpäättelyä, sisäänpäinkäpertyneisyyttä, silkkaa zombifioitumista. Ja sellaisilla otuksilla on vielä äänioikeus.... Suomi parka....

    ☝️🙄

    Äänestä

Kuinkahan ulkona olet kaikesta kun tässä asiassa aivan täysin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Millaiset keIit Pietarissa, lgor?

    Äänestä

  • Mr.Perfect kirjoitti:

    Millaiset keIit Pietarissa, lgor?

    Samaa voisi trollipersulta kysellä. Oletko Anon ja dosentin naapurissa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00017 kirjoitti:

    Samaa voisi trollipersulta kysellä. Oletko Anon ja dosentin naapurissa?

    Ei ole mitään "troIIipersuja" olemassakaan. Lopeta pötypuheet.

    Äänestä

100000 työpaikkaa odotellessa

Äänestä
  • Aloittaja

    Marinin paskomassa valtakunnassa? Älä unta näe!

    ☝️😂

    Äänestä

  • Mr.Perfect kirjoitti:

    Marinin paskomassa valtakunnassa? Älä unta näe!

    ☝️😂

    Miksi Petteri Orvon ja Kokoomuksen tulisi lunastaa Riikka Purran ja Perussuomalaisten valheelliset vaalilupaukset äänestäjille?

    Äänestä

Tässä esimerkit tilastoista joissa terveen talouden omaavan valtion ei pitäisi olla kuten Suomi on !?

Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !

Suomi 57%
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
UK 44%
USA 39%
Sveitsi 32%

Tässä tietoa varallisuudesta !

Mitä tulee varallisuustilastoihin, niin Suomi on länsimaiden peränpitäjiä, koska julkisen talouden menot ovat ja ovat olleet vuosia liian korkeita !

Keskimääräinen varallisuus aikuista kohti eri maissa ! USA Dollari
Listan yläpäässä olevat valtiot/yhteiskunnat omaavat kyvyn ja motivaation tehdä sijoituksia ja investointeja !

1 Liechtenstein $758,637
2 Monaco $727,311
3 Switzerland $696,604
4 Luxembourg $657,564
5 United States $579,051
6 Bermuda $569,232
7 Hong Kong $552,930
8 Australia $550,110
9 New Zealand $472,153
10 Iceland $467,795
11 Cayman Islands $436,749
12 Denmark $426,494
13 Canada $409,297
14 Netherlands $400,828
15 Sweden $381,968
16 Belgium $381,114
17 Singapore $358,204
18 Norway $334,432
19 France $322,074
20 United Kingdom $309,375
21 Taiwan $297,864
22 Israel $273,417
23 Germany $256,985
24 Greenland $251,499
25 Ireland $251,337
26 Austria $250,125
27 Japan $245,238
28 South Korea $237,644
29 Italy $231,323
30 British Virgin Islands $228,342
31 Spain $222,888
32 Qatar $188,106
33 San Marino $186,804
34 Finland $186,208

Syy Suomen talouden ahdinkoon näkyy ylemmässä tilastossa ja seuraus näkyy alemmassa tilastossa !? Lisäksi seurauksena on kasvava julkinen velkaantuminen ulkomaille !? Julkinen velka lienee nyt tasolla 250 miljardia Euroa !?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mr.Perfect kirjoitti:

Näinhän sosialistit ja kepulit on valehdelleet kansalle lähes kauden alusta asti ja puusiImäinen fanikunta imee valheet kuin kuivat sienet. Eikä vastuullista journalismia näy, eikä kuulu, joka korjaisi valheet. Vastoinpäin, se toistaa kaikkea vastustavaa, vääristelevää ja vihaa lietsovaa narratiivia sellaisenaan. Mutta siltikään mitään "agendajournalismia" ei ole. Kuulemma.

Mielenkiintoinen onkin sosialistien ja kepulien populistinen narratiivi, jonka mukaan kaikki oli "tapissa" aina siihen asti, kunnes "oikeistohallitus" aloitti työnsä ja sössi kaiken.

Totuus on kuitenkin toisenlainen ja sellainen, jota sosialistit ja kepulit karttaa kuin ruttoa, sillä ovathan he itse olleet luomassa tätä farssia. Työttömyys ei ole mikään hallituskohtainen ilmiö, vaan yleinen jatkuva ilmiö, joka elää talouden mukana. Koska Suomen talous on kyntänyt syvällä jo kaksi vuosikymmentä, ei ole odottamatonta, että Suomi kärsii kroonisesta massatyöttömyydestä. Ei tämä farssi ole Orpon aikana sen kummempi kuin Marinin, Sipilän, Stubbin jne. aikoina. Ja onpa tätä farssia pahennetukin. Esim. Marinin hallituksen maahanmuuttopolitiikalla, jossa ei ollut mitään pätevää työllistämismallia ja kotoutumismallia. Tänne vain haalittiin kaikenlaista notkujaa silmät ummessa, joista suuri osa komistaa nyt työttömyystilastoja. Osa "työllistyy" veronmaksajien kustantamana. Ja tämä on "oikeistohallituksen" syy? *TIRSK!*

Vaikka sosialistien tapoihin kuuluu syyllistää omista virheistään "niitä muita" ja pestä kätensä, se ei kuitenkaan poista sitä totuutta, että lähes kaikki puoueet on olleet tekemässä päätöksiä, jotka on johtaneet tähän tilanteeseen. Suurimpina haittapuolueina Sdp, Kepu ja Kokoomus.

Tässä samalla paljastuu myös äänestäjien yksisilmäisyys. Heistä valtaosa ei kyseenalaista sosialistien ja kepulien valheita, vaan imasee kaiken ja levittää niitä "totuuksina". Sitten raivoavat "oikeistohallitukselle", aivan kuten populistit on halunneetkin.

Suomalaiset saa mitä tilaavat; Suomi on kuoIemassa, itseaiheutetusti.

☝️🙄

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu