Häkkänen nosti reserviläisten ikää, eivät reserviläiset

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/reservilaisika-nousi-puolustusministeri-hakkasella-oli-mtv-n-haastattelussa-viesti-kaikille-reservilaisille/9283456
"Reserviläisikä nousi – puolustusministeri Häkkäsellä oli MTV:n haastattelussa viesti kaikille reserviläisille.
– Jos on esimerkiksi aktiivinen reserviläinen, viisikymppinen tai kuusikymppinen jatkossa aktiivinen reserviläinen, käy vapaaehtoisen maanpuolustuksen kursseilla, niin silloin on tarjolla yhä enemmän myös mahdollisuuksia jatkaa sitä reserviläistoimintaa. Sen takia viesti kaikille reserviläisille onkin se, että kannattaa omien aikataulujen puitteissa tietysti pyrkiä olemaan siinä omassa arjessa aktiivinen reserviläinen, ja sitä kautta aukeaa myös mielenkiintoisia tehtäviä, sanoo Häkkänen.
Häkkänen sanoo, että esimerkiksi kertausharjoitusten määrään ei ole suunniteltu vielä mitään erityistä lisäystä myöhempiin ikäluokkiin.

Puolustusministeri arvioi, että yleisin palaute reserviläisiän nostamiseen liittyen on ollut kysymys siitä, miksi ikäraja ylipäätään on linjattu.
– Tämähän on aivan poikkeuksellista Euroopassa, että meillä on niin kova maanpuolustustahto, että ihmiset haluavat olla myöhemmälläkin iällä jonkinlaisissa tehtävissä. Vaikka ne olisivat kevyempiä tehtäviä tai erikoistehtäviä, niin ihmiset haluavat olla jollain tapaa mukana. Me pyrimme tällä mahdollistamaan sen, että varsinaisessa reservissä ollaan 65 vuotiaaksi asti, mutta vapaaehtoisen maanpuolustuksen puolella saa osallistua ilman ikärajaa.
"
Jaa, että kaikilla suomalaisilla kova maanpuolustustahto ???
Kyllä se maanpuolustustahto alkaa hiipumaan, kun päätäjät koko ajan sortaat ja heikentävät ihmisten elämää ja olet kuin hylkiö rauhan aikana.
Reservin iän noston osalta ei ole kansalta kysytty mitään, Häkkänen on itse häkkäröinyt koko asian, on senverran sotauhoinen ministeri.
Ei kertaakaan ennen natoa ole esitetty reservin iän nostoa, mutta heti natoon liittymisen jälkeen aloitettiin venäjä hyäkkää puheet ja reservin iän nosto puheet.

Mites muka yli 50 vuotias kelpaa reserviin, mutta työmarkkinoille ei kelpaa.
No tietenkin, koska reservisä on tykinruokaa ja miinanpolkijana ilman palkkaa.
Ei palkkaa tarvi maksaa, koska kuolee 100% varmuudella.

"Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan Suomella on sen sijaan haasteita nuorten reserviläisten määrän kanssa.
Häkkänen sanoo MTV:n Uutisextrassa, että moni nuori mies ei pysty suorittamaan asepalvelusta loppuun, ja ratkaisua etsitään nuoria naisia houkuttelemalla.
– Alkupää on meille haaste, koska nuoret miehet tällä hetkellä aika heikosti kykenevät suorittamaan (varusmiespalveluksen) loppuun. Eli meillä on 63–64 prosenttia enää koko miesikäluokasta kykenee suorittamaan loppuun ja sen takia me tehdään kahdenlaisia toimenpiteitä."

Mites Häkkänen kuvittelee, että yli 50 vuotiaat ovat paremmassa kunnossa, kuin 18 vuotiaat, jotka keskeyttävät asepalveluksen erinäisistä syistä, kuten huono kunto yms.
Tietenkin on yli 50 vuotiaita hyvässä fyysisessä kunnossa olevia, mutta 60-64% taitaa olla huonommassa kunnossa, kuin nuo 18 vuotiaat armeijan keskeyttäneet.
12736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ikääntynyt reserviläinen ei ehkä kelpaa sinne etulinjan kuntoa kysyviin joukkoihin mutta sopii vallan hyvin lukemattomiin muihin tehtäviin. Suomesta löytyy tuhansittain esim. yli 70-vuotiaita jotka haluavat antaa oman panoksensa jos kriisitilanne syntyy. Asepalvelus pitää mahdollistaa kaikille vapaaehtoisille reserviläisille olivat nämä minkä ikäisiä tahansa.

Äänestä
  • "jotka haluavat antaa oman..." Halua varmaan joiltakin voi löytyä, yli 50 vuotiaiden hyötysuhde on nolla tai jopa miinusmerkkinen (kiviriippa).

    "Asepalvelus pitää mahdollistaa..." sukien kutominen on jokseenkin ainoa asia joka kannattaa mahdollistaa, ei niitä sukkia enempää tarvita, mutta pysyvätpähän vanhukset poissa haittaamasta muiden, niiden hyödyllisten joukkojen toimintaa.

    Äänestä

  • "Ikääntynyt reserviläinen ei ehkä kelpaa sinne etulinjan kuntoa kysyviin joukkoihin mutta sopii vallan hyvin lukemattomiin muihin tehtäviin. Suomesta löytyy tuhansittain esim. yli 70-vuotiaita jotka haluavat antaa oman panoksensa jos kriisitilanne syntyy. Asepalvelus pitää mahdollistaa kaikille vapaaehtoisille reserviläisille olivat nämä minkä ikäisiä tahansa."

    Sota ei ole mikään pihatalkoot, johon mennään vähän puuhastelemaan kaikki pelaa-meiningillä. Siellä ei tunneta ikä- tai painoluokkia, ja tehtäväkin voi muuttua jos tilanne niin vaatii. Huoltokin joutuu osallistumaan taisteluun.

    Näitä huru-ukkoja olisi saatu halutessa riviin ihan vaan mahdollistamalla VAPAAEHTOISEN osallistumisen. Ei siihen olisi tarvittu mitään kaikkia koskevaa ikärajan muutosta. Vai olikohan sittenkin niin, ettei vapaaehtoisia ole...

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    "Ikääntynyt reserviläinen ei ehkä kelpaa sinne etulinjan kuntoa kysyviin joukkoihin mutta sopii vallan hyvin lukemattomiin muihin tehtäviin. Suomesta löytyy tuhansittain esim. yli 70-vuotiaita jotka haluavat antaa oman panoksensa jos kriisitilanne syntyy. Asepalvelus pitää mahdollistaa kaikille vapaaehtoisille reserviläisille olivat nämä minkä ikäisiä tahansa."

    Sota ei ole mikään pihatalkoot, johon mennään vähän puuhastelemaan kaikki pelaa-meiningillä. Siellä ei tunneta ikä- tai painoluokkia, ja tehtäväkin voi muuttua jos tilanne niin vaatii. Huoltokin joutuu osallistumaan taisteluun.

    Näitä huru-ukkoja olisi saatu halutessa riviin ihan vaan mahdollistamalla VAPAAEHTOISEN osallistumisen. Ei siihen olisi tarvittu mitään kaikkia koskevaa ikärajan muutosta. Vai olikohan sittenkin niin, ettei vapaaehtoisia ole...

    HAKKANEN VAAN HAKKAA KANSAA, KUKA PUOLUSTAA NAISIA JA LAPSI?????

    Äänestä

Sotilastiedustelulaki on vain FinnStasin laillistamisyritys.

HS viestikoekeskuspaljastus vasta alkusoittoa.

SS suomi näemmä haaveenaan.

Ihmisten kyttääminen kyylääminenja ja kyykytys vain pahenee.

Ilman mitään laillista perustetta yhmisten yksityisyyden vieminen törkeää.

Käyttäkää resurssit valkokaulusrikollisten ja korruptoituneiden poliitikkojen häkitykseen.

Äänestä
  • Suomessa tullaan vielä näkemään valtion valtuuttamia vainoja perustuen "väärään" mielipiteeseen ja poliittiseen näkemykseen. Jo nyt ihmisiä leimataan venäjämieliseksi ja kansanvihollisiksi jos henkilö ei suhtaudu Natoon positiivisesti tai omaan väärän poliittisen aatteen. Tätä vainoa harrastaa kokoomus ja perussuomalaiset. Perussuomalaiset ovat varsin ahkeria käyttämään tätä René Girardin ns. syntipukkiteoriaa. Syy on aina muissa.

    Äänestä

Näin ikää kertyessä on terveys on alkanut heikentyä siihen malliin, ettei sen seurauksena tahto enää kelvata niihin töihin joissa ennen pystyi olemaan. Seurauksena on siis työttömyys ja kamppailu vaivojen kanssa alati heikentyvän toimeentulon kanssa. Tämä hallitus on tehnyt erittäin selväksi, että työtön ja sairas ihminen on ihmisjätettä. Pelkkä ongelma ja riippakivi yhteiskunnalle, ja täten avoimesti vihattava syntipukki kaikelle sille missä he eivät itse onnistu kuten taloudelle. Ja hallitus on saanut myytyä tämän ajatuksen kansalle, joka pitää samalla lailla meitä köyhempiä pelkkänä syntipukkina. He ovat tehneet sallituksi köyhien pilkkaamisen. Mutta heidän juhlapuheissaan me köyhätkin tunnumme olevan näitä kovan maanpuolustustahto omaavia, vaikka oma hallintomme jo rauhan aikana kirjaimellisesti syljeksii kasvoillemme eikä pidä meitä edes kansalaisoikeuksien arvoisina. Minulla itselläni ei ole enää mitään maanpuolustustahtoa. Sellainen oli joskus, kun luulin että maamme arvot joita puolustaisin ovat mm. niitä ettei heikompia sorreta. Sen sijaam vihaan valtaapitäviä, en pelkästään oikeistoa vaan ihan sama mistä tahansa puolueesta he ovat En taistele nykyisenkään oikeistolaisen irvikuvahallituksen ihanteiden puolesta, jotka ovat ottaneet tavaksi aivan avoimesti ivailla köyhille. Rauhan aikana emme omaa edes ihmisarvoa. Erosin reservistä tämän vuoksi, enkä enää osallistu tämän valtion puolustamiseen, joka vähän aikaa sitten vielä oli sivistysvaltio. Ampukoot sitten. Sen nykyhallituksesta ja sen kannattajista uskoisin.

Äänestä

Nyt Häkkänen on palauttamassa diabeetikotkin reserviin. Kaikki kertoo sen että sota on väjäämätön ja kukaan ei ole tulossa meitä auttamaan kun jo laarinpohjia kaivellaan tulevia tappioita täyttämään. Ukrainalaisiakin on kaatunut, haavoittunut ja kadonnut 500000 - 600000 tähän saakka joten vastaavat tappiot Suomessa tarkoittaisi yli 60% koko reservin koosta. Käytännössä maamme olisi hävinnyt ja puolustuskyky romahtanut.

2Äänestä

Häkkänen on ihan pihalla vaatimassa myös diabetesiä sairastavia puolustusvoiminen riveihin, ilmeisesti alkaa olla halukkaat loppu.

1Äänestä
  • Ei taida olla halukkuudesta nyt kiinni vaan valtionjohto on tajunnut ettei Suomi saa sodassa tukea muilta ja että se "miljoonan miehen reservi" ei riitä Ukrainan sodan kaltaisessa sodassa. Niillä tappioilla Suomi olisi hävinnyt. Eli nyt sairaat, vanhukset ja pian varmaan lapset ja vammaiset laitetaan hoitamaan huolto jotta saadaan sieltä kaavittua kaikki mahdollinen aines lihamyllyyn. Se että diabeetikotkin hamutaan jo takaisin reserviin kertoo sen että reservistä eroaminenkin on yhtä tyhjän kanssa ja se ei päde sodan aikana. Eikai nyt Naton jäsenvaltion tarvitse alkaa pakottamaan sairaita takaisin palvelukseen. Eikö tässä pitänyt olla juuri toisinpäin.

    Äänestä

Näytti itse lähinnä koomiselta camot päällä.

1Äänestä

Suomen perustuslaki 127 §, Maanpuolustusvelvollisuus.

"Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään."

On myös muunlaista puolustautumista, kuin aseellinen sellainen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/reservilaisika-nousi-puolustusministeri-hakkasella-oli-mtv-n-haastattelussa-viesti-kaikille-reservilaisille/9283456
"Reserviläisikä nousi – puolustusministeri Häkkäsellä oli MTV:n haastattelussa viesti kaikille reserviläisille.
– Jos on esimerkiksi aktiivinen reserviläinen, viisikymppinen tai kuusikymppinen jatkossa aktiivinen reserviläinen, käy vapaaehtoisen maanpuolustuksen kursseilla, niin silloin on tarjolla yhä enemmän myös mahdollisuuksia jatkaa sitä reserviläistoimintaa. Sen takia viesti kaikille reserviläisille onkin se, että kannattaa omien aikataulujen puitteissa tietysti pyrkiä olemaan siinä omassa arjessa aktiivinen reserviläinen, ja sitä kautta aukeaa myös mielenkiintoisia tehtäviä, sanoo Häkkänen.
Häkkänen sanoo, että esimerkiksi kertausharjoitusten määrään ei ole suunniteltu vielä mitään erityistä lisäystä myöhempiin ikäluokkiin.

Puolustusministeri arvioi, että yleisin palaute reserviläisiän nostamiseen liittyen on ollut kysymys siitä, miksi ikäraja ylipäätään on linjattu.
– Tämähän on aivan poikkeuksellista Euroopassa, että meillä on niin kova maanpuolustustahto, että ihmiset haluavat olla myöhemmälläkin iällä jonkinlaisissa tehtävissä. Vaikka ne olisivat kevyempiä tehtäviä tai erikoistehtäviä, niin ihmiset haluavat olla jollain tapaa mukana. Me pyrimme tällä mahdollistamaan sen, että varsinaisessa reservissä ollaan 65 vuotiaaksi asti, mutta vapaaehtoisen maanpuolustuksen puolella saa osallistua ilman ikärajaa.
"
Jaa, että kaikilla suomalaisilla kova maanpuolustustahto ???
Kyllä se maanpuolustustahto alkaa hiipumaan, kun päätäjät koko ajan sortaat ja heikentävät ihmisten elämää ja olet kuin hylkiö rauhan aikana.
Reservin iän noston osalta ei ole kansalta kysytty mitään, Häkkänen on itse häkkäröinyt koko asian, on senverran sotauhoinen ministeri.
Ei kertaakaan ennen natoa ole esitetty reservin iän nostoa, mutta heti natoon liittymisen jälkeen aloitettiin venäjä hyäkkää puheet ja reservin iän nosto puheet.

Mites muka yli 50 vuotias kelpaa reserviin, mutta työmarkkinoille ei kelpaa.
No tietenkin, koska reservisä on tykinruokaa ja miinanpolkijana ilman palkkaa.
Ei palkkaa tarvi maksaa, koska kuolee 100% varmuudella.

"Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan Suomella on sen sijaan haasteita nuorten reserviläisten määrän kanssa.
Häkkänen sanoo MTV:n Uutisextrassa, että moni nuori mies ei pysty suorittamaan asepalvelusta loppuun, ja ratkaisua etsitään nuoria naisia houkuttelemalla.
– Alkupää on meille haaste, koska nuoret miehet tällä hetkellä aika heikosti kykenevät suorittamaan (varusmiespalveluksen) loppuun. Eli meillä on 63–64 prosenttia enää koko miesikäluokasta kykenee suorittamaan loppuun ja sen takia me tehdään kahdenlaisia toimenpiteitä."

Mites Häkkänen kuvittelee, että yli 50 vuotiaat ovat paremmassa kunnossa, kuin 18 vuotiaat, jotka keskeyttävät asepalveluksen erinäisistä syistä, kuten huono kunto yms.
Tietenkin on yli 50 vuotiaita hyvässä fyysisessä kunnossa olevia, mutta 60-64% taitaa olla huonommassa kunnossa, kuin nuo 18 vuotiaat armeijan keskeyttäneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu