Eli vaikka isä haluaisi pitää yhteyttä niin sisarukseni kieltävät. Netistä en löydä kyseisen paikan uutta numeroa, joten en pysty edes soittamalla laittamaan isälle terveisiä.
Ajatelkaa minulle ei kerrota edes iäkkään isäni vanhainkodin numeroa
Anonyymi-ap
7263
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Fonecta?
Kuukkeloi hyvinvointialueesi / ikäihmisten palvelut.
Sisaruksesi eivät voi estää pitämästä yhteyttä.
Et siis tiedä edes paikkaa johon isäsi on sijoitettu? Erikoista että joudut kerjäämään sisaruksiltasi tietoa isäsi olinpaikasta ja numerosta. Miksi et itse sitä tiedä? Etkö ole itse ollut yhteyksissä isääsi tai hoitanut hänen asioitaan? Vanhainkodit eivät toimi niin että yksi omainen voi vain kieltää toisen omaisen yhteydenpidon ilman painavaa syytä. Sellaiseen täytyy olla jonkun viranomaisen antama painava syy kun esimerkiksi omaisen käytös vaarantaa potilaan terveyden tms. Sisarusten ilmoituksella ei yhteystietoja voi evätä yhdeltä omaiselta.
Aloittaja taitaa nyt jättää jotain olennaista kertomatta.
Varmasti tiedot ovat saatavilla, mutta kyllä sen voivat kuvatunkaltaiset sisarukset tehdä hankalaksi vain yksinkertaisesti pimittämällä kaikki tiedot.
Voi ottaa aikaa ja vaivaa selvittää mikäli ei ole mitään tietoja mistä aloittaa.
Kysymys kuuluukin miksi ei tällä yhdellä sisarella ole itsellään tietoja vaan ne tulevat sisarten välityksellä? Ei ole aloittaja ollut kauheasti muutenkaan tekemissä isänsä kanssa?
Sisarukset tuntee sut parhaiten. Häiriintyneen seura ei tee isälleskää hyvää Pysy poissa