Mistä johtuu, että asia kuin asia, johtaa aina väittelyyn ja toisten mollaamiseen?
Rakentavaa keskustelua ei synny oikein mistään asiallisestakaan aiheesta.
Rakentavaa keskustelua ei synny oikein mistään asiallisestakaan aiheesta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Joka aihe kiertyy aina takaisin johonkin kauppamuseoon jota ollaan jo kymmenet vuodet kurkkua myöten täynnä.
Ei toki kaikkiin keskusteluihin ole kiertynyt, mutta on myönnettävä aiheen liittyvän kongreettisesti ja erittäin negatiivisesti Kuhmoisiin siinä määrin ettei se sieltä noin vain irtaannu.
Kongreettinen ja konkreettinen ovat kaksi eri asiaa.
Yksi syy on, että Kuhmoisissa valtuutetut on poikkeuksellisen selkeästi norsunluutornissa.
Se mättää tämän kunnan eteen päin viemiseen ja kehittämiseen.
Valtuuston sisällä taas mättää tietty pelon ilmapiiri, joka ilmenee mm. niin, että tuntuu monet kyseenalaiset päätökset menevän sukkana läpi tai ainakin melkein.
Ja jostain tuosta varmaan se norsunluutornius johtuukin, koska ei sellaiset joo-joo ihmiset pysty ja halua olla julkisuudessa/kansan parissa perustelemassa kantojaan.
Kuhmoisissa kuntapolitiikka on vaalien välissä tosi kaukana kuntalaisista ja vaalien allakin ehdokkaiden puheet on kummallisen peesaavia ja turvallisia: "Kannatan lähipalveluita ja kunnan itsenäisyyttä."
Koita siinä sitten äänestää järkevästi. Helpoin vaan ruksata sama ku ennenkin tai jäädä nukkumaan.
Ai niin . Ja tuntuu, että kaikki isoimnat kysymykset käsitellään muuna aikoina kuin vaalien alla.
Suostukaa valtuutetut kommunikoimaan kuntalaisten kanssa!
Hyvä pointti.
Mitä enempi keskustelu jää tavisten varaan, niin sen pöljempää se on. Mutta jos valtuutetut avaisi suunsa (kuhmari, face, kunnan sivut, tori...) useammin, niin kummasti ne typerimmär tyypit vaikenis, kun silloin ei argumentit enää riitä, kun "vastaan" tulee pari pykälää fiksumpi tyyppi.
Olisi myös näin rivikuntalaisena antoisampaa seurata kuntalaiskeskustelua, kun siellä olisi enemmän järkeä ja tietoakin.
Argumetointi on ensiarvoisen tärkeä. Se, että esittää vain "heittoja" , sellainen keskustelu on hedelmätöntä.
Argumentointia kaikkiin keskusteluihin ja kaikilta, kiitos!
Tulkaa valtuutetut mukaan keskusteluun. Älkää olko hiljaa. Vain hyvillä argumenteilla saadaan pöljät hiljaisiksi. Tai sitten naurunalaisiksi.
Hyvillä argumenteilla tapahtuu myös positiivista kehitystä. Järki ei ole koskaan yhden miehen eikä naisen päässä, se on pitkin kylää. Tämä vanha sanonta pätee yhä.
!!!!!!!!!
Se on sitä yhteen hiileen puhaltamista, josta kaikki kehitys aina lähtee.
Vaihtoehtoja ei ole.
Ilmaisia lounaitakaan ei ole.
Onko partasuu taas asialla. Totuudentorvi jumalan armosta.
"Onko partasuu taas asialla. Totuudentorvi jumalan armosta"
Tämä on juuri se yksi asia mikä mättää. Oli keskustelun aihe mikä tahansa, aina tulee heittoja partasuusta tai Fagerroosin itkuvirsistä
Sinä sen sanoit, totuuden.
Itsensä kanssa ongelmoivat häiriköt käyttäytyvät tavallaan.
Joo, en tykkää, että keskustelu toimii lainkaan. Ainoa, joka työntää mielipidettään esille on valtuutettu O.P. Ja ne ulostulot on pelkkää syyttelyä, ilman todellisia pointseja. Toki fiksut pysyy hiljaa, mutta jäädään sitten ilman rakentavaa keskustelua.
Mielestäni jokainen äänestyspäätös pitäisi pystyä perustelemaan.
Toki fiksut pysyy hiljaa, mutta jäädään sitten ilman rakentavaa keskustelua. -
Valtuutettu fiksu kun pysyy hiljaa.
Näinkö tosiaankin ajattelet? Eikös jokaisella valtuutetulla pidä olla julkituotavaksi OMA mielipide ?
No Puukila ajaa omaa mielipidettä oikeututesti,olisi toivottavaa että olisi muitakin sanojensa takana olevia ihmisiä.
"No Puukila ajaa omaa mielipidettä oikeututesti,olisi toivottavaa että olisi muitakin sanojensa takana olevia ihmisiä"
Valtuutetulla on oikeus ja velvollisuus ajaa omaa mielipidettään ja kantaansa, jopa tekemällä valituksen hallinto-oikeudelle kunnanvaltuuston päätöksestä.
Riippuu mitä sanoja suustaan päästää. Partasuulla sanat vaan tahtovat olla puutaheinää ja täynnä epätotuuksia ja vääriä päätelmiä. Populismia parhaimmillaan. Osa sentään yrittää oikoa partasuun virheellisiä puheita. Pointsit heille siitä.
Miksi valtuutetut ei keskustele vaalien välissä?
Jos mä olisin valtuutettu Puukila, menisin ja lukisin kaikki kirjanpitoon viedyt kuitit viime vuodelta. Siellä on uusia meheviä juttuja. Ei tarttis enää vanhoista meuhkata, kun olis niin paljon uutta.
Väärennetyllä kuolintodistuksella haudatut nostetaan ylös ja hautaamislupa menee uudelleen arvioitavaksi.
Kuhmoisten kunnan päätöksentekokulttuuri on herättänyt laajaa keskustelua. Aiheet heijastavat pitkäkestoisia jännitteitä kunnallispolitiikassa:
• Kunnanjohtaja Valtteri Väyrysen ero ja eroraha: Väyrynen erosi syksyllä 2025 vapaaehtoisesti kovan kritiikin jälkeen. Hänelle myönnetty yli 101 000 euron eroraha (vastaa 14 kuukauden palkkaa) on herättänyt voimakasta vastustusta ja siitä on jätetty oikaisuvaatimuksia, joissa summaa pidetään täysin suhteettomana.
• Lock-Wood -kiista: Tämä on yksi kunnan historian raskaimpia riitoja, joka johti entisen kunnanjohtaja Rauno Riihimäen irtisanomiseen ja sakkotuomioon virka-aseman väärinkäyttämisestä vuonna 2008. Kiista koski kunnan varojen laitonta käyttöä liimapuuyhtiön tukemiseen.
• Korhosen kauppamuseo: Museon myynti on puhuttanut jo vuodesta 2008, jolloin sen "halpa pikamyynti" herätti vastustusta ja johti jopa kansalaisaloitteeseen kaupan peruuttamiseksi. Kiinteistö palasi myyntiin uudelleen vuonna 2017.
• Koulun purku: Yhtenäiskoulun tilanne on ollut osa laajempaa kiinteistöstrategista vääntöä, joka liittyy kunnan talouden tasapainottamiseen ja rakennuskannan hallintaan.
• Ristiriitaiset lausunnot maakaupoista: Keväällä 2024 Yle uutisoi, että kunnanjohtaja ja potentiaalinen ostajaehdokas antoivat toisistaan poikkeavia tietoja vireillä olleista maakaupoista, mikä aiheutti hämmennystä ja keskustelua paikkakunnalla.
Tämä jatkuva riitely kertoo syvistä luottamuspulan ja poliittisen jakautumisen ongelmista, joita asiantuntijatkin ovat luonnehtineet hallinnon kannalta poikkeuksellisiksi.
Kuhmoisten kunta on tällä hetkellä tilanteessa, jossa se joutuu rakentamaan poliittista kulttuuriaan ja johtajistoaan uusiksi lähes nollapisteestä.
Selkeetä partasuun hämmennystä. Populismia parhaimmillaan.
Aika paljon täällä on vain yhtä totuutta. Aito keskustelu asioista puuttuu. Siis joku on oikeasti pielessä, kun kaikki isommat jutut on Aina luokkaa 90-10 ellei jopa 95-5. En tarkoita pelkästään poliitikkoja vaan ensisijaisesti kuntalaisia.
Se ei tunnu demokratialta eikä siltä, että kaikki uskaltais sanoa mielipiteensä ja osallistua keskusteluun. Tai sitten täällä ollaan Aidon yksimielisiä, joka tavallaan on hyvä asia. Kunhan siihen ei liity vaikka se, että
-jotkut vahvat persoonat, kun sanoo, niin heitä on pakko peesata.
-vallitsee aivopesua
-joku, joka oli vuonna kivi ja talkkuna oikeassa, niin häntä uskotaan myös 2020-luvulla
-sitä, joka sanoo kannan, joka poikkeaa valtavirrasta, saa kauheaa tylytystä
"-sitä, joka sanoo kannan, joka poikkeaa valtavirrasta, saa kauheaa tylytystä"
Kyllä, näin mennään vaikka pitäisi lähteä tutkimaan olisiko poikeajan ajatus sittenkin tolkumpi.
Näin on. Saiko oikeasti kyseenalaistaa kunnan vastuita valokuituhankkeessa? Oliko heti kehityksen jarru? Saiko kommenttia: "Kyllä me valokuitu tarvitaan. Se on tulevaisuutta."
Vaikka kyse ei ollut siitä tarvitaanko valokuitu vai ei vaan siitä, että mitkä ovat kunnan vastuut ja minkä verran peritään käyttömaksuja käyttäjiltä.
Kyllähän pitäisi voida aidosti tuoda esiin, että isompi summa on vaikeampi hyväksyä kuin pienempi vaikka itse asia olisi hyvä ja tärkeä.
Tällaista pohdintaa ja suvaitsevaisuutta enemmän, kiitos.
Nyt en muista kenenkään vastustaneen. En julkisesti enkä meidän pirtissä käyneitä.
Tainnut olla pirtissä hiljaista viime vuosikymmenet.
Mistä toi valokuitu tähän tuli? Ei tietääkseni ollut hankala hanke. Eikä turha. Eikä kovin kalliskaan. Paitsi käyttäjilleen.
Ikosen tähtihetkiä.
Mutta en valita. Tyytyväinen olen ollut. Toki kuukausimaksu saisi olla pienempi.